Hain ja pääsin amkkiin opiskelemaan. Epäröin ensin ottaako vai ei opiskelupaikka vastaan.Olen reilu 30-v perheelliinen ja mietin kovasti, lähdenkö sittenkään koulunpenkille. Kyselin oppilaitokselta, onko läsnäolopakkoa minun linjallani ja vastaus oli yksioikoinen ei: vaaditut suoritukset on määritelty ja ne tekemällä selviää eteenpäin. Päätin lähteä koulunpenkille, koska siellä ei siis ole pakko olla. Nyt kuitenkin englanninopettaja samoin kuin ruotsin vaativat 80 prossan paikallaoloa, jotta saa kurssin läpi. Onko kyseessä näiden opettajien omaa diktatuuria vai perustuuko heidän vaatimuksensa johonkin pykäliin tai lakeihin?
Läsnäolopakko
Timi
4723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kielten opiskelussa on tärkeää kuunnella ja puhua kyseistä kieltä. Voihan sitä kotona yrittää lukea, mutta ei se paljoa auta jos ei ole ketään auttamassa esim. ääntämisessä. Tunneilla myös luodaan ns. käytännön tilanteita, vaikkapa työhaastetteluja, puheen pitämisiä jne, jotka ovat kohtuullisen tärkeitä opetella kun kerta ammattikorkeassa ollaan.
Jos tilanteesi on tosiaan sellainen, että et pysty sitä 80% olemaan paikalla, niin sitten vaan otat opettajaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Tällaiset asiat saa monesti sovittua jollain erkoisjärjestelyillä.
Kielen hallinta minulla käytännön tilanteissa on vuosien varrella kehittynyt hyvinkin riittäväksi ja lukionkin paprut oli vähintään vaikuttavat millä vaan mittapuulla. Ongelma onkin, että tämän opettajan melkein ekat sanat kurssin alussa olivat että hän ei jousta millään tavalla läsnäolosäännöstään. Tällaisten komentojen vastaanotossa minulla on vaikeuksia, varsinkin kun tuntuu, että tämä arvon opettaja on itse keksinyt tämän sääntönsä. Kysymys kuuluukin, onko hänellä oikeus estää oppilaan valmistuminen muutaman poissaolotunnin takia, jos kurssiin kuuluvat tehtävät on suoritettu, tässä tapauksessa kiitettävin arvosanoin!?
jos ei ole pakollisista kursseista suoritusmerkintää niin papereita ei kai ulos saa... niin se vain on.
Mielestäni tuo AMK läsnäolopakko on muutenkin ihan naurettava. Omaa kuoppaansahan siinä kaivaa jos ei käy tunneille. Joskus vaan olisi oikeasti parempaa tekemistä kuin istua luennoilla, mutta minkäs teet kun jossain kursseilla on 100% läsnäolopakko. Meitä pidetään ihan lapsina.
Myös yliopistoissa on oltava kielen kurssista riippuen paikalla 75-80 %. Turha siis valittaa. Sama homma oppilaitoksesta riippumatta.
Se, ettei opettaja halua joustaa, voi johtua siitä, ettei hänellä yksinkertaisesti ole resurssoitu tunteja yhtään ylimääräistä kurssianne kohti. Toteutussuunnitelma tehdään (ja budjetoidaan) tarkkaan jokaiselle kurssille. Jos otat parikin poikkeavaa suoritustapaa kurssia kohti, saat tehdä käytännössä ne työt ilman palkkaa omalla ajalla. Ymmärrettävästi opettaja ei ehkä halua tehdä työtä vapaa-aikanaan.
Oma siippani on kiltti, ja antaa oppilailleen vapauksia. Se aika on sitten meiltä pois yhteisistä viikonlopuista, kun hän käy läpi näitä poikkeustapausten lisäharjoituksia...