TV:ssä näytettiin äskettäin BBC:n dokumentti, jossa puhuttiin omega-3-rasvahapoista. Siinä esiintyi mm. kreikkalaissyntyinen lastenlääkäri Simopoulos (nainen), joka on tunnettu omega-6/omega-3-suhdetta koskevista tutkimuksistaan. Häntä näyttävät uskovan jopa Yhdysvaltain terveysviraston psykiatrit. Simopouloksen mukaan länsimainen ravinto antaa liikaa omega-6- ja liian vähän omega-3-rasvahappoja. Se näkyy ihmisten veressä kohonneena AA/EPA-suhteena (arakidonihapon suhde eikosanpentaeenihappoon). Suhde on hälyttävän korkea Suomessa, jos Jyväskylän yliopiston tutkimuksiin on uskominen. Tilannetta voi korjata kahdella tavalla:
1. Joko vähentämällä rypsiöljyn ja levitteiden käyttöä tai
2. Lisäämällä kalaöljyn käyttöä.
Omega-6/omega-3-suhde on helppo todeta mittamalla verinäytteestä AA/EPA-suhde. Jos se on yli 3:1, tilanne on huolestuttava, sanoo englantilainen ravitsemusprofessori Tom Sanders, joka esiintyi TV-dokumentissa. Ruotsalaiset sydänlääkärit Tom Saldeen ja Raw Jabbar pitävät suositeltavana suhdelukua 2:1 tai alle. Keski-Suomessa lasten ja opiskelijoiden luku oli 8:1, mutta se korjaantui kun heille annettiin ruoan lisänä E-EPAa.
On omituista, että suomalaiset lääkärit neuvovat lisäämään rypsilöljyn ja muiden kasvirasvojen käyttöä, sehän vain pahentaa asiaa. Tämä on osoitus siitä, etteivät lääkärit ole mitään ravitsemuslääketieteen experttejä. Lisätietoja alla olevasta linkistä
http://tinyurl.com/lww9t
Omega-6/omega-3-suhde
7
1646
Vastaukset 7
- Minttu_
Asiaa puhut, mutta eikö rypsiöljyn omega6-omega3-suhde ole juuri 2:1? Ainakin kylmäpuristetussa käsittääkseni on. Samoin pellavansiemenöljyssä on hyvä suhde. Muiden kasviöljyjen laita taitaa olla toinen..? Ja kasviöljyistähän ei saa EPA- ja DHA-rasvahappoja kuten kalaöljystä, vaan alfalinoleenihappoa.
- Partituuri
Raison verkkovisuijen mukaan rypsiöljyssä on omega-6:a 22 %, mutta auringokukkaöljyssä peräti 72 %. Tosiasia on, että suomalaiset kuten muutkin länsimaalaiset saavat nykyään liikaa omega-6:tta verrattuna omega-3:een.
BBC:n dokumentissa sanottiin, että kasviöljyjen omega-3 alfalinoleenihappo muuttuu elimistössä kehnonlaisesti biologisesti tehokkaaseen muotoon EPAksi ja siitä edelleen DHA:ksi. Muistaakseni psykologi Madelene Portood oikein piirteli näitä kaavakuvia liitutaululle. Raision Keiju-margariinissa mainostetaan kannessa, että sisältää omega-3:a, mutta askin pohjasta käy ilmi, että siinä on omega-6:ta kaksi kertaa enemmän kuin omega-3:a. Harhaanjohtavaa mainontaa sanoisin.
Aion mennä laborarotioon ja otattaa verinäytteen ,josta selviää mikä AA/EPA-suhde minulla on. Sen perusteella voin tehdä päätöksen, tarvitsenko ruoan lisänä EPAa vai en. Jos suhdeluku on yli 3, käyn luontaistuotekaupassa, ostan mahdollisimman puhdasta EPAa ja otatan uuden verikokeen 3 kuukauden kulttua. - Eve 38
Partituuri kirjoitti:
Raison verkkovisuijen mukaan rypsiöljyssä on omega-6:a 22 %, mutta auringokukkaöljyssä peräti 72 %. Tosiasia on, että suomalaiset kuten muutkin länsimaalaiset saavat nykyään liikaa omega-6:tta verrattuna omega-3:een.
BBC:n dokumentissa sanottiin, että kasviöljyjen omega-3 alfalinoleenihappo muuttuu elimistössä kehnonlaisesti biologisesti tehokkaaseen muotoon EPAksi ja siitä edelleen DHA:ksi. Muistaakseni psykologi Madelene Portood oikein piirteli näitä kaavakuvia liitutaululle. Raision Keiju-margariinissa mainostetaan kannessa, että sisältää omega-3:a, mutta askin pohjasta käy ilmi, että siinä on omega-6:ta kaksi kertaa enemmän kuin omega-3:a. Harhaanjohtavaa mainontaa sanoisin.
Aion mennä laborarotioon ja otattaa verinäytteen ,josta selviää mikä AA/EPA-suhde minulla on. Sen perusteella voin tehdä päätöksen, tarvitsenko ruoan lisänä EPAa vai en. Jos suhdeluku on yli 3, käyn luontaistuotekaupassa, ostan mahdollisimman puhdasta EPAa ja otatan uuden verikokeen 3 kuukauden kulttua.Itse syön kalaa vähintään pari kertaa viikossa, niin ei tarvii miettiä mihin purkkiin rahansa sijoittaa ja onko se hyvää vai ei.
Saa samalla ruokavalioonkin vaihtelua, kun ei tarvitse lihaa syödä joka päivä.
Sitäpaitsi kala on hyvää. - tutkimus
Eve 38 kirjoitti:
Itse syön kalaa vähintään pari kertaa viikossa, niin ei tarvii miettiä mihin purkkiin rahansa sijoittaa ja onko se hyvää vai ei.
Saa samalla ruokavalioonkin vaihtelua, kun ei tarvitse lihaa syödä joka päivä.
Sitäpaitsi kala on hyvää.Minusta olisi aika luontevaa että työterveyshuolto tai neuvola ottaisi yhtä lailla tuon AA/EPA-suhteenkin, jos se kerran nyt on käymässä noin tärkeäksi, ihan niin kuin nyt mittaillaan hemoglobiinia, verensokeria ja kolesterolia. Eihän ihminen itse voi tietää, mitä määriä aineita veressä pyörii vaikka söisi omasta mielestään terveellisesti.
- Anonyymi
tutkimus kirjoitti:
Minusta olisi aika luontevaa että työterveyshuolto tai neuvola ottaisi yhtä lailla tuon AA/EPA-suhteenkin, jos se kerran nyt on käymässä noin tärkeäksi, ihan niin kuin nyt mittaillaan hemoglobiinia, verensokeria ja kolesterolia. Eihän ihminen itse voi tietää, mitä määriä aineita veressä pyörii vaikka söisi omasta mielestään terveellisesti.
Kyllä olisi tärkeää että Omega 3 suhde mitattaisiin jo 10 vuotiaasta ja ravitsemus ohjeet sen mukaan,ainakin olisi tiedossa mitä tulevaisuus tuo tullessaan jos ei kiinnitetä kotona huomiota siihen
- sama juttu
Englantilainen Oxfordin yliopiston tutkijaryhmä on havainnut saman seikan: arakidonihapon suhde EPAan (AA/EPA-suhde, vaikka he lyhentävätkin arakidonihapon ARA) on korkea niillä lapsilla, joilla on eniten lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta.
http://tinyurl.com/mvab5 - AA/EPA-suhteen
kiinnostaisi tutkituttaa tuo veriarvo, mutta terveyskeskus ei sitä tunne. Missä sen voi tutkituttaa? Paljonko se maksaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431