Asuin vuoden Lontoossa, ja tutustuin kolmeen erityyppiseen suomalais-englantilaiseen perheeseen, joissa jokaisessa äiti on suomalainen. Olin todella yllättynyt tuttavani periaatteesta, että hän puhuu 4-vuotiaalle tyttärelleen vain englantia, jotta tämä osaa sitä sitten koulussa, vaikka isä oli englantilainen ja lapsi olisi kuullut englantia kotonaan ihan tarpeeksi vaikka äiti olisikin puhunut suomea lapselleen. Minusta tuntui tosi hassulta, ja surulliselta, että puoliksi suomalainen tyttö ei opi toisen puolen sukunsa kieltä ollenkaan, eikä osaa puhua edes Suomessa asuvien mummon ja papan kanssa!
Toinen tapaus on Lontoossa asuva yksinhuoltajaäiti, joka puhuu 6-vuotiaalle tyttärelleen vain suomea. Tyttö kuulee kotonaan siis vain suomea, ja englantia hän kuulee päivähoidossa, ja nyt koulussa. Hän on oppinut molemmat kielet todella hyvin, ja katsoo sekä suomen- että englanninkielisiä lastenohjelmia ja lukee molemmilla kielillä kirjoitettuja kirjoja.
Kolmas, omasta mielestäni surullinen tapaus, oli kun tutustuin Lontoon suomalaisella kirkolla noin 50-kymppiseen suomalaisnaiseen ja hänen 20-vuotiaaseen tyttäreensä, eikä tytär puhunut OLLENKAAN suomea! Hänellä on suomalainen nimi ja hän matkustaa Suomessa sukulaisten luona usein, mutta ei osaa puhua kieltä, josta hänen juurensa tulevat. He viettävät paljon aikaa suomalaisyhteisössä (kuten siellä kirkolla), niin uskon että tytärkin kärsii siitä ettei osaa puhua muiden suomalaisten kanssa muulla kielellä kuin englannilla. Äiti sanoikin, että häntä harmittaa nyt ettei hän opettanut tyttärelleen suomea silloin kun hän oli pieni. Niinpä!
Mielestäni tämä on suuri identiteettikysymys. Sen maan kieli, missä asuu, on helppo oppia lapsena kavereilta, päivähoidota ja koulusta, mutta kyllä iso osa jää puuttumaan, jos toinen vanhempi ei opeta lapselle oman maansa kieltä. Sitä kun ei sitten myöhemmin helposti opita.
Toinen tapaus on Lontoossa asuva yksinhuoltajaäiti, joka puhuu 6-vuotiaalle tyttärelleen vain suomea. Tyttö kuulee kotonaan siis vain suomea, ja englantia hän kuulee päivähoidossa, ja nyt koulussa. Hän on oppinut molemmat kielet todella hyvin, ja katsoo sekä suomen- että englanninkielisiä lastenohjelmia ja lukee molemmilla kielillä kirjoitettuja kirjoja.
Kolmas, omasta mielestäni surullinen tapaus, oli kun tutustuin Lontoon suomalaisella kirkolla noin 50-kymppiseen suomalaisnaiseen ja hänen 20-vuotiaaseen tyttäreensä, eikä tytär puhunut OLLENKAAN suomea! Hänellä on suomalainen nimi ja hän matkustaa Suomessa sukulaisten luona usein, mutta ei osaa puhua kieltä, josta hänen juurensa tulevat. He viettävät paljon aikaa suomalaisyhteisössä (kuten siellä kirkolla), niin uskon että tytärkin kärsii siitä ettei osaa puhua muiden suomalaisten kanssa muulla kielellä kuin englannilla. Äiti sanoikin, että häntä harmittaa nyt ettei hän opettanut tyttärelleen suomea silloin kun hän oli pieni. Niinpä!
Mielestäni tämä on suuri identiteettikysymys. Sen maan kieli, missä asuu, on helppo oppia lapsena kavereilta, päivähoidota ja koulusta, mutta kyllä iso osa jää puuttumaan, jos toinen vanhempi ei opeta lapselle oman maansa kieltä. Sitä kun ei sitten myöhemmin helposti opita.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meillä on vielä niin pieni lapsukainen ettei hän vielä puhu tai edes sanoja sano mutta kovasti hänelle toki jutellaan.
Itse puhun lapselle suomea, kuten myös muut suomen puolen sukulaiset. Isänsä puhuu hänelle arabiaa. Itse puhun mieheni kanssa suomea ja englantia, suomi alkaa olla enenevissä määrin kieli jota käytetään.. sitä mukaa kuin mieheni oppii. Välillä hänellä tulee myös puhuttua lapsellemme suomeksi koska hän pyrkii käyttämään suomen kieltä niin paljon kuin mahdollista mutta tavoitteena olisi että minä puhun lapselle vain suomea, mies arabiaa.
Toki suomesta tulee se vahvempi kieli kun suomessa asutaan ja sitä lapsi eniten kuulee mutta olisihan se kiva jos hän oppisi edes ymmärtämään toista kieltä ja vaikka hiljalleen puhumaankin sitä. Kyllä esim. jo nyt huomaa että kun mies sanoo lapselle arabiaksi 'maito' niin lapsi alkaa hakemaan tuttipulloa-- niin ne lapset vaan oppii. :)
Minä puhun suomea pojalle pääsääntösesti. Kouluun menee Suomessa, suomenkieliseen päiväkotiin. Joskus saatan puhua sekaisin, sano isille.... ja miehen kielellä mitä sanoa, esim. hei hei isi. Tällöin yleensä sanon saman molemmilla kielillä sekä suomeksi että kurdiksi. Isä puhuu pojalle omaa äidinkieltään. Keskenään puhumme englantia, joten joskus puhun pojalle myös englantia, jotta isikin on mukana keskustelussa. Pojan pitäisi mielestäni oppia näiden lisäksi myös turkki, jotta hän myöhemmin isänsä kotimaassa käydessään tulisi kielellä toimeen myös valtaväestön parissa. Onhan isäkin 2-kielinen. Kurdia ja turkkia hän kuulee molempia kotona paljon myös satelliittikanavien ja musiikin välityksellä.
Suomi on kuitenkin selvästi hallitsevin kieli. Poika on 8,5 kuukautta ja on jo sanonut useita sanoja selvällä suomen kielellä, myös englanniksi on tullut okay.
Kaverin sisko naimisissa norjalaisen kans. Asuivat aluksi Norjassa, lasten ollessa noin 6 ja 3, muuttivat Ruotsiin. Äiti puhui enimmäkseen norjaa lapsille, mutta lapset puhuivat täysin norjaa ja ruotsia, suomea ihan ymmärrettävästi ja ymmärsivät jokseenki kaiken, nuorinkin alle kouluikäisenä.
Meillä on kolme lasta, 9v, 7v ja 3,5v. Asumme Ruotsissa. Minä puhun lapsille suomea, isä persiaa, ja päiväkodissa ja koulussa puhutaan ruotsia. Me vanhemmat puhumme toisillemme ruotsiksi. Kahden vanhimman (poikia) puheenkehitys oli hieman viivästynyt, mutta kouluikään tultaessa olivat jo kirineet eron pois. Pienimmällä (tyttö) ei ole minkäänlaisia vaikeuksia. Emme sekoita kieliä, vaan puhumme omia kieliämme kaikissa tilanteissa.
Koulussa kouluikäiset saavat persianopetusta tunnin viikossa, suomea opiskelemme Kansanvalistusseuran Kotiperuskoulussa. Ruotsin kieli on lapsille vahvin, mutta kyllä he muillakin kielillänsä pärjäävät. Olemme opettaneet heidät lukemaan ja kirjoittamaan kaikilla kielillä samaan aikaan.
Ymmärrän hyvin niitä perheitä, jotka valitsevat "omat" kielensä pois, monikielisyys vaatii kovasti työtä ja siihen täytyy olla motivoitunut. Satuja on todella luettava joka päivä, ja kun lapset ovat vanhempia täytyy kielen kehitystä silloinkin jaksaa tukea.
Tosin on lasten monikielisyydestä kovasti iloakin, isovanhempiin ja serkkuihin tulee paremmat suhteet, kun on yhteinen kieli. Meillä on monikielisyyttä poikkeuksetta tuettu päiväkoulussa ja koulussa, myös lasten kaverien perheet ovat olleet positiivisia, kukaan ei ole kurjasti kummastellut.
Olet todella oikeassa, kun sanot, ette ei riitä, jos vain pienenä lukee satuja.
Oma isäni tulee Australiasta. Pienempänä puhuin täysin tasapainoisesti suomea sekä englantia, (kumpaakin äidinkielenäni) mutta kun jossain vaiheessa (ollessani n. 14) huomasin, että en puhunut englantia kuten muut australialaiset sukulaiseni lopetin englannin puhumisen kokonaan. Nyt, kun usean vuoden jälkeen olen aloittanut englannin puhumisen uudestaan kuullostan naurettavalta omiin korviini. Aksenttini ei ole enää 'aito' ja puhun englantia hieman jopa suomalaisittain.
Näin siis siksi, että kun menin kouluun kukaan ei enää tukenut kaksikielisyyttäni. Englannintunnit koulussa eivät todellakaan auttaneet, sillä ne tekivät kielestäni jotenkin 'etäisen' ja rupesin puhuessani miettimään 'sääntöjä'. Tosiasiassa kieltä ei opita kielioppisääntöjä opettelemalla, vaan puhumalla.
Näin siis minulla.
olet ihan oikeassa! Kyllä mun mielestä moempien vanhempien kuuluu puhua lapselle omaa äidinkieltään! Me asutaan suomessa ja mies on amerikkalainen, hän puhuu lapselle vain englantia ja minä vain suomea. Tosin kotona puhutaan englantia mutta jos puhun suoraan lapselle niin se on ainoastaan suomeksi. Pojan puheenkehitys on ehkä hidastunut kun oppii kahta kieltä samaan aikaan (on 2-vuotias ja osaa vain muutaman sanan suomeksi eikä mitään englanniksi) mutta sitten kun hän oppii viimein puhumaan niin kaksi kielisyys on kuitenkin suuri rikkaus.
Mun mielestä pitää puhua sitä yhtä ja ainoaa omaa äidinkieltään joka kullakin on, eli jos äidillä se on vaikka suomi ja isällä englanti, niin lapsi saa molemmat kielet tasavertaisesti. Äiti puhuu lapselleen suomea ja isä puhuu lapselleen englantia. Ei sillä väliä mitä kieltä sitten äiti ja isä keskenään puhuvat tai mitä lapsi koulussa puhuu. Ei äidin pitäisi esim tässä omassa esimerkkitapauksessani solkata lapselleen englantia, koska se ei ole äidin äidinkieli, ellei äiti sitten todella ole täysin kaksikielinen eli itse saanut ja oppinut itse lapsena molemmat kielet.
Ei tilanne ole noin mustavalkoinen.
Muistan yhden perheen jotka muuttivat ulkomailla kun nuorin oli 8. Neljä vuotta myohemmin hän puhui todella huonoa suomea ja kieltäityi sitä phumasta. Kaikki heidän selän takana sitä kauhistelivat. Hän suostui puhumaan suomea vain minulle. Me oltiin juuri sinne muuttaneet ja en osanut yhtään englantia. Olin 10.
Sitten kun olin 14 niin minulla oli sama ongelma. Suomeni oli melkein kokonaan unohtunut. Me muutettiin sitten suomeen ja siinä meni yli vuosi ennenkuin puhuin sujuvaa suomea. Ja kaikki tämä vaikka vanhempani englanti oli niin kanekeromaista joten vain suomea he puhuivat.
Muutin itse ulkomaille kun olin 18 ja en sen jälkeen ole suomessa asunut. Ulkosuomalaiset ovat kysyneet minulta että miten minulla ei ole aksenttia. Aksentti on vain kun puhun suomea, en englantia.
Kun tuo vanhempi tuttavasi oli nuori niin siihen aikaan ei uskottu 2 kieltä yhtäaikaan filosofiaan. Sen ajan ohjeiden mukaan piti puhua yhtä kieltä. Ja kaikki vanhemmat tekevät niin kuin luulevat olevan parasta.
Minä taas ymmärrän sen että se toinen kieli helposti jää jalkoihin. Sinun pitää itse asua ulkomailla ja kokea se ennenkuin voit siihen uskoa.
Minun suomen kielen ongelmana on se että vaikka osaan kieltä niin en kuitenkaan puhu sitä sujuvasti, äidinkieleni kielitaito on heikompi kuin englannin.
Tunnen yhden nuoren miehen joka koko ikänsä oli ulkosuomalainen (suomalaiset vanhemmat), ja kävi suomessa armeijan ja jäi opiskelemaan. Hienoa nähdä sekin miten joku joka ei ole koskaan saanut äidinkielen opetusta koko kouluaikoinaan pystyy pärjäämään suomessa.
Hiukan arveluttaa mitä siellä äidinkielen tunnilla opetetaan kun joka joka ei ole koskaan saanut sen opetusta pärjää.
Suomen kielen oppiminen ei ole mahdotonta vanhempana. Minkään kielen oppiminen ei ole mahdotonta.
Asuin viimeiseksi ranskassa ja puhun ranskaa ja englantia kuin äidinkieltä. Suomi on äidinkieleni mutta minulla on aksentti ja teen sanajärjestys ja muotovirheitä. Jopa saksassa, espanjassa ja ruotsissa teen vähemmän virheitä vaikka ne on kolmansia kieliäni.
Myös muilla ulkosuomalaisilla sukulaisilla on käynyt samoin. Mistähän johtuu? :)
Omat lapseni ovat asuneet lähes koko ikänsä jossain muualla kuin Suomessa, mutta puhuneet aina vanhempiensa kanssa suomea. Joskus keskenään paikallista kieltä, joka on vaihtunut matkan varrella pariin kertaan.
Ja kumpikin osasi hyvää suomea, kun he muuttivat ekaa kertaa Suomeen ja menivät ihan tavalliseen suomalaiseen kouluun. Vanhemmalla ei ollut mitään ongelmia kielen kanssa, vaan sai jo jouluna äikästä kympin, ihan niin kuin muissakin maissa oli saanut paikallisesta "äikästä". Nuorempi on enemmän matemaattinen tyyppi mutta ainoat ongelmat oli tajuta k-kirjaimen yleisyys eikä korva sanonut milloin tulee kaksoiskonsonatti tai -vokaali. Kahden vuoden jälkeen ei kukaan huomaa eroa edes oikeinkirjoituksessa. Puheessa oli aluksi pieni aksentti mutta sanavarasto on vähintään yhtä laaja kuin muillakin.
Täytyy olla kielellisesti aika lahjaton, jos aikuisena menettää oman äidinkielensä. Olen tavannut maailmalla ulkosuomalaisia, jotka ovat lähteneet maailmalle pian sodan jälkeen eli yli 50 vuotta sitten, ja jotka puhuvat täydellistä suomea, tosin käyttäen vanhanaikaisia sanoja.
Äidinkieli, ja isän, ovat ihmisen tärkeimmät kielet, ne ovat sekä ajattelun että tunteiden tulkit.
"Äidinkieli, ja isän, ovat ihmisen tärkeimmät kielet, ne ovat sekä ajattelun että tunteiden tulkit. "
Lapsella voi kieli vaihtua.
Se on todettu että 10-12 vuotias ei unohda kieltään, mutta nuoremmilla saattaa kieli vaihtua.
Hyvä uutinen kuitenkin on se että niillä joilla kieli on vaihtunut on elämä mennyt kuitenkin ihan hyvin.
puhun lapselleni suomea, ja mieheni ranskaa
Meidän lapsesta tulee kolme kielinen. Minä puhun suomea, isä englantia ja tarhasta yms muualta oppii espanjan. Lapsi tosin vielä vasta 3 kk:tta
Minusta on TODELLA TODELLA surullista jos lapset eivät voi puhua toisen vanhempansa sukulaisten kanssa samalla kielellä kun nämä puhuvat.
Minä olen alusta asti puhunut lapsilleni suomea, vaikka keskimmäisten syntyessä asuimmekin Yhdysvalloissa. Mieheni puhuu lapsille englantia. Mieheni osaa myös hyvin suomea 12 vuoden harjoittelun jälkeen, mutta kotona olemme komminikoineet niin, että puhun miehelleni suomea ja hän vastaa englanniksi. Näin lapset ovat käsittäneet kielet erillisinä niin, että isä puhuu englantia ja äiti suomea. Nykyään komminkoimme myös pelkästään suomeksi silloin tällöin, kun perheesse ei ole enää puhumaan opettelevaa pientä vauvaa.
Pojat ovat kuitenkin vielä sen verran pieniä, että mieheni pyrkii puhumaan heille mahdollisimman paljon englantia ja heidän läsnäollessaan paljon englantia. Kaikki lapseni (pienistä pojista ei voi vielä mitään sanoa) puhuvat hyvin engantia ja suomea. Suomi on tullut luonnollisesti koulussa. Vanhemmat lapset puhuvat hieman vahvempaa englantia.
Puhukaa vaan kaikki lapsillenne sitä kieltä kun haluatte hänen oppivan :)
Meillä lapset ovat kaksikielisiä, molemmat puhumme heille omaa äidinkieltämme.
Olen asunut engalnnissa kohta 7 vuotta. Muuttaessamme vanhin lapsi oli melkein 4v ja kaksoset 3kk. Puhuin vain suomea lapsille ja isa omaa kieltaan ,englantia. Esikoinen kuitenkin meni pian tarhaan 4v ja kouluun 5v. Englannin kieli oli hanella hyva noin 3kk kuluessa, koulun alkaessa oli englannissa (aidinkielssa) luokkansa parhaimpia. Suomen kieli oli myos hyvaa ja on edelleen, nyt voin jo rentoutua silla tiedan etta suomen kieli on hanen paassaan ja pysyy .
Ongelmana on kaksoset jotka puhuivat vain suomea 3 votiaaksi asti mutta sitten kun menivat pre-school:iin ja englanti kehittyi kokoajan mutta suomi oli edeleen vahvempi. Kuiteskin nelja vuotiaana kouluun menon jalkeen (ovat siela 6h joka paiva ) suomi ja toiseksi ja pian sen jalkeen eivat halunneet sita edes puhua mutta ymmartavat kuiteskin .
Nyt kohta 7 vuotiaina eivat puhu kun pari sanaa suoemea.
Nyt kysyn itseltani mita haluan , jatkaa suomenkielen puhumista kuin idiotti,silla silat valsiat tuntuu.. vaan siirrynko helpompaan vaihtoehtoon ,vain englannin puhumiseen mika on selvsti heidan tunnekieli ,mutta ei minun. Tama asia todella hairitsee minua silla haluaisin kommunikoida suomeksi mutta en tieda onko peli jo menetetty?
Yksi juttu viela, vain samassa tilnteessa oleva voi ymmrtaa toista ulkosuomalaista ja heilta haluaisin kuulla kokemuksia.
Mielestä voit ihan hyvin puhua suomea kaksosille! He ovat kuitenkin vasta 7-vuotiaita, ja vaikka englanti olisikin heille elämän ykköskieli eli äidinkieli, niin se ei tarkoita sitä, etteikö suomesta voisi kehittyä vahvaa kakkoskieltä, jolla voi ilmaista täydellisesti itseään. Hyvä sana tuo jonka sanoit, TUNNEkieli. Vaikka suomi olisikin kaksosillesi kakkoskieli, niin siitä voi ihan hyvin kehkeytyä englannin rinnalle toinen TUNNEkieli. Jatka vain puhumista, heidän suomen ymmärtämisensä kehittyy mitä enemmän he kuulevat sinulta suomea. Älä siis ajattele, että "turvautuisit" englantiin. Englantia he kuulevat kyllä jo ihan yllin kyllin huomioonottaen, että heidän oma äitinsä on suomalainen. :-)
Kiva saada positiivinen kommentti. Kylla taytyy vain jaksaa puhua suomea ehak he jossain vaiheessa alakaavat sita minulle "taas" puhumaan...
Suosittelen lapsille Suomi-koulua, Briteissä pitäisi olla useita kouluja joten on varmasti suht helppo löytää koulu. Yleensä opetusta on kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Lapsille on tosi tärkeää olla suomenkielisessä, omanikäisessä seurassa ja huomata että hauskaa voi pitää myös suomeksi :)
Eräässä opetusryhmässäni oli muutama poika joiden suomen kieli oli päässyt ruostumaan aika lailla ja täytyy sanoa että olin salaa vähän ylpeä kun sain pojat kiinni tuhmien vitsien kertomisesta - SUOMEKSI.
pojan isä puhuu pojalleen lingalaa Kongossa puhuttua kieltä, minä suomea. Olemme eronneet ja minulla uusi mies..ja lapsi hänen kanssa. Lapsen isä puhuu vain englantia lapselleen ja pojalleni ja minä suomea.
Poika ymmärtää lingalaa ja muutamia sanojakin tulee, ymmärtää myös englantia ja sanoja tulee. Mutta suomenkieli vahvin.
Minusta ainakin hyvä että lapsi osaa kummankin vanhempansa kieltä, sillä sehän on rikkaus!!
Meil poika 1v 11kk on saamen kielises päiväkodissa sukulaisten kanssa puhuu saamea, minä puhun suomea ja isän kanssa norjaa ja muutenkin kotikielenämme on norja. Saamea ja suomea ymmärtää hyvin, mutta norjan sanoja yrittää tavotella