Kaupunkimatka

Eikö kukaan matkusta kaupunkilomalle Bangkokkiin?
Miksi kaikki ovat menossa vain Pattayalle, Phuketiin, Hua Hiniin ja ties minne.
Kaipaisin ohjeita ja vinkkejä itse Bangkokin kaupungissa oleiluun. Matka on marraskuun puolessa välissä.
7722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tänä vuonna. Eli hotelli lähelle sky ilmarataa tai metroa ja myös taksilla on todella halpa liikkua ja turvallista myös yksin.

Äänestä

Viime vuonna oltiin Hua Hinissä ja Bangkokissa. Ensi kesänä mennään vaan Bangkokiin.

Äänestä

Miten pitkä matka on The Tawana Bangkok- hotellista lähimmälle sky train asemalle?

Äänestä

Bangkok on minun lempikaupunkini, käyn siellä vuosittain! Tekemistä riittää vaikka kuinka: Joku järjestetty kaupunkierros mihin kuuluvat Grand Palace ja temppeleitä (esim. Wat Arun tai Wat Po) on hyvä ensikertalaiselle. Iltapäivisin auringonlaskun aikaan järjestetään veneristeilyjä Chao Prya- joella, johon kuuluu ilallinen ja opastus reitin varrella olevista nähtävyyksistä.
Kiinalaisessa kaupunginosassa menee montakin päivää: se on täynnä toreja, ruokapaikkoja kauppoja. Iltaisin on Lumpini-puiston lähellä valtava yömarkkina-alue Suan Lum, joka aukeaa jo klo 17.00. Erittäin hyvä ostospaikka!
Onnittelut lomakohteen valinnasta!

Äänestä
  • Myös minun lempikaupunki. Minä en koskaan matkusta Thaimaahan rantalomakohteisiin, koska Phuketissa tuntuu kuin olisi lämpimänä kesäpäivänä suomessa, niin paljon siellä on suomalaisia. Lennän kaupunkilomani (viikko) jälkeen aina rantalomalle Indonesiaan tai Malesiaan.

    Äänestä

  • Bangkok on erittäin hyvä - loistava - paikka shoppailuun, yöelämään, nähtävyyksiin ja syömiseen. Kulttuuriakin on. Osta kuukausittain ilmestyvä Bangkok Metro Magazine heti paikan päällä, siellä on ajankohtaisia menovinkkejä, samaten perjantain sanomalehdissä (englanninkieliset Nation ja Bangkok Post). Perinteinen thaimaalainen hieronta on ehdoton! Siam Squaren APEX-ketjun teatterit näyttävät myös Hollywood-valtavirrasta poikkeavia elokuvia (usein englantilaisilla teksteillä), ohjelmisto mm. osoitteessa http://www.movieseer.com/ sanomalehtien lisäksi. Ruokapaikoista suosittelisin esim. MK-ketjua (saat itse kypsyttää ruokakuppien sisältöjä pöydän kattilassa) ja nuudelipaikkoja, joita löytyy mm. MBK-ostoskeskusksesta (Yen Ta Fo yläkerrassa ja "punainen possu" alakerrassa.) Sitten kun on vähän hajua mistä ruoasta tykkää, niin voi harrastaa (tyypillisesti) kauppakeskusten Food Court -kuponkipaikkoja, joissa keräilet ruoat eri tiskeiltä. Jos on sesonki, niin keltaista makeaa mangoa kannattaa maistaa tahnariisin ja kookosmaidon kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurkaupungit kiinnostaa kirjoitti:

Eikö kukaan matkusta kaupunkilomalle Bangkokkiin?
Miksi kaikki ovat menossa vain Pattayalle, Phuketiin, Hua Hiniin ja ties minne.
Kaipaisin ohjeita ja vinkkejä itse Bangkokin kaupungissa oleiluun. Matka on marraskuun puolessa välissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu