• Psykiatrista Raiskaushoitoa!
•Vuonna 2002, 4.heinäkuuta, lontoolainen psykiatri Kolathur Unni sai 18 vuotta vankeutta suoritettuaan seksuaalista väkivaltaa naispotilaalle hypnoterapiaistunnon aikana. Unni oli menneisyydessä raiskannut useita potilaita ja hänet oli poistettu Uuden Seelannin lääkärirekisteristä vastaavien tapausten vuoksi.
• Vuonna 2004 kanadalainen psykiatri John Orpion tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen naispotilaiden pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä eriskummallisten hypnoosi-istuntojen aikana. Huumattuaan naiset hän raiskasi ja harrasti sodomiaa heidän kanssaan. Eräät kahlittiin seinälle ja heitä ruoskittiin remmillä. Tohtori Orpin kertoi naisille, että hänen peniksensä oli "parannussauva" ja että anaaliraiskaus oli "ehdotonta rakkautta.
• Helmikuun 11. vuonna 1998 Missourilainen psykiatri William Cone tuomittiin 133 vuodeksi vankeuteen kahden potilaan seksuaalisesta ahdistelusta ja poikkeavasta seksuaalisesta ahdistelusta. Cone kertoi naisille, että heidät oli vieroitettu liian aikaisin, ja että heidät piti nyt uudestaan "vanhemmoittaa", mikä tapahtui yhdynnällä hänen kanssaan. Vakuuttaakseen heidät, Cone antoi heille suuria määriä psykotrooppisia lääkkeitä, jotka aiheuttivat naisille riippuvuuden. Cone väitti kärsivänsä "alkoholismista ja seksuaalisesta riippuvuudesta" - " moraalisesta mielisairauden muodosta, jonka on aiheuttanut pakkomielteen omainen omistautumiseni työlle, tehokkuudelle ja täydellisyydelle...".
• Apulaisoikeuskansleri David Cosgrove sen sijaan kertoi oikeudelle: Nämä ihmiset tulivat saamaan häneltä hoitoa ja hän vahingoitti heitä. En ole koskaan ennen nähnyt syytettyä, joka on aiheuttanut näin paljon kipua ja näin paljon vahinkoa niin monelle ihmiselle. Tämä syytetty ja kuka tahansa muu hänen tilanteessaan on saatava tajuamaan. "
Se Psykiatrian tuloksellisesta hoidosta! Psuchobuster

Vastaukset 4
Vanhimmat
Auttaako tuo vaahtoamisesi unohtamaan omat rikoksesi?
Olet löytänyt mainioita esimerkkejä ajamaan omaa asiaasi. Ottakaamme huomioon, että näitä yhteiskuntaan sopimattomia ihmisiä löytyy joka ammattipiiristä, joka ihmisrodusta ja aivan joka paikasta.
Voimme tehdä samanlaisen listan pedofiileistä ja papeista. Tarkoittaako se todella, että kaikki papit ovat lastenraiskaajia?
Voimme tehdä samanlaisen listan lasten kanssa työskentelevistä pedofiileistä? Tarkoittaako se, että kaikki koulujen talkkarit, opettajat ja lastentarhan hoitajat ovat lastenraiskaajia?
Voimme tehdä samanlaisen esimerkkilistan somaleista? Tarkoittaako se, että kaikki somalit ovat rikollisia ja raiskaajia?
Jne, jne... Ehkä hieman mustavalkoisesti ajattelet. Kun puhutaan putkiajattelusta! Huomiota haet, mutta tapasi on huono. Toisaalta, jos lukijalla ei ole oikeasti minkäänlaista kritiikkiä vaan nielee kaiken mitä hänelle tuputetaan, eipä ole paljon tehtävissä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Oletko trolli vai yksinkertaisesti asiaa lähestyvä?
Ne potilaat HALUAVAT sitä ja NAUTTIVAT siitä.