Lentävät lauseet,
ikimuistoiset viisaat ajatelmat,
vihanilmaukset ja hakaristit -
rauhanmerkit,
sydämen ja nuolen kuvat -
nimettömien, kasvottomien
seinäkirjoitukset
yhteisten vessojen seinillä.
Istumme vuorollamme rinkiin,
siivooja käynyt illan, yön tunteina
tai varhain aamulla -
seinät puhtaat kirjoitella.
Tabula rasa.
Tyhjäksi pyyhitty taulu,
sielu, johon eivät vielä
ole ehtineet kirjautua
uusien kokemusten jäljet...
Tämä harras hetki –
hetki omaa aikaa ajatella,
ja kohta jo oven takana
pienestä tai isosta hädästä kärsivä,
kärsimätön jono
odottamassa vuoroaan
istua rinkiin?
Vielä yksi punainen minuutti -
korvan taakse hipaisu magnoliaa,
leukaan miehekkään partaveden tuoksu
ja omalle rakkaallemme
osoitettu väreilevä kirje
rintaamme vasten painettuna,
käsilaukun tai taskun pohjalle
asiaaankuulumattomilta
katseilta suojattuna,
kohtelias hymy kasvoillamme,
avaamme oven seuraavan tulla –
kujeilevina, pohlakkaina,
joskus jopa hämillämme
taaksemme jättämästämme
seinäkirjoituksesta –
ja ominaistuoksustamme?
Paneudumme
kukin omaan työhömme,
palaveeraamme,
odottelemme puheille pääsyä
pyhäkön oven takana,
heitämme kiiltäville käytäville
sopivat kevennykset.
Kuin salaa, jossakin välissä,
kesken kiireen,
soitamme ainakin sen
yhden puhelun ikävästä,
vain kuullaksemme rakkaamme äänen -
ja jo viimeistään lounastunnin aikaan
seisomme jälleen
sen yhden lukitun oven takana
kärsimättöminä odottamassa
omaa vuoroamme...;)
ikimuistoiset viisaat ajatelmat,
vihanilmaukset ja hakaristit -
rauhanmerkit,
sydämen ja nuolen kuvat -
nimettömien, kasvottomien
seinäkirjoitukset
yhteisten vessojen seinillä.
Istumme vuorollamme rinkiin,
siivooja käynyt illan, yön tunteina
tai varhain aamulla -
seinät puhtaat kirjoitella.
Tabula rasa.
Tyhjäksi pyyhitty taulu,
sielu, johon eivät vielä
ole ehtineet kirjautua
uusien kokemusten jäljet...
Tämä harras hetki –
hetki omaa aikaa ajatella,
ja kohta jo oven takana
pienestä tai isosta hädästä kärsivä,
kärsimätön jono
odottamassa vuoroaan
istua rinkiin?
Vielä yksi punainen minuutti -
korvan taakse hipaisu magnoliaa,
leukaan miehekkään partaveden tuoksu
ja omalle rakkaallemme
osoitettu väreilevä kirje
rintaamme vasten painettuna,
käsilaukun tai taskun pohjalle
asiaaankuulumattomilta
katseilta suojattuna,
kohtelias hymy kasvoillamme,
avaamme oven seuraavan tulla –
kujeilevina, pohlakkaina,
joskus jopa hämillämme
taaksemme jättämästämme
seinäkirjoituksesta –
ja ominaistuoksustamme?
Paneudumme
kukin omaan työhömme,
palaveeraamme,
odottelemme puheille pääsyä
pyhäkön oven takana,
heitämme kiiltäville käytäville
sopivat kevennykset.
Kuin salaa, jossakin välissä,
kesken kiireen,
soitamme ainakin sen
yhden puhelun ikävästä,
vain kuullaksemme rakkaamme äänen -
ja jo viimeistään lounastunnin aikaan
seisomme jälleen
sen yhden lukitun oven takana
kärsimättöminä odottamassa
omaa vuoroamme...;)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.