Leikkaus odottaa

Iso leikkaus olsi tulossa päähän jossa on hyvänlaatuinen kasvain. kasvain on kuitenkin aivojen ulkopuolelle. Kysyisin niiltä joille on tehty tälläsiä leikkauksia että miten olette toipunu tälläsistä leikauksista?

Lisäksi tällästä yleistä asiaa että miten pissaaminen onnistuu leikkauksen jälkeen? Mulla on sellanen ongelma että minä en pysty asioimaan jos ei saa olla omassa rauhassa. Laittavatko jonkilaisen katetrin että virtsarakko pääsee tyhjenmään. Toki tälläsesen laikkauksen jälkeen ei päässekkää nousemaan jalkeille aivan heti.
1378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

varmaankin pistetään. tai ainakin itelle on aina isojen leikkausten jälkeen laitettu. Yleensä se on pistetty jo salin puolella kun itse on tajukankaalla. JA valitettavaa on et yleensä ensimmäisillä veski kerroilla tulee hoitsu mukaan vessaan. ITe olen tosin aina tappelun kautta saanut hoitajan pihalle sieltä. Alusastia on tietysti yks vaihtoehto mut ite en siihen osaa asioida

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie vaan kirjoitti:

Iso leikkaus olsi tulossa päähän jossa on hyvänlaatuinen kasvain. kasvain on kuitenkin aivojen ulkopuolelle. Kysyisin niiltä joille on tehty tälläsiä leikkauksia että miten olette toipunu tälläsistä leikauksista?

Lisäksi tällästä yleistä asiaa että miten pissaaminen onnistuu leikkauksen jälkeen? Mulla on sellanen ongelma että minä en pysty asioimaan jos ei saa olla omassa rauhassa. Laittavatko jonkilaisen katetrin että virtsarakko pääsee tyhjenmään. Toki tälläsesen laikkauksen jälkeen ei päässekkää nousemaan jalkeille aivan heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu