EI väkivaltaa

Ihmiset alkavat nyt puhua, että talossa Kaarlo ja Tatu ovat väkivaltaisia. Kukaan ei ole satuttanut ketään eilisillan aikana! Suuttumista on ollut.

Voi... henaako nyt pitäisi alkaa taputella päähän??
Kukaan ei tunnu nyt muistavan enää kuinka idiootti ja toisia alentava se Hena oli koko alkuviikon. Kun nyt sai mitä tilasi niin siitä ollaan ihan käärmeissään.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset kokonaistilanne.

Mirakin itki eilen tämän tästä kun joutui jäämään slummiin. Sitten se oli niin mellevää jo illalla. Nuotion äärellä sanoi yöllä, että hyvä kun ei päässytkään kroisokseksi. Sitten lopuksi kuuntelivat Henan kalavaleita koko loppuillan. Pisti aina vaan parempaa ja parempaa.. että huh. Tuollainen se on ollut koko ajan... itsekeskeinen idiootti.

Karikin on sellainen takinkääntäjä , ettei toista.
Mutta elämä on.
141189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hena sentään veti simputuksen tyylillä ja oli hauska. Tatu ja Kaarlo ottivat homman tosissaan ja alkoivat olla agressiivisia.

Hena ei ollut missään vaiheessa agressiivinen vaan käskytti tyylillä. Pisteet Henalle

Äänestä
  • Käskeä nyt tehdä kaikkia idioottia juttuja porepuhalluksesta, pyyhkimiseen ja pukemiseen ja sänkyyn kantamiseen ym. Kaukana tyylistä. Kas kun ei pyyhityttänyt persettäänkin niillä muilla...

    Äänestä

  • Hah hah hah kirjoitti:

    Käskeä nyt tehdä kaikkia idioottia juttuja porepuhalluksesta, pyyhkimiseen ja pukemiseen ja sänkyyn kantamiseen ym. Kaukana tyylistä. Kas kun ei pyyhityttänyt persettäänkin niillä muilla...

    No mitä hauskaa siinä Mikan tai Sarin kroisoksena olemisessa oli. Ei mitään. Tyypit ei tee mitään, kunhan möllöttää. Se vasta tylsää seurattavaa olikin.

    on ihan ok persettä pestään kokoajan suomen hoitolaitoksissa.

    Äänestä

  • jäbäääää kirjoitti:

    No mitä hauskaa siinä Mikan tai Sarin kroisoksena olemisessa oli. Ei mitään. Tyypit ei tee mitään, kunhan möllöttää. Se vasta tylsää seurattavaa olikin.

    Jaa sun tyyli tarkoittaa siis toisia alantavaa toimintaa?
    Ja mitä hauskaa on nähdä alaston Hena pukeutumassa?

    Äänestä

  • tumma kaunotar kirjoitti:

    on ihan ok persettä pestään kokoajan suomen hoitolaitoksissa.

    jotka ei siihen itse kykene. Oliskos pikkasen eri asiaa...

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    Jaa sun tyyli tarkoittaa siis toisia alantavaa toimintaa?
    Ja mitä hauskaa on nähdä alaston Hena pukeutumassa?

    Mieluummin näen Henan harmitonta simputusta kuin katson Mikaa tai Saria jotka ei tee mitään.

    En väitä, että Henan toiminta oli mitään erikoisen hauskaa, mutta jos vaihtoehto on kattoa Sarin varpaankynnen maalaamista tai Mikan tylsää oluenjuontia, niin oli Henan toiminta siihen verrattuna hauskempaa seurattavaa.

    Äänestä

  • Niiltä kirjoitti:

    jotka ei siihen itse kykene. Oliskos pikkasen eri asiaa...

    jos ei kykene mitä sitten...

    Äänestä

  • tumma kaunotar kirjoitti:

    jos ei kykene mitä sitten...

    että hoidokit ovat eriasia kun liikkuvat terveet ihmiset

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    että hoidokit ovat eriasia kun liikkuvat terveet ihmiset

    Pylly ko pylly, etkait ole rasisti että väität hoidokin pyllyä huonommaksi kuin liikkuvan ihmisen. Siisti puheesi.

    Äänestä

kun kaikki on sun mielestä idiootteja?
Kai Mirakin huomasi että on parempi pysyä slummissa jos kroisoksena tulee noin hulluksi.
Tai no, Mika nyt ei kovin seonnut kroisoksenakaan.
Eilenkin oli jo nukkumassa kun pellet riehui...

Äänestä
  • vain Henaa idiootiksi

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    vain Henaa idiootiksi

    lue itse uudelleen

    Äänestä

  • Miran ja Karin kirjoitti:

    lue itse uudelleen

    idiootiksi en niitä väittänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eilen illalla kirjoitti:

Ihmiset alkavat nyt puhua, että talossa Kaarlo ja Tatu ovat väkivaltaisia. Kukaan ei ole satuttanut ketään eilisillan aikana! Suuttumista on ollut.

Voi... henaako nyt pitäisi alkaa taputella päähän??
Kukaan ei tunnu nyt muistavan enää kuinka idiootti ja toisia alentava se Hena oli koko alkuviikon. Kun nyt sai mitä tilasi niin siitä ollaan ihan käärmeissään.
Muistakaa nyt hyvät ihmiset kokonaistilanne.

Mirakin itki eilen tämän tästä kun joutui jäämään slummiin. Sitten se oli niin mellevää jo illalla. Nuotion äärellä sanoi yöllä, että hyvä kun ei päässytkään kroisokseksi. Sitten lopuksi kuuntelivat Henan kalavaleita koko loppuillan. Pisti aina vaan parempaa ja parempaa.. että huh. Tuollainen se on ollut koko ajan... itsekeskeinen idiootti.

Karikin on sellainen takinkääntäjä , ettei toista.
Mutta elämä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu