Meidän Santtu-poika oli niin ihana ystävä, että toista sellaista ei tule koskaan.
Tietenkin jokainen hauveli on oma luonteensa ja oma yksilönsä ja täyttää paikkansa omalla olemuksellaan, mutta meidän Santtu-poikaa ei koskaan voi unohtaa niin mahtava ystävä se oli. Aina uskollinen seuralainen ja kumppani ja iloinen jokapäivä vaikka joskus oli sairaskin.
Olen elämälle vihainen kun se päättyy meiltä jokaiselta, niin eläimeltä kuin ihmiseltäkin. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että joutuu tekemään päätöksen eläin-ystävän elämän lopettamisesta eutanasialla. Se ottaa niin syvältä sydämestä, että sanat eivät riitä sitä kertomaan. On vain pohjaton ikävä senjälkeen ja tuntuu siltä että on tehnyt jotain väärin vaikka kaikki hoitotoimepiteet on yritetty ja ikääkin on jo niin paljon, että luonnollinenkin loppu olisi vääjäämättä lähellä.
Järjellä ajatellen kaiken pitäisi olla hyvin varsinkin eläin-ystävää ajatellen, mutta omaan elämään jää niin iso aukko ja tyhjyys kaiken jälkeen, että sen kanssa on kestämistä. Päivä kerrallaan eteenpäin mennään. Luulen että täällä on monellakin samanlaisia kokemuksia asian tiimoilta. Ikävä on pohjaton, nyyyh.
Tietenkin jokainen hauveli on oma luonteensa ja oma yksilönsä ja täyttää paikkansa omalla olemuksellaan, mutta meidän Santtu-poikaa ei koskaan voi unohtaa niin mahtava ystävä se oli. Aina uskollinen seuralainen ja kumppani ja iloinen jokapäivä vaikka joskus oli sairaskin.
Olen elämälle vihainen kun se päättyy meiltä jokaiselta, niin eläimeltä kuin ihmiseltäkin. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että joutuu tekemään päätöksen eläin-ystävän elämän lopettamisesta eutanasialla. Se ottaa niin syvältä sydämestä, että sanat eivät riitä sitä kertomaan. On vain pohjaton ikävä senjälkeen ja tuntuu siltä että on tehnyt jotain väärin vaikka kaikki hoitotoimepiteet on yritetty ja ikääkin on jo niin paljon, että luonnollinenkin loppu olisi vääjäämättä lähellä.
Järjellä ajatellen kaiken pitäisi olla hyvin varsinkin eläin-ystävää ajatellen, mutta omaan elämään jää niin iso aukko ja tyhjyys kaiken jälkeen, että sen kanssa on kestämistä. Päivä kerrallaan eteenpäin mennään. Luulen että täällä on monellakin samanlaisia kokemuksia asian tiimoilta. Ikävä on pohjaton, nyyyh.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
Onhan lohdullista että näemme tuolla jossain.Ovatko lemmikit kans pilvien päällä.?Kukaan ei ymmärrä sitä ikävää ja tuskaa saamme tuntea.Toki vapaaehtoista kun olemme ottaneet eläimen mukaan elämäämme.
On vielä edessä pelkään jo etukäteen.Onhan niitä suruja ollut lapsuudessa.Mutta tämä oma rakas koira on todella tärkeä.Allergiakin vielä joten saanko ikinä enää omaa.Minustakin tuntuu juuri tämä koira todella siltä löytäisinkö edes yhtä hyvää.Olihan se lapsuuden kissa sellainen josta vielä nään öisin unta.Kissoille olenkin allerginen joten ihanat muistot vaan jäi.Läheinen ihminen kuoli kesällä raskasta oli katsella viimeisiä päiviä.Jostain sitä sai vain voimaa.Ikävä ja muistot seurana kuitenkin.
Ikäviä on monenlaisia.Mun eka koiraystävä kuoli vanhuutta,ikävöin aikani.Mut tämä 3 v pikku koira jolle minä olin kaikkikaikessa ei hyväksynyt muita lähelle kun oli mun sylissä tai tuolini alla.Jouduin luopumaan .Annoin pois kun on nuori, vanhempi jäi jatkaa kohti iltaruskoa.MULLA ON YHÄ IKÄVÄ tuota pikku palleroa, kun en tiedä millainen uusi perhe loppujen lopuksi on.Päätin etten koskaa luovu koirasta kuin pakon edessä,Tulee tippa vieläkin