Heipsan!

Elikkäs, apuja kaivataan. 4-vuotias lapsemme on alkanut kakkia ja pissiä housuunsa, lähinnä kakkia, olen yrittänyt nätisti selittää ja puhua hänelle tästä, mutta turhaan. Meillä on myös pieni vauva ja muutimme juuri uuteen kotiin. Voisiko näillä olla vaikutusta. Auttakaa ja kertokaa, miten minun pitäisi toimia. Tätä ei tapahdu joka päivä ja päiväkerhossa jne. ei koskaan. Hän itse sanoo, ettei kerennyt, mutta, että näin tapahtuu aika usein. Mitä pitäisi tehdä. Kertokaa omia kokemuksianne ja neuvoja. Kiitos etukäteen!
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tuossa vain olla kyse, tai sen puutteesta.

Menee ohi aikanaan. turhaa huolestut.

Oikea toimintatapa:(tämä kysyy Sinulta hieman sisua)

Suoraan kakkimis tilanteessa, ole kun et huomaisikaan, mahdollisimman vähin äänin siivoat/laitat hänet itsensä siivoamaan,/annat hetken viihtyä kakoissaan, ennen siivonkia.
TÄSTÄ nimittäin ei saa huomiolla palkita.
tässä testataan sitä kuinka välinpitämätöntä Sinä osaat näytellä, muista Oskarin arvoinen suoritus!

Mutta sen sijaan, muina aikoina huomionsaantia pitäis sitten ilmeisesti nostaa, lekkimistä, aktiviteetteja, jopa vauvan yhdessä hoitamista.

kyllä se siitä. Onnea jatkossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuu30 kirjoitti:

Elikkäs, apuja kaivataan. 4-vuotias lapsemme on alkanut kakkia ja pissiä housuunsa, lähinnä kakkia, olen yrittänyt nätisti selittää ja puhua hänelle tästä, mutta turhaan. Meillä on myös pieni vauva ja muutimme juuri uuteen kotiin. Voisiko näillä olla vaikutusta. Auttakaa ja kertokaa, miten minun pitäisi toimia. Tätä ei tapahdu joka päivä ja päiväkerhossa jne. ei koskaan. Hän itse sanoo, ettei kerennyt, mutta, että näin tapahtuu aika usein. Mitä pitäisi tehdä. Kertokaa omia kokemuksianne ja neuvoja. Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu