Eletään vuoden 2005 kuumaa kesää.Helteet olivat piinanneet jo monta viikkoa eikä niiden loppumisesta ollut tietoakaan.Vietimme tyttöystäväni Jonnan kanssa kesälomaa.Minulla sitä oli kokonaiset kaksi viikkoa ja Jonnalla muutaman kuukauden verran opiskelijoiden tapaan.Päivät vierivät eteenpäin yleensä melko samanlaisella kaavalla,rannalla aurinkoa palvoen.
Oli perjantai.Lähdimme Jonnan kanssa tuttuun tyyliin läheiselle uimarannalle jo aamulla ennen kymmentä.Rannalle päästyämme kaverini Brian johon olin tutustunut aikaisemmin firmamme puulaaki jalkapallojoukkueemme kautta nosti kätensä pystyyn.Jonna kysyi samantien kuiskaten kuka tuo musta kaveri on?Sanoin että hän on Brian ja kysyin Jonnalta että liitytäänkö hänen seuraansa?Jonna sanoi että sopii.Niinpä kävelimme Brianin luo.
Moi!Liittykää seuraani?Kysyi Brian.Sanoin että mikäpä siinä ja tiedustelin samalla mitä mieltä Jonna asiasta olisi.Päätimme yhteistuumin jäädä Brianin seuraksi.Brian on iso lihaksikas kaveri.Salilla treenaava adonis.Itse olen huomattavasti pienikokoisempi ja hintelämpi.Huomasin heti että Brianilla ja Jonnalla on flirttiä keskenään.He tulivat erittäin hyvin juttuun vaikka näkivät vasta ensimmäistä kertaa toisensa.
Olimme palvoneet aurinkoa useamman tunnin verran kun Jonna ilmoitti että hänelle riittää auringon ottaminen.Briankin totesi että nyt tosiaan riittää.Ehdotin näille kahdelle että käytäisiin läheisen baarin terassilla nauttimassa kylmät oluet.Molemmat olivat enemmän kuin valmiita kyseiseen hetkeen.Virvokkeet nautittuamme puheemme siirtyi tulevaan iltaan.Brian tiedusteli onko meillä suunnitelmia illalle.Totesimme että ei ole suunnitelmia.Brian oli halukas jatkamaan vielä myöhemmin illalla juomista ja meillä ei ollut mitään joten päätimme nähdä illalla.Ehdotin Brianille että tulisi meille illalla,johon mies nyökkäsi hymyillen flirtaten Jonnan kanssa.Kerroin osoitteen ja sovimme että näemme illalla meillä seitsemän aikaan.Lähdimme terassilta eri suuntiin.
Kotimatkalla kysyin Jonnalta mielipidettä Brianista.Hänen mielestään Brian oli mukava ja komea musta kaveri.Sanoin suoraan Jonnalle mielipiteeni hänen ja kaverini flirtistä.Jonna hymyili ja kertoi pitävänsä Brianista ja kehui tätä komeaksi ja seksikkääksi.Tunsin kuinka mulkkuni rupesi seisomaan lahkeessani.Olen salaa fantasioinut siitä kuinka joku musta kaveri nai tyttöystävääni.Olin aivan omissa ajatuksissani kun Jonna kysyi että miksi olen niin hiljaa.Sanoin mitä?Mitä sanoit?Jonna vain hymyili ja menimme kotiin valmistautumaan iltaan.
Fantasia pyöri edelleen mielessäni.Lähdin kauppaan ostamaan olutta ja jatkoin ajatusleikkiäni.Mitähän Jonna ajattelisi jos kertoisin suoraan hänelle ajatuksiani.Sen tiedän että Brian on aina valmis jos seksikäs nuori 20-vuotias blondi on tarjolla.Olen seurustellut Jonnan kanssa kahden vuoden ajan ja seksielämämme on ollut pitkään jo aika kaavamaista ja tasaista suorittamista.Kaupasta poistuessani tein päätöksen.Kerron Jonnalle fantasiani silläkin riskillä että saan avolämäristä.
Kello oli noin viisi.Jääkaappimme täyttyi olut ja siideri pulloista.Ojensin Jonnalle pullon siideriä ja itselleni otin olutta.Menimme istumaan parvekkeelle.Sanoin "kuulehan kultaseni..Haluaisin kertoa jotain sinulle hieman ajatuksiani"Jonna katsoi minua vakavahkolla ilmeellä."Haluaisin että nait tänään Brianin kanssa minun katsellessa teitä"Jonna näytti hämmentyneeltä ja rupesi nauramaan."Kuulehan Mikko..Minäkin haluan mustaa melaa sisääni"..mutta mitä haluaako Brian?Tiedusteli Jonna..Sanoin että tiedän hänen haluavan,Brian on oikea pillumagneetti,sellaisen kuvan olen miehestä saanut.
Kello lähestyi kuutta.Rupesimme molemmat olemaan kiimasta sekaisin.Jonna totesi että nyt ruvetaan valmistelemaan iltaa.Hän meni suihkuun.Suihkussa hän otti esiin vaahtopullon ja höylän.Menin katsomaan kuinka tuo ihana upea blondibimbo sheivasi pillunsa aivan paljaaksi.Suihkun jälkeen Jonna meni vaatekaapilleen ja minä lähdin vuorostani suihkun puolelle.Jonna valitsi erittäin lyhyen valkoisen läpikuultavan minihameen jonka alle todella pienet seksikkäät mustat narustringit.Vaalean napapaidan jonka alle mustat rintsikat (c75)jalkaansa hän veti minun toiveitteni mukaisesti mustat korkosaappaat.Päälle vielä huorahtava meikki ja täydellinen paketti oli valmis.
Kello oli muutamaa minuuttia vaille seitsemän kun näin Brianin kävelevän talon sisäpihallamme.Heilutin kättäni parvekkeelta ja ohjasin hänet oikeaan porraskäytävään.Brian istui sohvallemme ja tarjosin kaverille kylmän oluen Jonnan viedessä Brianin oluet jääkaappiin.Jonna katosi makuuhuoneeseen.Muutaman tunnin kuluttua nousuhumalan nosteessa olimme kaikki kolme sohvalla.Sanoin Brianille että mitäs tuumisit jos siirrytään makkarin puolelle.Hän katsoi ihmeissään minua ja samalla Jonna meni istumaan Brianin polvelle.Brian ilmeisesti tajusi pelin hengen ja mies kantoi Jonnan makkariin.Menin itse istumaan huoneen nurkassa olevan atk-pöydän tuolille ja Brianin katsoessa minuun päin nyökkäsin merkiksi että areena on sinun ystäväiseni.
Jonna meni polvilleen lattialle.Hän avasi napin ja vetoketjun Brianin trendikkäistä farkuista.Hän laski miehen boxerit alas ja edessämme oli aivan valtavan kokoinen mustan miehen ase.Arviolta ehkä noin 25-28cm patukka.Itselläni oli vain noin keskimittainen 17cm patukka joka oli aivan kovana katsellessani Jonnan hameen alta näkyviä seksikkäitä stringejä.Jonna otti kiinni Brianin kalusta ja alkoi nuolemaan kulli vartta lähestyen terskaa.Tyttöni rupesi imemään tuota valtavaa kullia edestakaisin Brianin voihkiessa kiimasta.Otin munani käteen ja kävin runkkaamaan.Menin jonnan taakse ja käänsin stringit Jonnan pakaralle ja rupesin nuolemaan hänen kosteaa pillua runkaten samalla kulliani.Brianin kalu oli kivikovana ja Jonna lopetti suihinottonsa.Brian kävi makaamaan sänkyymme ja Jonna meni hänen päällensä ja rupesi ratsastamaan tuolla valtavalla mustalla melalla.Jonna huusi nautinnosta ja hän sai orgasmin samantien.Aikansa ratsastettua he vaihtoivat asennon doggystyleen.Brian survoi kyrpäänsä Jonnan pilluun valtavalla nopeudella.Jonna voihki kivusta ja nautinnosta."nai mua saatana..nai mua..nai mua isolla mustalla kyrvällä ja näytä tolle luuserille miten naidaan..ihanaa"Samalla laukesin ja mällini lensi pitkin atk-pöytää.Brian nai vielä Jonnaa edestä ja takaa,päältä ja alta.Aivan mahtavaa meininkiä.Viimeisen doggystylen aikana Brian ilmoitti olevansa kohta valmista kauraa.Hän veti valtavan melansa tyttöni pillun uumenista esiin ja Jonna kääntyi samalla ottaen kullin suuhunsa jonne Brian laski valtavan määrän vaaleaa mustan miehen spermaa.
Tämä oli ehdottomasti lomani ikimuistoisin päivä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.