Minkä ihmeen takia Christina Aguilera ei ole koskaan ollut Suomessa niitä suosituimpia artisteja. Ainakaan hänen "erilaisesta" musatyylistään se ei voi johtua sillä debyyttilevy oli samanlaista poppia kuin B.Spearsilla ja se kyllä myi joten miksei Christina? Kaikki kuitenkin tietää kuka kyseinen neito on.....
Christina ja suosio Suomessa
10
521
Vastaukset
- Erizo
Ensinäkin luulen, että Suomi on ns. luvattu metallimusiikin maa eli Christina ei kiinnosta.
Kysymys herääkin, että mitenkäs Britney sitten kiinnostaa?
Luulen, että kyse on nuorista, noin 5-13-vuotiaista faneista, joille siloiteltu purkkapoppi uppoaa. Christina ei ole uponnut samalla tavoin.
Christinassa on aina ollut sellaista särmää, mitä esim. Britneystä ei löydy. Vaikka hän tuli kuuluisaksi "pahimman purkkapopin aikaan", Chrisina erottui silti, koska ei ollut sellainen nysvö kuin jotkin muut ehkä olivat.
Suomessa, jossa vallitsee yhä periaate, että ylpeys on pahasta, ei pidetä sen tyylin ihmisistä, jotka ovat kipakoita, kuten esim. Christina on. Ajatellaan, että ihminen on leuhka, jos hän vähänkin uskaltaa erottua joukosta ja uskaltaa jopa olla ylpeä siitä, mitä on. Vain kaikkien miellyttäminen ja nöyrä asenne on hyväksyttävää.
Tämä on tietenkin hieman kärjistetysti kirjoitettu, mutta voi jossain määrin silti pitää paikkaansa.
Lisäksi lehdistö haluaa antaa Christinasta tietyn kuvan, joka voi ärsyttää montaa (paitsi faneja, jotka tietävät paremmin!). Christinasta on voinut siten tulla monelle ns. "ärsyttävä akka", jota ei siedä silmissään, teki Christina sitten mitä hyvänsä. Christinaa on helpo inhota.
Mutta ne, jotka näkevät oikeasti lehtijuttujen taakse ja keskittyvät musikillisiin juttuihin, voivat huomatakin, että Christina on ilmiömäinen laulaja ja lisäksi vielä ihan mukavanoloinen nuori nainen.- xtina--
Erizo puhut kyllä asiaa! Itse olen suuri Christina fani ollut ekasta levystä asti ja olen tänä päivänäkin. Olen itsekin kasvanut näitten levyjen aikana, enkä siis enää kuuntelee ns. purkkapoppia. Tiedän varmaan kaiken Christinan elämästä. Olen lukenut kaiken mahdollisen ja katsonut dokumenttejä yms. Britneystä taas koskaan en ole oikein tykännyt. Päinvastoin ja syitä riittää erittäin paljon. Jotkut taas ajattelevat, että briitu ja xtina ovat muka samanlaisia molemmat, mutta niinhän ei ole.
Kuulin just, että USA:ssa Back to Basics on ykkösenä albumilistalla. Ja lisäksi tämän vuoden myydyin naisartisti. Ja myös euroopassa levy menestyy tosi hyvin ja tietenkin Suomessa kans :) Kyllä täältäkin löytyy paaaljon Christina faneja ja hyvän musan kuuntelijoita ;) - MercyOnMe
xtina-- kirjoitti:
Erizo puhut kyllä asiaa! Itse olen suuri Christina fani ollut ekasta levystä asti ja olen tänä päivänäkin. Olen itsekin kasvanut näitten levyjen aikana, enkä siis enää kuuntelee ns. purkkapoppia. Tiedän varmaan kaiken Christinan elämästä. Olen lukenut kaiken mahdollisen ja katsonut dokumenttejä yms. Britneystä taas koskaan en ole oikein tykännyt. Päinvastoin ja syitä riittää erittäin paljon. Jotkut taas ajattelevat, että briitu ja xtina ovat muka samanlaisia molemmat, mutta niinhän ei ole.
Kuulin just, että USA:ssa Back to Basics on ykkösenä albumilistalla. Ja lisäksi tämän vuoden myydyin naisartisti. Ja myös euroopassa levy menestyy tosi hyvin ja tietenkin Suomessa kans :) Kyllä täältäkin löytyy paaaljon Christina faneja ja hyvän musan kuuntelijoita ;)... ei voi tietää kaikkea Christinan elämästä.
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
... ei voi tietää kaikkea Christinan elämästä.
... sen, mikä on julkista.
Paljon on Christinalla yksityisasioitakin ja hyvä niin. - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
... sen, mikä on julkista.
Paljon on Christinalla yksityisasioitakin ja hyvä niin.Onneksi Christina ei ala tekemään mitään realitysarjaa elämästään...
- xtina--
MercyOnMe kirjoitti:
Onneksi Christina ei ala tekemään mitään realitysarjaa elämästään...
Aivan aivan. Mut lähinnä tarkotin nyt sitä, että tiedän kaiken Christinasta mitä tiedetään. Yksityis asioita nyt ei tietenkään voi tietää, mutta suurinpiirtein lapsuusesta tähän päivään saakka tiedän Christinan tuotannon ja oleellisen tapahtuman ;)
Ei kannata ottaa kaikkea kirjaimellisesti :) - Erizo
xtina-- kirjoitti:
Aivan aivan. Mut lähinnä tarkotin nyt sitä, että tiedän kaiken Christinasta mitä tiedetään. Yksityis asioita nyt ei tietenkään voi tietää, mutta suurinpiirtein lapsuusesta tähän päivään saakka tiedän Christinan tuotannon ja oleellisen tapahtuman ;)
Ei kannata ottaa kaikkea kirjaimellisesti :)Äläkä nyt xtina-- säikähdä näitä kommentteja!
Jos olet Chrstina-fani, niin tältä foorumilta löydät suomalaisia hengenheimolaisiasi!
Welcome, welcome siis. :)
Welcome to the greatest show, greatest show on Earth you ever seen before... Christinan täytyi tehdä tuo biisi tästä suomi24-foorumista. Olen täysin vakuuttunut nyt asiasta. ;) - MercyOnMe
Erizo kirjoitti:
Äläkä nyt xtina-- säikähdä näitä kommentteja!
Jos olet Chrstina-fani, niin tältä foorumilta löydät suomalaisia hengenheimolaisiasi!
Welcome, welcome siis. :)
Welcome to the greatest show, greatest show on Earth you ever seen before... Christinan täytyi tehdä tuo biisi tästä suomi24-foorumista. Olen täysin vakuuttunut nyt asiasta. ;)... en ole itse ajatellut asiaa noin. Niin sen täytyy olla! :D
- Erizo
MercyOnMe kirjoitti:
... en ole itse ajatellut asiaa noin. Niin sen täytyy olla! :D
Totta kai se on niin. Luota vaan Erizon Christina-tietämykseen! ;)
Ärsyttää. Chrstina on varmaan jo kuvannut Hurt-videon eikä maalatun norsun lisäksi ole näkynyt mitään muita kuvia taikka informaatiota. Buu! - xtina--
Erizo kirjoitti:
Totta kai se on niin. Luota vaan Erizon Christina-tietämykseen! ;)
Ärsyttää. Chrstina on varmaan jo kuvannut Hurt-videon eikä maalatun norsun lisäksi ole näkynyt mitään muita kuvia taikka informaatiota. Buu!Toivottavasti Hurt- sinkku tulee pian radiolle ja musavideota kiinnostais myös nähdä. Balladina Hurt on aivan ihana ja Christinan ääni tietenkin antaa lisäpisteitä paljon. No videosta tulee varmaan hieno ja sellainen biisiin sopiva. Saa nähdä mitkä muut biisit ovat valittu sinkuiksi B2B -levyltä..
Linkkejä saa laittaa jos olette jostain Hurt- viedeon löytäneet. Vielä sitä ei toki mistään netistä löydä, mutta sitten aikanaan (:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.662932Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91751- 1111636
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2191196- 93923
- 58892
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil65887- 111884
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6815- 34780