Savuton maakunta - vau!

Savuton Kainuu - todella loistava idea! Kannatan sataprosenttisesti. Näin me takapajuiseksi (ja rasistiseksi)leimatun maakunnan ihmiset osoitamme olevamme ainakin yhdessä asiassa olevamme eturivissä edistyksen lippua kantaen.

Tupakasta vieroittuminen ei ole niin vaikeaa kuin uskotaan. Tarvitaan päättäväisyyttä, mutta myös lähipiirin tukea.

Itse pääsin tupakasta eroon jo kuusi vuotta sitten. Asuin tuolloin Helsingissä. Meillä oli tapana kokoontua Pataässä-nimiseen karaoke-baariin laulamaan ja pitämään hauskaa viikonloppuisin. Siellä syntyi spontaanisti idea lopettaa tupakointi. Meitä oli 11 ihmisen kopla, tietääkseni viisi on vieläkin savuttomia.

Minua auttoi pyrkimyksessäni savuttomuuteen suuresti silloinen elämänkumppanini. Olin muutaman kerran sortua, mutta hän omalla esimerkillään ja joskus jopa melkein voimakeinoin sai pidetyksi minut erossa nikotiinikääryleestä.

Pahin aika kesti kuulauden verran, sen jälkeen helpotti. Oli pitkään joitakin tilanteita, jolloin olin tottunut polttamaa. Ne kun opin ohittamaan niin voitto alkoi häämöttää.

Työpaikallani (kirjoitustyötä paljon) sauhuttelin, kun oli saanut jonkun työni tehdyksi. Samoin polttelin lemmenleikkien jälkeen sängyn reunalla istuen. Myös olusilla poiketessa savuke maistui. Niistä hetkistä oli luovuttava, mutta se kannatti. Nyt en ole minkään nautintoaineen orja ja se on hienoa! Suosittelen tupakasta luopumista.
16717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

koko ajan leimaat aiheettomasti kainuuta takapajuiseksi ja rasistiseksi ja vaahtoat natseista. Mitä tupakointiin tulee, sen aloittaminen on jokaisen omaa tyhmyyttä.

Äänestä

ei edes ollut lemmenleikkeihin. Eikä ole vieläkään,jos oot tollainenvätys ja toista osa puolta tottelet koitahan aikuistua heh.

Äänestä
  • Kateellinen kakkapylly. Oletko itse koskaan edes nähnyt p****a???

    Äänestä

  • tumpelo on tämä Levoska.

    Vaan sehän onkin yksi ja sama henkilö kyseessä eli tämä UnskiK = Levoska = Imppa Juvonen = ja nyt uusimpana Salme-maisteri.

    Äänestä

  • Ihan onneton kirjoitti:

    tumpelo on tämä Levoska.

    Vaan sehän onkin yksi ja sama henkilö kyseessä eli tämä UnskiK = Levoska = Imppa Juvonen = ja nyt uusimpana Salme-maisteri.

    Koko Kainuu-palstan sais lakkauttaa tältä foorumilta. Naurettavaa pellejengiä koko maakunta täynnä. Ampukaa jo ittenne!

    Äänestä

  • puolustajahyökkääjälaitapakki kirjoitti:

    Kateellinen kakkapylly. Oletko itse koskaan edes nähnyt p****a???

    sinäki oot nähny.Mamin tisulit pienenä ,ja sen karvarouskun, järkytyit ja jouduit sitte aikuisena hoitoon.

    Äänestä

  • ====== kirjoitti:

    sinäki oot nähny.Mamin tisulit pienenä ,ja sen karvarouskun, järkytyit ja jouduit sitte aikuisena hoitoon.

    Tämä tyyppi taitaa puhua itsestään...

    Äänestä

  • ====== kirjoitti:

    sinäki oot nähny.Mamin tisulit pienenä ,ja sen karvarouskun, järkytyit ja jouduit sitte aikuisena hoitoon.

    No ei tissejä ja p****a nähdäkseen tarvi meikäläisen kovin kauaksi kävellä...
    Eipä oikeastaan tarvi kävellä ollenkaan...
    Kuinka on Sinulla, rakas ystävä?

    Äänestä

  • Homoska kirjoitti:

    Koko Kainuu-palstan sais lakkauttaa tältä foorumilta. Naurettavaa pellejengiä koko maakunta täynnä. Ampukaa jo ittenne!

    taitaa olla ne muutamat vaan jotka tänne kirjottelee. tuskin kannattaa koko maakuntaa leimata muutaman netti-urpon takia.

    Äänestä

  • Homoska kirjoitti:

    Koko Kainuu-palstan sais lakkauttaa tältä foorumilta. Naurettavaa pellejengiä koko maakunta täynnä. Ampukaa jo ittenne!

    Ritsallako?
    Ei täällä onnistu sekään.

    Äänestä

jonka aiheuttamat yhteiskunnaliset haitat ovat suunnattomat.

Jokainen syy olla polttamatta ansaitsee hatunnoston!

Äänestä
  • Tupakka on valtavasti terveydellisiä haittoja aiheuttava "nautintoaine". Välittömästi ja välillisesti se aiheuttaa paljon taloudellisia menetyksiä. Tupakkatehtailijat rikastuvat ja ihmiset sairastuvat ja köyhtyvät. EU voisi tiukentaa otettaan ja pikkuhiljaa ruveta kieltämään tupakoinnin myös ulkoilmassa. Se on yhteistä omaisuutta. Miksi tupakoitsijat saavat sitä saastuttaa?

    Äänestä

  • hyvä ehdotus kirjoitti:

    Tupakka on valtavasti terveydellisiä haittoja aiheuttava "nautintoaine". Välittömästi ja välillisesti se aiheuttaa paljon taloudellisia menetyksiä. Tupakkatehtailijat rikastuvat ja ihmiset sairastuvat ja köyhtyvät. EU voisi tiukentaa otettaan ja pikkuhiljaa ruveta kieltämään tupakoinnin myös ulkoilmassa. Se on yhteistä omaisuutta. Miksi tupakoitsijat saavat sitä saastuttaa?

    Vois sakottaa yleisellä paikalla tupakoivia niin lopettaisivat.Ja pennuilta sätkä pois hampaista.

    Äänestä

Onnittelut kun olet onnistunut.Minulla on tupakkalakko toisensa perään mutta aina sorrun polttelemaan.Yritän kuitenkin niin kauan että onnistun.Olen opettaja ja opettajainhuoneessa minua syrjitään ja katsotaan kuin jotakin alempaa oliota.Se ei ole mukavaa käytöstä.

Äänestä
  • Eikös se yhtään helpota, kun päivällä et enää polta?

    Äänestä

  • ei saa enää polttaa missään kirjoitti:

    Eikös se yhtään helpota, kun päivällä et enää polta?

    Paltamo teki viisaan päätöksen kun kielsi tupakoinnin terveyskeskuksessa. On syytä kieltää KOKONAAN tupakointi sairaaloissa ja kaikissa terveyskeskuksissa. Lääkintä ja hoitohenkilökunta on esimerkkinä muille. Ei pidä polttaa potilaiden eikä henkilökunnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Levoska kirjoitti:

Savuton Kainuu - todella loistava idea! Kannatan sataprosenttisesti. Näin me takapajuiseksi (ja rasistiseksi)leimatun maakunnan ihmiset osoitamme olevamme ainakin yhdessä asiassa olevamme eturivissä edistyksen lippua kantaen.

Tupakasta vieroittuminen ei ole niin vaikeaa kuin uskotaan. Tarvitaan päättäväisyyttä, mutta myös lähipiirin tukea.

Itse pääsin tupakasta eroon jo kuusi vuotta sitten. Asuin tuolloin Helsingissä. Meillä oli tapana kokoontua Pataässä-nimiseen karaoke-baariin laulamaan ja pitämään hauskaa viikonloppuisin. Siellä syntyi spontaanisti idea lopettaa tupakointi. Meitä oli 11 ihmisen kopla, tietääkseni viisi on vieläkin savuttomia.

Minua auttoi pyrkimyksessäni savuttomuuteen suuresti silloinen elämänkumppanini. Olin muutaman kerran sortua, mutta hän omalla esimerkillään ja joskus jopa melkein voimakeinoin sai pidetyksi minut erossa nikotiinikääryleestä.

Pahin aika kesti kuulauden verran, sen jälkeen helpotti. Oli pitkään joitakin tilanteita, jolloin olin tottunut polttamaa. Ne kun opin ohittamaan niin voitto alkoi häämöttää.

Työpaikallani (kirjoitustyötä paljon) sauhuttelin, kun oli saanut jonkun työni tehdyksi. Samoin polttelin lemmenleikkien jälkeen sängyn reunalla istuen. Myös olusilla poiketessa savuke maistui. Niistä hetkistä oli luovuttava, mutta se kannatti. Nyt en ole minkään nautintoaineen orja ja se on hienoa! Suosittelen tupakasta luopumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu