Arvasin oikein, että Kaarlo on koulukiusattu, kun sekosi niin totaalisesti ja kauhee kostaminen vaan milessä. Nyt se just kertoi Tatulle, että jo koulussa oli samoin. Aina kun jotain sattu niin häntä syyteltiin.. Jos on sillon jo ollut tollanen psykotuijottaja ja karseet pulisongit niin en yhtään ihmettele.
koulukiusattu
kaaleppi....
141455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vikansa meillä jokaisella; myös sinulla. Jospas menisit peilin eteen ja tutkisitko lähemmin, millaisia vikoja sinun ulkokuoresta ja sisältä löytyy. Minusta Kaarlossa on voittaja-aineista - kaikkine vikoineenkin!
on ihan tavallinen paitsi tietty pulisongit hieman laskee pisteitä. Jos hän on ollut kiusattu niin persoonansa takia ehkäpä.
Naurettavaa on juuri se, että nämä netti-moralisoijat jaksavat haukkua muita, ja etsiä vikoja heistä, mutta eivät tajua, että tuollainen mustamaalaminen on aivan yhtä vajaata touhua. Minä en vain ymmärrä miksi ihmiset ovat noin tyhmiä.
ei talossa olijat näitä lue ja jos on itse tunkenut itsensä julkisuuteen niin on syytä kestää kaikenlainen huomio.
kaarle itkee edelleen eilisestä "esityksestään"
hena ja tatu lähes yhtä lapsellisia
manki on pirun tylsä, yleensä makaa hiljaa jossain
kaki erottuu edellämainituista positiivisesti
Mielenkiintoisia ovat nykyään ihmisten mielenliikkeet kun koulukiusattuja eli uhreja halutaan vain lyödä enemmän. Ehkäpä Kaarlo on joutunut koulukiusatuksi, koska on pärjännyt koulussa keskimääräistä paremmin.
tässä sen taas näkee mitä kiusaaminen lapselle teettää. Tulee tuollaiseksi monttu auki olevaksi zombiksi. Älkää kiusatko,please. Lopputulos ei ole kivaa katseltavaa. Kaarlonkin kohtalo on aika paha, tunne-elämältään vammautunut.
sen. Silmät seisovat päässä ja suu on auki. Hermostuu pienestäkin, jos hänen kanssaan ei ole samaa mieltä. Hyvänä esimerkkinä Hena-keskustelu. Ei minkäänlaisia älynlahjoja.
tekniikan ylioppilas ja hyvin älykäs ihminen. En tosin väitä, että tittelit jne. ovat suorassa yhteydessä ihmisen älykkyyteen.
Mutta. Tehkääpä testi! Ihan oikeasti. Käykääpä lukemassa Kaarlon blogi ja heti perään Mikan päiväkirja. Tehkää johtopäätökset.
aivan lapsi, kun lukee tuollaista kirjoitusta. Ei uskoisi, siis Mikasta, 26v.! Voi jumalauta!
koko ajan sitä sanonut. Täysin vajaa tyyppi. Yritti vähän aikaa sitten taas saada porukkaa pelaamaan tyynysotaa. Kun kukaan ei lähtenyt, istui vaan hölmö ilme naamalla ja alkoi kaivaa silmiään.
Ulkonäkö. Se kai siinä vetoaa. En käsitä mitä muuta annettavaa tuollaisella muuten voi olla.
Vuosi sitten keskustelupalstoilla parjattiin Perttua, kuten Kaarloa nyt. Onneksi Perttu, joka oli ykkössuosikkini, voitti. Toivon, että tämänvuotisen kisan voittaa Kaarlo.
Perttu ei mikään komea karvoineen ja hirveine hampaineen, mutta Kaarlokko voittaja? HAH! Perttu oli aika tyhmä ei osannut kunnolla edes englantia. Kaarlo taitaa taas olla niin viisas että on siinä hulluuden rajamailla jo. Tosi älyköthän on aika pimeitä ja epäsosiaalisia. Jos nyt jotain tekniikan yo:sta voi tällaiseksi kutsua.
Kyllä meillä on sitten varaa arvostella toisten viisautta ja ulkonäköä täällä. Suomen Älyköt Ry