Jännittää ihan hirveesti!
Huomenna tulee 2 viikkoa alkionsiirrosta ja menen verikokeisiin. Sitten se piinaava tuntien odotus ja lopulta... niin mitä?
Kolmas alkionsiirto nyt takana. Kahdella ekalla kerralla verinen vuoto alkoi jo 4 päivää ennen verikoetta, joten silloin ei ollut toivoakaan.
Nyt vuotoa ei ole ollut. Toivo on kasvanut päivä päivältä. Tänään tein koti raskaustestin ja se oli tyhjääkin tyhjempi, ei haamua, ei mitään. Pettymys on suuri. Varsinkin kun vatsassa tuntuu siltä, että menkat alkaa.
Ja pahin kaikista. Rinnat oli tosi arat vielä viikko sitten, mutta nyt arkuus on hävinnyt lähes kokonaan.
Eli mönkään taisi mennä taas. Surettaa. Vielä yhden yön piina ja sitten täytyy taas koota itsensä seuraavaa yritystä varten.
Jos nyt kuitenkin vielä toivoisin vähän aikaa...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.