siinäpä vasta kysymys?onko se sellainen joka ei vauvalleen hermostu koskaan?aina jaksaa jokeltaa ja iloita?aina herää aurinkoisena aamuun (vaikka vauva taas yön valvotti)?jaksaa juosta muskareissa ja uinneissa? Minusta ei taida olla hyväksi äidiksi-hyvä että tukkani muistan harjata.
millainen on hyvä äiti lapselle?
äiti myös
5513
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hyvä äiti on minun mielestäni sellainen joka rakastaa lastaan ehdoitta...äidin ei pidä olla täydellinen...jokainen äiti on lapselleen se paras äiti...vaikka välillä vähän hermostuukin eikä aina jaksa...hyvä äiti antaa lapselleen turvallisuutta,läheisyyttä,hellyyttä,rajoja ja varsinkin AIKAA ja RAKKAUTTA!!!se ei vaadi sen kummempia muskareita yms...aikaa voi antaa olemalla läsnä...vauvan hymy antaa ainakin minulle tunteen että vauvalla on hyvä olla ja siitä tiedän olevani maailman paras äiti vauvalleni:)
paremmin sanoa, vaikka kuinka olisin yrittänyt. yhdyn todella edelliseen kirjoitukseen. Ei kukaan jaksa koko ajan olla äiti aurinkoinen, silloin kun on paha mieli, pitää yrittää saada omaa aikaa edes vähän, että taas jaksaa :)
tsemppiä kaikille äideille!
t. reilun kuukauden ikäisen pojan äiti
iloinen ja jokelella.
Mä en ainakaan aina jaksa, alussa se oli eri asia ku oli kaikki niin uutta ja ihanaa.
Mutta kyllä se pinna palaa vieläkin, joskus nopeemmin, joskus hitaammin.
Vauvan myötä olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä ja jos olin ennen äkkipikainen, en ole enää. En enää meikkaa joka aamu, kuten aina enne, koska mitä väliä sillä on minkä näköinen olen muiden silmissä kaupungilla.
Olen sen näköinen kuin tuollaisen pienen lapsen äidin kuuluu olla. Ja tiedän, että minua rakastaa aviomies ja lapsi ehdoitta.
Tai no ehkä lapsi ehdoitta VIELÄ, mutta kyllä se siippa joitain ehtoja haluaa ;)
Tuskinpa sellaista superäitiä löytyykään, joka aina jaksaa hymyillä ja riemuita lapsesta, vaikka oisi millainen känkkäränkkä ja kauhukakara. Meidän pojasta näki jo 2-kuisena, että kiipeää sileää seinää ylöspäin heti ku pääsee. Nyt on ryömiminen lähtenyt kunnolla vauhtiin, ni hippulat vinkuu ja 3 h ja keittiö käy pieneksi - täytyy kyl sanoa, että helpottaa, ku itkuja paljon vähemmän, kun tietää että äiti jos katoaa, niin jostain se löytyy ja kiellotkaan ei saa enää aikaan aiemmanlaisia raivareita,ku poika vain nauraa, että oota vain, kyllä mä toisenkin kieltopaikan löydän...
Tempperamenttisena poikana on tähän asti ollutkin sellainen mankuja ja vaativa tapaus, etät on saanut joka paikkaan revetä.
Kyllä sitä jokainen äiti saa kokea ilon ja surun ja epätoivon hetkiä äitiydessä, voithan tykätä työstäsikin ja olla loistotyöntekijä, vaikka jonain päivänä kaikki työpaikalla ottaa pattiin.
Hyvä äiti ei ole sellanen, joka aina iloitsee ja nauraa, että voi voi tuota meijän lasta, ku pojat on poikia, niin kyllä ne siitä, vaikka naapurin pojalla olisi nenä veressä ja opettajat soittelee kotiin.
Kyllä hyvä äiti kasvattaa ja vaatii käytöstapoja, asettaa rajoja ja pelisääntöjä, tuntee joskus itsensä "huonoksi" äidiksi ja menettää hermonsa, mutta viettää lapsensa kanssa laatuaikaa (vaikka lukemalla tai leipomalla lapsen kans YHDESSÄ -siis antaa sen 3-vuotiaan osallistua ja kehuu ne täydellisen epämuotoiset sämpylät) ja antaa rakkautta ja turvaa ja hoivaa siinä määrin ja silloin, kun lapsi sitä tarvii. Ei tarvi olla mikään supermamma tai suorittaja. Siis aito kiinnostus sitä lasta kohtaan. Lapsi ei ole projekti tai tuote, jota ohjataan ja kilpailutetaan ja valmennetaan, vaan täytyy antaa sen lapsen olla oma yksilönsä ja tehdä ne omat juttunsa, kasvaa, kehittyä, iloita, mutta myös epäonnistua ja tehdä virheitä.