Mustien kissojen omistajat!!!

auttakkee minnuu

Käytimme kissanpoikamme rokotuksella tuossa taannoin ja lääkäri mainitsi ohimennen, että piki-mustilla kissoilla kulkisi geeneissä ilkeys/häijyys. (ns.kansanuskomus siis, näin ymmärsin)

Tämä meidän teini-huligaani on nyt vajaa 5kk vanha, ja on todellakin häijy! Tekee pahojaan vaikka kuinka koittaisi "kouluttaa" suihkupullon yms annettujen vinkkien kanssa. Se ei kertakaikkiaan usko mitään ja siitä todellakin näkee, että se ymmärtää tekevänsä väärin mutta jatkaa vain silti.

Alkuun minua huojennettiin tiedolla, että kissanpentu tottuu äkkiä esim lemmikki-kaneihin (meillä 2), mutta -ziisus sentään- tuo kattihan hyökkää kuin leijona välittömästi niitten selkään ja alkaa purra, jos saman tilaan laittaa vapaina!!! Tuota alkoi tapahtumaan jo ihan alussa kun kissa oli vain pikkuruinen 13viikkoinen. Ja paheni niin rajuksi että piti alkaa toimenpiteisiin.
Kanit ovat nyt siis eri huoneessa ja kissalla porttikielto häkin päällekin, jos ovi on kiinni ja puput sisällä.

Että se siitä hienosta ajatuksesta "vapaasta eläinlaumasta" täällä kotokolosessa, vai onko vielä jotain toivoa olemassa?
Tilaakin meilä on liki 200m2, joten ahtaasti kukaan eikä mikään joudu täällä elämään, joten siitä aiheutuvan stressin takia kissan käytös ei johdu.

Mikä avuksi?
Mie kun en ole mikään "kissa-ihminen" vaan halusin tänne maalaistaloon käytännön syistä hiiri-kissan, joka saa kulkea vapaana sekä ulkona että sisällä.

Te, joilla on ajatusta alkaa kommentoimaan "hanki hiirenloukku"-tyylillä, säästäkää sormianne! Vaikka en kissa-ihminen olekaan, ei tarkoita sitä ettenkö tietäisi ko.eläimestä mitään. Selvää on otettu kaikesta mahdollisesta, joten "kaikki-tietävien" vastaukset on turhia.

Kaipaan nyt vastauksia mustien kissojen omistajilta ja/tai tietoa siitä kuinka yleistä on että kissa on näinkin häijy.

23

2076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miuk

      Aika hassua, jos näin todella on! Minulla on nyt jo 10 vuotias pikimusta kissa ja se oli pentuna ihan kauhea. Se hyökkäili kimppuuni, kun istuin sohvalla lukemassa, tarrasi hampaillaan käteeni eikä irrottanut kunnes läpsäisin sitä kirjalla päähän. Samoin se saattoi yhtäkkiä yöllä hyökätä varpaideni kimppuun (asuimme silloin yksiössä, joten kissa oli samassa huoneessa). Se myös leikki yökaudet pitäen kamalaa meteliä.

      Pitkään luulin, että sillä on jonkinlainen aivovaurio, mutta minua lohduteltiin, että tuollaisia kissanpennut on. En koskaan ole kuullut, että se johtuisi mustasta väristä, mutta voisiko niin olla?

      Meidän kissa rauhoittui kovasti, kun se steriloitiin 9 kk iässä. Leikkisä se on aina ollut, mutta tuo ylenpalttinen riehuminen jäi. Kanin kanssa se tulee hyvin toimeen ja on oikein hyvä hiirikissa. Asutaan rauhallisessa paikassa maalla, jossa kissa voi käydä turvallisesti ulkona.

      Koita kestää ja vie leikattavaksi sitten, kun se on sopivan ikäinen.

      • "auttakkee minnuu"

        Tarkoitus on viedä tuo huligaani leikattavaksi varmaankin niin aikaisin kuin mahdollista. Tosin olen siitäkin löytänyt niin mostaa eri tietoa ettei oikein tiedä mitä uskoa. Lääkäri suositteli aiakisintaan 6kk iässä, siihen ei enää kaua mene...onneksi!

        Juu, tänä aamuna -jälleen- heräsin tuon huligaanin riehumiseen. Se tulee ja hyppii päällä, puree ja mouruaa niin kauan että hermo menee ja on pakko nousta ylös. Ulos lähti kyllä ja vinhaan; mie en ole mikään pirtein tyyppi kun klo 05.00 herää meuhkaamiseen..(meillä on myös turvallinen piha huom!)

        Toivon -todellakin- että tuo otus rauhottuu leikkauksen jälkeen. Ymmärrän kyllä että pentu on leikkisä jne, mutta tällainen tuhoaminen ja järjestelmällinen (?) hirviönä oleminen on jo niin pirun hermoja raastavaa, että sitä pelkää tekevänsä jo jotain mitä katuisi kun pinna palaa ihan hetken välein..

        Mulla oli SUURI kynnys ottaa ensinnäkin tuo kissa taloon; joskus aikoja sitten pelastin 2 kissaa piikiltä, ja ne tuhosivat KOKO asunnon täysin. Se oli jotain ihan kauhea, enkä olisi koskaan voinut kuvitella että kissat saavat sellaista jälkeä aikaan. Se tuli julmetun kalliiksi uusia tapetteja myöten kaikki, kun sain kissoille viimein uuden kodin maalta..
        Silloin päätin, etten enää ikinä ota kissaa, mutta nyt kun muutettiin tänne maalle ja hiiriä on joka nurkassa, niin tuntui luontevalta ottaa kissa pitämään sitä kantaa kurissa.

        Ei auta kuin toivoa että se rauhoittuu leikkauksen jälkeen. Mulla kun on tarkoituksena laittaa kanila ja mm.lampata jne. Mutta jos tuollainen peto on talossa niin eihän täällä ole kukaan turvassa!

      • juup.
        "auttakkee minnuu" kirjoitti:

        voit leikkauttaa jo nyt

        http://www.sey.fi/elaintenviikko/varhainensterilointi.html

        kissa kaveri saattaa rauhoittaa myös. lajitoveri, johon voi purkaa kissamaista energiaa.

        feliwaytakin kannattaa kokeilla.

    • Kalle Kyy

      aikoinaan otimme mustan kissamme(1 v.) seuraksi kissanpennun ja aluksi tuntui, ettei niitä voi pitää yhdessä kun on niin rajun nähöistä leikkiä. Mutta leikkiä se vaan on. Nyt minulla on punainen kissa ja ihan yhtä villi, käymme vanhempieni luona kylässä ja siellä on kaksi kissaa, punainen hyökkää kesken toisten unien selkään "ratsastamaan", puremaan ym. Leikkiä sekin vaan on ja jos toinen ei osallistu niin pureminen muuttuu nuolmiseksi.
      Luulen ettei teidänkään kisu piru ole, vaan pentu joka haluaa leikkiä.

    • Piki_

      Moi! Minulla on nyt reilun neljän vuoden ikäinen täysin musta kissa. Pentuna hänkin oli aikamoinen temmeltäjä. Joka paikkaa piti tutkiä ja mitä ylemmäs seinällä olevaa ryijuä pitkin pääsi, sen parempi. Kisulle tuli ensimmäinen kiima, jonka aikana meno oli aivan mahdotonta. Mutta kun leikattiin alkoi hormoonit tasaantumaan pikku hiljaa. Kisu rauhoittui huomattavasti. Nykyään hän on tosi rauhallinen, mieluummin omassa paikassaan. Välillä tietenkin tulee niitä energian purkauksia.. :-)
      Otimme hänelle myös kaverin, joka on nyt noin 10kk. Ja ihan samanlainen kuin tämä mustakin kissa pienenä. Meno aivan kamalaa, mutta pikuu hiljaa alkaa laantumaan kun kanssa hänet leikattiin..
      Eiköhän se ole vähä joka kissan kanssa niin että pentuna sitä virtaa riittää ja kaikkea mahdollista pitää tutkia ja leikkiä, mutta kyllä se siitä iän myötä rauhoittuu. Ja totuttaminen kaneihin vaikka hieman vanhempana ja rauhallisesti päivä kerrallaan...

    • Bumble-B

      Musta kissanpentu meilläkin ja kyllähän tuo aika rasavilli on, mutta ei mitenkään ilkeällä tavalla. Tykkää leikkiä ja painia aika rajulla tavalla ja käyttää hampaita ja käsiä, mutta se kaikki on vain leikkisää joten en ole tulkinnut sitä pahantahtoisuudeksi. Ja aika tottelevaiseksi on tullut nyt, osaa jopa istua kun käsken. :) Ja ymmärtää sanan EI.

      • auttakkee minnuu

        ...että tuo katti ei usko pätkääkään vaikka kuinka "sanoo" EI. Mitkään keinot ns.koulutuksen tueksi ei auta, ei suihkupullokaan.
        Koira-ihmisenä mua raivostuttaa suunnattomasti tuo tottelemattomuus, tuntuu että on jo liian vaikeaa elää tuollaisen kanssa saman katon alla, joka ei tottele yhtään mitään. Saa koko ajan juosta perässä kieltämässä ja repimässä kanihäkistä irti.

        ja yhden asian suhteen olen ihan pihalla; koira menee syömisen jälkeen yllensä itsekseen nukkumaan/lepäämään (jotkin rodut täytyy rauhoittaa levolle suolenmutkan estämiseksi), mutta tämä kaveri se aloittaa ruuan jälkeen ihan järjettömän show:n!!! Mikään tai kukaan ei ole turvassa ja enää ei auta muu kuin laittaa se ulos siksi hulluuskohtaus ajaksi :D!!! Ja pihalla se sitten juoksee kuin heikkopää päin puita ja seiniä, ihan kuin sillä olis joku väliaikanen aivovaurio menossa.

        Täytyy myöntää, etten ymmärrä sen käytöstä alkuunkaan..ja uskon teidän kommentoijien ymmärtävän myös, kuinka vaikeaa tää on minunlaiselle ns.koira-ihmiselle... :)

      • Mustakissa
        auttakkee minnuu kirjoitti:

        Vika taitaakin olla siinä, että olet koiraihminen. Kissa ei tottele ketään, se pitää itseään tasa-arvoisena ihmisten kanssa. Jos yrität määräillä kissaa, se ottaa sen haasteena voittaa sinut. Näin kissa käyttää kaikki tilaisuudet kouluttaa itseään ylivoimaiseksi saalistajaksi.

        Meidän musta kollimme eli 13-vuotiaaksi. Se oli varsinainen vauhtiveikko, mutta ei koskaan innostunut tekemään pahoja kun emme tarttuneet syöttiin. Muutaman kerran se pudotti tavaroita kirjahyllystä muttei jatkanut kun emme kiinnostuneet asiasta. Opimme, että se kiinnostuu niistä leikeistä, joihin me lähdemme mukaan. Energiaa riitti ja se osallistui aina kaikkiin päivän tapahtumiin, seurasi ja joskus johtikin aamutoimia, ruuanlaittoa, ruokailua, siivousta, tv:n katselua...

        Katti tiesi tasan tarkkaan mistä me pidimme tai emme pitäneet mutta päätti itse mitä teki. Vain kissaihminen voi elää yhteisymmärryksesä kissan kanssa, muiden ei kannata yrittääkään.

      • hemuli400
        auttakkee minnuu kirjoitti:

        ...että tuo katti ei usko pätkääkään vaikka kuinka "sanoo" EI. Mitkään keinot ns.koulutuksen tueksi ei auta, ei suihkupullokaan.
        Koira-ihmisenä mua raivostuttaa suunnattomasti tuo tottelemattomuus, tuntuu että on jo liian vaikeaa elää tuollaisen kanssa saman katon alla, joka ei tottele yhtään mitään. Saa koko ajan juosta perässä kieltämässä ja repimässä kanihäkistä irti.

        ja yhden asian suhteen olen ihan pihalla; koira menee syömisen jälkeen yllensä itsekseen nukkumaan/lepäämään (jotkin rodut täytyy rauhoittaa levolle suolenmutkan estämiseksi), mutta tämä kaveri se aloittaa ruuan jälkeen ihan järjettömän show:n!!! Mikään tai kukaan ei ole turvassa ja enää ei auta muu kuin laittaa se ulos siksi hulluuskohtaus ajaksi :D!!! Ja pihalla se sitten juoksee kuin heikkopää päin puita ja seiniä, ihan kuin sillä olis joku väliaikanen aivovaurio menossa.

        Täytyy myöntää, etten ymmärrä sen käytöstä alkuunkaan..ja uskon teidän kommentoijien ymmärtävän myös, kuinka vaikeaa tää on minunlaiselle ns.koira-ihmiselle... :)

        Mullakin on musta pikkukisu, 4 kuukautta, ei mitenkään erityisen villi. koittaa kyllä naurettavilla pihauksilla ottaa ilmeisesti pomon paikkaa, ei silti pihinästä huolimatta yritä purra eikä raapia. kissaa ei voi ikimaailmassa verrata koiraan. koira odottaa elämänsä tappiin asti kieli pihalla että omistaja antaa käskyjä tai rapsuttaa tai edes tulee kotiin. kissalla on ihan oma tahto ja omat ajatukset, sitä ei yksinkertaisesti ehkä KIINNOSTA esim. istua käskystä. vaan se istuu sillon kun huvittaa.

    • miuli^'

      Aivan ensinnäkin, eräällä kaverillani on musta tyttökissa. Yksinkertaisesti, leikkaamattomana oli todella mahdoton. Ei niinkään "ilkikurinen", vaan pikemminkin arka ja jatkuvasti varautunut. Ei antanut koskea, lähestyttäessä sähisi. Varsinkin vieraita ihmisiä! Tuntui tekevän niin kuin lystää .. :) Kun kissa leikattiin, muuttui melko sosiaaliseksi. Ei tosin vieläkään mikään huomiota rakastava tai syliinpyrkivä. Mutta antaa paijata ja tulee toimeen niin muiden ihmisten kuin kissojenkin kanssa. Että toivottavasti tepsii teilläkin! :)

      Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että kissasi tekisi mitään varsinaisesti "ilkeyttään". Pikemminkin kysessä olisi uskoakseni ehkä huomionhakuisuus tai "rajojensa koettelu". Olen sitä mieltä, että jokainen kissanpentu harrastaa näitä jossainmäärin. Toiset enemmän. Ja tuohon kani-ongelmaan se, että kissat yksinkertaisesti ovat saalistajia ja petoja. Ne toteuttavat luonnostoon saalistusviettiään. Varsinkin pennut koettelevat muita kotieläimiä, koska eivät vielä ole omaksuneet rajojaan. toivottavasti tämä totuttelulla, ajalla ja kärsivällisyydellä korjaantuu. Uskoisin kuitenkin näin. Kissanpennullehan kaikki on uutta ja ihmeellistä, kyllä ne siitä sitten kyllästyvät ja laiskistuvat.. ;)

    • johbero

      minun kissat on molemmat tommoisia. Eli tahallaan tekevät kepposia ja pahuuksia(toinen on suklaa burmankissa ja toinen on kirjava maatiainen...uskoisin että kaikki kissat ovat yhtä häijyjä! eikä se ole mistään väristä kiinni ;o) hehheh...

      • johbero

        lisäys...toinen ainakin hakee sillä selvästi huomiota käytöksellään..ja mun kissat on siis n. 2 vuotiaita ja vieläkin samanlaisia ;o)

    • teoria...

      Mielenkiintoinen tuo uskomus, että mustat kissat on vilperigeenillä varustettu.
      Nyt, kun tässä oikein mietin, niin kaikki "kauhukakara"-kissat, mitä meillä on ollut sijoituksessa, on todellakin ollut mustia!
      Meidän oma musta kissa, (jolla on kyllä valkoistakin jonkinverran) on edelleen ihan mahdoton viipeltäjä, saalistaja, käy nopeesti kynsin ja hampain kiinni, jahtaa muita kissoja yms.
      Kissa on nyt 3v ja leikattu, rokotettu, säänn.madotettu. Luonne on silti aivan ihana, mutta olen kyllä kiinnittänyt tähän ilkikurisuuteen monesti huomion.

      Melkoisia geenejä!

    • 2kissaa

      Enpä ole tuota ennen kuullut, mutta taitaa pitää paikkansa.Minulla oli musta kissa joka inhosi ihmisiä, puri kun yritti selittää ym.Söi kaiken kiipesi kirjahyllyyn ja puri kehyksistä jalat poikki, kaikki lähti ja syötiin mitä irtosi.En oikein ymmärtänyt mikä vaivasi, pentuna oli "normaali", eikä kukaan sitä mitenkään vahingoittanut, yritin vaikka mitä mutta ei.Ajattelin sen olevan kajahtanut, koska vastaavaa en ole nähnyt eikä kukaan tutuistanikaan.

      • Älä naurata

        Voi pyhä sylvi! Eipä ole typerämpää pitkään aikaan kuultu! Kissan värillä ja luonteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Voiko keski-aikaiset käsitykset todellakin vielä olla voimassa, älkää nyt olko tyhmiä. Ja KYLLÄ, kissaa voi opettaa, ja tulokset riippuvat siitä miten hyvä opettaja SINÄ olet. Kaikki kissat ovat väristä riippumatta persoonia siinä missä kaikki muutkin eläimet (myös ihmiset), eikä kissa ole ilkeä. Kissa kaipaa jotakin esim. tekemistä, huomiota, virikkeitä ja toimii "huonosti" ehkä tylsistymisen takia. Ei:n huutaminen on turhaa, parempi on että et palkitse kissaa antamalla sille huomiota jos se tekee jotain ei-toivottua. Ja unohda se väri, älä ole tyhmä.

        -Mustan kissaherran onnellinen omistaja

      • 2kissaa
        Älä naurata kirjoitti:

        Se minun kissani oli oikeasti vihamielinen eikä mitään kuvittelua.On ollut kissoja ennen sitä ja sen jälkeen ja ainut oli laatuaan.Sillä' oli kaveri ja senkin kimppun kävi välillä agressiivisesti, eikä tosiaan uskonut mitään eitä tai mitään muutakaan.Huomio oli se että kissa oli musta ja oikea sekopää vaikka kissoja rakastankin niin sitä se oli ja vaaraksi pienelle lapsellenikin ,kun syntyi.tuskinpa olisi sinuakaan naurattanut jos olisit sen omistanut.

      • mauhau_
        Älä naurata kirjoitti:

        Voi pyhä sylvi! Eipä ole typerämpää pitkään aikaan kuultu! Kissan värillä ja luonteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Voiko keski-aikaiset käsitykset todellakin vielä olla voimassa, älkää nyt olko tyhmiä. Ja KYLLÄ, kissaa voi opettaa, ja tulokset riippuvat siitä miten hyvä opettaja SINÄ olet. Kaikki kissat ovat väristä riippumatta persoonia siinä missä kaikki muutkin eläimet (myös ihmiset), eikä kissa ole ilkeä. Kissa kaipaa jotakin esim. tekemistä, huomiota, virikkeitä ja toimii "huonosti" ehkä tylsistymisen takia. Ei:n huutaminen on turhaa, parempi on että et palkitse kissaa antamalla sille huomiota jos se tekee jotain ei-toivottua. Ja unohda se väri, älä ole tyhmä.

        -Mustan kissaherran onnellinen omistaja

        Eipäs nyt olla tosikkoja. Nämä ovat kiinnostavia keskustelun aiheuttajia tälläiset "vanhat uskomukset". Pikkasen pilkettä silmään.. ;)

      • Ketjun aloittaja
        Älä naurata kirjoitti:

        Voi pyhä sylvi! Eipä ole typerämpää pitkään aikaan kuultu! Kissan värillä ja luonteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Voiko keski-aikaiset käsitykset todellakin vielä olla voimassa, älkää nyt olko tyhmiä. Ja KYLLÄ, kissaa voi opettaa, ja tulokset riippuvat siitä miten hyvä opettaja SINÄ olet. Kaikki kissat ovat väristä riippumatta persoonia siinä missä kaikki muutkin eläimet (myös ihmiset), eikä kissa ole ilkeä. Kissa kaipaa jotakin esim. tekemistä, huomiota, virikkeitä ja toimii "huonosti" ehkä tylsistymisen takia. Ei:n huutaminen on turhaa, parempi on että et palkitse kissaa antamalla sille huomiota jos se tekee jotain ei-toivottua. Ja unohda se väri, älä ole tyhmä.

        -Mustan kissaherran onnellinen omistaja

        ...täällä ketään tulla tyhmiksi haukkumaan tällaisen takia. Itse olet vähäjärkinen kun noin tänne syöksyt huutamaan "oikeita" mielipiteitäsi.

        Tuo meidän katti on kaikesta huolimatta "hullu". Sano mitä ikinä lystäät.
        Se saa huomiota, sitä on koitettu rankaista mitä moninaisimmin keinoin pahanteosta (käyttäen psykologiaa ja kaikkia ihmisten antamia vinkkejä), eikä mikään tunnu auttavan.
        Seuraavat keinot otetaan käyttöön; ostamme sille kaverin (haussa on noin saman ikäinen 5kk naaras) ja leikkaaminen. Jos sittenkään ei ala rauhoittumaan niin johan on..
        Usko pois, jos itse eläisit tuollaisen kanssa, tajuaisit paljon paremmin sen todellisuuden, etkä huutelisi täällä kaikkitietävänä ohjeita.

        Ihme että näitä huutajia ilmestyy aina paikalle vaikka kuinka pyytäisi aloituksessaan ystäväälisesti, että "kaikkitietävät" voi jatkaa matkaansa seuraavaan topiciin..

        --------

        Aina ei ole opettajastakaan/kouluttajastakaan kiinni jos eläin oikeasti on "mielenvikainen", siinä ei auta enää taikatemputkaan.
        Niin monelta muultakin olen kuullut nyt tuon, että mustat kissat ovat useammin ilkeitä ja häijyjä kuin muun väriset, joten uskon kyllä osittain tähän sinun väittämäsi mukaan "keski-aikaiseen käsitykseen".

        "...ja toimii "huonosti" ehkä tylsistymisen takia."
        Sinun sanojasi...Heh :D!
        Kissa TOIMII huonosti..
        Niin juu, jospa sillä on käymässä patterit loppuun ja ottaa nyt loppukiriä ja sekoilee kun ei tajua enää miten TOIMIA oikein *ahahhaaa*

    • Mustan omistaja

      En usko tuohon väittämään ollenkaan.
      Minulla oli 17,5 vuotta pikimusta Aku-kissa, joka valitettavasti poistui luotani viime perjantaina.
      Aku oli mitä ihanin kissa. Kaikki olivat hänen ystäviään, niin ihmiset, kissat kuin koirat. Ei ikinä purrut eikä hyökkäillyt kenenkään kimppuun, mitä nyt leikillään pentuna. Kukahan tuollaista on keksinyt, että mustat kissat on agressiivisia?

      • "auttakkee minnuu"

        ..että onko mustat kissat USEAMMIN häijyjä/ilkeitä kuin muun väriset.
        Omasi on varmasti ollut ihana tapaus, en epäile ollenkaan.

        Meidän huligaanilla on taas "hulluuskohtaus" meneillään parasta aikaa; se mm.juoksee ihan suoraan päin jalkoihin ja alkaa purra LUJAA, hyppää jostain vaanimasta yhtäkkiä niskaani kiinni, suoraan vastanahkaan kynsillä roikkumaan jne.
        Eikä auta että yrittäisin alkaa leikkimään sen kanssa, ei sitä kiinnosta. Sitä kiinnostaa enemmän tuo pahanteko ja raakana oleminen. Ulos jos laittaa niin se on kohta ikkunan takana huutamassa sisälle pääsyä; eihän ulkona ole mitään/ketään tuhottavaa tai kiusattavaa.

        Että tällaista meidän keskipäivään kuuluu...

        Voi lapsi kulta, kyllä on elämäsi vaikeaa (ja hyvin huvittavaa... ;))
        Usko nyt jo, kissan värillä ei ole MITÄÄN tekemistä sen luonteen kanssa. Kissan turkin väri on pigmenttiä aivan kuten ihmisen ihon väri. Ethän toki halua väittää että ihmisenkään ihonväri vaikuttaa luonteeseen ja käytökseen?
        Juu, uskon toki että kissasi voi olla pimahtanut, mielisairautta on havaittu kaikissa eläimissä, esim. etuaivolohkon vamman takia (voi myös olla syntymässä saatu). Tämä ei varmaankaan ole se oikea foorumi asian selvittämiseen, ehkäpä voisit kääntyä asiantuntijan puoleen. Tai ehkä kissasi olisi onnellisempi jonkun toisen omistan luona? Ei kuullosta siltä että kumpikaan teistä nauttisi yhteiselostanne.

        "onko mustat kissat USEAMMIN häijyjä/ilkeitä kuin muun väriset." Ja raidalliset kissat pitävät vatsan rapsuttamisesta, valkoiset kissat pelkäävät koiria, ruskeat kissat syövät vain kuivaruokaa, oranssit kissat eivät halua että niitä silitetään . Ja tämä on tosi, olen usein nähnyt valkoisen kissan pelkäävän koiria.

        Muistathan toki että 90% lemmikkien käytöhäiriöistä johtuu omistajasta, enkä nyt tarkoita että tahallasi toimisit väärin eläimen kanssa, mutta kuten itsekin toteat -et ole kissaihminen.
        Ja lapsi rakas, saat toki uskoa mitä haluat, se olkoon ihmisenä etuoikeutesi, mutta muista että sinun oikeutesi loppuu siihen missä toisen oikeus alkaa.
        Uskomus: Tietämättömät ihmiset levittävät useimmin ennakkoluuloja. Mitä olet mieltä voisiko tässä olla perää?

        ...eläpäs tule lapsettelemaan tänne aikuista ihmistä :)

        Minä en ole se joka on joskus tullut siiihen tulokseen, että juuri mustat kissat olisivat häijympiä.
        Ja kun tuon "höpö höpön" satuin kuulemaan vielä eläinlääkärin suusta, niin pisti miettimään. Joten päätin hakea tätä kautta muiden kokemuksia asiasta.

        Sinä olet juuri sellainen kaikkitietävä pikku-jumala tapaus, joita mielellään kaihtaa. Selität kuin jollekin idiootille asiaasi ja luulet kai olevasi "yläpuolella", sen takia vahvimmin, että minä kerroin suoraan olevani ei-kissa-ihminen.

        Pyh sunlaisille, en tuhlaa tämän enempää aikaa sinuun.

    • Anonyymi

      Minä olen todennut, että kaikki kissanpennut on pieniä pirulaisia, värillä ei väliä. Iän myötä kissa kasvaa omaksi itsekseen, ja päättää miten suhtautuu ihmisiin jatkossa.
      Jos et halua että kissa hyppii hyllyillä/ tasoilla laita niiden reunaan leveää kaksipuoleista teippiä. Silloin kissan oppii että hylly on ällö, ja ei mene sinne enää. Jos suihkuttelet vesipullolla, se oppii että sinä olet ikävä tyyppi.
      Se, mikä vaikuttaa tulevaan käytökseen suuresti on luovutusikä. Jos kissa on liian nuori, se ei ehdi oppia tavoille (hiekkalaatikko, leikkipurenta) äidin opastuksella ja sisarusten seurassa.
      Järkevintä aloittelijalle olisi ottaa aikuinen kissa, ja siinäkin pitää osata tutustuttaa se ensin kotiin ja itseen, sitten pikkuhiljaa muihin lemmikkeihin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe