kolmistaan saunassa

punastunut mies

vaimoni kaveri oli eilen meillä kylässä,illan tullen menimme saunomaan kaikki kolme yhtäaikaa. olemme usein saunoneet kolmistaan. eilen tapahtui jotain noloa. olimme saunassa ja sivusilmällä katselin vaimoni kaveria niinkuin ennenkin,ajattelin mielessäni että on se vaa sexypakkaus. taisin vilkuilla liikaa, munani alkoi seisomaan yhtäkkiä, sain onneksi peiteltyä seisokkini. naiset lähtivät ulos jäähylle, oma vaimoni tuli takaisin ja sanoi menevänsä pesulle, vaimoni kaveri tuli hetken päästä mutta tulikin saunaan takaisin. sit vaimoni sanoi menevänsä laittamaan kahvia, että päästään saunan päälle juomaan kahvit. no jäimme saunaan istumaan, munani seisoi edelleen. ykskaks vaimoni kaveri sanoi et mikäs sua vaivaa, istut siin ihan ku ois jotain hävettävää,oonhan mä sun munan nähny joka kerta ku on saunottu. sanoin et tällee on ihan hyvä istua. vaimoni kaveri sano et seisooks sulla,punastuin ja änkytin et ei seiso. hän sanoi et annasku mä katon ja kiskaisi jalkani erilleen toisistaan,munani pomppas pystyyn, samantien hän sanoi en ookkaan sitä ennen tollasena nähny, sanoin et no nyt näit. sit hän tokaisi vain, no eihän se yhtää hassumpi oo, hyvissä mitoissa oleva vehe. sanoin et kiitos kehuista ja punastuin varmaa ku mikäkin pikkupoika:) sitten vaimoni kaveri sanoi että meeppäs pesemään se, kysyin et mitä varten, hän sanoi et no siks tietenkin et päästään sinne kahville. sit hän sanoi, normaaliahan se on et muna seisoo välillä ja naureskeli että ei parane vaimollesi kertoa mitä näin,voi pian alkaa epäilee et olen tehnyt jotain rivoa siellä saunassa hänen ollessa pois. no se jäi sitten siihen tuo asia, kyllä minua hävetti että pitikin noin käydä. ei sen nyt sentään olisi tuossa tilanteessa tarvinut alkaa seisomaan, mutta minkäs teet ku hormonit alkaa hyrräämään:) onko muille käynny vastaavanlaisia noloja juttuja?

9

100489

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun kysytään

      Äidinkielen taitosi on uskomattoman ala-arvoista.

      • Kielipollarit

        Kieli pollarien elämäntehtävä on kytätä muiden tekemisiä ja kirjoiteluja. Ovat ilmesesti niin saakelin rumia ja vittumasia luoteeltaan eteivät seuraa saa!


      • kielipoliisi

        että mua ärsyttää ku joku tulee aina lässyttämään noista kielivirheistä. Se on aivan sama jos siellä ny on muutama virhe. Ketään ei kiinnosta, vaikka sieltä tekstistä puuttuisi piste. Noitahan rittää joka pasltalla...


    • mutta

      se oli anoppi joka oli kanssani saunassa.Hän on runsasmuotoinen seksikäs nainen, joten en pystynyt hillitsemään itseäni. Aika lailla samankaltainen keskustelu käytiin paitsi että anoppi myös kokeili kädellä kaluani.

      • ujovävy

        Heh heh, vai että kokeili

        olen minäkin anoppini kanssa ollut yhtä aikaa saunassa. Ensimmäinen kerta oli järkytys. Mentiin nelisin tyttöystävän ja appivanhempien kanssa. Tuntui kuin olisi joutunut jonkinlaiseen lihantarkastukseen. Meidän suvussa semmoinen ei ole tapana.

        Mutta siinä perheessä on, ja vähitellen aloin siitä jopa nauttia. Anoppi tykkää, kun sitä halaa ja rutistelee, on sitten vaatteet päällä tai ei. Monesti olen työntänyt kaluni anopin pyllynvakoa vasten, tai ainakin jonkun kerran.

        Itse asiassa on tapahtunut vähän enemmänkin, ja siitä olen pitkään aikonut kirjoittaa novellin. Nimi on jo valmiina, ”Suvunjatkaminen kuuluu suvulle”, mutta saa nähdä valmistuuko se koskaan.

        Ja koko ajan karttuu uutta aineistoa.


    • masturbaticman

      MÄ olin aikaoinani saunassa mun 42v naisystävän, ja sen kahden aikuisen tyttären kanssa toinen oli 19v ja toinen 23v. Saatana kun alkoi tekee mieli kumpaakin tytärtä kun niillä niin kiinteät C-kupin rinnat. Naisellani oli isot riippuvat E-kupin tissit..

    • ju

      pankaa siellä saunassa ,elkääkä lässyttäkö joutavia,otsikko on seksiä saunassa

    • giiididty

      mitä jos tyttö haluaa ratsastaa mukava iso muna, asun yksin ja täällä on kosketuksissa [email protected]
      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

    • ei toi oo nolo juttu vaan cool

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1038
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      303
      984
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      771
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      752
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      640
    Aihe