Burjatit tulee iloisiksi kärpässienellä.
Ne ei ole vielä kuulleet viinasta, onneksi.
Tiettävästi kukaan ei ole vielä kuollut
kärpässieneen.
Ne ei ole vielä kuulleet viinasta, onneksi.
Tiettävästi kukaan ei ole vielä kuollut
kärpässieneen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
burjatit???
Tiettävästi shamaanit lapissa osasivat käyttää kärpäs-sientä, söivät ja joivat paljon vettä päälle,sen jälkeen pissittiin kuppiin,kun aines oli jähtynyt muut joivat sen ja tulivat känniin.Tarinan mukaan näin, totuutta en tiedä.
Minulla on sellainen mielikuva, että lapsuudessani maalla tehtiin kärpässienistä jonkinlaista liniamentin tapaista rohtoa. Sillä voideltiin kaikenlaisia kolotuksia.
Onkohan kellään tietoa tuollaisesta?
Mika Waltarin kirjan. Siinä kukot olivat äityneet sienistä ihan hurjiksi ja ne piti mestata pois.
Sitten isäukko oli unohtanut vaatekomeroon puolikkaan viinapullon. Sitähän kersana piti kokeilla mitä tapahtuu. Pari kärpässientä viinapulloon muhimaan viikoksi.
Ei tarvinnut arvuutella kuin Uuno Turhapuro leffassa naiseltaan "huippaako yhtään?" Kyllä huippasi ja aika rajusti tuon ikäistä. :)))
,,,
vieläkin kun lapsena siitä varoteltiin,en kyllä syö kenenkään itse keräämiä sieniä.Ainakin iän mukana näkökin heikkenee ja en luota edes itseeni.
joulupukilla on punasta ja valkosta?
yhtä kavala se on, en menisi maistelemaan. Sitäpaitsi isotpojat sanoo, ettei sitä ole, koko ukkoa!!joten kavala otus tuntuu olevan. Molemmilla on myös omat sesonki aikansa.
Kaikki sienet ovat syötäviä,toiset vain kerran
Tietääkseni heti tappavia vähäisessäkin määrin nautittuna on alle 10 lajiketta,syömäkelvottomia toiset n.10 lajiketta,kaikki loput yli 100 lajia on syötäviä asianmukaisesti käsiteltynä.Elikkä kannattaa opetella tunnistamaan syömäkelvottomat pääsee paljon vähemmällä.
Juomaanhan sieniä on alettu!! Tosiasiassa olen samaa mieltä, koska itsekkin sienestän paljon, en juo. Minusta aloittelijan on vaikeinta eroittaa ruskea kangas sieni ja seitikit, joissa on hermomyrkkyä. Onneksi itse olen kai eroittanut ne, vaikka ,eihän sitä tiedä....sehän on hitaasti tappava..tuhoaa maksan ja munuaiset. Ikää alkaa olla jo siinämäärin. Mitenkähän käy?
Lapseni ei tosin suostu syömään keräämiäni sieniä "kuolemaksikaan", kuten sanonta kuuluu. Hän kun pelkää matoja! Ei auta, jos valistan, että rei`issä ei ole mitään ja liha on terveellistä, hän ei pidä huumoristani ja ennenkaikkea näöstäni, siis sienien perkauksessa. Tämä on tullut todistettua, kun metsässä en löydä suppilovahveroita. Nykyisin kyllä niitäkin löydän ja se pitää paikkansa, että silloin on vain pysyttävä paikoillaan. Ne nimittäin kasvavat odotellessa, eikä kauan tarvitsekkaan odotella.
Tänään on muuten ihana sienestys ilma ja minä se vain nökötän koneen äärellä. Kurkku on niin kipeä, että tähän voisi jo syödä vaikka kärpäs-sienen.
http://www.yle.fi/seonsiina/puuhake/kukkakirja/valkoinenkarpassieni.htm
Valkoinen Kärpässieni, Myrkky: Amatoksiinit, Vaikutusaika: 6–24 h, Myrkytyksestä kärsivät sisäelimet: Maksa, suoli, munuaiset
Valkoiseen sieneen ei kannata kajota
http://www.yle.fi/seonsiina/puuhake/kukkakirja/karpassieni.htm
http://www.lycaeum.org/languages/finnish/acid/sieni/amanita.html
Punainenkin aiheuttaa soluvaurioita, mutta uskooko esim alkotyypin kaatokännin kannattaja,
että etyylialkoholi tuhoaa aivot - ei varmasti!