"Bileet"

Odotettavissa on, että jonkinnäköistä säpinää taloon vielä saadaa illalla.

Nyt kuitenkin näyttää tosi huonolta. Tästä taisi tulla todella tylsä ilta, BB:n osalta siis. Onneksi neloselta alkaa kohta hauskat kotivideot uusin jaksoin :)

Itse antaisin tuonne nyt alkoholia, ei liikaa, mutta riittävästi. Varsinkin Kaki ja Mira olisivat ansainneet pienet hiprakat. Eikä olisi pelkoa kolmesta muusta rellestäjästä. Valitettavasti tavan mukaan viikonloput ovat muistaakseni olleet aina juomattomat. Tuskin kuitenkaan Hanne ja Jenni muutenkaan ottaisivat paljoa, mutta Sari, Mika, Kaki ja Mira saattaisivat saada neljästään hyvät bileet aikaan.

Tällä hetkellä talossa kuitenkin erittäin tylsää. Sohvajutustelua. Blaah! Eihän jokainen päivä voi tietenkään olla kroisos/slummi -tyylinen. Sitä kuitenkin tuon tehtävän jälkeen odottaa (valitettavasti) koko ajan jonkinlaista säpinää, varsinkin kun talossa on vielä porukkaa runsaasti jäljellä.

No odotellaan..
0433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


24/7 kirjoitti:

Odotettavissa on, että jonkinnäköistä säpinää taloon vielä saadaa illalla.

Nyt kuitenkin näyttää tosi huonolta. Tästä taisi tulla todella tylsä ilta, BB:n osalta siis. Onneksi neloselta alkaa kohta hauskat kotivideot uusin jaksoin :)

Itse antaisin tuonne nyt alkoholia, ei liikaa, mutta riittävästi. Varsinkin Kaki ja Mira olisivat ansainneet pienet hiprakat. Eikä olisi pelkoa kolmesta muusta rellestäjästä. Valitettavasti tavan mukaan viikonloput ovat muistaakseni olleet aina juomattomat. Tuskin kuitenkaan Hanne ja Jenni muutenkaan ottaisivat paljoa, mutta Sari, Mika, Kaki ja Mira saattaisivat saada neljästään hyvät bileet aikaan.

Tällä hetkellä talossa kuitenkin erittäin tylsää. Sohvajutustelua. Blaah! Eihän jokainen päivä voi tietenkään olla kroisos/slummi -tyylinen. Sitä kuitenkin tuon tehtävän jälkeen odottaa (valitettavasti) koko ajan jonkinlaista säpinää, varsinkin kun talossa on vielä porukkaa runsaasti jäljellä.

No odotellaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu