Rehellinen Tatu!

Tosi hienoa Tatu,olet asiat käsitellyt kuin mies ja ottanut asioihin kantaa,ilman että niitä olisit alkanut muuntelee ja selittelee ihan puutaheinää!
Tatu valutti kyyneleitä,katsellessa perheestänsä kuvia ja voi vain kuvitella miten paljon Tatu ikävöi perhettänsä!Varmasti kaikki nämä paineet lisäksi luo Tatulle paineita,joita hän on kyllä hyvin osannut käsitellä.Rakkaus on Lumivalkoinen,sanotaan.Tatu on tunteellinen ihminen ja toivotaan että Tatu on loppu peleissä mukana
6910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vit.. että osaat olla tyhmä.

Äänestä

sais jäädä, mutta luulen että olis jo mieluummin perheensä parissa....

Äänestä

Ei olisi tullut taloon. Eikä varsinkaan käyttäytyisi niin että lapset joutuvat kiusatuiksi koulussa ja vaimo nolatuksi.

Äänestä

Ton jupakan jälkipyykki on selvittämättä, paitsi Tatun osalta, se on tehnyt sen.

Kaarlo ja Hena ovat vielä vihamiehiä, minkä ymmärrän.

Äänestä
  • Eivät Kaarlo ja Hena mitään vihamiehiä ole. Ihan hyvin he toistensa kanssa tulevat toimeen.

    Äänestä

Kuuntelin Tatun krapulaisia selityksiä, että piti puolustaa kaveria? Millä hiton tavalla puolustaa ja miksi? Eihän Hena koskenukkaan Kaarloon?!
Toinen asia mitä en ymmärrä, että Tatu...perheellinen mies, puolustelee tekojaan, että pojat on poikia ja kännin piikkiin!

Tatusta vaan vahvistuu se kuva, että mies on kännissä väkivaltainen, eikä siinä ole mitään puolusteltavaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkausonlumivalkoinen kirjoitti:

Tosi hienoa Tatu,olet asiat käsitellyt kuin mies ja ottanut asioihin kantaa,ilman että niitä olisit alkanut muuntelee ja selittelee ihan puutaheinää!
Tatu valutti kyyneleitä,katsellessa perheestänsä kuvia ja voi vain kuvitella miten paljon Tatu ikävöi perhettänsä!Varmasti kaikki nämä paineet lisäksi luo Tatulle paineita,joita hän on kyllä hyvin osannut käsitellä.Rakkaus on Lumivalkoinen,sanotaan.Tatu on tunteellinen ihminen ja toivotaan että Tatu on loppu peleissä mukana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu