Ihmetytää. Muutimme viimevuoden joulun aikohin uuteen kiinteistöön ja teimme sähkösopimksen vattenfallin kanssa. Siirtoyhtiö on myös vattenfall. Emme ole saaneet laskua sähkönmyyntiosasta koko aikana. Viimeisen kuukauden aikana olen ollut yhteydessä ko firman asiakaspalveluun 4-5 kertaa ja aina on luvattu hoitaa asia ja ilmoittaa siitä minulle. Näin ei ole tapahtunut. Täysin tympääntyneenä Vattenfallin toimintaan ostan sähkön tästedes muualta ja ajan asiaa jolla ko. siirtoyhtiö joutuu esittää mustaa valkoisella jolla se saa vetää meidän kiinteistön läpi sähköt ilamakaapeleina naapurikiinteistölle.
Minusta Vattenfallin asiakaspalvelu on ollut pohjanoteeraus. Olen viimeisen kuukauden aikana kuunnellut 2-3 h musiikkia, ja sen jälkeen asiakaspalelijoiden lupauksia, asikaspalvelupaallikön soittoa odotellut ja mitään ei ole tapahtunut. Eli firmassa valehdelleen suoraan asiakkaalle.
Ko firman hinnasta en tiedä, mutta en halua asioida enää valehtioiden kanssa. Maksan vaikka sähköstä enemmän jos saan henkilökohtaista palvelua. Eikä minulle valhdella puhelimeessa kuten vattenfallin yrityskulttuuriin kuuluu!
Minusta Vattenfallin asiakaspalvelu on ollut pohjanoteeraus. Olen viimeisen kuukauden aikana kuunnellut 2-3 h musiikkia, ja sen jälkeen asiakaspalelijoiden lupauksia, asikaspalvelupaallikön soittoa odotellut ja mitään ei ole tapahtunut. Eli firmassa valehdelleen suoraan asiakkaalle.
Ko firman hinnasta en tiedä, mutta en halua asioida enää valehtioiden kanssa. Maksan vaikka sähköstä enemmän jos saan henkilökohtaista palvelua. Eikä minulle valhdella puhelimeessa kuten vattenfallin yrityskulttuuriin kuuluu!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näin on käynyt myös meidän kohdalla!
Laskutus oli ensin väärin (ei ollut huomioitu yö-sähköä ollenkaan) ja kun kävimme oikein paikanpäällä (asiakaspalvelu ei vastaa...) asiaa selvittelemässä, luvattiin se hoitaa!
Näin ei vaan ole tapahtunut ja oikeaa laskua olemme tässä nyt jo useamman kuukauden odotelleet...
Muuten, tiedätkös miten kallista se Vattenfalin musiikin kuuntelu on??? Puhelinlaskussasi sen sitten huomaat...
Kaikille naapureille on tullut laskut ihan ajallaan, mutta me ainoana otamme sähkön muualta, niin ei tasauslaskua saa. Sähkötoimittajamme sanoi, että Vattenfall ei toimita lukemia. Saas nähdä miten käy, lupasivat kyllä auliisti maksuaikaa jos on isosti päässyt kerääntymään laskua, mutta ei se paljon lohduta.
Ei niitä asiakaspalvelu tunnu kiinnostavan. Mutta miksi siihen panostaisikaan, kun kuluttajalla ei ole kuitenkaan paljon valinnanvaraa.
Ai niin, raksalle ei meinattu saada sähköjä, kun yksi henkilö oli kesälomalla. On sitten tärkeitä heille työntekijät.
Sama tilanne. Energiasopimus vattenfallilta ja laskutus myöhässä. Puhelinpalvelussa vaan toitotettiin että tiedätkö heidän järjestelmäuudistuksesta 15min jonotuksen jälkeen. Mutta äähää, minäpä soitinkin Skypellä joten jäi sioilta 6 euron palvelumaksut saamatta 020/010/030 numeroon soitosta.
Viimeinen sähkölasku on viime tammikuulta. Toukokuustsa tuli lappu että mittarit vaihdetaan etäluettaviin....arvasit oikein, ei ole vaihdettu.
Meillä vattenfall siirtoyhtiönä, varmaan kivaa Vaasan sähkölle kun ei voi laskuttaa sähköä.
terveiset vattenfall:lle *erseestä.
tuossa aiemmin että mitä tapahtuu jos ei ota sähköä samasta paikasta missä siirto suoritetaan... Ja sain muutaman tyhmän vastauksen siihen. Mahtaneeko Fortumilla myöskin toimia näin että tehdään sitten kaikenlaista kiusaa ihmisille joille ei heidän sähkö enää kelpaa, vaan vaihdetaan halvempaan. Rokotetaan sitten jollakin tapaa sellaisia ihmisiä, vaikkapa ettei laskua tule ja jos tulee niin kuinka sattuu ja summat kanssa mitä sattuu.
Sellasenkin vastauksen sain etteivät siirtyhtiöt jaksa yhdestä ihmisestä välittää, ei ne mitään tee. Mutta kokemukseni mukaan tässä elämässä saattaa jjuri käydä kuten ajattelin ja kuten teille tuntuu käyneen. Että ne välittää justiinsa sellasista ihmisistä ja kostavat sitten vaikka soitattamalla pitkiä aikoja ja keräävät ne rahat jotka jäävät saamatta kun ihmiset soittelevat ja kyselevät laskujensa perään. Nykyisin kun ne tiedot on heti näytöllä ja siitä näkee mikä asiakas on niin annetaan määräys ylemmältä taholta vaikkapa puhua puuta heinää parikytä minsaa tai odotutetaan ja valehdellaan yhtä ja toista ja ihmiset yhä uudelleen soittavat ja peräävät asioitaan. Saavathan ne aika hyvätkin rahat juuri tällä tavalla kerättyä ihmisiltä jotka eivät heidän sähköään osta. Joutuvat siirtomaksut kuitenkin määrittelemään tarkasti joten siinä ei voi huijata ketään, keksittiinpä tällainen rahasampo kostona "uskottomille".
Rikospoliisille mars! Vattenfallin siirtosähkön saajat.
Muutin nykyiseen asuntoon kesäkuussa. Parin viikon päästä Vattenfallilta tuli sopimuksen vahvistus -ilmoitus. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Nettipalvelusta näkee, että sähköä on kulunut, mutta laskua eivät osaa tehdä. Uudet mittarit tänne on asennettu n. vuosi sitten.
Ja minulla sentäs on siirto&sähkö samalta firmalta, eli ei voi siitäkään kiikastaa. Vaihtaisin heti firmaa jos uskaltaisin, mutta tällaisella palvelulla siitä tuskin tulisi mitään.