Kaarlo on

Ensiksikin kuka on niin ilkeä että antaa lapselleen nimeksi Kaarlo. Kundi on reilu parikymppinen ja omaa vanhan miehen nimen.

Kaarlo on myös tosi yksinkertaisen näköinen ollessaan aina suu auki. Ihan kun ei ymmärtäisi maailmanmenosta yhtään mitään. Ja ne reisiharjat voisi leikata/ajaa heti huomenaamuna pois. Jätkä on todella ällöttävä.
121268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaarlo on pikkusielu, suuttuu ja mököttää. Ihan kakara vielä.

Äänestä

oliskos siel blogissa koulutuksesta sulle tietoo,tuu sit soittaan suutas,taidat kirjotella kunnan laskuun.

Äänestä
  • Kaarlo on sanonut itse ettei mene luennoille jotka alkavat ennen 12.00. ja tuntee kaikki keittäjät, muttei yhtään opettajaa.

    Nauratti silloin, mutta en tykkää tosikoista.
    Henaa olisi pitänyt kouluttaa, mutta toi oli ihan hulluna.

    Se että on päässyt opiskelemaan ei kerro mitään, varsinkin kun itse arvio valmistuvansa 2020.

    Äänestä

Oletkos sä itse järkevä? Ainakin minä epäilen sitä? Yhdet pulisongit eivät miestä pahenna? Oletkos miettinyt, mitä vikoja sinulta löytyy...?

Äänestä
  • En ehkä ole aina järkevä, mutta asukkaat Kaarlo mukaanlukien ovat ITSE lähteneet kisaan/julkisuuteen. Eli tällöin heitä saa arvostella. Ja hei, kyllä ne reisiharjat kertoo jo paljon tyypistä. Suu kiinni tai itikat menee hampaitten väliin.

    Äänestä

Tuhma Hena haukku sitä orangiksi ja joku sano sitä jokskin apinoiden planeetan ja Star Strekin mulattiapinatuhkimo zombieksi tai sitten kuulin kai väärin.

Äänestä
  • kierikorun tekevän hyvää.
    Ajatteles miltä tyttöystävästä tuntuu kun todellinen apina kertoo tällaisen koko tv katsojille ??

    Äänestä

  • Minäkö muka kirjoitti:

    kierikorun tekevän hyvää.
    Ajatteles miltä tyttöystävästä tuntuu kun todellinen apina kertoo tällaisen koko tv katsojille ??

    Kaarlo ilman tyttistä kun ulos tulee. miksi pitää kertoa jotain noin henkilökohtaista. Kaarlo halusi leveillä sillä että on saanut. No, sitä kyllä muuten uskoiskaan.

    Äänestä

  • Minäkö muka kirjoitti:

    kierikorun tekevän hyvää.
    Ajatteles miltä tyttöystävästä tuntuu kun todellinen apina kertoo tällaisen koko tv katsojille ??

    Muistaakseni se kertoi että kielikoru tekee hyvää mutta kun muut kilpailijat kyselivät lisää, paljasti ettei nykyisellä tyttiksellä ole kielikorua. Mitähän tyttöystävä tuosta ajattelee? Hankkiiko korun vai jättääkö koko ukkelin...

    Äänestä

aivan hyvä nimi!

Äänestä

Sehän on niin suloinen mies että! Katsos makunsa kullakin :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hölmönnäköinen kirjoitti:

Ensiksikin kuka on niin ilkeä että antaa lapselleen nimeksi Kaarlo. Kundi on reilu parikymppinen ja omaa vanhan miehen nimen.

Kaarlo on myös tosi yksinkertaisen näköinen ollessaan aina suu auki. Ihan kun ei ymmärtäisi maailmanmenosta yhtään mitään. Ja ne reisiharjat voisi leikata/ajaa heti huomenaamuna pois. Jätkä on todella ällöttävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu