Valvottu yö takana. Tuliko ylireagoitua?
Minä kolmekymppinen, avomies reilu nelikymppinen, ollaan oltu avoliittossa 8,5 vuotta, esikoinen tulossa marraskuussa. Avomiehellä takana avioliitto, erosta 10 vuotta, 2 teini-ikäistä lasta.
Meillä on mennyt koko suhteen ajan hyvin (=normaalisti, ilman suurempi kriisejä), ainakin olen koko ajan luullut, että olemme onnellisia yhdessä.
No, eilen illalla olimme kotona ja puhuimme niitä näitä, kun yhtäkkiä mies kutsuu minua ex-vaimonsa nimellä. Jäin aivan sanattomaksi. Mies häkeltyi, lähti ja lopulta oli illan pois kotoa (niin kuin aina kun tulee jotain sanomista, mies pakenee). Muutaman pettyneen tekstiviestin lähetin perään ja pari epäonnistunutta (molemmin puolin) puhelua. En mitenkään haukkunut miestäni, ilmaisin vain miten pettynyt olen. Tuntuu kuin olisi matto vedetty jalkojen alta pois. Jos en olisi raskaana, voisin helpommin kohauttaa olkiani ja jatkaa matkaani, mutta...
Kai jotenkin olen aina myöntänyt/pelännyt/alistunut kohtalooni, että en ole mieheni "elämän suuri rakkaus". Jotenkin en vaan osannut ENÄÄ odottaa mitään tälläista. Teenkö nyt pienestä "virheestä" liian suuren asian?
Minä kolmekymppinen, avomies reilu nelikymppinen, ollaan oltu avoliittossa 8,5 vuotta, esikoinen tulossa marraskuussa. Avomiehellä takana avioliitto, erosta 10 vuotta, 2 teini-ikäistä lasta.
Meillä on mennyt koko suhteen ajan hyvin (=normaalisti, ilman suurempi kriisejä), ainakin olen koko ajan luullut, että olemme onnellisia yhdessä.
No, eilen illalla olimme kotona ja puhuimme niitä näitä, kun yhtäkkiä mies kutsuu minua ex-vaimonsa nimellä. Jäin aivan sanattomaksi. Mies häkeltyi, lähti ja lopulta oli illan pois kotoa (niin kuin aina kun tulee jotain sanomista, mies pakenee). Muutaman pettyneen tekstiviestin lähetin perään ja pari epäonnistunutta (molemmin puolin) puhelua. En mitenkään haukkunut miestäni, ilmaisin vain miten pettynyt olen. Tuntuu kuin olisi matto vedetty jalkojen alta pois. Jos en olisi raskaana, voisin helpommin kohauttaa olkiani ja jatkaa matkaani, mutta...
Kai jotenkin olen aina myöntänyt/pelännyt/alistunut kohtalooni, että en ole mieheni "elämän suuri rakkaus". Jotenkin en vaan osannut ENÄÄ odottaa mitään tälläista. Teenkö nyt pienestä "virheestä" liian suuren asian?
Vastaukset 16
Vanhimmat
tiedän kertoa että tunteiden siirto rakkauden ja kiintymyksen kohteesta toiseen on joskus kompleksista.
Väsyneenä ja ajatuksissa sitä saattaa tulla tehtyä moka, en tarkoita tällä sitä etteikö mies rakastaisi Sinua, mutta tietty tunne on joskus ollut kiinnitettynä toiseen nimeen ja nimi saattaa jostain kimmahtaa esiin.
Epäilisin vahvasti että ensimmäisen avioliiton ensimmäinen odotus on ollut samanlaista aikaa ja jotenkin ajatussäikeet ovat sekoittuneet.
Olin nuorena läheinen veljeni kanssa ja esikoisen synnyttyä ja tehtyäni paljon töitä, siis väsyneenä, useammin kuin kerran yllätin itseni ajattelemasta pojasta veljeni nimellä.
Useasti vieläkin kun on oikein vaikeaa ja vituttaa niin öisin ajattelen entistä muijaani kuten oltaisiin vielä yhdessä, vaikka ollaan oltu erossa noin 8 vuotta.
On asioita joista on vaikea päästä yli.
Uskon vahvasti että miehelläsi oli positiivisia tuntemuksia jotka liittyivät raskauteen ja Sinuun. Nimi oli pelkkä menneisyyden kaiku jonka ei pidä pilata tulevaisuutta.
"tikusta asiaa"..raskaana ollessa sitä on viel extra-herkässä mielenilassa...joten ei tuo ole
sen arvoinen asia että sen vuoksi kannattaa unettomia öitä viettää.Parempi jutella asiasta päivänvalolla,kertoa kuinka se loukkasi..mutta mietipä mikä on kaikkein tärkeintä...Varmasti mies on asiasta pahoillaan..eikä syyttely ainakaan tilannetta paranna.Eteenpäin siis katse..ja keskittyminen tulevaan vauvaan.
Jokaisella kai se ensi rakkaus on ollut..jota muistelee(joko hyvällä tai pahalla),mutta se on mennyttä.Teidän elämä on nyt ja tässä..ei sitä pidä pilata menneisyyden kaiuilla.
kuule pimu asia on niin että ensimäinen suuri rakkaus ei kukaan mies unohda.
kun lapsi synty miehesi aina vertailee että miten tyttöjen äiti oli silloin
muut sinua lohduttaa valehtelemalla.
Heippa,
tais tulla pikkusen tikusta asiaa, mutta kyllä se siitä! Ei taatusti ole mikään "vanha suola janottaa" jos vahingossa lipsahtaa exän nimi, älä noita katkeria eukkoja kuuntele.
Onnea vaan odotukseesi ja pää pystyyn, se miehesi ero on tullut jostain ihan aiheesta, ei ihmiset huvikseen eroa, on se sen verran rankka prosessi.
Äläkä siihen exään muutenkaan vertaa, se oli silloin ja nyt on nyt, jos hän niin ihana ja erinomainen olisi ollut ja suhde kukoistanut, olisivathan he vieläkin yhdessä. Aivan puppua väittää muuta.
Ja sekin on aivan höpöpuhetta, että ensimmäistä suurta rakkautta ei mies unohda ja siihen vertaa - ja onko edes se exä se ensimmäinen suuri rakkaus? Voihan sitä olla vaikka legioona aikaisempia naisia, jotka olivat sata kertaa fiksumpia ja filmaattisempia. Entäs exän äidintaidot? Kuinka ihmeessä ne automaattisesti olisivat jotenkin korkeammalla tasolla? Joku on hyvä äiti, toiselta saisi lapset ottaa huostaan ja osalta on otettukin, ei kannattaisi yleistää tässäkään.
Nyxälle tsemppiä ja iloista odotusta!
joku katkera eksä!
Olet herkässä tilassa. Tunteet.
Älä sure. Ymmärrä vaan ja rakasta vaan.
Kaikkea hyvää!
Aivan samaa mieltä. Sinulla on mies, joka on joskus rakastanut jotain toista, ehkä hän vieläkin alitajuisesti rakastaa. Hän voi olla tajunnut tehneensä virheen. Se on totta ku rotta että eka rakkaus on vahva. ei se sitä naista ole unohtanut.
vastauksistanne ja tuestanne!
Koko päivän olen asiaa mielessäni pyörittänyt ja yrittänyt saada sille oikeaa mittakaavaa.
Sain vähän selvitettyä asiaa mieheni kanssa. Ainakin sanoi olevansa pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta. Selitti tapahtuneen olleen täysin vahinko, exän nimen vain tulleen jostain. Vakuutti, ettei todellakaan olisi halunnut mitään pahaa, eikä edellisen perään haikaile. No...sehän se tässä juuri on, uskoa vai ei?
Periaatteessa kyllä luotan mieheeni (fyysinen uskollisuus), mutta pahin pelkoni kai onkin että hän henkisesti ns. elää valheessa ja esittää onnellista kanssani eikä sitä sitten kuitenkaan ole, ja silloinhan oma elämäni perustuu tietämättäni valheelle.
Luulen, että asia löytää ajan kanssa paikkansa. Ja sitä odotellessa todellakin on tärkeämpiäkin asioita ajateltavana! Kiitos ja Hyvää Syksyä!
...pakko on vielä, helpottaa oloasi, kuitenkin kun "herkässä" tilassa olet!!! itse pari iltaa sitten katselin autonetti sivuja ja kiinnostuin yhdestä autosta, huusin entisen mieheni nimen, hänen kanssaan kuitenkin 23v yhteiseloa, 2 lasta,nyt jo aikuisia, mutta eronnut 6,5v sitten, "uuden" kanssa kuitenkin yhteistä taivalta jo kuusi vuotta,hänelläkin lapsia, alitajunta, en muuta voi kohdallani sanoa, enkä usko miehesikään, muuta ajattelevan, se vaan tupsahti suustani tajuamattani, yhteydessä emme kuitenkaan ole olleet vuosiin, älä ota itseesi, hetken miehenikin oli loukkaantunut, mutta luottamus, hieno ele, ...ei ota mitään...mutta antaa paljon...tsemppiä!!!
Huusin minäkin nykyistä miestäni exän nimellä. Mietin jotain lapsiin liittyviä juttuja ja samalla siis huutelin häntä exän nimellä. Onneksi ei kovasti loukkaantunut, vaikka toki pahastui.
Tiedoksi hälle, jonka mielestä se eka liitto on se "ainoa ja oikea". En mitenkään haikaillut exän perään, en edes huolisi takaisin, vaikka olisi maailman viimeinen mies.
Muistan itsekin kuinka alkuaikoina sai tarkkaillakin vähän puhettaan, nykyisellä ja exällä niin samantapaiset nimet ja sitä exän nimeä oli tottunut vuosien aikana toistamaan aikas monta kertaa. Eli kyse ei ollut kaipuusta, tunteista exään tai mitään sellaista, vaan yksinkertaisesti totuttu sana. Jos vuosikaudet toistanut lusikkaa niin voi se joskus, ehkä, lipsahtaa kun puhuu haarukasta.
Itselleni kävi aivan samoin eli kutsuin nykyistä miestäni exän nimellä puhuessani puhelimessa äitini kanssa ja nykyinen oli vieressä ja kuuli. Mitään haikua ei exään ole eikä hän ollut käynyt edes koko päivään mielessäni. Itsekään en käsitä miten hänen nimensä lipsahti. Pelästyin itse kauheasti sillä olimme seurustelleet vasta vajaa puoli vuotta. Onneksi nykyiseni totesi vaan että kyllähän noita sattuu. Luulen asian loukanneen häntä todella, mutta itse olin niin paniikissa etten pystynyt keskustelemaan asiasta. Sittemmin asia unohtui.
Tiedän että itse loukkaantuisin jos hän kutsuisi minua exänsä nimellä, mutta omakohtaisesta kokemuksestani voin sanoa ettei miehesi varmasti tarkoittanut sillä mitään.
Eihän tuollainen lipsautus nyt niin vakava rikos ole. Älä nyt tee kärpäsestä härkästä. Raskaushormoonit näyttää sinulla sotkevan suhteellisuuden- huumorintajun.
Tulee ihan mieleen omat raskausaikani, kun tein ja sanoin juttuja, jotka nyt tuntuvat uskomattomilta ja naurattavat ainoastaan. Ei kylläkään silloin naurattanut ollenkaan, kun käperryin tykkänään oman napani ympärille ja tein välillä sekä oman että mieheni elämän helvetiksi.
Kyllä se siitä!
tuota vastaavana mokana, kuin sitä, että luettelen usein kaikki lasteni nimet, kun yhdelle on asiaa.
Voihan siinä olla sitäkin, kun joskus huomasin luettelevani kaikki sukulaiset ja tuttavat siinä järjestyksessä, kuin ovat tutuiksi tulleet. Esim. tätini perhe (muutan nyt kuitenkin nimet) Tätini opin ensin tuntemaan ja hänen löydettyään miehen, sanoin aina Leena ja Lauri. Kun heille syntyi lapsia, luettelin aina Leena, Lauri ja lapset ikäjärjestyksessä, koska olin tottunut aina luettelemaan esikoisen isänsä perään jne.
Ehkä siksi ne ex:t saattaa niminensä yllättäen tulla väärään paikkaan sanotuksi, kun tavallaan on ne ex-rakkaat ja rakkaat omana ryhmänään ja siinä ryhmässä sitten nimet sekoittuu.
En esim. sekoita yleensä tavallaan eri ryhmiä keskenään. En kutsu ikinä vahingossa lapsiani ex:n nimellä tai nyxän tai jonkun muun tutun. Mutta sillain ulkopuoliselle puhuessani ex:stä tai nyx:stä, helpostikin saatan sanoa vahingossa väärin päin.
Ja pitää paikkaansa, mitä joku tuolla sanoikin, että lapsia ajatellessa helposti kutsun nyx:ää ex:n nimellä.
Pahinta ei ole onneksi sattunut eli että rakastellessa tai muuten rakkautta osoittaessaan kutsuisi toista väärällä nimellä. Siksi varmaan käytänkin enemmän ilmaisuja RAKAS, KULTA, jne.. ;)
Ei ollut kyse mistään tärkeysjärjestyksestä vaan sosiaalisesta kuviosta. Hän tarkoitti itse asiassa vaan "vaimo". Itse sekoilen aina lasten nimien kanssa, välillä osuu vasta kolmannella kerralla oikeaan.
Voit kai keskustellakin asiasta, mutta ei se todellakaan ole mikään iso juttu. Olet vaan herkkä ja vielä kokematonkin.
Se on pahempi juttu jos kaveri painuu pihalle... Outoa.
Hei,
en haluaisi lisää mietittävää aiheuttaa, mutta kerron kuitenkin.
Itselleni kävi niin, että mieheni esitti onnellista minun kanssani, vaikka henkisesti oli aivan täysin eri aatoksissa. Eräänä päivän sitten jysäytti pommin ja kaikki romahti siihen.
En tarkoita, että tuo nimen mainitseminen olisi merkki mistään, ennemminkin minua ihmetyttää paikalta pakeneminen. Yritäpäs jutella miehesi kanssa, kun rauha on maassa.
Sitä on vain tottunut vuosien ajan sanomaan jonkin nimen. Sanon työkavereitanikin milloin milläkin nimellä.
Se ei tarkoita todellakaan sitä, että hän olisi miehesi sydämmessä.