MTV3:n raju liike: maksulliset F1-kisat
16.9.2006 06:29
MTV3:n pitkään neuvoteltu vuodet 2007-09 kattava jatkosopimus F1-televisioinnista varmistui vihdoin viikon puolivälissä. Maikkarilla on penkkiurheilijalle kuitenkin ikävä yllätys.
Sopimuksen ydin eli suorat sunnuntailähetykset F1-kisoista ovat muuttumassa kokonaan maksullisiksi. Ne lähetetään IS Urheilun tietojen mukaan jatkossa digikanavalla. Käytännössä MTV3 alkaa myydä digikorttia, jonka asentaminen digiboxiin tuo formulakisat näkyville.
MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara ei perjantaina kieltänyt sitä, että suorat kisalähetykset siirtyisivät maksulliselle puolelle. Hän sanoi, että "merkittävä" osa kokonaisuudesta näkyy jatkossakin maksuttomalla puolella. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi harjoituksia, haastatteluja ja kisakoosteita.
Kisojen siirtäminen maksulliselle digikanavalle on raju riskinotto, mutta rajusti MTV3 formuloihin myös panostaa. Jo nyt päättyvä sopimus maksoi noin 15 miljoonaa euroa. Se osui saumaan, jossa suomalaisten formulahuuma alkoi hiipua. Katsojamäärät laskivat, samoin mainostajien mielenkiinto. F1:stä tuli MTV3:lle huonoa bisnestä.
Nyt MTV3:lla on sauma tehdä radikaali veto ja siirtää F1-kisat maksukanavalle. Tv siirtyy ensi vuonna kokonaan digiaikaan, ja Kimi Räikkösen Ferrari- sekä Heikki Kovalaisen Renault-sopimusten uskotaan palauttavan suomalaisten formulainnon takaisin huippuluokkaan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
kuka hullu noin tylsästä ohjelmasta viittii maksaa mitään...
Ei voi kuin ihmetellä kuinka meitä rahastetaan.
Niin, ei riitä kun maksaa nähdäkseen liiga kiekkoa Canal kanavalta, nyt pitää vielä kaivaa kuvetta, jotta pääsisi näkemään näitä perässäajokisoja.
Pitäisi olla vielä valtakunnassa tv-kanava, johon urheilulähetykset keskitettäisiin, ne jotka haluaisivat seurata urheilua, voisivat ostaa näköoikeuden tällaiseen kanavaa, kanavan nimi voisi olla vaikka kekseliäästi "Urheilukanava"....
Ai niin, johan sellainen onkin olemassa, eli kanava, joka näyttää suorana aamusta iltaan golfia ja hevosten juoksukilpailuita, ja seuraavana päivänä vielä uusintana golfia ja hevosten juoksukilpailuita.
MTV yritti jo aiemmin näitä "maksukortti" juttuja ja ei näemmä kannattanut, kun kuluvalla kaudella saa katsoa ilmaiseksi esim. "kaapelikortilla".
Nyt Kimin ja Heikin uusien sopimusten myötä yrittävät uudelleen, no kyllä siihen joku lankeaa... ei tämä jonoajelu muuksi muutu on vaan jatkossa eri miehet eri kohtaa jonossa.
Itse olen purkittanut (digitall.) nämä kisat jo kolme vuotta ja katsonut ne vastaa viikolla ja silloin digin "aikahyppely" ominaisuuksista on iloa (ei tarvitse kelailla, painaa muutaman kerran 1 min eteenpän niin on mainokset ja turhat jonoajojaksot ohitettu pian) ja siten tuon 2 kisasession parhaat palat voikin katsoa 20 minuutissa. Ja jatkossa voin purkittaa vaikka sen viikolla tulevan koosteen ja tehdä sunnuntaisin jotain järkevää. Se on vaan turhaa maksaa tarpeettomasta.
nimittäin se että Räikkösen mollaajat Jesus ja nerokas IsoJorma ilmeisesti siirtyvät seuraamaan itsellensä paremmin sopivia lajeja kuten jalkapallo(huliganismi) ja amerikkalainen vapaapaini.
Isukki sittenkin sponssaa...
tyyppi mielestäsi formuloita tai muitakaan lajeja?