siis lähtö laskenta, matkalaukku pakattu,passi,hammasharja, iloinen mieli ja positiivinen asenne ovat jo mukana ,siis eikun kultahietikkolle löhöilemään,
siis köyhät kyykkyyn! mollaajat, hävetkää.
BULKAARIA ON IHANA LOMA KOHDE.
siis köyhät kyykkyyn! mollaajat, hävetkää.
BULKAARIA ON IHANA LOMA KOHDE.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maitohappobakteerit ja käsidesit mukaan ottaa.
kyllä joo matkassa on ,kuuluu mun vakio varustukseen.
hyvää lomaa sulle! nauti elämästä!
Bulgariassa on aina kivaa!
siellä on hauskaa. Käykää Sothsissa syömässä.
taskuvarkaita ym. roistoja joita siellä valitettavasti on yhä enemmän.
Bulgariassa, enkä nähnyt yhtään roistoa, mitään ei edes yritetty viedä, en tuntenut itseäni uhatuksi kertaakaan missään.
Kaikkea voi kuitenkin sattua missä vain, sekä kotimaassa että ulkomailla täytyy tietenkin pitää huolta tavaroistaan ja itsestään.
Ei sen kummempi juttu.
juu oltiin sunny beachilla elokuussa ja puhelin jäi sille tielle, varastettiin siellä rantakadulla yks ilta ku jouduin ottamaan sen mukaan sinne ku lähdin osan porukan kanssa ostoksille ja kaveri jäi potemaan migreeniä hotellille, joten kerran kävin sen kanssa siellä ja heti vietiin vaikka oltiin tosi varovaisia. mutta toki voidaanhan sitä pölliä sulta kotimaassaki ihan samallalailla kamoja. ainiin ja matkaopas sanoi että ovat kuulemma lapsia jotka varastavat esim. kännyköitä. muutes oli kyllä ihan mahtava paikka oltiin hotelli majestigissa, lämpöä riitti.
Aina pitää olla varovainen, sama missä matkustelee. Meillä ei tallelokeroa. Kamerat, puhelimet, videokamerat, rahat, korut ym. oli kuin kotona pitkin pöytiä. Lädettäessä liikenteeseen, rahaa ja tavaroita jäi monesti pöydälle, samoin passit olit laukussa vaan.
Rahaa, sekä euroja ja levoja taskuissa liikenteessä, kännykkä paidantaskussa. Mitään ei kadonnut. Rosvoja ei näkynyt missään, ei edes Varnassa.
Ruokailusta sanoisin tässä samassa. Söimme kaikkea ja missä vaan, eikä mitään ongelmia vatsan kanssa. Joku vähän valitti, että olis kovalla, mutta niin saattaa olla joskus Suomessakin.
Eli meidän kokemuksella ei mitään hysteriaa!!
Suosittelen Kultahietikkoa, lämpöä enempi kuin riittävästi.
Katso sitten missä rahasi vaihdat! Ne Varnassa olevat pikku kopit, joissa seisoo gorilla ovella vahtimassa ja se ovi napsahtaa lukkoon sisään mennessäsi - en suosittele! Vaikka niissä mainitaan mitätön vaihtopalkkio, niin sitten menee päältä vielä "veroja" ja jäät ihmettelemään että näinkös tässä kävikin ;-) Laillista ryöstöä?
Posti tai pankki kannattaa.
on aivan mahtava paikka:) sunny beach varsinkin.