D.A.P

heippa. Kävin tuossa karvasissa kavereissa hakemassa tuollaisen feromoni haihduttimen.

Sain naapurilta kirjeen, että koira haukkuu aamulla, kun lähdemme töihin ja se häiritsee.
Haukku kestää noin puolituntia, mutta tottakai aikaisin aamulla ei siihen ole kiva herätä.

Minulle suositeltiin tuota haihdutinta ja eilen se sitten laitettiin. Onko kellään omakohtaista kokemusta semmoisesta vekottimesta?

Kävin vielä naapurilla juttelemassa ja pahoittelin kovasti ja hän oli kyllä hyvin ymmärtäväinen ja ystävällinen.

Emme edes tienneet koiramme haukkuvan, koska lähtiessämme se vaan vilkaisee ja jäätouhuamaan omiaan tai nukkumaan. Eli tuli täytenä yllätyksenä.

Ja olen joiltakin vielä kysellyt, että kuuluuko haukuntaa, mutta ihmiset ovat sanoneet, että ei. Toki osa on olleet käytävän toiselta puolelta ja tämä asiasta maininnut rouva taas pari kerrosta alempana suoraan meidän alapuolella, joten ääni kulkee vcarmaan paremmin ilmastointeja pitkin sinne tai jotain..
4276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joillekin DAP tehoaa ja joillekin ei. Se ei kuitenkaan heti vaikuta, voi mennä muutama viikko ennen kuin sen tehon huomaa.

Sitruunapanta voi olla hyvä vaihtoehto, se tehoaa meillä. Se kannattaa kuitenkin aluksi vuokrata viikoksi, niin näkee, tehoaako se juuri sinun koiraasi.

Tilaa täältä tällainen ilmainen opas: http://www.vetcare.fi/index.php?id=198

Äänestä

Kokeile myös Serene UM:ää: http://www.biofarm.fi/serene_um.html. Sekään ei ala vaikuttaa heti, voi viedä parisen viikkoa.

Koiraa ei kannata huomioida koskaan ennen kotoa lähtöä ainakaan puoleen tuntiin mitenkään, kannattaa vain lähteä sanomatta mitään. Palatessa sama huomioimattomuus niin kauan, että koira rauhoittuu, älä siis sano tai edes katso koiraa palatessasi. Lähdöistä ja paluista kannattaa siis tehdä mahdollisimman pieniä juttuja koiralle.

Laita koira myös vain yhteen huoneeseen, jolloin sillä voi olla turvallisempi olo. Jätä radio auki ja valo päälle nyt kun alkaa pimentyä. Laita sälekaihtimet kiinni, jos koira haukkuu ulkona olevia koiria.

Äänestä
  • Tuli vielä mieleen, että muuta myös lähtörituaalejasi täysin, niin, ettei koira tajua sinun lähtevän. Tee asiat vaikka eri järjestyksessä. Pue takki vasta rapussa päällesi ym.

    Pyydä myös naapuriasi kirjaamaan päivittäin tarkat kellonajat, milloin koira aloittaa haukkumisen ja milloin lopettaa, ja pyydä lista vaikka viikoittain häneltä. Näin pystyt seuraamaan koirasi haukuntaa ja naapurisikin saa osallistua koirasi "hoitoon".

    Äänestä

  • lisää... kirjoitti:

    Tuli vielä mieleen, että muuta myös lähtörituaalejasi täysin, niin, ettei koira tajua sinun lähtevän. Tee asiat vaikka eri järjestyksessä. Pue takki vasta rapussa päällesi ym.

    Pyydä myös naapuriasi kirjaamaan päivittäin tarkat kellonajat, milloin koira aloittaa haukkumisen ja milloin lopettaa, ja pyydä lista vaikka viikoittain häneltä. Näin pystyt seuraamaan koirasi haukuntaa ja naapurisikin saa osallistua koirasi "hoitoon".

    Kiitos paljon hyvistä vinkeistä. Kokeillaan!! Tuo yksi huone juttu olikin käytössä meillä, mutta tyhminä ihmisinä ajattelimme, että ei kai reppanaa voi teljetä yhteen huoneeseen.

    No viisaampina taas eteenpäin :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gizzmet kirjoitti:

heippa. Kävin tuossa karvasissa kavereissa hakemassa tuollaisen feromoni haihduttimen.

Sain naapurilta kirjeen, että koira haukkuu aamulla, kun lähdemme töihin ja se häiritsee.
Haukku kestää noin puolituntia, mutta tottakai aikaisin aamulla ei siihen ole kiva herätä.

Minulle suositeltiin tuota haihdutinta ja eilen se sitten laitettiin. Onko kellään omakohtaista kokemusta semmoisesta vekottimesta?

Kävin vielä naapurilla juttelemassa ja pahoittelin kovasti ja hän oli kyllä hyvin ymmärtäväinen ja ystävällinen.

Emme edes tienneet koiramme haukkuvan, koska lähtiessämme se vaan vilkaisee ja jäätouhuamaan omiaan tai nukkumaan. Eli tuli täytenä yllätyksenä.

Ja olen joiltakin vielä kysellyt, että kuuluuko haukuntaa, mutta ihmiset ovat sanoneet, että ei. Toki osa on olleet käytävän toiselta puolelta ja tämä asiasta maininnut rouva taas pari kerrosta alempana suoraan meidän alapuolella, joten ääni kulkee vcarmaan paremmin ilmastointeja pitkin sinne tai jotain..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu