työpaikkaihastus

onko työpaikallanne järjestetty illanviettoja/juhlia/reissuja,joissa olette voineet olla "ihastuksenne"lähellä,tai vaan saaneet viettää aikaa hänen kanssaan???
31376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työpaikan epäviralliset illanvietot yms ovat otollisia hetkiä ihastua työkaveriin. Ihmiset ovat rennompia ja vapaita arkena kahlitsevista rooleistaan. Jos alkoholia on tarjolla, sekin tunnetusti vapauttaa..

Kerronpa oman tarinani.
Työpaikkani viimekeväisissä juhlissa (tai oikeastaan niiden jatkoilla) ihastuin itseäni reilut 10 vuotta vanhempaan työkaveriini kuin salamana. Osa porukasta oli lähtenyt toiseen ravintolaan, mutta ihanaiseni päättikin jäädä meidän muutaman kanssa samaan raflaan. Olimme koko joukko iloisesti hiprakassa. Nainen jutteli kanssani ja hakeutui hämillisen läheiseen kontaktiin ja koskettikin minua yllättävään paikkaan, pitkiä hiljaisia katseitakin loimme toisillemme. Onneksi säilytin malttini ja olin kuin ei mitään olisi tapahtunut, kaikkihan todnäk oli vain alkoholin ansiota. Leijuin kuitenkin koko seuraavan (krapulaisen) päivän kultaisen pilven reunalla! :)
Seuraavalla viikolla meitä loppuun asti juhlineita yhdisti ikään kuin rikostoveruus. Hän tuntuu vielä nykyäänkin olevan jollain lailla vaivautunut kun olemme samassa seurassa työpaikalla. Olen melko varma, että ihastukseni tuntee yhteenkuuluvuutta tai häpeää vain yhteisen kännikokemuksen takia. Minä onneton tietenkin menin ihastumaan, enkä voi unohtaa tuota huuruisten haaveiden verhoamaa toukokuista yötä.

Nyt tässä vain innolla odotellaan pikkujouluja, joissa tunnetusti sattuu ja tapahtuu. Toisaalta pikkujoulut ovat ehkä niin ladattu negatiivisillakin odotuksilla, että moni jättää kokonaan juhlat väliin, kun pelkää että kontrolli kännissä pettää. Ja sitten saa hävetä sanojaan ja tekojaan seuraavat kymmenen vuotta.

Mitenkäs teillä muilla?

Äänestä

Meillä on melkein viikottain jotain reissutoimintaa työn puitteissa. Ja jostain kohtalon oikusta päädytään oikeastaan aina työpariksi tai samaan työryhmään. Ja muutenkin tulee istuttua samoissa pöydissä ja hakeuduttua lähettyville. Enkä se ole yksin minä, joka hakeutuu, vaan hänkin valitsee aika usein minun seurani, vaikka ei ole pakko, esimerkiksi neuvotteluhuoneessa hän valitsee tuolin minun vierestäni, vaikka voisi istua mihin tahansa. Voi tietysti olla, että kuvittelen vain ja kaikki on pelkkää sattumaa...

Juhliakin on ollut, mutta emme ole olleet niissä yhtäaikaa. Loppuvuodesta on parit tiedossa, ja niihin olemme molemmat ilmeisesti osallistumassa. Odotan pelonsekaisella innolla ja toivon, etten alkoholin vapauttamana tee tai sano mitään sellaista, joka ajaisi hänet läheltäni, sillä sitä en kestäisi. Toisaalta toivon, että hän tekisi alkoholin vapauttamana jotain... ;) Hänen suuntautumisestaan minulla ei ole tietoa, "faktat" eli aviomies ja lapset kertovat heteroudesta. Mutta toisaalta, heterona minäkin olen itseäni pitänyt aina siihen asti, kun ihastuin häneen. Itsekin olen naimisissa.

Äänestä

Pikkujouluja pitäisi ehdottomasti olla useammin!!

Viime vuonna sain pusun yhdeltä ihastuttavalta naiselta. Pyörryttää vieläkin. Arvaatte varmaan että odotan seuraavia pikkujouluja!? Ehkä on mun vuoro pussata sitä;-)

Päivämäärä on jo tiedossa;-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

onko työpaikallanne järjestetty illanviettoja/juhlia/reissuja,joissa olette voineet olla "ihastuksenne"lähellä,tai vaan saaneet viettää aikaa hänen kanssaan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu