naapuriin, hyvällä asuinalueellamme, jolla asuu keskivertoa paremmin menestyneitä ihmisiä, muutti uusi perhe. Juttelin sitten eräänä iltana isännän kanssa niitä näitä. Ostivat kivitalon ja kyselin että oliko hinnakas, kertoi, että olihan se ollut, mutta tienestit ovat olleet parina-kolmena viime vuonna sen verran kovat, että tällaisen komean kivitalon ostaminen tuli sitten mahdolliseksi.
kiinnostuin ja kyselin lisää, että millaisella alalla tuollaiset kovat tienestit ovat. itse toimin lvi-alalla ja yrityksellämme on mennyt myös varsin kovaa viimeiset 5-6 vuotta ja samoin kuin hän, minäkin kovan ahertamisen jälkeen pystyin kivitalon tältä halutulta alueelta hankkimaan, mutta töitä on tosiaan pitänyt paiskia kolmessa vuorossa stressiä kestää ja muutama vatsahaavakin siinä ajassa on leikattu.
naapuri kertoi olevansa talomyyjä. innostuin heti asiasta ja arvelin tietysti hänen olevan kivitalomyyjä kun sellaisessa itse haluaa asuaa. hämmästykseni olikin suuri kun kävi ilmi, että hän myy ruotsalaisia puutaloja! kertoi kaupan käyneen kuin häkä ja katteen olleen melkoisia. lvi-alalla toimineena tiedän kyllä mitä katteet voivat parhaimmillaan olla, mutta täytyy kyllä tunnustaa että kyllä nyt kohtasin voittajani! kuulemma puolen tunnin työllä hän tienaa 50000 euroa! no siihen ei pystytä lvi-hommissakaan.
kysyin sitten lopuksi, että onko hänen myymissään taloissa sitten hyvä asua. mies, jo hieman konjakista päihtyneenä, vinkkasi silmää ja sanoi, että hän ei sellaisessa asuisi vaikka maksettaisiin, mutta että jonkunhan nekin paskat on myytävä ...
että sellainen tarina. hyvää lauantai-illan jatkoa!

Vastaukset 20
Vanhimmat
"puolen tunnin työllä hän tienaa 50000 euroa"
Ihan varmaan juu...
Älsbyedustaja joka on rakennusinsinööri. Hän pyysi katsomaan omaa taloaan joka on Älsbyn mallistosta, siinä sitten näkisin kannattaako sellaista ostaa.
siis se että Ä-myyjä saa myymästään talosta komissiota n. 1000 e per zipale.
vai 50 tuhatta puolessa tunnissa. Paljonko se
sitten onkaan vuodessa, mulla loppu kalkulaattorista
näyttö kesken.
Ne tienaa perkeleesti ja omistavat näytön vuoksi yhden Älppärin sit Kartano Suomessa ja Linna Ranskassa...kesähuviloita
näyttäisi ainakin asuvan.
Myyjät Älppärissä.
jostain syystä suurin osa älppärimyyjistä ei asu älppärissä ... vaikka saavat sen ilman älppärimyyjän kovaa katetta ... voi vain miettiä miksi näin on ... mietitkö sitä? ... joko mietit ??? ...
aloittelevat älppärimyyjät asuvat älppärissä sen pakollisen kaksi vuotta ... tienaavat sillä kun muuta omaisuutta ei ole ... käytetystä älppäristä on yleensä saanut hyvän hinnan ... kun ostajien laatutietoisuus on ihan metässä... voi vain miettiä miksi näin on ... mietitkö sitä? ... joko mietit ??? ...
entistä naurettavammaksi. Vaikka eihän sille mitään voi, jos ajatuksenjuoksu on tuota tasoa.
Vaajamyyjä vaajassa,
design -myyjä designtalossa,
lammimyyjä lammitalossa,
kannustalomyyjä kannustalossa,
kastellimyyjä kastellitalossa.
HEI HALOO!!!?????!!!
mutta kysymys kuuluu: miksei älsbymyyjä asu älsbytalossa?
Eihän rautakaupan myyjälläkään ole kaikkia kaupassa myytäviä tavaroita kotonaan.
kysyn edelleen, miksei älppärimyyjä asu älppärissä.
mitä siitäkin tulisi jos tojotamyyjä ajaisi mersulla tai opelilla? olisihan se huonoa mainosta ja pistäisi miettimään että onkohan se tojo sittenkään niin hyvä auto kuin myyjä antaa ymmärtää...
miksei älppärimyyjä halua asua älppärissä... sanotaanhan sitä että sitä on kaksi vuotta vaikka aidanseipäänä, mutta älppärimyyjälle kaksi vuotta on lisää vaikka asumisella tienaisi, mutta liika on liikaa älppärimyyjälle.
tämä ää-myyjä on jo ostanut/rakentanut nukkumapaikkansa ennenkuin hänestä tuli tämä niin kuuluisa 50000/0.5h:ssa tienaaja.
Mutta jos totta puhutaan, niin kyllä ladankin myyjä
ajelisi jollain muulla merkillä kuin mistä leipänsä ottaa?
myyjän kate talopaketista on jotain 10-20t, kun sen jättää pois, talopaketti maksaa sen 80t-120t. Kun talon myy pois, siitä saa sen 200t-300t, jolloin talomyyjä tienaisi tuon 10-20t enemmän kuin ei-talomyyjä. Silti älppärimyyjä ei halua asua älppärissä. Miksi näin? 2v älppärissä ja 10t-20t riihikuivaa, se olisi hyvää lisätienestiä. Mutkueiniinei.
myyjän kate 10-20t€??
Kylläpäs täällä on hirveä inflaatiovauhti. Talokauppiaiden liksat vain nousevat.
Et taida tietää mistään mitään. Paljonkohan ne
on huomenna?
Lähdenkin tästä, en Tampereelle vaan talokauppiaaksi!!
Totta kai talomyyjä saa joka talosta 10-20k. Eli normaali aktiivinen talomyyjä tienää vuodessa 500k - 1M juuroa.
Näkeehän tuon helposti verokalentereistakin, Suomen sadasta eniten ansainneesta on 90 talomyyjiä.
..on pojalla. Mä myyn keskuspölynimureita tyhmille omakotitalorakentajille, saan älyttömän katteen. Niin paljon tulee rahaa että asensin itselleni niitä paskoja kaksi ja nyt imuroin niillä rahaa ulos talosta, kun sitä rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Mulla ei oo edes vatsahaavaa ollu koskaan... Helvati, nytkään en näe enää mitä kirjotan kun rahat tulee eteen...Ja kivitalossa en vielä asu, mutta varmaan vuoden sisällä kiven sisässä olen, kunhan ihmiset tajuaa kuinka niitä huijaan, mutta taas lyön teidät pölöt muutan kivitaloon ilmaiseksi ja asumiseen sisältyy ruoka ja juoma ja harrastustoiminta ja sieltä käsin myyn edelleen näitä paskoja teille paskapäille...
Itse myyn naisten alusvaatteita.
Kate on melkoinen.
Punaiset pitksi alkkarit korkokengät ja ajamaton parta on loistava yhdistelmä :)