REHELLISYYS

Mikä menee yli ? Heinäkuussa tuohon alapalkiin oli vaimolta vahingossa jäänyt viesti joka sai epäilykseni heräämään, tohuilu chatissa ei enää ollut pelkkää leikkiä vaan meni jo yli normaalin jutustelun. Kun, mustasukkaisena myönnän, tutkin asiaa löytyi ylimääräisestä puhelimesta jonka piti olla rikki Telian kortti ja liuta puhelin numeroita. aloin seurata välimuistista, jonka olemassa olemista hän ei tiennyt, seurata missä mennään. En varinaisesti kokenut , että näistä yhteyksistä olisi ollut mitään muuta haittaa kuin luottamuksen menetys. Tuskin niistä mikään olisi sen pitemmälle johtanut. keskustelimme asian selväksi ja chattailu voi jatkua, ilman puhelin ja posti yhteyksiä. Jonkin ajan kuluttua uusi käry ja taas vakuuttelut, ei ikinä enää ;) Jonkin ajan kuluttua uusi käry jolloin suljin suomi24. salasanan taakse. viikon itkun jälkeen avasin sen uudelleen, arvatuin tuloksin, tämä pari kertaa toistettuna!! Nyt 2.2.-03 suljin sen lopullisesti ilmoituksin, että hommaa voi hakutessaan jatkaa mutta toisella koneella jostain toisesta osoitteesta. Saman katon alta ei. Minusta parisuhteen perusta on REHELLISYYS. Alun alkaen kun hän olisi minulle asian kertonut olisin luultavasti, niin uskon, nauranut touhulle, ei minua notkauta toisella puolen suomea oleva keskustelu toveri, mutta luottamuksen puut kyllä.
Kun pariskunta tähän leikkiin alkaa, pelisäännöt on syytä sopia ja niissä pysyä. REHELLISESTI.
Nimimerkki on osoite jos haluat minulle viisaampana asiaa kommentoida.
8810052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

ei ole väärin keskustella ihmisten kanssa ja pitää osoitteita ja puhelinnumeroita ja löytää ystäviä .Mitä kummallisen pahaa siinä on sun mielestäsi .Miks hänen piti ne salata mietippä sitä ,et ilmeiseti mustasukkkaisuuttasi halua hänellä olevan ystäviä niitä saa vainolla sinä yksin ja sinun valvottuja .Ei ketään ihmistä voi omistaa eikä kaikki ystävät ole varmasti samoja pariskunnillakan vaikka paljon onkin samoja.
Olet lapsellinen raukka ja kerrohan miten ihmeessä hän muka loukkasi sua tai petti luottamuksen jos kirjoiteli ja tutustui ihmisiin ja ehkä soittelikin .Höhlä olet ei noilla perusteilla oikein kanttia sulla .
Kyllä netissa chatissa on tosi mukavaa jutella ja saada ystäviä ja tarkoitan nimenomaan ystäviä ja heidän elämäntarinoitaan ja ajatuksiaan ja kuunnella paljon vaihtaa mielipiteitä ja niin edelleen . Ei mitään pahaa niissä sellaisissa ole jokapäiväisiä juttuja on jokapaikassa jutella ihmisten kanssa ja hui kauhea ihan vieraiden ihmisten tapaamisia ja keskuteluja ja ajttele jos vielä hymyilevät ja on hauskaa miten kummassa kestät sitä. Sallitkohan itselles hymyillä tai jutella vieraan kanssa . Taidat olla ihan piilossa ja jöröttää .

Äänestä
  • Minun rehellisyys tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että jos esim. ilmoittaa puhelimen menneen rikki ja tilalle ostetaan uusi ja tuohon "rikkinäiseen" puhelimeen hankitaan salaa uusi maksukortti, ainoastaan siksi että siihen laitetaan nämä chattikansan puh no, siinä vaiheessa alkaa ainakin minulla hälytyskellot soida, minusta se ei silloin enää ole leikkiä. Kun se ehjäkään puhelinkaan ei enää soi minun kotona ollessa, mutta kun soitan siihen oltuani muualla 5 minuuttia niin siihen vastataan.
    Tuota ennen minun mielestä homma oli ok, mutta jos minun kotona ollessa ei puhelimeen voi vastata jossain on vikaa. Minä en chattaillut juuri koskaan yksin. kun avasin tämän niin tuohon vierelle tuli kontrolli joka tarkisti kaiken kirjoittamani ja jos kumppani hiukankaan tuntui "vaaralliselta" meni perään ottamaan selvää millainen olikaan tuo kekustelu toverini. Samoin tämä henkilö tutkittiin muuun "kantahenkilökunnan" kanssa.

    Äänestä

Missä se rehellisyys on?
Ylläolevaa kirjoitusta mitenkään väheksymättä, olen samaa mieltä heikin kanssa. Kun asutaan saman katon alla ja chatissa pyöritään, niin kaiken perustana PITÄISI olla juuri se kaipaamasi rehellisyys!
Kuitenkin joillakin ruokahalu kasvaa syödessä ja sitä saattaa mennä pidemmällekkin. Tulee selityksiä ja suoranaisesti valehtelua.
Minunkin mielestäni parisuhteen perustana pitää olla REHELLISYYS. Ei varmasti ketään haittaa, jos kumppani toisinaan viihtyisikin chatissa, mutta pitäisihän aikuisella ihmisellä todellakin nämä pelisäännöt olla tiedossa. Ja eikä siinä jokapäiväisessä juttelussa ja yhteydenpidossa mitään pahaa ole, vaan siinä että ne pitää salata!

Äänestä
  • ...pohdin minäkin.Jos ei ole mitään muuta kun rupattelua,niin miksi se pitää salata????????

    Äänestä

  • Tuosta ruokahalun lisääntymisestä oli juuri kyse, ei minua chattailu sinällään häirinnyt, ennenkuin se meni yli ja ohi chatin, olisin aikapitkälle tullut vastaan jollei touhuilu olisi mennyt salailuksi, en ollut siihenkään asti millään lailla rajoittanut vaimoni ystävä piiriä,en myöskään chattailua, ei ollut syytä, kyllä kaikilla voi ja täytyykin olla myös omia ystäviä, mutta ei parisuhdetta salaiset ystävät paranna.
    Ei minun tarvitse salailla ystäviäni, keneltäkään.

    Äänestä

  • EI KUKAAN JOKA TUNTEE PARISUHTEEN OLEVAN KUNNOSSA;VIITSISI EDES OLLA CHATIS...NIIN SE VAAN ON!

    Äänestä

Itsehän istut melkein joka päivä 50 huoneessa;).
Että se siitä *heikkikotkasta*.
Taisi olla huulenheitto koko kirjoitus.
Mene itseesi! Lopeta jo tuollainen, sinut tunnetaan siellä.

Äänestä
  • Niinpä istuin ja istuisin edelleen jollen olisi sitä tältä koneelta sulkenut. Minusta siellä oli hauskaa ja ihmiset pääsääntöisesti mukavia. Pidin hyvin tarkasti huolen siitä, että olin vain Heikkikotkasta. piste. Minun nikistä näkee kotipaikkani, ja jos joku on minulta saanut kotiosoitteeni tai puhelin numeroni ne voi huoletta "palauttaa" näillä sivuilla. Minulla ei ole kenenkään osoitetta eikä puhelin numeroa jonka olisin chatista saanut, kun en sellaisia edes halunnut. Heitin siellä joskus hyvinkin härskiä juttua privana, mutta vain jos siinä oli molemmat mukana, mutta vain chatissa, en postina enkä puhelimella.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Niinpä istuin ja istuisin edelleen jollen olisi sitä tältä koneelta sulkenut. Minusta siellä oli hauskaa ja ihmiset pääsääntöisesti mukavia. Pidin hyvin tarkasti huolen siitä, että olin vain Heikkikotkasta. piste. Minun nikistä näkee kotipaikkani, ja jos joku on minulta saanut kotiosoitteeni tai puhelin numeroni ne voi huoletta "palauttaa" näillä sivuilla. Minulla ei ole kenenkään osoitetta eikä puhelin numeroa jonka olisin chatista saanut, kun en sellaisia edes halunnut. Heitin siellä joskus hyvinkin härskiä juttua privana, mutta vain jos siinä oli molemmat mukana, mutta vain chatissa, en postina enkä puhelimella.

    Missään tapauksessa en sinun huomiotasi ole koskaan edes toivonut. Onneksi olen saanut sättäillä ilman huomiotasi. ns. "huomiostasi" olen kuullut ja nähnyt sivusta...onneksi.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Missään tapauksessa en sinun huomiotasi ole koskaan edes toivonut. Onneksi olen saanut sättäillä ilman huomiotasi. ns. "huomiostasi" olen kuullut ja nähnyt sivusta...onneksi.

    Heikki sähän oot mies, ihmeellist tekstii täytyy myöntää. Sä tuut tänne (itkee) tollasest jutusta näytä mis kaappi seisoo vaimolles, mut epäilen et se on sun huushollissas toisin päin!. Mä kyl vähän epäilen, että koko juttu on toisin päin et Heikki on se joka ettii seuraa täält mut on niin nössö ettei edes tääl uskalla sitä myöntää vaan toivoo täält vinkkejä ongelmallensa vaimon kustannuksella!!. JA HEIKKI EI MILLÄN PAHALLA ÄLÄ NYT RUPEE MITÄÄN PELI HOUSUJAS REPII MUT MÄ PUHUN NIIKU ASIAT ON; TOIVOTTAVASTI TULEVAISUUDESSA SÄ MUUTUT VÄHÄN ENEMMÄN (MIEHEKSI)!!!. nimi merkillä NAINEN PUHUT ASIAA!!

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Niinpä istuin ja istuisin edelleen jollen olisi sitä tältä koneelta sulkenut. Minusta siellä oli hauskaa ja ihmiset pääsääntöisesti mukavia. Pidin hyvin tarkasti huolen siitä, että olin vain Heikkikotkasta. piste. Minun nikistä näkee kotipaikkani, ja jos joku on minulta saanut kotiosoitteeni tai puhelin numeroni ne voi huoletta "palauttaa" näillä sivuilla. Minulla ei ole kenenkään osoitetta eikä puhelin numeroa jonka olisin chatista saanut, kun en sellaisia edes halunnut. Heitin siellä joskus hyvinkin härskiä juttua privana, mutta vain jos siinä oli molemmat mukana, mutta vain chatissa, en postina enkä puhelimella.

    olet läpsellinen!!!
    itewkki vaa chattailet ja kaikkee voi vittu miten tänn nytt sanois..??paljos sulla on ikää??=)

    Äänestä

Riippuvaisuus netistä ja sen kautta löytyneistä enemmän tai vähemmän kuvitteellisista ihmissuhteista ja sen vääristyneestä maailmasta on sairaus. Nettiriippuvaisuus pyyhkii pois rehellisyyden ja monta muutakin asiaa; riippuvainen en pysty muuhun kuin hakemaan tyydytystä tuohon pakottavaan tarpeeseensa, kaikki muu menettää merkityksensä.
Vaimosi tarvitsee hoitoa ja sinun tukeasi, jos hän haluaa parantua. Mutta ensin hänen on myönnettävä itselleen, että on riippuvainen!

Äänestä
  • Sinä puhut viestissäsi järkeä. Tästä viestistä älähtävät juuri ne, jotka ovat riippuvaisia, mutta eivät myönnä sitä edes itselleen. Itse olen päässyt eroon netistä, onneksi. Ja kauempaa näkee aina selvemmin, sanoo Nalle Puh.

    Äänestä

  • Lopettanut kirjoitti:

    Sinä puhut viestissäsi järkeä. Tästä viestistä älähtävät juuri ne, jotka ovat riippuvaisia, mutta eivät myönnä sitä edes itselleen. Itse olen päässyt eroon netistä, onneksi. Ja kauempaa näkee aina selvemmin, sanoo Nalle Puh.

    Minä myös olen onneksi päässyt eroon chattailusta.Enään en käy kuin joskus näitä ilmoja lueskelemassa.
    ONNEKSI PÄÄSIN EROON!!!! Sillä nyt vasta huomaan miten sairas maailma tämä on ja miten paljon täällä on ihmisiä jotka voivat pahoin.(Ei kyllä kaikki). Olen kyllä itse löytänyt täältä OIKEITA YSTÄVIÄKIN ja heihin olen yhteydessä edelleenkin.

    HYVÄÄ ALKUVUOTTA KAIKILLE!!

    Äänestä

  • Aivan. Miksi salata jos yhteydenpito on viatonta... ja aikomus on vain jutella erilaisten ihmisten kanssa ja tällä tavoin laajentaa elämän kokemustaan...

    Usein esitetty kysymys: missä menee pettämisen raja? Mielestäni se menee jokaisessa parisuhteessa eri kohdassa. Se riippuu ko. suhteen pelisäännöistä. Heti kun toimitaan pelisääntöjen vastaisesti ja on tarve salata se toiselta, on kyse pettämisestä. UGH! Olen puhunut...

    Äänestä

  • Lopettanut kirjoitti:

    Sinä puhut viestissäsi järkeä. Tästä viestistä älähtävät juuri ne, jotka ovat riippuvaisia, mutta eivät myönnä sitä edes itselleen. Itse olen päässyt eroon netistä, onneksi. Ja kauempaa näkee aina selvemmin, sanoo Nalle Puh.

    Minunkin chattikäyntini ovat vähentyneet paljon.
    Ystäviä en sieltä todellakaan ole löytänyt. Kovasti olen yrittänyt vaan eipä löydy. Toinen asia on tietysti mitä ystävyydellä ymmärretään ja mitä siihen kuuluu tai ei kuulu.
    Hyvää Jatkoa sinulle Nalle Puh! :)

    Äänestä

  • "neito" kirjoitti:

    Niin, mitä on ystävyys? Minun mielestäni aitoa ystävyyttä on kovin vaikea löytää, kavereita kyllä saa. Mutta kuka sitten oikeasti ystävää sätistä etsii? En itse ainakaan tee sitä. Pidän siitä, että saan olla tuntematon. Sanotaanhan, että sinulla on ystäviä niin kauan kuin on olutta....
    Eletään vaan ja annetaan toistenkin elää, kukin tavallaan. Hyvää jatkoa myös sinulle!

    ...minäkään ystäviä ole etsinyt.Sillä eihän ne todelliset ystävät etsimällä löydy,niin kuin ei se kumppanikaan.Minulla vaan on ollut onni,että olen tätä kautta löytänyt TODELLISEN YSTÄVÄN.
    Kavereita ja tuttujahan voi olla monia,mutta ei todellisia ystäviä.Ja ne ken sellaisen löytää pitäkää hänestä "kiinni".Sillä niin kuin parisuhdekkin niin ystävyys on kahdenkauppa. Ystävyys on mielestäni sellaista,että se ei ole ainoastaan saamista,se on myös antamista ja todellinen ystävä hyväksyy sinut juuri sellaisena,kun olet.Kaikkine miinuksinesi ja plussinesi,niin kuin sinäkin hyväksyt hänet.Aina ei tarvitse olla samaa mieltä toisen tekemisistä,mutta silti hyväkyy ihmisen ihmisenä.

    Hyvää jatkoa kaikille,niin ystäville kuin vähemmän ystäville ja koitetaanhan olla ystävällisiä kaikille vaikka ei ystäviä olisimmekaan.

    Äänestä

  • Olen alkoholistina asian tuntija riippuvuudesta, alkoholismi on myöskin sairaus.
    Tuo mainio kannan ottosi sopisi myöskin tuohon, alkoholismiin. Juuri nuo asiat on alkoholismista toipumisen A & O
    Pelastit päiväni, nautin sanoistasi ensi yön ;))

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Olen alkoholistina asian tuntija riippuvuudesta, alkoholismi on myöskin sairaus.
    Tuo mainio kannan ottosi sopisi myöskin tuohon, alkoholismiin. Juuri nuo asiat on alkoholismista toipumisen A & O
    Pelastit päiväni, nautin sanoistasi ensi yön ;))

    Lisäys edelliseen Riippuvuus juttuun ; Olen alkoholisti, mutta olen nyt yli 10 vuotta ollut raitiina ja iloinen niistä kokemuksista joita siitä elämästä sain.Päivääkään en vaihtaisi pois ;) Alkoholi on mainio asia, niille ketkä sitä osaavat käyttää "oikein", minä en osannut. Tiukka pipoista raittiusintoilijaa minusta ei toivottavast koskaan tule, mutta en myöskään, toivottavasti, koskaan juo noita viinoja joita nytkin kotona on ;) Raittius on iloinen asia ;))

    Äänestä

...kälkkimään tollanen ämmä, jolla on virtuaaliystäviä...Ei se voi olla silloin muutenkaan täyspäinen.

Kohta varmaan alkaa jo ottaa yhteyksiä pieniin vihreisiin miehiin...

Huh!

Äänestä

Hei, mikäs se välimuisti? Onko se tuo väliaikaiset internet-tiedostot? Vai onko vielä muutakin putsattavaa?

Äänestä

tunnen teidät molemmat täältä chätistä, on aika ilkeetä kirjoittaa vaimostaan, kuten teit.
Et sinä voi ketään vangita, sillä silloin karkoitat myös ystäväsi, vaimosi. Mietippä tätä
itseksesi. En halua tuomita ketään, mutta jokaisella on oikeus niinsanottuna "hengittää".
Ja kun annat tilaa toiselle, niin on itseki helpompi olla.

Äänestä
  • Hei Heikkikotkasta::))
    Onpa vaimollasi oltavat, aiotko hänet sitoa kotiin
    sulje vielä puhelin ja sähköposti, niin avioliitto
    varmaan kukoistaa.
    menehän itseesi.
    tunnen myöskin teidät molemmat, enkä usko puhettasi vaimostasi.

    Äänestä

  • Luitko tuon millä aloitin.Minusta chatti on kivaa ja minun kohdalleni sattui vielä monta kivaa juttukaveria joita jäin kaipaamaan. Mutta huom, minä en ole kenellekään kertonut kuka on vaimoni, hän itse vahtiessaan minun chattailuani ja mennessään keskustelu kumppanieni perään ja kysellessään "kantahenkilökunnalta" kuka tuo oli kenen kanssa heikki jutteli ja mitä hän jutteli, kertoi kuka on heikin vaimo. Jos viitsit lukea tämän juttusarjan uudestaan niin ehkä sinulle selviää jutun juoni. Minä olen Heikkikotkasta. minä en kenellekään henkilöstäni ole muuta sanonut.

    Minä en vangitse ketään. Mutta minä vaadin rehellisyyttä vaimoltani samoin myös itseltäni, minusta sen on tämänkin avoliiton perusta. Jollen minä voi luottaa vaimooni keneen sitten. Juuri rehellisyyttä minä olen hakenut heinäkuusta lähtien. Minun käyttämiä "elämän viisauksia" jotka koitan päivittäin muistaa.
    Aamulla; Tänään on hyvä päivä.
    Jatkuvasti ; Elä ja anna elää.
    Minusta ei ole mitenkään varmaa etteikö nämä kirjoitukset ole tulevasta entisestä vaimostani, joten jos tilaa haluaa niin kyllä sitä saa.

    Äänestä

  • rehellisyys kirjoitti:

    Hei Heikkikotkasta::))
    Onpa vaimollasi oltavat, aiotko hänet sitoa kotiin
    sulje vielä puhelin ja sähköposti, niin avioliitto
    varmaan kukoistaa.
    menehän itseesi.
    tunnen myöskin teidät molemmat, enkä usko puhettasi vaimostasi.

    Kunpa osaisin malttaa mileni ja vastata myös tälläiseen kirjoitukseen, asiallisesti.
    Minä en aio sulkea muuta kuin minkä suljin suomi24 chatin. Jos viitsit tutustua kirjoituksiin, siis lukea mitä niissä lukee, niin se mitä minä alun alkaen halusin oli REHELLISYYS !Eihän tämä liitto nyt juuri kukoista, minusta se sitä teki ennen chattia. Nyt siihen on koetettu sopia pelisääntöjä melkein puoli vuotta.
    Niitä ei vain tunnu löytyvän.
    Luenko väärin, rivien välistä, et elä vakituisessa parisuhteessa.
    On täysin mahdollista etten minäkään jos niitä sääntöjä ei saada sovittua.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Luitko tuon millä aloitin.Minusta chatti on kivaa ja minun kohdalleni sattui vielä monta kivaa juttukaveria joita jäin kaipaamaan. Mutta huom, minä en ole kenellekään kertonut kuka on vaimoni, hän itse vahtiessaan minun chattailuani ja mennessään keskustelu kumppanieni perään ja kysellessään "kantahenkilökunnalta" kuka tuo oli kenen kanssa heikki jutteli ja mitä hän jutteli, kertoi kuka on heikin vaimo. Jos viitsit lukea tämän juttusarjan uudestaan niin ehkä sinulle selviää jutun juoni. Minä olen Heikkikotkasta. minä en kenellekään henkilöstäni ole muuta sanonut.

    Minä en vangitse ketään. Mutta minä vaadin rehellisyyttä vaimoltani samoin myös itseltäni, minusta sen on tämänkin avoliiton perusta. Jollen minä voi luottaa vaimooni keneen sitten. Juuri rehellisyyttä minä olen hakenut heinäkuusta lähtien. Minun käyttämiä "elämän viisauksia" jotka koitan päivittäin muistaa.
    Aamulla; Tänään on hyvä päivä.
    Jatkuvasti ; Elä ja anna elää.
    Minusta ei ole mitenkään varmaa etteikö nämä kirjoitukset ole tulevasta entisestä vaimostani, joten jos tilaa haluaa niin kyllä sitä saa.

    Minullekin kertoi Heikin vaimo, kuka hänen miehensä on. Kertoi myös sen, että flirtti se pitää avioliiton kasassa. Kukin tavallaan, mutta kestäkööt myös seuraukset sitten.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Luitko tuon millä aloitin.Minusta chatti on kivaa ja minun kohdalleni sattui vielä monta kivaa juttukaveria joita jäin kaipaamaan. Mutta huom, minä en ole kenellekään kertonut kuka on vaimoni, hän itse vahtiessaan minun chattailuani ja mennessään keskustelu kumppanieni perään ja kysellessään "kantahenkilökunnalta" kuka tuo oli kenen kanssa heikki jutteli ja mitä hän jutteli, kertoi kuka on heikin vaimo. Jos viitsit lukea tämän juttusarjan uudestaan niin ehkä sinulle selviää jutun juoni. Minä olen Heikkikotkasta. minä en kenellekään henkilöstäni ole muuta sanonut.

    Minä en vangitse ketään. Mutta minä vaadin rehellisyyttä vaimoltani samoin myös itseltäni, minusta sen on tämänkin avoliiton perusta. Jollen minä voi luottaa vaimooni keneen sitten. Juuri rehellisyyttä minä olen hakenut heinäkuusta lähtien. Minun käyttämiä "elämän viisauksia" jotka koitan päivittäin muistaa.
    Aamulla; Tänään on hyvä päivä.
    Jatkuvasti ; Elä ja anna elää.
    Minusta ei ole mitenkään varmaa etteikö nämä kirjoitukset ole tulevasta entisestä vaimostani, joten jos tilaa haluaa niin kyllä sitä saa.

    ihan pyytämättä, sillä ei tuo tilanne miksikään muutu. Kenties hetken voi pysytellä poissa (mitä en kylläkään usko) ja hetken päästä jatkuu entinen meno.

    Äänestä

Luettuani kaikki nämä edelläolleet tekstit. Heräsi ajatuksia, joita sitten olen tässä pohtinut.
YSTÄVYYS, missä kulkee raja? Minäkin olen niitten onnekkaiden ja onnettomien joukossa, joka on löytänyt chatista ystäviä, siis todella ystäviä. Onnellinen siinä suhteessa, että kaksi heistä on edelleen tosi ystäviä ja onneton sen suhteen että yhden kanssa toivon vielä olevani enemmän kuin ystävä. Kavereita on chatti täynnä, ja kiitos siitä. He ovat joskus oikein elämän suola.

REHELLISYYS, mielestäni rehellisyys on juuri sitä Heikin mainitsemaa pelisääntöjen noudattamista. Ei parisuhteessa elävillä pitäisi olla mitään niin salaista, ettei sitä voisi toiselle kertoo. Jos elämä menee selittelyksi ja valehteluksi, niin silloin ollaan näitä sääntöjä rikottu ja vielä tosi julmalla tavalla. Tähän väliin voisi kysyä, että missä on joidenkin ihmisten moraali?

PELISÄÄNNÖT, jokaisen parisuhteessa olevan/haluavan pitäisi tietää nämä säännöt. Niiden noudattamatta jättäminen kun yleensä jättää jälkensä, joita ei voi korjata, mutta jos kaksi ihmistä pystyy rakentavasti keskustelemaan aiheesta, niin hyvä. Unohtaa ei voi, mutta anteeksi voi antaa.

CHATTI, on mukava paikka vaihtaa mielipiteitä, mutta sielläkin se vaara vaanii nurkan takana. Olen kuitenkin sitä mieltä, että joka on varustettu terveellä maalaisjärjellä, ja joka haluaa kenties viihtyä chatin parissa pidemmän aikaa ja tavata ihmisiä siellä, niin pyrkii olemaan oma itsentä. Onko niin, että heikko itsetunto ajaa valheen ja epärehellisyyden tielle? Halu näyttää oma mahtipontisuutensa onkin siinä, ettei omassa elämässä osaa tai kykene tekemään mitään päätöksiä, vaan sitten tavallaan elää juuri sellaista elämää chatissa mitä haluaisikin elää oikeesti? Siinä on vain se vaara, että jossain vaiheessa totuus paljastuu ja se jos mikä rikkoo monen asian.

Äänestä
  • Olen täysin samoilla linjoilla REHDIN kanssa, tähän en mitään oikein voi lisätä enkä poistaa, ehkä kuitenkin sen, että kun tämän kärhämän aikana olemme useaan kertaan säännöistä sopineet ja menneet anteeksi annettu niin tunnen joutuneeni kynnysmatoksi homman aina toistuessa.
    Unohtaa ei voi koskaan.

    Äänestä

Olisikohan ongelma sinun ja vaimosi välisessä parisuhteessa? Luottamuksen puute, rehellisyys, yksinäisyys, rakkaudettomuus, seksittömyys, keskinäisen kommunikaation puute, anteeksiantamattomuus, loukkaukset, mustasukkaisuus, pelko... ja näitä voisi listata vaikka kuinka paljon.
Ehkä jossain vaiheessa olisi syytä pysähtyä ja oikeasti miettiä mikä on teidän välisen suhteenne ongelma. Ongelman syy mitä todennäköisemmin on siinä kuinka te kohtelette toisianne. Ja seuraukset ovat sitä mitä sinä koet nyt ongelmana.
Mitä teiltä puuttuu väliltänne vaimosi hakee sen muualta. Koska viimeksi olet sanonut hänelle että rakastat häntä ja todella tarkoitat sitä? Milloin viimeksi kerroit vaimollesi, kuinka tärkeä hän on elämässäsi? Oletko sinä rehellinen näiden asioiden kanssa omassa suhteessasi häneen?
Annatko sinä hänelle oikeuden elää omaa elämäänsä?
Sulkemalla netin salasanan taakse ja uhkailemalla erolla haluat vain pitää pitää häntä vallassasi.
Kysy vaimoltasi joskus mitä hänelle kuuluu ja kuinka voisit tehdä hänet onnelliseksi. Ehkä siitä voisi alkaa teidän yhteinen uusi elämänne jonka varmasti kumpainenkin ansaitsette.

Äänestä
  • virheellisesti kirjoitin että netti on salasanan takana, tarkoitin hänen käyttämäänsä Suomi.24: sta

    Äänestä

  • Näin teki minun mieheni ja antaa minun elää ja saman suon hänellekin ilman rajoitteita. Pääasia, että elämänkumppanini on onnellinen. Liki 30-v. yhdessä. Kirjoitat asiaa.

    Äänestä

Rehellisyys on parisuhteen A ja O ja jos vaimollasi EI TODELLAKAAN OLISI MITÄÄN SALATTAVAA, niin eipä hänen tarvisi yhteydenpitoaan salaa hoitaa.
Ja se joka pystyy valehtelemaan ja pettämään kerran pystyy siihen toisenkin kerran, se on valitettava totuus.
Chatkeskustelemisen ymmärrän vielä parisuhteessakin, edellyttäen tietysti, että se on vain kaikenlaista ja viatonta juttelua eikä mitään muuta. Sähköpostien vaihto ja puhelinkeskustelut miehen(tai vaimon) selän takana eivät todella kuulu kondiksessa olevaan parisuhteeseen. Laitahan emäntä valehtelemaan seuraavalle ukolle, koska tuskin se chattailunsa tuohon loppuu. On lukematon määrä paikkoja, mistä voi chatata ja vielä toisen tietämättäkin, koska tuskin kuitenkaan jokaista askeltaan vahtimaan pystyt eikä se todellakaan liene edes avioliiton tarkoituskaan.
Yleensähän tuollaisissa tapauksissa käy juuri noin, että jossain vaiheessa kaikki paljastuu ja se on mielestäni ihan oikein. Voimia sinulle ja laitahan harkintaan emännän vaihto.

Äänestä
  • "Ja se joka pystyy valehtelemaan ja pettämään kerran pystyy siihen toisenkin kerran, se on valitettava totuus."
    ... tuo on tosiaan karmaiseva totuus...

    Äänestä

  • rehti kirjoitti:

    "Ja se joka pystyy valehtelemaan ja pettämään kerran pystyy siihen toisenkin kerran, se on valitettava totuus."
    ... tuo on tosiaan karmaiseva totuus...

    Niinhän se yleensä tahtoo olla ja tässäkin tapauksessa se tuli taas todistettua....kerta toisensa jälkeen:(

    Äänestä

kyllä vaimosi tunnetaan chatissa monista nikeistään huolimatta erittäin hyvin, eikä kaikki tieto ole edes mitenkään mairittelevaa hänen kannaltaan.

Äänestä
  • Hei Heikkikotkasta!!
    Koska Sinä jätät vaimosi rauhaan, näillä yleisillä
    uteliaitten ihmisten palstoilla??
    JA SINÄ SIVUSTA SEURANNUT kommenttisi on 5.1.klo2.08, siinä arvostelet myöskin henkilöä ketä et varmaan henk.kohtaisesti tunne, väittäen hänen lukemattomista nikeistään ja ilmoittaen että ei anna mitenkään hyvää kuvaa. No se on Sun mielipiteesi johon onneksi jokaisella muulla paitsi Heikkikotkasta vaimolla on oikeus.
    Olisi mielenkiintoista kuulla myöskin Hänen versio
    asiaan,
    No asioiden näin ollen toivon vain, ettei HÄN joudu lukemaan tätä saastaa ja myöskin toivon että
    HÄN saisi jostain voimia irrottautua noin huonosti
    käyttäytyvästä miehestä.
    no ei tämäkään pitkälle asiaa vie, mutta sanoinpa minäkin mielipiteeni asiaan mikä ei kuulu kenellekkään meistä, mutta sen ilkeyden sanoo aina mieluummin kuin kauniin ja kannustavan.
    toivottavasti joku laittaa tälle p:jauhamiselle ison PISTEEN

    Äänestä

  • läheltä tuntien kirjoitti:

    Hei Heikkikotkasta!!

    Tämän kärhänmän takana on juuri se, että niitä läheltä tuntijoita alkoi olla liikaa. Minä en puuttunut chattailuun vaan siihen mitä se toi tullessaan, liikaa läheltä tuntijoita ja kun viestimiseen ei riittänyt chatti vaan siihen tarvittiin puhelin ja sähköpostit ja tekstiviestit avuksi, salaa, minulla itselläni oli tuttavia chatissa, mutta vain siellä. Onko sinun puh,no, tai osoite tällä koneella ;)
    Minun ei pitäisi olla kellään, siinä ero.

    Äänestä

Kirjoittajalle haukkujille/myötäilijöille..

Pettäminen on kaikkea mitä ette tekisi jos partneri olisi teidän vieressä.

Äänestä

vai niin on teille käynyt.Meille nimenomaan hankittiin netti höysteet juuri siksi, et kaipaan puhekaveria.mies on niin hiljainen, että se on sellasta yksinpuhelua... Olen sanonut hänellekin suoraan, mitä teen ja tunnen.. en osaa elää valheessa - Ja myös varoittanut, ettei kannata mennä urkkimaan juttujani, koska hän ei kestäisi sitä. Rohkea rokan syö. Voimia teille kaikille elämään elämää!!! ;-)))

Äänestä

Luin juttusi, toki sitä tutustuu ihmisiin täällä käydessä jne.

Minusta outoa että eväät koneen käytön,,jotenkin epäreilua...onkohan koko totuus edes kirjoitettu .))

Mutta se teidän asia, yhtä vain ihmettelen, miksi ette ole toistenne kanssa vaan mielummin toinen koneella, se ei varmasti kasvata suhdetta eteenpäin jos kotoa ei saa sitä mitä etsii muualta, jopa kauniita sanoja ..

Ihanaa jatkoa teille ;))

Äänestä

VOI HEIKKI, HEIKKI!!!!!!
ONKOS SULLA OLLUT IHAN TERVE PÄÄ, KUN OLET OMAN
VAIMOSI NOIN AVOIMESTI ANTANUT NÄILLE "KORPPIKOTKILLS".
TUNNEN TEIDÄT MOLEMMAT, OLEN AIVAN VARMA ETTÄ EI NE SINUNKAAN PUUHAT IHAN PÄIVÄN VALOA KESTÄ??????
VAIMOSI TUNNEN ERITTÄIN HYVIN, EI PAHAA SANAA SANO
ON AINA OLLUT VALMIS AUTTAMAAN JA NEUVOMAAN KUN OLEN SITÄ TARVINNUT. TIEDÄN VARMASTI ETTÄ VAIMOSI EI OLE NUO SINUN VÄITTÄMÄT TEMPUT TEHDESSÄÄN, KAIVANNUT KUIN SINUN HELLYYTTÄSI JA JOSKUS KAUNISTA SANAA JA, KUN EI OLE NIITÄ KOTOA SAANUT ON OLLUT PAKOTETTU ETSIMÄÄN HELLIÄ SANOJA MUUALTA
JA TÄMÄ SINUN VÄITTÄMÄ LUOTTAMUS JA REHELLISYYS ON
PIENI SYNTI, SINUN OMIEN TEKEMÄTTÖMIEN ASIOIDEN RINNALLA, RAKKAUS JA PARISUHDE TARVII HOITOA, MUUTEN SE KUOLEE POIS.
EHKÄ VAIMOSI OLISI PAREMPI OLLA MUUALLA KUIN SINUN
KANSSASI, MUTTA TOIVON ETTÄ JOS HÄN ANTAA ANTEEXI
TÄMÄN SINUN RAUKKAMAISEN TEKOSI, OSAAT ARVOSTAA HÄNTÄ NAISENA, SILLÄ SEN HÄN ANSAITSEE.
MENEPPÄ HEIKKI NYT PEILIN ETEEN JA KATSO KUKA SIELLÄ OIKEIN ON:::::)))))))
KAIKELLA KUNNIOITUKSELLA ETENKIN VAIMOASI KOHTAAN
ystävä

Äänestä
  • Pääni ei varmasti ole aivan terve, kun olen luottanut niihin moniin lupauksiin joita olen saanut, heinäkuusta lähtien !
    Tunnet minut, miten ?
    Olen Heikkikotkasta, minulta et ole mitään muuta tietoa saanut, voi olla jos olemmejutustelleet ehkä paljonkin perheasioistani, harrastuksistani jne.
    Nimeäni, puhelin numeroani tai osoitettani et varmasti ole minulta saanut. Ei kukaan muukaan.Minullakaan ei ole kenenkää ko. tietoja, en ole niitä edes kaivannut.
    Minulta et ole myöskään saanut tietoa kuka on avovaimoni.Sen olen kerran sanonut eräälle"kantahenkilökuntaan" kuuluvalle kun tiesin hänen sen tietävän.Terveisiä on moni kyllä osannut lähettää.
    Olen katsonut peiliin ja olen entistä vakuuttuneempi, luettuani kirjoituksesi, että hänen olisi varmasti parempi olla jonkun muun kuin minun kanssa. Kerroppa se hänelle ja vakuuta hänet siitä. Osoitteensahan sinulla varmasti on ;))

    Äänestä

  • Kyllä meitä sivusta seuranneita on monia sellaisiakin,joilla on aivan erilainen mielipide ko. vaimosta. heikkikotkasta kanssa en ole koskaan privaatisti jutellut, mutta joskus varmaan yleisellä tervehdyksen vaihtanut. Rouvan kanssa juttelin joskus useinkin, mutta lopetin TÄYSIN tuulesta temmattujen syytteiden jälkeen tuntemisen. Rouvan omia sanoja lainatakseni"Pikku flirtti on kuulemma avioliiton suola". No suolaa on näköjään riittänyt liiankin kanssa.
    Se mitä yleisellä olen nähnyt heikkikotkasta puhuvan, on ollut ihan tavallista jutustelua. Sitä mitä hän on privaatisti on jutellut tai tehnyt en tiedä.
    Olen nainen ja osoitettani ei kyllä ole ko. pariskunnan koneella eikä numeroa muistilappusilla, puhelimesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • rouva ollut nyt ihan itse asialla tässä vastineen laatimisessa. Tuntuu vähän siltä.

    Äänestä

Voi herran pieksut.Katsohan peiliin ja tutkiskele
omia toimiasi sätissä.Muistan oikein hyvin sinut,ollaan juteltu vaan pari kertaa mutta kovasti tahdoit minun tulevan rantaravintola tulikukkoon sinua tapaamaan. Oletko ihan varma että kahvitteluun olisi jäänyt,kyllä mun mielestäni niin "innokas" olit että jokin muukin mielessäsi varmaan oli. Josta johtuen en sitten kahvillekaan kanssasi suostunut tulemaan.
Anteeksipyynnön olet vaimollesi velkaa.

Kerroit vielä olevasi lähes vapaa,että liittosi on vaan muodollinen.Tämä tapahtui alkukesästä.
Minusta tuntuu että erota tahdoit itse,nyt sait "hyvän" syyn siihen.Olet raukka!
Anteeksipyynnön olet vaimollesi velkaa!

Äänestä
  • Muistan sinut hyvin, tulit chattiin useamman kerran perässäni hyvin provosoivalla nikillä ja olet mies, joka nikkini yllyttämänä esiintyi naisena, joten se siitä.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Muistan sinut hyvin, tulit chattiin useamman kerran perässäni hyvin provosoivalla nikillä ja olet mies, joka nikkini yllyttämänä esiintyi naisena, joten se siitä.

    Siinä mielessä ihan hyvä, että sovitaan säännöt chattailuun. Mutta, mutta....jos ei onnistu säännöistä kiinni pitäminen, anna linnun lentää.

    Miksi et voisi kysyä suoraan avoltasi mikä teidän suhteen tarkoitus tätänykyään itse asiasissa oikein on? Uskalla ainakin itse päästää irti, jos hän ei siihen kykene.

    Chattipettämisestä on tullut uusi pettämisen muoto. Mitään sellaista ei pidä väheksyä, mikä loukkaa toista osapuolta. Eikä tällaista tarvitse hyväksyä vain siksi että "tekeväthän toisetkin niin". Ei se tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää.

    Mustasukkaisuus on asia erikseen, ehkä teillä ei ole kyse siitä?

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Muistan sinut hyvin, tulit chattiin useamman kerran perässäni hyvin provosoivalla nikillä ja olet mies, joka nikkini yllyttämänä esiintyi naisena, joten se siitä.

    minusta sinä olet sellainen pieni raukka, joka kyylää, vainoaa ja haulaa pitää toisia vallassaan.
    Olet mieheksi häpeäksi koko mies-sukukunnalle ja
    parempi olisi jos vaimollasi olisi rohkeutta jättää tuollainen nöhverö.
    Olet sellainen pieni tumppuunvetäjä ja olisi kaikin puolin parempi jos menet köyden jatkoksi.

    Äänestä

  • Tomppa kirjoitti:

    Jollei kenelläkään ole tuon älykkäämpiä ajatuksia enää niin voidaan laittaa piste tälle keskustelulle.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Jollei kenelläkään ole tuon älykkäämpiä ajatuksia enää niin voidaan laittaa piste tälle keskustelulle.

    lopettaa. Olet niin rakastunut omiin, omasta mielestä, geniaalisiin ajatuksiisi, että pidät tätä keskustelua yllä vaikka keksimällä nikit ja vastaukset.
    Minä haistan egon ja tyhmyyden kilometrien päähän.
    Ja sinä edustat tätä tyhmää sovinisti sikaa.

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Muistan sinut hyvin, tulit chattiin useamman kerran perässäni hyvin provosoivalla nikillä ja olet mies, joka nikkini yllyttämänä esiintyi naisena, joten se siitä.

    Nyt olet erehtynyt, en todellakaan ole mies!

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Muistan sinut hyvin, tulit chattiin useamman kerran perässäni hyvin provosoivalla nikillä ja olet mies, joka nikkini yllyttämänä esiintyi naisena, joten se siitä.

    Olet erehtynyt pahan kerran, en todellakaan ole mies !

    Äänestä

Niille ketkä jakelette netissä sille mukavalle puhelinnumeroitanne.
Puhelin numero on yhtä kuin osoite, kun sille mukavalle ihmiselle kerrotte lähtevänne vaikkapa lomamatkalle,asuntonne on todennäköisesti, tuon matkan ajan tyhjillää ;) Onko se tyhjä kun palaatte kotiin ? Näinkin on käynyt.

Äänestä

kumpi teidän perheessä on oikeassa tai väärässä, mutta lukiessani kaikki noi heikin jutut ja muutkin sai vähän kuvaa siitä minkälaista heidän elonsa on.

Takana on alkoholismia ja vähän kyllä viittasi siihen mustasukkaisuuteenkin, ettei vain olisi sairalloista.

Voihan olla että vaimosi on vain pitänyt chatti-kansan kanssa hauskaa niinkuin minäkin hupsuttelen, monesti eri nikki, puhun vähän palturia, miehestäni en koskaan kerro mitään no joskus olen maininnut että sitä en vaihda.

Mieheni on joskus ollut selän takan katsomassa kun juttelen niin miesten kuin naistenkin kanssa ja nähnyt monesti kun jotkut miehet pyytää numeroita, treffeille, osoitteita sun muuta mutta niitähän en jaa. Ja mieheni juttelee myös ja olen ollut katsomassa joskus. Eikös e vain hyvä kun molemmilla on vähän kutinaa.

Me emme ole tehneet mitään pelisääntöjä koska meidän mielestä sellaisia ei tarvita, voihan sitä hauskaa pitää ilman sääntöjäkin. Ja mitä sillä on väliä mitä täällä netissä höpöttää oudoille ihmisille, vaikka snoo että muiski ja halaus, siitä kukkan voi suuttua. Minun mielestä täällä ollaan niinkuin satumaailmassa ja kun koneen sulkee alkaa todellisuus.

Eli jos kyse onkin vain yksinkertaisesti hulluttelusta niin mitäpä se haittaa ja ei kait se maailma siihen voi kaatua jos jonkun kanssa vaikka soitteleekin, se voisi olla eri juttu jos ihan seurusteluksi menis. Ei kaikkea saa ottaa niin vakavasti, elämässä on paljon muutakin kuin joku chatti.

Äänestä
  • Minä luulen tietäväni kumpi on oikeassa, siksihän tämän jutun aloitin.

    Alkoholin kohdalla olet oikeassa olen alkoholisti, mutta olen ollut raittiina yli 12 vuotta,joten sen suhteen puhallan nollan ;))

    Mustasukkainen, varmasti, ja mielestäni syystä,eihän tätä tekstiä täällä muuten olisi, sairaalloissuudesta en tiedä.

    Voihan olla jne......... voisin kirjoittaa tekstisi uudelleen olen samaa mieltä.

    Mutta siinä menee yli jos aloitetaan pitämään yhteyksiä toisen seläntakana, salaa !!

    Kuten kirjoitit;
    Täällä ollaan niinkuin satumaailmassa ja kun koneen sulkee alkaa todellisuus !!
    Ja jos siellä vielä jatketaan niin se on pettämistä, tästähän meillä on taisteltu.

    Jos minä teen jotain mitä en voisi vaimolleni kertoa pettäisin häntä, eikö niin ??

    Äänestä

  • [email protected] kirjoitti:

    Minä luulen tietäväni kumpi on oikeassa, siksihän tämän jutun aloitin.

    Alkoholin kohdalla olet oikeassa olen alkoholisti, mutta olen ollut raittiina yli 12 vuotta,joten sen suhteen puhallan nollan ;))

    Mustasukkainen, varmasti, ja mielestäni syystä,eihän tätä tekstiä täällä muuten olisi, sairaalloissuudesta en tiedä.

    Voihan olla jne......... voisin kirjoittaa tekstisi uudelleen olen samaa mieltä.

    Mutta siinä menee yli jos aloitetaan pitämään yhteyksiä toisen seläntakana, salaa !!

    Kuten kirjoitit;
    Täällä ollaan niinkuin satumaailmassa ja kun koneen sulkee alkaa todellisuus !!
    Ja jos siellä vielä jatketaan niin se on pettämistä, tästähän meillä on taisteltu.

    Jos minä teen jotain mitä en voisi vaimolleni kertoa pettäisin häntä, eikö niin ??

    näethän, että olin oikeassa. Et sinä tätä keskustelua niin vain lopeta. Ilmeisesti olen myös oikeassa niistä syistä miksi olet täällä.

    Olisi mukavaa tietää miten monta nikkiä tässä keskutelussa on sinun, sillä se sopiii erityisesti sinun tyyppisille sovinistelle. Olet sokeutunut olettamallesi omalle neroudellesi. Mutta voin lohduttaa sinua ainoastaan sillä, että sitä nesoutta sinussa ei ole ainoastaan yksinkertaisesti ilmaistuna kusipäisyyttä.

    Miten on hessu, vedätkö sinä myös tumppuun, kun täällä tyttöjä haastattelet. Sopisi nimittäin kuvaan.

    Äänestä

  • ritva kirjoitti:

    Hei Heikki!
    Minulle tulee noista Sun kommenteistasi mieleen, etta olet Aidin pikku poika!!
    Enka usko olevani siina kovinkaan paljon vaarassa.
    Olet kesalla houkutellut minuakin tiettyna paivana
    tiettyyn aikaan tulemaan uimaan Kotkan yleisen uimarannan laheisyyteen, etta voisimme Sinun kalas
    tus matkallasi tavata, kentie menna laheiseen saa-
    reen kahville tai olusille. Mites se sopii Sinun rehellisyyteesi. Kerrot olevasi Alkoholisti,MUTTA
    mitas siella kehoitetaan ehdottomaan rehellisyy-
    teen, niin olisiko tama meidan tapaaminen ollut sita??? Ei minusta ainakaan, nyt olen pahoillani
    miksi en kesalla mennyt silloin...?? Olisi ainakin
    ollut silloin varmaa tietoa.
    Toivon Sinun elavan AA,n oppien mukaan!!
    Hyvaa Alkanutta vuotta kaikille, niin myos sinulle Heikki.

    Äänestä

  • meren neito:(((( kirjoitti:

    ehdottanut tapamisia mutta yhdenkään kanssa en ole tavannut, se vain on ollut sellaista kokelua leikkimielellä kysellyt että kuinka moni on valmis lähtemään näihin tapamisiin. Niin kuin jo tuossa aiemmin kerroinkin että tämä on enimmäkseen leikkiä ja ajantappamista ainakin näin talvisaikaan, voiphan olla että heikkikin on tehnyt silleen leikillän tahtonut.

    Eikä saisi olla liian rehellinen, siis täällä netissä kertoo kaikkia omia asioita, kun näyttää nytkin siltä että tämän heikin ja hänen vaimonsa tuntee melko moni.

    Äänestä

Vaikka vaimosi ei olisikaan pettänyt sinua fyysisesti, on hän ainakin pettänyt sun luottamuksen. Mutta et sinä saa vaimoasi pidettyä vangitsemalla häntä. Anna hänen valita chattirehellisyyden ja sun välillä.

Minun tilanteeni on hieman samankaltainen, mutta päinvastainen. Mun vaimoni on mun chattäämisestä, aiheetta, mustasukkainen. Chatissä on kieltämättä houkutuksia, suuriakin houkutuksia, mutta olen itse ollut (ja aikonut vastedeskin olla) chatissä vain anonyymi, joka liikkuu pelkällä chattailymielellä. Chatissä on tullut hyviä kavereita, mutta tavannut en ole ketään.

Chatissä on paljon ihmisiä, sinkkuja ja varattuja, seuranhakumielellä. Chatissä tehdään paljon suorasukaisempia ehdotuksia kuin elävässä elämässä. Anonyyminä on helppo esiintyä vaikka millaisena kuninkaana/kuningattarena. Kuitenkin siellä nickin takana on vain tavallinen mörökölli.

On itsestä kiinni, minkälaiset rajat haluaa laittaa chattäilyyn. Minä en halua pilata avioliittoani chattikavereiden takia. Ja tiedän aivan hyvin omat rajani.

Äänestä
  • En osaa osoittaa tätä kenellekkään, mutta olen itse ajatellut kauhulla, josko minun rehellisyyttä
    ja tekojani, ovat ne sitten mitä vain alkaisi tämä
    chattiväki reposteleen.. Tulee pitkä huokaus ja osaanotto kuulema kaikkien tuntemaa Heikkikotkasta
    vaimoa kohtaan, toivottavasti hän ei joudu lukemaan kaikkia ilkeyksiä mitä hänestä on kirjoitettu. Itse kuulun ns. ruokatauko chatti-väkeen, kotona ei ole konetta ollenkaan.
    Voimia toivotan tässä henkilölle jota nyt haukkuu kaikki ja miten yhtäkkiä kaikki hänet tunteekaan?
    Minä mielessäni epäilen mutta en sano ketä!

    Äänestä

miesten puolesta,,että löytyy tämmöinenkin raukka, joka ottaa tuomariksi ja tuekseen koko kansan! Vain saadakseen tukea omille sairaille ajatuksilleen ja teoilleen!
Voi sitten vaimolleen näyttää että katso nyt,,kansakin on sinut tuominnut!
On helppoa tuomita toinen ihminen tietämättä lainkaan kaikkia taustoja mitä siihen liittyy.
En minäkään tiedä, mutta sen tiedän että tälläinen koko kansan eteen tuomittavaksi tuominen osoittaa mitä alhaisinta ajattelukykyä,,haetaan tukea omille ahtaille näkemyksilleen!
Vain henkisesti köyhä raukka tekee näin!
Toivon kaikesta sydämestäni kaikkea hyvää sinun vaimollesi,,sinulle toivon ihan muuta!
Heikki Kotkasta, minäkin toivon että menisit peilin eteen,,kokovartalopeilin,,ja laittaisit hameen päälle, se sopisi oikein hyvin sinulle!

Äänestä

että voit mielestäni ihan hyvin tumputtaa oikealla kädellä.

Äänestä

lutkan oireet.
Laita portto pitkin tietä hyvissä ajoin ennenkuin
ehtii lisää harmia aiheuttamaan.

Äänestä

lutkan oireet.
Laita meneen pitkin tietä hyvissä ajoin ennenkuin
ehtii lisää harmia aiheuttamaan.
Usko ennen kuin on myöhäistä.

Äänestä

lutkan oireet.
Laita meneen pitkin tietä hyvissä ajoin ennenkuin
ehtii lisää harmia aiheuttamaan.
Usko ennen kuin on myöhäistä.

Äänestä

Missä on REHELLISYYS kun "eräs" menee lukemaan vaimonsa viestejä? Missä on REHELLISYYS kun "eräs" menee tutkimaan vaimonsa puhelinta? Onko nuuskiminen REHELLISYYTTÄ? Ja sit vielä toinen juttu, kyllä pitää olla vähän ongelmia ja murheita että tollaisestakin asiasta tekee noin suuren jutun. En yhtään ihmettele jos vaimosi karkaa virtuaalimaailmaan...

Itse en moista toimintaa ex:ltäni huomioinut, ennen kuin oli jo myöhäistä ...

Äänestä

Itse en moista toimintaa ex:ltäni huomioinut, ennen kuin oli jo myöhäistä ...

Äänestä

Näyttää siltä, että Heikki on pyrkimässä kansanedustaksi, niin kova on selittelee.
Joten laitetaan Heikille puolue pystyyn ja sit
tulee kansan ääni julki.

Äänestä

Perustetaan puolue Heikille, niin kova on mies
puhumaan ja oikeuksiaan hakemaan.
Arkadianmäellä hän tulisi olemaan loistava
ihminen ja olisi omiensa parissa.

Äänestä

....KUULE TIEDÄTKÖ MITÄ...
PISTETÄÄN VAHINKO KIERTÄMÄÄN...
JA OTETAAN YHTEYTTÄ...MINÄ VOIN SUN KANS ALKAA JUTUSTELEE...NIIN OOT VAIMOS KANS TASOISSA....VAIKKA EN VARMAAN OO VAIMOS VERONEN
(katoppa vaimoas,hän loppujen lopuks on aika sosiaalinen jos on tohtinut antaa netissä yhteystietosa....)
TÄMÄN TAKIA EI TARVI MUSTIA SUKKIA PITTÄÄ...
ONNELLISTA UUTTA VUOTTA...Ja voidaan alkaa pitää yhteyttä. Ja SALASESTI, EI KERROTA VAIMOLLE!!!!!

Äänestä
  • Hei nim TEKISI MIELI POTKAISTA!!
    .......Kuule tiedätkö mitä, näin aloitit itses-
    täsi varmaan tosi viksun keskustelun, mikä on
    täyttä PASKAA, mutta ripustithan nyt sitten myös
    Sinä kiven Heikin vaimon nilkkaan, että tippuisi
    helpommin, josko sattuisi vaikka menemään heikoil-
    le jäille käveleen tai menisitkö itse vaikka vähä
    auttamaan?? Tunnut tyypiltä joka ei jätä mitään
    puolitiehen, Sinun kannattaa nyt vain sopia aika ja paikka, mihin Heikin vaimon houkuttelet. Älä sitten vain kanna huonoa omaatuntoa, autoithan Heikkikotkasta, pääsemään eroon täysin moraalitto-
    masta naisesta. Voihan se olla jopa niin, että Si-
    nulla itselläsi onkin omassa päässäsi suunitelmat
    Heikin varalle, tiedä josko olisikin enempi mies-
    ten juttuja.
    Sääli on sairautta, että älä vain tunne sitä, että
    maineesi pysyy tahrattomana.

    Äänestä

Puhelinnumero ei ole osoite!
Osoitteessa on henkilön etunimi sekä sukunimi ,kadun nimi ja numero, lisäksi vielä postinumero ja kaupungin nimi.

Äänestä
  • Esimerkiksi Radiolinjan uudella kortilla on mahdollisuus kysyä joko numeron tai nimen perusteella, vastaaus tulee tekstiviestinä. Numerolla/nimellä tulee osoite tiedot tarkasti, mikäli numero ei ole salainen.
    Entä jos tiedän numerosi ? Soitan sinulle chatista saamieni vihjeiden perusteella mitä sinä esim harrastat ;Vaikkapa tietokonetta ; meillä on kokeilu kampanja annamme sinulle kannettavan testikoneen omaksi mikäli suostut sitä käyttämään määrä ajan ja raportoimaan kokemuksistasi,Mihin ositteeseen voimme koneen tuoda ?
    Mitä vastaat, kun vakuuttavalla äänellä kysymys esitetään ??

    Äänestä

  • On osoite kirjoitti:

    Esimerkiksi Radiolinjan uudella kortilla on mahdollisuus kysyä joko numeron tai nimen perusteella, vastaaus tulee tekstiviestinä. Numerolla/nimellä tulee osoite tiedot tarkasti, mikäli numero ei ole salainen.

    Ja jos sammakolla olis siivet nii se ei pomppis perseellään...
    tommosta jossittelua maailmaa mahtuu..

    Äänestä

  • teoria kirjoitti:

    Ja jos sammakolla olis siivet nii se ei pomppis perseellään...
    tommosta jossittelua maailmaa mahtuu..

    Soita tuohon numeroon tai hae Radiolinjan uusi kortti, saat osoitteen, mikäli sinulla on puhelin numero jonka osoitteen haluat tietää

    Äänestä

  • Numero on osoite kirjoitti:

    Soita tuohon numeroon tai hae Radiolinjan uusi kortti, saat osoitteen, mikäli sinulla on puhelin numero jonka osoitteen haluat tietää

    En mä mikään tyhmä olen, että jakelisin puhelinnumeroa, joka olisi yleinen.
    Minun puhelin numeroni on SALAINEN ja sellaisena pysyy.
    Joten luultavasti tiedät periaatteen millä se toimii. Osoite tai muita tietoja puhelinnumeron haltijasta ei saa 118 eikä muístakaan numeropalveluista... Eli sama sammakko teoria toimii.
    Älä nyt luulottele, että sulla on hyvä pointti vaimoasi vastaan tuolla argumentilla.

    Äänestä

  • On osoite kirjoitti:

    Esimerkiksi Radiolinjan uudella kortilla on mahdollisuus kysyä joko numeron tai nimen perusteella, vastaaus tulee tekstiviestinä. Numerolla/nimellä tulee osoite tiedot tarkasti, mikäli numero ei ole salainen.
    Entä jos tiedän numerosi ? Soitan sinulle chatista saamieni vihjeiden perusteella mitä sinä esim harrastat ;Vaikkapa tietokonetta ; meillä on kokeilu kampanja annamme sinulle kannettavan testikoneen omaksi mikäli suostut sitä käyttämään määrä ajan ja raportoimaan kokemuksistasi,Mihin ositteeseen voimme koneen tuoda ?
    Mitä vastaat, kun vakuuttavalla äänellä kysymys esitetään ??

    Voi hyvänen aika,olet todellakin typerä!

    Äänestä

Mitenkäs teidän avioliittoon kuuluu tuo toisen ihmisen KUNNIOITTAMINEN?

Äänestä

Mitenkäs teidän avioliittoon kuuluu tuo toisen ihmisen KUNNIOITTAMINEN?

Äänestä
  • No on se pakko sananen sanoo tähäkin...kun tulee luettua näitä juttuja.Onhan se harmi jos tuollaisen tähden pitää sättäily lopettaa.....aikuiset ihmiset Heikki ja Haltiakummi...ja toisenne niin hyvin tunnette...jutelkaa asiat halki ja sillä siisti...Olen teidän kummankin kanssa jutellut paljonkin...ja se Heikin eduksi, että on aina asiallinen humorilla höystetty...ei todellakaan ole koskaan esittänyt mitään.....esim. tapaamista tai muutakaan....ja mitä olen Haltiasta huomannut...ei ainakaan yleisellä ole sen tyylin asiaa ilmennyt, että Heikin kanattaisi nyt noin mustis olla....kaappijuttuja en todellakaan näe enkä haluaisikaan...et se siitä...mutta toivon kumminkin että te molemmat palaatte taas ruotuun niikuin ennekin..saatais Heikin kansa "hymyillä" ja Haltian kanssa "mummutella"...Kaikkee hyvää teille toivon kumminkin;;)))

    Äänestä

Eikö tullut mieleen että sinä kohtelet vaimoasi hänen mielestään huonosti, jos pitää hakea parempaa seuraa netistä? Todellisuuspakoa minun mielestäni. Kyllä se ainä paskat kotiolot voittaa.

  • Oikeassa olet...mokomakin lippahattuhurmuri,mikä lie olevinaan koko pelle !
    Toivottavasti vaimonsa löytää mukavan kaverin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

[email protected] kirjoitti:

Mikä menee yli ? Heinäkuussa tuohon alapalkiin oli vaimolta vahingossa jäänyt viesti joka sai epäilykseni heräämään, tohuilu chatissa ei enää ollut pelkkää leikkiä vaan meni jo yli normaalin jutustelun. Kun, mustasukkaisena myönnän, tutkin asiaa löytyi ylimääräisestä puhelimesta jonka piti olla rikki Telian kortti ja liuta puhelin numeroita. aloin seurata välimuistista, jonka olemassa olemista hän ei tiennyt, seurata missä mennään. En varinaisesti kokenut , että näistä yhteyksistä olisi ollut mitään muuta haittaa kuin luottamuksen menetys. Tuskin niistä mikään olisi sen pitemmälle johtanut. keskustelimme asian selväksi ja chattailu voi jatkua, ilman puhelin ja posti yhteyksiä. Jonkin ajan kuluttua uusi käry ja taas vakuuttelut, ei ikinä enää ;) Jonkin ajan kuluttua uusi käry jolloin suljin suomi24. salasanan taakse. viikon itkun jälkeen avasin sen uudelleen, arvatuin tuloksin, tämä pari kertaa toistettuna!! Nyt 2.2.-03 suljin sen lopullisesti ilmoituksin, että hommaa voi hakutessaan jatkaa mutta toisella koneella jostain toisesta osoitteesta. Saman katon alta ei. Minusta parisuhteen perusta on REHELLISYYS. Alun alkaen kun hän olisi minulle asian kertonut olisin luultavasti, niin uskon, nauranut touhulle, ei minua notkauta toisella puolen suomea oleva keskustelu toveri, mutta luottamuksen puut kyllä.
Kun pariskunta tähän leikkiin alkaa, pelisäännöt on syytä sopia ja niissä pysyä. REHELLISESTI.
Nimimerkki on osoite jos haluat minulle viisaampana asiaa kommentoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu