kovin murhamies

montako murhaa Matti Heikinpoika Haapoja teki,Ja onko suomen pahin sälli
92551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Haapoja oli täysin ylihypetetty nynnerö. Suurin osa väitetyistä murhista on osoittautunut pelkiksi saduiksi.

Juhani Aataminpoika putsaa pöydän 12 raadolla.

Äänestä
  • että haapojan raatomäärä ois 18

    Äänestä

  • että jotta kirjoitti:

    että haapojan raatomäärä ois 18

    Niinkuin tuolla jo joku totesi on ko. miekkosen tekoja suuresti liioiteltu.

    Äänestä

Katselin googlelta Matti Haapojan elämänkertaa.
Sieltä löytyi useampiakin kirjoituksia.

Senajan kuuluisimmat puukkojunkkarit olivat Isontalon Antti ja Rannanjärvi.

Varmuudella Haapoja teki Suomessa kaksi tappoa.
Ensimmäisen tapon tuomion hän halusi suorittaa Siperiassa, minne anomuksestaan pääsikin.

Haapoja oli jonkin aikaa Siperiassa kultakaivoksilla, kunnes pakeni takaisin Suomeen.

Huhutaan, että Siperiasta paetessaan hän syyllistyi useaan tappoon, mutta niistä ei ole mitään näyttöä.

Suomessa Haapoja syyllistyi varkauksiin ja sai elinkautisen. Turun Kakolassa ollessaan Haapoja yritti pakoon ja tappoi tällöin vartijan.
Jäätyään kiinni Haapoja yritti itsemurhaa puukolla, mutta jäi henkiin.
Toivuttuaan hän kuitenkin hirttäytyi sellissä Kakolanmäellä.

Äänestä
  • "Senajan kuuluisimmat puukkojunkkarit olivat Isontalon Antti ja Rannanjärvi."

    Nuo mammanpojat eivät saaneet ketään hengiltä. Aivan surkeita paskahousuja.

    Äänestä

  • eftar faikki kirjoitti:

    "Senajan kuuluisimmat puukkojunkkarit olivat Isontalon Antti ja Rannanjärvi."

    Nuo mammanpojat eivät saaneet ketään hengiltä. Aivan surkeita paskahousuja.

    tappanut jonkun huorahtavan naisen.Taisi olla ainoa todistettava tappo.Legendoja on ko.herran verikiuluista saunassa ym.

    Äänestä

  • Matti Haapaoja oli enkeli,jos häntä vertaa Mannerheimiin.tähän Suomen päälahtarimurhaajaan!

    Äänestä

  • haapoja kirjoitti:

    tappanut jonkun huorahtavan naisen.Taisi olla ainoa todistettava tappo.Legendoja on ko.herran verikiuluista saunassa ym.

    Matti Haapoja
    Wikipedia.
    Loikkaa: valikkoon, hakuun
    Matti Haapoja (s. 16. syyskuuta 1845, Isokyrö – k. 8. tammikuuta 1895, Kakolan vankila, Turku) oli eteläpohjalainen puukkojunkkari. Hänen tiedetään tehneen varmasti 6 murhaa, mutta niitä on sanottu olleen yhteensä 22–25. Haapojasta tuli eläessään kuuluisa ja sanomalehdet käsittelivät hänen murhatöitään laajasti ja yksityiskohtaisesti.

    Hän oli Kakolassa elinkautisvankina 1871–1879, mutta karkasi neljästi. Vuonna 1880 hänet karkoitettiin Siperiaan. Sieltä hän pakeni 1890. Tämän jälkeen hän joutui uudelleen Kakolaan, jossa hirttäytyi 1895. Kuolemansa jälkeen hänen ruumiinsa annettiin lääketieteellisen käyttöön, ja luurankoa säilytettiin pitkään Vantaan Rikosmuseossa. Matti Haapoja haudattiin viimein Ylistaroon syyskuussa 1995

    Tosin kaikki tieto ei välttämättä todenperäistä mutta kun parempaakaan ei ole.

    Äänestä

kun karkas siperiasta niin kun pääsi takas suomeen ja kait jäi kiinni niin oli sanonut, että kaikki ketkä ovat yrittäneet pakoani estää olen tappanut. mahtaako olla legendaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko kirjoitti:

montako murhaa Matti Heikinpoika Haapoja teki,Ja onko suomen pahin sälli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu