Me hallituksessa ihmettelemme, pitääkö meidän tehdä niin kuin isännöitsijä haluaa. Asuntoja yhtiössä yli 200 ja isännöitsijä ammattimies. Hän tulee kokouksiin aina valmiit pöytäkirjat mukana. Kokoukset menevät kyllä nopsasti, mutta epäilemme, että meidänkin pitäisi ottaa asioihin kantaa. Ongelma on, että olemme kaikki maallikkoja, emmekä tiedä esim. korjaamisesta mitään.
Kumpi määrää?
Kepoxi
162090
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Rutiinikokouksissa tuo on ihan oikea menettely. Meillä isännöitsijällä on pöytäkirjapohja ja siihen tehdään kokouksen jälkeen tarvittavat muutokset. Yleensä niitä ei paljon tarvitse muutella. Juuri tällaista hyvää valmisteluahan me odotammekin isännöitsijältä, joka on palkattu hoitamaan taloyhtiön asioita. Jos asiat sujuvat hyvin, tilanne on ihanteellinen.
Ammattimiehen sana tietysti painaa esim. korjauskysymyksissä ja pätevällä isännöitsijällä on paljon annettavaa hallitukselle. Mutta tärkeisiin kysymyksiin hallituksen jäsenten on muodostettava omakin kanta. Siihen vaaditaan jonkin verran perehtymistä asioihin. Jos tuntuu siltä, että isännöitsijä vedättää, valitkaa hallitukseen asiantuntevampaa väkeä. Meillä esim. on yhtenä jäsenenä talonrakennusinsinööri ja itse olen maarakennusalalla.
Lopullinen määräysvalta on aina omistajien valitsemalla hallituksella, joka palkkaa isännöitsijän. Viime kädessä välien rikkoutuessa isännöitsijä lähtee taloyhtiöstä.
Tuntuu olevan yleinen ongelma joka ei lakkaa ihmetyttämästä. Isännöitsijä on PALKOLLINEN. Teidän ei tarvi tehdä yhtään mitään mitä isännöitsijä sanoo,jos se sotii omia näkemyksiänne vastaan.
Syytä olisi kehittää vuoropuhelua ja jos se ei kehity niin uusi isännöitsijä tai uusi hallitus. Tai sitten vaan jatketan vanhaan malliin.
Asunto-osakeyhtiölain § 52 määrää yksiselitteisesti:
"Asunto-osakeyhtiöllä voi olla isännöitsijä, jos yhtiöjärjestyksessä niin määrätään tai yhtiökokous niin päättää.
Isännöitsijän nimittää ja erottaa yhtiön hallitus."
Jos isännöitsijän olemassaolo tuottaa sinulle noin suurta tuskaa, niin osannet toimia tuon lainkohdan mukaisesti: jos yhtiöjärjestys määrää isännöitsijän valinnan, niin osannet hoitaa siihen muutoksen.
Jos valinta on ollut yhtiökokouksen tapa, niin ei tapaa ole pakko jatkaa.
Asunto-osakeyhtiön asioita voi hoitaa talkoillakin ja aivan hyvin ne voidaan jättää hoitamattakin.
Voi toki olla, että tämä vimeksi mainittu tapa aloittaa uuden valituskierroksen.
ovat usein myös ongelma ammatti-isännöitsijälle. Usein riittää enemmän intoa kuin taitoa.
Isännöitsijän hommaksi jää "pistää järjestykseen" myös ne hallituksen jäsenet, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan esim rakennusalan yleisistä sopimusehdoista.
Esim näin:
Hallituksen pj vääntää itse kahden ison kerrostalon porraskäytävien maalauksien tarjouspyynnön. Ei puhettakaan työselityksestä ym reperttuaarista, sehän maksaa.
Isännöitsijän varoitukset kaikuvat kuuroille korville. "Onhan tässä rakentaminen tuttua, kun tein koiralle kopin vuonna miekka ja kirves" uhoaa pj.
Joku ämpäriurakoitsija saadaan hommiin ja se tietysti menee päin persettä.
"Ei se tehnyt, niinkun me haluttiin" huutaa pj.
Mitään ei sovittu paperilla, koska säästettiin.
Onneksi isännöitsijä kirjasi pöytäkirjaan oman halunsa tilata työselitys ym. ulkopuoliselta.
On tietysti isännöitsijän homma saada nämä hallituksen jäsenet uskomaan tiettyjä asioita, mutta joskus se on niin perkeleen uuvuttavaa. Halutaan säästää ja säästää ja nuo säästämiset koituvat lopulta todella kalliiksi osakkaille.
Mikäli kyseessä on rutiiniasiaoita voin ymmärtää tuon systeemin, miksi tuhlata aikaa asioihin jotka voidaan ratkaista ainoastaan yhdellä järkevällä tavalla.
Meillä ei tuontapaista kokousta pidettäisi vaan rutiini- ja pienet asiat hoidetaan s-posti keskusteluna ja kirjataan seuraavan kokouksen pöytäkirjaan s-postitse tehtynä päätöksinä.
Toimivaltamme puitteissa isännöitsijä ja minä (pj) hoidamme muita asioita paitsi sellaisia joihin katsomme olevan useita näkökulmia tai jostakin syystä on parempi päättää kokouksessa.
Meillä tämä toimii hyvin ja hallituksen kokouksia pidämme n. 4/vuosi. 1kpl yhtiökokouksen jälkeen jossa järjestäydytään, 2 kpl vuoden aikana ja 1 kpl jossa tilinpäätös vahvistetaan ja talousarvio käydään läpi ennen yhtiökokousta.
Sinä vastaat päätöksistä. Kannattaa ottaa selvää mitä päättää. Kannattaa jättää hallitus, jos ei ole tahtoa ottaa asioita käsittelyyn.
Asumme vuokralla ja asuntoomme kulkevat niin huoltomies kuin vuokranantajakin yleisavaimilla-
onkohan laillista kun ei mitään kirjallista ilmoitusta koskaan tule-arveluttaa kun ei oikein uskalla edes hmm touhuja harrastaa -eipä siin ehdi ovee avaan ku jo sisällä-vaihdamma p-tiivisteet-tekisimieli silloin sanoa olen jo vaihtamassa-et silleen-pitäiskö muuttaa
Jos kotiisi lappaa kutsumatta väkeä niin heitä pihalle se on sun oikeutesi. Koti on hyvin suojattu paikka yhteiskunnassa.
Vuokralaisen kotiin ei ole omistajalla,isännöitsijällä tms. ilman lupia mitään asiaa. Ääliö vuokranantajallasi,ja huoltomiehillä on pallo hukassa. Sun pitää vähän herätellä.
Seuraavaksi kun tulee niin soita poliisit tai heitä ite pihalle.Seuraavan kerran kyllä kysyvät etukäteen.
Semmoinen poikkeus on kyllä pykälissä jotta taloyhtiön edustajilla on oikeus tulla asuntoon suorittamaan talon huollon tai kunnossapidon kannalta välttämättömiä asioita. Mutta se ei silti tarkoita,että voivat tulla miten lystäävät. Asiasta pitää aina informoida etukäteen.
Yksi vaihtoehto on jos haluat vittuilla on ottaa lukkoliikkeestä turvalukko ja pyytää lähettää lasku taloyhtiölle tai vuokranantajalle. Mä tekisin näin jos ei puhe auta. Tosin yleensä puhe auttaa mutta pitää vaan saada suu auki.
21 §
Korjaus- ja muutostyöt sekä hoitotoimenpiteet
Vuokranantaja ja vuokralainen voivat sopia huoneistossa suoritettavista korjaus- tai muutostöistä taikka hoitotoimenpiteistä. Vuokralaisella ei ole oikeutta suorittaa ilman vuokranantajan lupaa huoneistossa muuta korjaus- tai muutostyötä kuin 20 §:n 2 momentissa tarkoitetun puutteellisuuden korjaamiseksi. Vuokralaisella on kuitenkin aina oikeus ryhtyä toimenpiteisiin huoneistoa koskevan välittömän vahingon estämiseksi tai rajoittamiseksi.
Vuokranantajalla on oikeus suorittaa välittömästi hoitotoimenpide tai korjaus- tai muutostyö, jota ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Myös hoitotoimenpide tai korjaus- tai muutostyö, joka ei aiheuta olennaista haittaa tai häiriötä vuokraoikeuden käyttämisessä, saadaan suorittaa edellyttäen, että vuokranantaja ilmoittaa siitä vuokralaiselle vähintään 14 päivää ennen työn aloittamista. Tässä momentissa tarkoitetuissa tapauksissa vuokralaisella ei ole oikeutta purkaa vuokrasopimusta.
Jos vuokranantaja haluaa suorittaa huoneistossa muun kuin edellä tarkoitetun korjaus- tai muutostyön, vuokranantajan on ilmoitettava siitä vuokralaiselle vähintään kuusi kuukautta ennen työn aloittamista. Jos vuokralainen ilmoituksen tekemisen jälkeen vaihtuu, myös uudelle vuokralaiselle on ilmoitettava työstä, mutta tämän osalta ei lasketa uutta määräaikaa. Vuokralaisella on oikeus 14 päivän kuluessa ilmoituksen saamisesta purkaa sopimus päättymään silloin, kun korjaus- tai muutostyöhön aikaisintaan saadaan ryhtyä. Irtisanomisen jälkeen ei työtä saa suorittaa ilman vuokralaisen suostumusta.
22 §
Vuokranantajan oikeus päästä asuinhuoneistoon
Huoneiston kunnon ja hoidon valvomista varten vuokralaisen on viivytyksettä sopivana aikana päästettävä vuokranantaja huoneistoon.
Jos huoneisto on tarkoitus myydä tai se on uudelleen vuokrattavissa, vuokranantajalla on oikeus näyttää huoneistoa vuokranantajalle ja vuokralaiselle sopivana aikana.
Valmiit PÖYTÄKIRJAT? Tarkoitatko, että hän on kirjoittanut pöytäkirjat valmiiksi ennen kuin kokousta on edes pidetty? Se ei todellakaan ole lainmukaista toimintaa.
Mikäli tarkoitit esityslistaa etkä pöytäkirjaa, asia on kunnossa.
Esityslista = valmiiksi tehty paperille viety sunnitelma kokouksessa käsiteltävistä asiosita; tehdään ennen kokousta
Pöytäkirja = kokouksen jälkeen kirjoitettu asiakirja, johon kirjataan kokouksessa tehdyt päätökset.
Pöytäkirjaa ei siis voi tehdä ennen kuin kokous on pidetty koska päätöksiä ei voi kirjata ennen kuin ne on tehty.
Jos tarkoitit, että isännöitsijä tulee hallituksen kokoukseen mukanaan edellisestä kokouksesta tehty pöytäkirja, niin siinä ei ole mitään arvostelemisen aihetta.
Lähinnä tulee mieleen, eikö taloyhtiö voisi säästää antamalla pöytäkirjan pitämisen jonkun muun kuin isännöitsijän tehtäväksi, koska isännöitsijä ottaa siitä palkkion, ja pöytäkirjan kirjoittaminen esityslistan pohjalta on todella pieni vaiva ja helppo homma.
Ei mikään laki kiellä tekemästä pöytäkirjaa ennen kuin kokous on pidetty, itse teen niin usein. Tarvittavat muutokset teen kokouksen jälkeen mutta luonnos on silloin jo valmis. Kun on istunut sadoissa hallitus- ja yhtiökokouksissa esittelijänä ja sihteerinä tietää jo suht hyvin mikä niiden kulku on. Pöytäkirja tulee lainvoimaiseksi vasta kun hallituksen puheejohtaja, hallituksen enemmistö tai kaikki läsnäolijat (riippuu yhtiön käytännöstä) on sen allekirjoittanut.
Yhtä usein kirjoitan pöytäkirjaa kokouksen aikana läppärillä.
Isännöitsijän kokouspalkkio (minun tapauksessani 100,00 euroa sis. alv per alkava 2h) pitää sisällään kokouksen valmistelun, läsnäolon kokouksessa ja pöytäkirjan laatimisen. En ole ihan samaa mieltä siitä, että se on "todella pieni vaiva ja helppo homma". Juridiset asiat on muotoiltava oikein ja tarvittavalla tarkkuudella, kyllä siihenkin saa menemään yllättävän paljon aikaa.
Totta kai alustavan pöytäkirjan voi tehdä etukäteen, ja mahdolliset muutokset laittaa jälkeenpäin, varsinkin jos on aika tarkkkaan ennustettavissa mitä kokouksessa päätetään.
Olen silti edelleen sitä mieltä että pöytäkirjan tekeminen on erittäin helppoa. Olen toiminut sihteerinä sen seitsemässä yhdistyksessä ja osaan kyllä juridisen kielenkäytön yms. tarvittavat koukerot.
Meillä isännöitsijä tekee aina pöytäkirjan, mutta hemmetin kömpelöllä tyylillä ja huonolla suomen kielellä. Kauniista selkeästä ilmaisusta ja asiallisesti ja tarkkaan muotoilluista informaatiosta ei tietoakaan, saati juridisesta kielenkäytöstä. Tekisi pöytäkirjan tarkastajana aina mieli korjata pilkkuvirheet, kömpelöt lauserakenteet, aivan alkeelliset kielioppivirheet jne. Sivistyneet käytöstavat omaavana ihmisenä en sitä käytännössä kuitenkaan tekisi.
Kuuluuko isännöitsijän koulutukseen kielnhuoltoa? Ellei, niin joidenkin isännöitsijöiden kohdalla olisi aiheellista. ( En tarkoita rekisteröityä nimimerkkiä Isännöitsijä! )
Mutta jos isännöitsijän kokouspalkkioon joka tapauksessa sisältyy pöytäkirjan kirjoittaminen - hyvällä tarkasti muotoillulla kielellä tai sitten ei - niin turha kai sillä sitten on vaivata muita.
Paitsi, että jos taksa on 100 euroa per alkava tunti,niin kyllähän pöytäkirjan kirjoittaminen silloin maksaa lisää, sehän vie isännöitsijän ( sananmukaisesti )kallista aikaa? Siihen hintaan voi ainakin vaatia että pöytäkirja ei näytä 10-vuotiaan kirjoittamalta ( nimim. Isännöitsijän laatimat eivät varmaan näytäkään, puhunkin nyt oman taloyhtiöni isännöitsijästä! )
Kyllä puutteelliseen kielenkäyttöön on syytä puuttua varsinkin jos virhe antaa mahdollisuuden tulkita kirjoitettu teksti usealla tavalla.
Olen itse puheenjohtajan ominaisuudessa jättänyt allekirjoittamatta yhtiökokouspöytäkirjan joka oli jo pöytäkirjantarkastajilla käynynyt ja heidän hyväksymä. Katsoin siitä puuttuvan muutamia yksityiskohtia jotka olisivat selkeyttäneet asioita.
Lain mukaanhan isännöitsijä on toimitusjohtaja ja päättää asiat keskusteltuaan sitä ennen hallituksen kanssa. Jos isännöitsijä on huono, hänet voi erottaa vain yhtiökokous. Omassa yhtiössämme olemme yrittäneet vuosia erottaa isännöitsijää, mutta hän ei suostu lähtemään.
Isännöitsijän valitsee ja erottaa lain mukaan taloyhtiön hallitus.
Yksinkertaista ja selkeää.
Jos erottamisesta tulee riitaa, isännöitsijä on ja pysyy erotettuna ja
mahdollisista korvauksista väännetään erikseen.
Vaikka lakituvassa, jos muu ei auta.
Asukas-X on nyt pajasti pihalla lakiensa kanssa.
Ei kai missään yhtiössä tj tee päätöksiä, vaan hallitushan ne tekee? Tj johtaa päivittäistä toimintaa hallitukselta saamiensa ohjeiden mukaan.
Ja yhtiökokous ei ole se taho, joka isännöitsijästä päättää, vana yhtiön hallitus.
Miten niin isännöitsijänne ei suostu lähtemään? Hallituksenne sanoo isännöintisopimuksen irti, niin johan lähtee.....?