HAUKKUMINEN

Hei!
Minulla oli kaksi koiraa, toinen nukkui iki uneen viime helmikuussa.nyt 10 vuotias monirotuinen,joka on ihan collien näköinen,isä puhdasrotuinen collie on ruvennut haukkumaan melkein jokaista vastaantulevaa koiraa,enkä uskalla päästä toisen koiran lähelle, koska murisee ja on niskavillat heti pystyssä, ei ole ennen haukkunut toisia koiria näin paljon.Tämä haukkuminen alkoi,kun toinen koirani pääsi ikiuneen.Ja on ruvennut pissimään sisälle, mutta on niin fiksu, että hyppää vessan ovenkahvaan ja avaa oven ja menee vessaan lattialle pisulle, mutta ei ole koskaan päästänyt pisuja sisälle, pentunakin oppi tosi nopeasti sisäsiistiksi, onhan nuo pisut helppo korjata vassanlattialta.
10902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sehän vaikutta siltä että koirasi puolustaa haukkuumisellaan sinuaOnko edes mennyt koirasi ollut kova haukkumaan?

Äänestä

Mäykkyni ei ollut kova haukkumaan ei edes välittänyt vastaan tulevista koirista.hällä oli muutama sydänystävä joitten kanssa kaveerasi.

Äänestä

Kyllä koirasi puolustaa sinua haukunnallaan ettei ketään "yylimääräinen" pääse lähelles.

Äänestä

osta koiralles sitruunapanta, varmasti auttaa.

Äänestä
  • Sitruuna panta ehkäisee (ehkä) hakkumisen mutta ei se selvitä syytä.Jos koiralla on "paha olla" niin täytyy saada jollain keinolla selvitettyä syy eikä vain hoitaa häiritsevää käytöstä.Ihan kuin lapsi joka esim itkee paljon oudoissa tilanteissa mitä ei ole ennen tehnyt..silloinkin selvitetään syy eikä vain tuikata tikkaria suuhun et ole hiljaa.Tai ikävämpi keino olisi saada lapsi hiljaiseksi jollain "pakko" keinolla niin kuin tässä koiralle sitruuna panta.Tosi hyvä ehdotus oli tuo huomion saaminen muualle.Siinä koira kuitenkin tekee sen vapaa ehtoisesti,ja tällöin unohtaa ainakin hetkeksi sen asian miksi haukkuu.Jatkossa se saattaakin yhdistää kun toinen koira tulee vastaan niin automaattisesti kiinnostuu sinusta.Ja muutenkin ole koirasi kanssa nyt paljon varmaan suree sekin,ja raasu on vielä noin iäkäskin.Mutta älä liikaa lelli fiksuna kaverina saattaa ottaa yliotteen kun huomaa sinun heikot hetket ;))

    Äänestä

ei se sitruunapantakaan ihmeitä tee

Äänestä

kyllä se vaan auttaa!!!

Äänestä

meillä ei ainakaan sitruunapanta auttanut haukkumiseen, minun mielestäni sinun koirasi haukkuu siksi koska puolustaa sinua toisen koirasi pois menon jälkeen, koirasi ajattelee, että vastuu on hänellä nyt, ettei ketään tule emäntää liian lähelle.

Äänestä
  • niissä tilanteissa, missä koiralla on taipumusta haukkua. Kiinnitä sen huomio itseesi ja kehu kovasti, jos se ei hauku. Jos haukku alkaa, älä huomioi vaan vaihda suuntaa.
    Jos huomaat jo ennen koiraa Haukkureaktion laukaisijan lähestyvän, koeta saada koira sivumpaan, harjoita jotain pikku tokoa, istumista ym... ja anna makupaloja kun koira ei kiinnitä huomiota ohimenijään. Jos jossain vaiheessa alkaa taas haukkua, älä sano mitään, vaihda vain suuntaa katsomatta koiraan.
    Aina kun näissä tilanteissa koirasi hillitsee itsensä, eikä hauku, vaikka vain hetken, anna runsaasti ainakin äänellistä kiitosta.
    Älä koskaan korota ääntäsi ja kiellä koiraa, koira vain luulee, että haukut sen mukana.
    Kyllä se siitä pikkuhiljaa.

    Äänestä

Kaipaa varmaan vähän muistutusta, missä asemassa on laumassanne. Nyt yrittää pomottaa sinua. Lisäksi voi olla, että koirasi on kuuroutumassa, onko terveys tutkittu muutenkin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EMÄNTÄ!! kirjoitti:

Hei!
Minulla oli kaksi koiraa, toinen nukkui iki uneen viime helmikuussa.nyt 10 vuotias monirotuinen,joka on ihan collien näköinen,isä puhdasrotuinen collie on ruvennut haukkumaan melkein jokaista vastaantulevaa koiraa,enkä uskalla päästä toisen koiran lähelle, koska murisee ja on niskavillat heti pystyssä, ei ole ennen haukkunut toisia koiria näin paljon.Tämä haukkuminen alkoi,kun toinen koirani pääsi ikiuneen.Ja on ruvennut pissimään sisälle, mutta on niin fiksu, että hyppää vessan ovenkahvaan ja avaa oven ja menee vessaan lattialle pisulle, mutta ei ole koskaan päästänyt pisuja sisälle, pentunakin oppi tosi nopeasti sisäsiistiksi, onhan nuo pisut helppo korjata vassanlattialta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu