törkeä liikennerikkomus

mites tuollaisessa tilantessa kun kaverille sattu nuin käymään ja poliisista soittivat hänelle ja pyysivät asemalla käymään ja pidättivät hänet! ajokorttikin oli kuulemma lompakosta hävinny sillä aikaa kun kaveri oli putkassa. ihmeteltiin et toimiko poliisi oikein? pääsi kyllä seuraavana päivänä pois mut silti. ihmetyttää. kortti toki lähti pois. nii ja pidätysaika on merkattu 30min myöhäsemmäks kun pidätys oikeesti tapahtui.
91079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ilmeisesti kaverisi ei jäänyt rysän päältä kiinni, mutta nimi saatiin selville.

Kaveriasi pyydettin selvittämään poliisiasemalle rikosta nimeltään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, mistä voidaan tuomita vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Saavuttuaan poliisiasemalle tietysti suoritettiin alustava puhuttelu ja sen jälkeen asia alistettiin POV:lle eli pidättämiseen oikeuttavalle viranomaiselle, joka päätti epäillyn pidättää esitutkintaa varten. Tästä ehkä tuo 30 minuutin viive.

Kun kaverisi laitettiin häkkiin, häneltä tietysti otettiin kaikki henkilökohtainen irtain omaisuus poliisin haltuun. Sen joukossa oli ajokortti, jonka hän lain mukaan on velvollinen poliisille luovuttamaan ko. rikosepäillyn vuoksi.

Seuraavana päivänä suoritettiin kuulustelut ja kaverisi päästettiin ajokorttia köyhempänä pois
odottelemaan haastetta käräjille.

Tämä on tyypillinen inisijän kirjoitus, kun asioista ei tiedetä yhtään mitään. Ei sitten ihme, jos 18.000 kantelusta, yksi on johtanut syytteeseen.
Tyhmyys Suomessa poliisiasioissa on ääretön.

Äänestä

uskottavalta että joku pidätettäisiin törkeän liikenneturv. vaarantamisen vuoksi jos on vielä itse mennyt pyynnöstä asemalle. Jotain muuta asiaan liittyy.

Äänestä
  • Älä sinä niku esittele arveluja asioista, joista et kovin paljoa tiedä !
    Juristihan ei itseasiassa tiedä esitutkinnasta ja siitä miten syyllisyys selvitetään, paljoakaan.

    Äänestä

  • esittele arveluja kirjoitti:

    Älä sinä niku esittele arveluja asioista, joista et kovin paljoa tiedä !
    Juristihan ei itseasiassa tiedä esitutkinnasta ja siitä miten syyllisyys selvitetään, paljoakaan.

    Eli päästeli menemään "lievää ylinopeutta" (80km/h alueella lähemmäksi 200km/h)

    Poliisit ajoivat vastaan ja näkivät tapauksen, ja luonnollisestikin lähtivät perään, mutta koska joutuivat ensin kääntymään, niin oli kaveri päässyt jo kauaksi.

    Kuitenkin myöhemmin samana iltana poliisit pysäyttivät kaverin auton tuntomerkkien perusteella (helppo tunnistaa, koska näitä ei montaa kylällä) ja alkoivat paikanpäällä kyselemään, että olitko kello silloin ja silloin paikassa X.

    Kaveri luonnollisestikin kiistää asian, jolloin poliisit pyysivät mukaan laitokselle, johon kaveri suostui.

    Joutui säilöön, ja kuulusteltiin useampaan otteeseen, mutta kun poliiseilla ei ollu tiedossa lakia rikkoneen auton rekisterinumeroa, ja kaveri ei luonnollisestikaan mitään tunnustanut, niin ei poliiseilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin laskea äijä vapaaksi. Yhteensä kaveri joutui viipymään laitoksella n. 7 tuntia.

    tiedä asioista vähän enemmän kuin sinä. Syyttäjät toimivat nykyään kiinteästi mukana myös esitutkinnassa.

    Äänestä

  • kävi melkein samoin kirjoitti:

    oikein, että pidettiin vähän aikaa kopissa häpeämässä. Alkuperäinen kirjoittajakin oli todennäköisesti vain kiinniotettuna, ei pidätettynä. Varmaan vänkäsi jotain vastaan tai urputti muuten poliisille.

    Äänestä

  • niku kirjoitti:

    tiedä asioista vähän enemmän kuin sinä. Syyttäjät toimivat nykyään kiinteästi mukana myös esitutkinnassa.

    Taisi niku haukata hatullisen p:tä. Olen ollut niin monessa palaverissa syyttäjien kanssa ja tiedän tasan tarkkaan heidän taitonsa ja kykynsä rikosta selvitettäessä. Kyllä kaikki jää vain siihen pykälien tietämiseen ja poliisin kaivaman näytön arvioimiseen.

    Yhteispelillä kuitenkin se liukkainkin konna saadaan parhaiten kiipeliin.

    Äänestä

Mistäs niin varmasti tiedät mihin aikaan pidätys on määrätty, 30 minuutti hah? Ajokortti on otettu pois, kai se silloin on "hävinnyt".

Äänestä
  • Villakoiran ydinhän on siinä, että on tapahunut rikos, josta voidaan tuomiota enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen, eli pidättämisen edellytykset ovat olemassa.

    Sillä ei ole merkitystä, tuleeko epäilty itse poliisiasemalle, vai tuodaanko hänet.

    Kun epäilty astuu poliisiasemalle, alkaa juoksemaan 24 tunnin määräaika. Eli sen sisällä hänet on joko pidätettävä tai päästettävä vapaaksi. Jos ei tullut itse, niin määräaika alkaa juoksemaan kiinniottoajasta.

    Jos epäilty heti myöntää syyllisyytensä, niin kuulustelu saattaa kestää vain kymmenen minuttia ja hänet voidaan päästää vapaaksi.

    Jos epäilty kiistää syyllisyytensä, niin häntä ei tietenkään heti lasketa vapaalle, vaan mietitään jatkoa. Koko ajan juoksee tuo 24 tunnin määräaika. Jos POV päättää esitutkinnan turvaamiseksi pidättää epäillyn, se on tapahduttava tuon 24 tunnin kuluessa. Jos pidätetään, niin epäilty on päästettävä kolmantena päivänä puoleen päivään mennessä vapaaksi, tai esitettävä oikeudelle vangitsemisvaatimus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

devil44242 kirjoitti:

mites tuollaisessa tilantessa kun kaverille sattu nuin käymään ja poliisista soittivat hänelle ja pyysivät asemalla käymään ja pidättivät hänet! ajokorttikin oli kuulemma lompakosta hävinny sillä aikaa kun kaveri oli putkassa. ihmeteltiin et toimiko poliisi oikein? pääsi kyllä seuraavana päivänä pois mut silti. ihmetyttää. kortti toki lähti pois. nii ja pidätysaika on merkattu 30min myöhäsemmäks kun pidätys oikeesti tapahtui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu