kysymys

Voiko se olla syy elareiden korottamiseen kun lapsi ei käy isällään ollenkaan(ehkä pari yötä tänä vuonna).Muuten kyllä käy joskus lomilla isänsä kanssa sukulaistensa luona yökyläilemässä.Lapsi tapaa isäänsä n.kerran kuussa.Isän mielestä minunkin pitäisi kuskata lasta hänen luo? Jo kolme vuotta elareita maksettu minimi 118€.Exällä vakituinen työpaikka, minä työtön.Sopimusta tehtäessä ei edes kysytty exän tuloja.Olen jo aikoja sitten asiasta maininnut ja vastaukseksi vain että, ei mulla ole rahaa!Kommentteja!!!
12584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ilmeisesti ette alunperinkään ole laskeneet sopivaa elatusmaksua vaan sopineen vain jotain?

Kyllä laajat sovitut tapaamiset vaikuttavat elatusmaksuun alentavasti, ainakin teoriassa, joten voisi olettaa sovittujen tapaamisten olematta olemisen tekevän päinvastoin. Ainakin teoriassa.

Teilähän on tapaamissopimus? Mikäli tapaamissopimuksen tapaamiset eivät toteudu, niin kannattaa varata aika lastenvalvojalta sekä räätälöidä tapaamiset että elatusmaksut kohtuulliseksi kaikille. MIkäli sopparia ei ole niin nyt kannattaa se tehdä samalla kun varaa ajan lastenvalvojalle neuvotteluihin.

Mikäli tapaamiset ovat nyt olleet harvoja niin ei kannata sopimuksiin laittaa mitään huomattavan laajoja tapaamisia, kun ne eivät onnistu kuiten kaan. Joistain vapaista kannattaa sopia siten, että "sovitaan keskenään" Jospa se siitä sitten lähtisi sujumaan.

Äänestä

Elatusmaksuhan on tarkoitettu lapsen elatukseen, eikä käytettäväksi rangastusluonteisesti; jos et tapaa lasta x-kertaa tulee maksuun q-korotus.
Mitä tulee lapsen kuskaamisiin, kulut pitäisi jakaa vanhempien puoliksi, eikä vain toisen olisi maksettava.
Työpaikkakaan ei välttämättä nosta elatusmaksua, jos tulot eivät ole kummoiset.

Siis kannattaa ottaa "härkää sarvista" ja tilata aika lastenvalvojan luokse sorvaamaan nykyiseen sopimukseen muutosta. Jos ex-puoliso ei suostu mihinkään muutokseen, viimekädessä oikeus päättää. Ps. lastenvalvoja ei ole kummankaan vanhemman edunvalvoja, vaan toimii neuvottelemanne sopimuksen vahvistajana.

Äänestä
  • tuohon rangaistuskohtaan.

    Käytännössähän jos lapsi on esim. kahtena viikonloppuna kuukaudessa etän luona, niin sen verran enemmän etä kustantaa lapsen ruokia ja saman verran vähemmän lähi kustantaa. Ja jos siis ne tapaamiset jäävät pois, niin kyllähän lähin menot sen verran lisääntyvät ja etän vähenevät. Eikö siis olisi käytännössä oikeudenmukaisempaa, että etä tosiaan maksaisi sen verran isompaa elaria, jos ei ole valmis tapaamaan lastaan. Eikä se olisi silloin todellakaan mikään rangaistus, vaan puhdasta matematiikkaa.

    Äänestä

  • takertua.... kirjoitti:

    tuohon rangaistuskohtaan.

    Kiitos vastauksista! Ei se minunkaan mielestä mikään rangaistus ole.Nää on niitä juttuja joita vois vängätä vaikka miten pitkään.Pitää sitten vaan ottaa lastenvalvojaan yhteys...Ymmärtäisinkin jos ex olisi pienituloinen tai vaikka työtön, että maksaa minimin 118, mutta kun tienaa ainakin 2000€/kk/netto ja muita elätettäviä ei ole.8-vuotias kyllä vaatii jo hienoja/muodikkaita vaatteita.Haluaa harrastaa paljon,...jne.

    Äänestä

  • alkuperäinen vastaa kirjoitti:

    kuun taivaalta, se ei kumminkaan ole edellytys elatusmaksujen korotuksiin.
    Se on vain niin, että menot on suhteutettava saataviin tuloihin.

    Mitä tulee keskusteluun "rangaistusmaksusta" tapaa tai ei, lapsi etä-vanhempaansa, se on sama.
    Jaa perustelut vielä; Elatusmaksu on "laskettu" että se "riitäisi" koko kuukauden menoihin lapsella. Vai onko lapsi sinulle jonkinmoinen elintason ylläpitäjä tai kohottaja, kysyn vaan ???
    Juu juu, rakkaudesta jne. jne. MUTTA Edelleen, jos aikaisemmin olet tottunut filepihveihin, mutta kun paremmin ansaitseva on lähtenyt, sinun on tyytyminen jauhelihaan, ja kaiken lisäksi vielä sikanautaan.

    Se että ex-puolisolla on kertomasi mukaiset tulot, lienee jonkinasteiseen "tasokorotukseen" syytä, sekä sopimuksen kaikenpuoliseen "viilaukseen" ja edelleen viimekädessä, oikeudessa päätetään, kun/jos sopimukseen ette pääse.

    Äänestä

  • takertua.... kirjoitti:

    tuohon rangaistuskohtaan.

    Käytännössähän jos lapsi on esim. kahtena viikonloppuna kuukaudessa etän luona, niin sen verran enemmän etä kustantaa lapsen ruokia ja saman verran vähemmän lähi kustantaa. Ja jos siis ne tapaamiset jäävät pois, niin kyllähän lähin menot sen verran lisääntyvät ja etän vähenevät. Eikö siis olisi käytännössä oikeudenmukaisempaa, että etä tosiaan maksaisi sen verran isompaa elaria, jos ei ole valmis tapaamaan lastaan. Eikä se olisi silloin todellakaan mikään rangaistus, vaan puhdasta matematiikkaa.

    kyseessä on vain ja ainostaan: AUTOMAATTINEN MATEMAATTINEN RANGAISTUS, josta ei "toki voi" luopua.

    Lueskelehan kirjoitus alempaa, mitä aloittajalle vastattin.

    Äänestä

  • lapsi haluaa; kirjoitti:

    kuun taivaalta, se ei kumminkaan ole edellytys elatusmaksujen korotuksiin.
    Se on vain niin, että menot on suhteutettava saataviin tuloihin.

    Mitä tulee keskusteluun "rangaistusmaksusta" tapaa tai ei, lapsi etä-vanhempaansa, se on sama.
    Jaa perustelut vielä; Elatusmaksu on "laskettu" että se "riitäisi" koko kuukauden menoihin lapsella. Vai onko lapsi sinulle jonkinmoinen elintason ylläpitäjä tai kohottaja, kysyn vaan ???
    Juu juu, rakkaudesta jne. jne. MUTTA Edelleen, jos aikaisemmin olet tottunut filepihveihin, mutta kun paremmin ansaitseva on lähtenyt, sinun on tyytyminen jauhelihaan, ja kaiken lisäksi vielä sikanautaan.

    Se että ex-puolisolla on kertomasi mukaiset tulot, lienee jonkinasteiseen "tasokorotukseen" syytä, sekä sopimuksen kaikenpuoliseen "viilaukseen" ja edelleen viimekädessä, oikeudessa päätetään, kun/jos sopimukseen ette pääse.

    Saa halutakin, mutta minä olen sen verran tarkka, että lapseni ei kulje rikkinäisissä tai vajaa mittaisissa vaatteissa! Nykypäivänä vaatteet vaan ovat aika hintavia jos et ole sattunut huomaamaan.Olen aina ostanut laadukkaita/kulutusta kestäviä vaatteita/kenkiä.Laatu on hintavaa.
    Elatussopimusta tehtäessä lapsi oli 5v. LEIKKI-IKÄINEN nyt KOULULAINEN.
    Lapsi ei ikinä ole eikä tule olemaan minulle mikään elintason ylläpitäjä.
    Se paremmin ansaitseva ex JÄI. Mutta nykyinen ansaitsee kyllä sitäkin enemmän, että ei meillä todellakaan mitään sika-nautaa syödä, heh-heh.
    Tiedätkö, että koulussakin tarvitaan luistimet, sukset ja kunnon liikuntavarusteet? Joka talvi on ostettava uudet, ellei esim.sukulaisilta saa heille pieniksi jääneitä=käyttökelvollisia.Et voi olla tosissasi jos vieläkin ihmettelet miksi asiaa kyselen?!!!

    Äänestä

  • takertua.... kirjoitti:

    tuohon rangaistuskohtaan.

    Käytännössähän jos lapsi on esim. kahtena viikonloppuna kuukaudessa etän luona, niin sen verran enemmän etä kustantaa lapsen ruokia ja saman verran vähemmän lähi kustantaa. Ja jos siis ne tapaamiset jäävät pois, niin kyllähän lähin menot sen verran lisääntyvät ja etän vähenevät. Eikö siis olisi käytännössä oikeudenmukaisempaa, että etä tosiaan maksaisi sen verran isompaa elaria, jos ei ole valmis tapaamaan lastaan. Eikä se olisi silloin todellakaan mikään rangaistus, vaan puhdasta matematiikkaa.

    se vaan käytännössä ei toteudu yleensäkään.

    Äänestä

  • alkuperäinen joo kirjoitti:

    Saa halutakin, mutta minä olen sen verran tarkka, että lapseni ei kulje rikkinäisissä tai vajaa mittaisissa vaatteissa! Nykypäivänä vaatteet vaan ovat aika hintavia jos et ole sattunut huomaamaan.Olen aina ostanut laadukkaita/kulutusta kestäviä vaatteita/kenkiä.Laatu on hintavaa.
    Elatussopimusta tehtäessä lapsi oli 5v. LEIKKI-IKÄINEN nyt KOULULAINEN.
    Lapsi ei ikinä ole eikä tule olemaan minulle mikään elintason ylläpitäjä.
    Se paremmin ansaitseva ex JÄI. Mutta nykyinen ansaitsee kyllä sitäkin enemmän, että ei meillä todellakaan mitään sika-nautaa syödä, heh-heh.
    Tiedätkö, että koulussakin tarvitaan luistimet, sukset ja kunnon liikuntavarusteet? Joka talvi on ostettava uudet, ellei esim.sukulaisilta saa heille pieniksi jääneitä=käyttökelvollisia.Et voi olla tosissasi jos vieläkin ihmettelet miksi asiaa kyselen?!!!

    Vai etsikkö tältä palstalta sitä "viisasten kiveä" millä saat maksatettua kaikki haluamasi/lapsesi haluamat värmeet ?????????

    Ottaa näemmä luonnon päälle, kun putoaa korkealta ??? Entinen 3-4000 eskoa käteen onkin pudonnut alle puoleen, tökkii siinä varmaan???

    Ja turhaan reuhaat, kun ET OLE YMMÄRTÄNYT tehdä ajantasaista elautasopimusta, kertonee kyllä jotain älyllisestä olemuksestasi, sorry näin vain tuli mieleen.

    Äänestä

  • sun kanssa kirjoitti:

    se vaan käytännössä ei toteudu yleensäkään.

    saa pitää noin 2 viikoa kuukaudessa, sitähän ei saa kompensoida mitenkään ?????? Lähi-vanhempihan "tarvitsee" kyseisen rahamäärän ?`?????????

    Äänestä

  • sitten reuhaat ??? kirjoitti:

    Vai etsikkö tältä palstalta sitä "viisasten kiveä" millä saat maksatettua kaikki haluamasi/lapsesi haluamat värmeet ?????????

    Ottaa näemmä luonnon päälle, kun putoaa korkealta ??? Entinen 3-4000 eskoa käteen onkin pudonnut alle puoleen, tökkii siinä varmaan???

    Ja turhaan reuhaat, kun ET OLE YMMÄRTÄNYT tehdä ajantasaista elautasopimusta, kertonee kyllä jotain älyllisestä olemuksestasi, sorry näin vain tuli mieleen.

    Kukahan sen reuhaamisen aloitti???
    En etsi mitään viisasten kiveä, kysyin vain mielipidettä.Enkä ole sitä tyyppiä että ostan lapselle KAIKKI hänen haluamat ostokset, vain pakolliset ja sillointällöin jotain ylimääräistä.
    Ja mitkä ihmeen 3-4000€?Ei mulla töki mikään asia.Miten niin ajantasaista, aina se on ollut tämä sama ja samat työkuviot.Lapsi vain vanhenee niin yllättävän nopeasti, eikä tällasia asioita kuule joka päivä mieti.Enkä mä missään rahanpuutteessa ole.Älyllisestä olemuksestani voin kertoa sen verran, että ainakin olen terveen lapsen synnyttänyt ja yksin kasvattanut!Ja kaikki on okei.Että mee sä ukko räyhään paineitas johonki muualle.

    Äänestä

  • alkuperäinen--- kirjoitti:

    Kyseiset summat toki olivat pelkkiä heittoja, mutta kun ei ymmärrä vertausta, niin ei.

    Ja mielipeteenhän annoin, muttei arvon "yh":lle kelpaa, kuin sellainen, mikä pönkittää katsantoasi. No, kukin taaplaa tyylillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

typerää kirjoitti:

Voiko se olla syy elareiden korottamiseen kun lapsi ei käy isällään ollenkaan(ehkä pari yötä tänä vuonna).Muuten kyllä käy joskus lomilla isänsä kanssa sukulaistensa luona yökyläilemässä.Lapsi tapaa isäänsä n.kerran kuussa.Isän mielestä minunkin pitäisi kuskata lasta hänen luo? Jo kolme vuotta elareita maksettu minimi 118€.Exällä vakituinen työpaikka, minä työtön.Sopimusta tehtäessä ei edes kysytty exän tuloja.Olen jo aikoja sitten asiasta maininnut ja vastaukseksi vain että, ei mulla ole rahaa!Kommentteja!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu