Milloin olisit valmis

Itse olisin valmis maksamaan TV- maksuni silloin kuin hinta vastaisi tarjontaa.

Eli tuohon nykyiseen hintaan pitäisi tarjonnan olla vähintään samaa luokkaa kuin esim Canal

Mutta niin kauan kuin YLE näyttää pelkkiä ruotsinkielistä propakandaa, ja muuta paskaa, niin ainakin itse koen, että en ole vastuullinen tukemaan heitä maksamalla mitään, ennenkuin he näyttävät jotain joka on maksamisen arvoista!
4333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä en pidä Canal (anal-) pakettia ollenkaan hintansa arvoisena. Ainoa hyvä puoli siinä on se, ettei tarvitse maksaa jos ei niitä kanavia halua katsoa.

Ylen kanavistahan pitäisi lain mukaan maksaa, vaikka ei niitä katsokaan. Kukahan senkin lain on joskus aikaan saanut? Miksi suomeen on pitänyt tällainen sadistinen järjestelmä aikanaan tehdä?

Eihän tällaisesta suoranaisesta vittuilusta ole lopulta hyötyä kenellekään.

Tätä nykyä suomalaisten elämä ja kaikki energia kuluu kaiken maailman mielipuolten keksimien hullujen lakien aiheuttamien ongelmien välttämiseen.

Kaikenlainen positiivinen ja tervejärkinen kehitys on pysähtynyt kokonaan.

Äänestä

Sinulla on tuo perustelu, mulla on se perustelu, ettei vaan huvita maksaa, kun maksun pystyy kiertämäänkin.

Lisäksi YLE:ltä tulee joitain ihan hyviä ohjelmia, lähinnä Pääuutiset ja joitain ajankohtaisohjelmia ja dokumentteja.

Mutta jos mennään lain kirjaimen mukaan, niin tv-maksu pitää maksaa vaikka ei ylen kanavia katsokaan. Suurin osahan suomalaisista kuitenkin tuon maksun maksaa ja pitää näin YLE:n toiminnassa. Verorahoista tuo YLE:n rahoitus pitäisi mielestäni hoitaa suoraan, niin tilanne olisi kaikille sama.

Äänestä

Kyllä YLE:n tarjonta on ylivoimainen verrattuna Canal :n tarjontaan. Canal on hyvin yksipuolinen tarjonnaltaan.

Minä maksan TV-maksuni.

Äänestä

Itse olen kokenut, että televisiosta ei tule kunnon kamaa, joten hankin vuosi sitten DVD-soittimen. Hinta 40 euroa.

Kirjastosta olen lainannut paljon leffoja ja hinta on 50 senttiä, kun sen tilaa esim. netin kautta. (Toimitusmaksu tms.)

Lisäksi minulla on hieman outo harrastus. Katson DVD-leffoja nimenomaan siten, että niissä on englanninkielinen puhe ja englanninkielinen tekstitys. Vastikään tilasin jenkeistä mm. Tohtori Housen tuotantokaudet 1 ja 2 ja on ollut mukava katsella. Ensimmäisessä jaksossa Opettajatar saa sairaskohtauksen.

Lisäksi tilasin Sarjasta M*A*S*H, kaikki 10 tuotantokautta. Hinta koko paketilla on tosin 350 euroa, mutta minulla on tiedossa yli 120 tuntia hauskaa. Tosin sanakirja tulee olemaan lujilla, mutta hauskaa tulee olemaan.

Kun olen katsonut leffat, niin aion joko myydä ne tai säilöä tulevaa uusintakatsomista varten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksamaan TV lupamaksusi?? kirjoitti:

Itse olisin valmis maksamaan TV- maksuni silloin kuin hinta vastaisi tarjontaa.

Eli tuohon nykyiseen hintaan pitäisi tarjonnan olla vähintään samaa luokkaa kuin esim Canal

Mutta niin kauan kuin YLE näyttää pelkkiä ruotsinkielistä propakandaa, ja muuta paskaa, niin ainakin itse koen, että en ole vastuullinen tukemaan heitä maksamalla mitään, ennenkuin he näyttävät jotain joka on maksamisen arvoista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu