Juutuukohan Kaki ulos kerrottuaan olleensa
pahassa huumekoukussa. Aika vaarallista, jos
Kaki sattuukin saamaan flashback:it ja tekee
vaikka jotain ennalta arvaamatonta kanssakilpailijoilleen tai itselleen. No riski
lielee aika pieni, mutta lienee mahdollinen.
Tuskin Sub-Tv uskaltaa ottaa tämmöistä riskiä ja
eiköhän Kaki joudu pakkaamaan tänään laukkunsa.
No pääseepähän Kotiin Narkkaamaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaki on joskus polttanut pilveä. Ainetta joka on laillista tänä päivänä Saksassa, Hollannissa ja Briteissä sen käytöstä ei rangaista. Isoja sivistyneitä maita, joissa luulisi lääketieteen olevan kunnossa. Eli mistään huumeesta ei ole kysymys. Ja Kakin kokeiluista on jo 10 vuotta aikaa. Onhan autokuskille tehty testit ja BB on myös testannut ehdokkaat.
Joten turha puhua asiasta josta ei mitään tiedä
Olen samaa mieltä. Raivostuttaa huhupuheet.
Ja sitä paitsi, melkein kaikki on kokeillut joskus pilveä ja se on fakta.
Ranska, siellä blossi haisee kyllä joka ilta...
Tuskin kaki nyt sentään missään huumekoukussa ole!
ei se olis missään bb jos se jotain käyttäisi.
ne on taloon tullessa testattu moneen kertaan. että haloo!!!!!