Homofobia

siitä antaa kaikkien ihmisten kukkia omalla tavallaan.Mut määrätyt sormet IRTI minusta=DDD

ihmisinä siinä, missä muitakin. Homous/lesbous on vain yksi heidän ominaisuutensa, monien muiden joukossa. Eiköhän heidän elämänsä ole ihan tarpeeksi vaikeaa, ettei sitä ainakaan minun enää tarvitse vaikeuttaa.

naisella on hyvä olla yksi homo ystävä.niin on myös minullakin ja eipä ole mitään vaaraa siitä että hän kävisi kiinni:))
ja homo ystävät on mitä parhaimpia ystäviä:))
noista lespoista mulla ei ole kokemusta..ja toivottavasti ei myös tule.no toki he ovat ihmisiä siinä missä mekin mutta .mutta.mutta.sanotaan näin eläköön he omaa elämäänsä.ihan miten itse haluavat:))

Tunnen henkilöitä (ravintolatyön kautta) kaikista mainitsemistasi suuntauksista ja kaikki ovat ihan kivoja kavereita!

Ex-mieheni siskopuoli on minulle edelleen kuin pikkusisko ( vain neljä vuotta minua nuorempi). Seurasin hänen kehityskaartaan lesboksi, eikä asia ollut hänelle teininä helppo - oli kihloissakin miehen kanssa. Olin hänen uskottunsa pitkään ennen kuin hän kertoi asiasta esim. äidilleen.

Onneksi Hän seestyi ja löysi vihdoin onnen, joka on kestänyt jo toista vuosikymmentä;)

Työkavereina on ollut ja on homo, mutta ei siinä kiireessä ehdi pohtimaan mitä mieltä olisin. Mulle riittää, jos osaa olla se mikä on ja yhteistyö sujuu.

Joskus seurustelin bi-miehen kanssa ja silloin kyllä otti lujille tajuta, että hän on mulle uskoton toisen miehen kanssa. Se juttu jäi sitten siihen, se suhde meinaan.

MP-porukoissa pyörii lesboja joten kyllä heihin tutustuukin. Eivät erotu muista naisista mielestäni mitenkään. MP-näyttelyssä Stadissa kyllä näkee sitten enempi niitä testosteroni-mimmejä ja ne on kyllä ihan äijiä. Joskus oon kyllä miettinyt että olisko ne sittenkin enempi niitä, jotka kokevat syntyneensaä alunperinkin väärään ruumiiseen. Pelkkä lesbous kun ei erotu samalla tavalla.

Homomiehistä jotkut ovat ehkä selkeimmin erotettavissa katukuvasta(kin) ja viimeistään jutellessa mutta ajatellaanpa vaikkapa Freddie Mercurya - kukapa olis homoks uskonut sillon Queenin alkuaikoina ennenkuin asia tuli suuren yleisön tietoon? Tai edesmennyttä 50-luvun filmitähteä Rock Hudsonia?
Eivät hekään mitään kliseisiä naismaisia hahmoja olleet. Miksi meille kuitenkin aina tyrkytetään sellaista homomallia? Missä ihmisyys?

Ihan sama mikä on se suuntaus.
Olen paneutunutkin asiaan ja suhtautumiseeni oikein kunnolla jo vuosia sitten kun skidit syntyi: kuvittelin tilannetta että jompikumpi tulisi kertomaan muusta kuin heteroistisesta suuntautumisestaan. Miten reagoisin?
Päädyin lopputulokseen että lapsi on lapseni aina ja tiikerin tavoin puolustaisin kaikkia hyökkäyksiä vastaan. Minun asiani ei ole tuomita.

Luulenpa, että jokaisen ihmisen lähellä on sekä homoja että lesboja. Useimpien kohdalla on vain siten, että ihminen ei tiedä lähipiirissään jonkun olevan homo tai lesbo. Me aina oletamme kaikkien olevan heteroita - sille ilmiölle on termikin: "hetero-olettamus". Kuitenkin, 6 - 10 % väestöstä on lesboja ja homoja. Suomessa meitä siis on vähintään n. 400 000. Aikuisia lesboja on siis vähintään n. 100 000 (ehkä kaksinkertainen määrä siihen).
Ja, suurin osa meistä ulkonaisesti näyttää ihan tavalliselta naiselliselta naiselta, ja meitä aina pidetään heteroina, koska ihmiset aina olettavat kaikkien olevan heteroita (se hetero-olettamus).

Varmasti jokaisen suvussa, työpaikoilla, harrastuspiireissä jne. on sekä lesboja että homoja. Jos ilmapiiri on avoin, salliva ja turvallinen, niin lesbot ja homot voivat kertoa olevansa lesboja ja homoja. Jos ilmapiiri ei ole avoin ja salliva, silloin sitä ei kerrota - ja silloin on aina olemassa ihmisiä, jotka sanovat "en tunne homoja", tai "en tunne lesboja". Todellisuudessa heidänkin lähipiirissään on homoja ja lesboja, mutta piirin ilmapiiri on liian torjuva, joten lesbot ja homot eivät voi kertoa itsestään. Ilmapiirit voivat olla sellaisiakin, että lesbot ja homot joutuvat näyttelemään heteroa, ts. pitämään jonkinlaista heterokulissia yllä (esim. työpaikoilla, suvuissa, uskonnollisissa yhteisöissä jne.). Ja, nämä ahtaat, torjuvat ilmapiirit johtavat jatkuvasti siihen, että homot ja lesbot tekevät itsemurhia, koska eivät jaksa näytellä heteroa. Kokevat, että eivät ole toivottuja olemassaoloon ja elämään omana itsenään (kun ihminen saa tarpeeksi monta kertaa kuulla torjuvia, ilkeitä, asiattomia ja julmia heittoja homoudesta ja lesboudesta, hän väsyy lopulta, koska liian usein saa kuulla olevansa eitoivottu ihminen).

Minun elämässäni ei lesbouteni ole ongelmia tuottanut :) Olen siis hyväksytty ja pidetty ollut kaikkialla, eikä lesbouteni ole ollut ongelma kenellekään. Ihmisten on kyllä aluksi aina hyvin vaikea uskoa tai sisäistää minua lesboksi, koska olen ulkonaisesti sen näköinen, että he pitävät ulkonäköäni niin naisellisena. Ihmisillä siis on mielikuva, että lesbojen tulisi olla jotenkin maskuliinisia tms. Se mielikuva on väärä. Suurin osa meistä aikuisesta 100 000 lesbosta on ihan naisellisen kaunis nainen, emmekä eroa heteronaisista ulkonaisesti :)
Vastaavasti suurin osa homomiehistä näyttää ulkonaisesti ihan samalta, hyvännäköiseltä miehekkäältä mieheltä kuin heteromiehetkin. Heitä ei erota ulkonaisesti mitenkään heteromiehistä.

Joku kirjoitti tässä ylempänä siitä kiusallisesta tilanteesta, että lesbo oli ihastunut häneen, ja oli surullista tuottaa hänelle sydänsuruja. Minä tunnen sen tilanteen toisinpäin: useasti, ja jatkuvasti, miehet ihastuvat tai rakastuvat minuun. Ja, joka kerran se tuntuu yhtä surulliselta miehen tähden, kun mies on mitä ihanin ja hänelle tulee sydänsuruja, kun kerron olevani lesbo. Itselleni on aina ehdottoman ensisijaista, ihastumisissa ja rakastumisissa, että selvitän onko nainen lesbo vai ei, ennen kuin annan ihastumiselle tai rakastumiselle sijaa itsessäni. Rakastun vain lesboihin, koska vain heidän kanssan rakkaudesta voi tulla totta, ja molemminpuoleista :)

Ylipäänsä, ei meistä, vähintään 100 000, aikuisesta lesbosta suurin osa tee numeroa lesboudestaan (kuten ei heterotkaan tee numeroa heteroudestaan), ja meidät aina oletetaan heteroiksi. Lesbon elämä ei eroa millään tavoin heteronaisen elämästä. Samaa aikuisen ihmisen elämää me elämme. Elämänkumppani lesbolla on nainen - se on se ainoa ero heteronaisiin verrattuna :)
Ja, siksikin me emme millään tavoin ulkonaisesti eroa heteronaisista, ja meidät aina oletetaan heteroiksi.

On vaan kuitenkin ehkä hyvä tiedostaa, että jokaisella meillä on se hetero-olettamus: oletamme työtoverien, sukulaisten ja kaikkien ihmisten olevan heteroita. Se on pelkkä olettamus, joka meissä on, ja se ei vastaa todellisuutta, eikä ole todellisuuden mukainen. Lähellämme on aina homoja ja lesboja - oli kysymys mistä yhteisöstä (suku, työpaikka jne.) tahansa :)

voivat olla aika rasittavia ulostulovaiheessa,muttei muuten mitään problemos.

Ei ole ikinä tullut mieleen että pitäisi jollain erityistavalla "suhtautua".