tylsät

kaaso ja bestman eivät todellakaan osanneet hoitaa tehtäväänsä meidän häissä. Bestman ei osannut kuvata häitämme, vaikka sanoikin että on ennenkin kuvannut että hallitsee homman, eipä se siltä näyttänyt, kun sitten valmista cd:tä katselimme. Ja kaaso oli koko ajan ihan hukassa tehtävistään häissä ja muutenkin häntä sai koko ajan etsiä ja sanoa että teepäs nyt sitä ja tätä, kun ne tehtävät hänelle kuuluivat. Ja meidän häissä ei ollut kaaso järjestänyt mitään pieniä jippoja, vaikka niin lupasikin. Oltiin siinä sitten mieheni kanssa että öö, mitäs nyt tehdään, kun ei olekaan ohjelmaa, kun emme siitä itse huolehtineet, kun kaaso lupasi, ettei meidän tarvitse- etteivät vieraat kyllästy istumaan ja ihmettelemään, ja poistu paikalta kun ei ole mitään toimintaa. No ilta meni niin että vieraat vain istuivat ja juttelivat keskenään ja myöhemmin ovat kysyneet, että mistäs noin ohjelmattomat häät, selitellä siinä sitten. Että huonoimmat avustajat mitä vaan voi löytää. Vaikka aluksi molemmat olivat aivan tohkeissaan, että sitä ja tätä täytyy tehdä ja häissä sitten järjestetään niin ikimuistoisia juttuja että hääparille jää hyvät muistot. Taisi jäädä huonot muistot.
72241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän amatööreiltä voi odottaa ammattilaisen suoritusta. Olisitte palkanneet valokuvaajan ja vaikka (lastenkutsu)taikurin viihdyttämään, jos sellainen kerran olisi ollut mielestänne tarpeellista.

Häiden tunnelma syntyy hääparista ja vieraista yhdessä. Ette voi sysätä "tylsyyttä" pelkästään bestmanin ja kaason syyksi.

Äänestä
  • On melkoista ylilyöntiä odottaa, että yksi ihminen hoitaa kunnon bileet kaikkine ohjelmineen ties kuinka isolle porukalle. Tai kaksikaan. Hääpari on kuitenkin se yksikkö, joka omista häistään vastaa. On ihan kohtuutonta odottaa, että kaaso ja bestman tekevät hääjuhlan.

    Äänestä

  • lupaavat tehdä, jos eivät pysty lupauksiaan lunastamaan?!

    Ei kai kyse ollutkaan siitä, että bestmanin tai kaason olisi _pitänyt_ järjestää, vaan siitä, että he olivat LUVANNEET INNOLLA järjestää ja morsiuspari oli hyvässä uskossa kuvitellut asian olevan hanskassa.

    Jos jotain luvataan, niin HYVÄ YSTÄVÄ, eli tässä tapauksessa kaaso ja bestman, myös lunastaa lupauksensa.

    >>Olisitte palkanneet valokuvaajan ja vaikka (lastenkutsu)taikurin viihdyttämään, jos sellainen kerran olisi ollut mielestänne tarpeellista.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    lupaavat tehdä, jos eivät pysty lupauksiaan lunastamaan?!

    Ei kai kyse ollutkaan siitä, että bestmanin tai kaason olisi _pitänyt_ järjestää, vaan siitä, että he olivat LUVANNEET INNOLLA järjestää ja morsiuspari oli hyvässä uskossa kuvitellut asian olevan hanskassa.

    Jos jotain luvataan, niin HYVÄ YSTÄVÄ, eli tässä tapauksessa kaaso ja bestman, myös lunastaa lupauksensa.

    >>Olisitte palkanneet valokuvaajan ja vaikka (lastenkutsu)taikurin viihdyttämään, jos sellainen kerran olisi ollut mielestänne tarpeellista.

    Ehkä oli vähän kitkerästi sanottu.

    Kommentin läpi pääsi kuultamaan kauhistus moisista viihdykkeistä. Minä kun olen jo sen ikäinen, etten jaksa kauheasti innostua mistään riehakkaista ohjelmanumeroista, enkä sellaisia toivoisi omiin häihini suurin surminkaan. Hyvä ruoka, juoma ja seura riittää. Ohjelmaksi riittää tanssi ja muutama hyvin harkittu puhe.

    Äänestä

  • Syksyn morsian kirjoitti:

    täällä. Minullakin jo tuota ikää (33 v.) ja en todellakaan halua riehakkaita ohjelmanumeroita häihini. Olen ollut vieraana häissä, joissa ohjelmaa oli liikaakin. Koko ajan kun tapahtui jotain "näyttämöllä" niin eihän kaikkea olisi jaksanut seuratakaan, vaan mieluummin jutteli sukulaisten kanssa, sentään oli pitkästä aikaa koko suku koolla. Muutama ohjelmanumero riittää ja tanssi jo sisältyy näihin.

    Äänestä

Tärkeintä lienee kuitenkin se, että te saitte toisenne? Jos ei ole menossa häiden jälkeinen morkkis (luin jostain, että sellainenkin ilmiö nykyään tunnetaan), niin väittäisin, että anna ajan kulua ja unohda asiat, joiden olisit toivonut häissäsi olevan toisin. Muista vain ne, jotka olivat hyvin - ja opettele ainakin nauramaan muille asioille. Häiden tarkoitus kuitenkin edelleen on liittää avioon kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, eikä niinkään "hyvät bileet", ja edellinen kai toteutui kaasosta ja bestmanista huolimatta?

Äänestä
  • Ystäväni kaaso välitti ennen häitä vain omista vaatteistaan,kampauksestaan ja siitä,että saa varmasti käsirannekkeen kukista ym.

    Odottelimme kutsua polttareihin,joka oli kutsu tekstiviestinä morsiusparin kesämökille. Puolet häihin kutsutuista morsiammen ystävisä oli kokonaan kutsumatta. Polttareissa morsian itse piti tunnelmaa yllä. Tylsimmät polttarit ikinä.

    Häissä oli tuttu juttua tms. vastaavaa ohjelmaa,jota kukaan ei kauniina kesäpäivänä jaksanut seurata pätkääkään. Kaanso piti puheen ja muutenkin itsensä esillä. Jäi jotenkin nolo ja vaivautunut olo. Luultavasti myös tämä hääpari oli pettynyt. Kaaso ei vaan tajunnut yhtään,että kotikutoinen piirileikki ei muuten tyylikkäisiin häihin istunut.

    Minä ajattelen, että kunnon polttarit on kaason päävelvollisuus. Parempaa ohjelmaa saa häihin kun luottaa perheen ja sisarusten taitoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

häät kirjoitti:

kaaso ja bestman eivät todellakaan osanneet hoitaa tehtäväänsä meidän häissä. Bestman ei osannut kuvata häitämme, vaikka sanoikin että on ennenkin kuvannut että hallitsee homman, eipä se siltä näyttänyt, kun sitten valmista cd:tä katselimme. Ja kaaso oli koko ajan ihan hukassa tehtävistään häissä ja muutenkin häntä sai koko ajan etsiä ja sanoa että teepäs nyt sitä ja tätä, kun ne tehtävät hänelle kuuluivat. Ja meidän häissä ei ollut kaaso järjestänyt mitään pieniä jippoja, vaikka niin lupasikin. Oltiin siinä sitten mieheni kanssa että öö, mitäs nyt tehdään, kun ei olekaan ohjelmaa, kun emme siitä itse huolehtineet, kun kaaso lupasi, ettei meidän tarvitse- etteivät vieraat kyllästy istumaan ja ihmettelemään, ja poistu paikalta kun ei ole mitään toimintaa. No ilta meni niin että vieraat vain istuivat ja juttelivat keskenään ja myöhemmin ovat kysyneet, että mistäs noin ohjelmattomat häät, selitellä siinä sitten. Että huonoimmat avustajat mitä vaan voi löytää. Vaikka aluksi molemmat olivat aivan tohkeissaan, että sitä ja tätä täytyy tehdä ja häissä sitten järjestetään niin ikimuistoisia juttuja että hääparille jää hyvät muistot. Taisi jäädä huonot muistot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu