Olin työhaastattelussa tällä viikolla Varamiespalvelussa, kun minulle soitettiin yli kolme vuotta vanhan hakemukseni johdosta. Ajattelin, että jo on metallimiehistä pulaa, kun kuntoutustuella olevaa mielenterveyskuntoutujaakin kysytään töihin valimolle.
Menin sitten haastatteluun ja siinä mun edellä haastatateltiin yhtä mannea. Manne kysyi, että mitä palkkaa valimolla maksetaan ja haastattelija sanoi, että päivätöistä saa 9 euroa tunnille palkkaa. Ajattelin, että en hemmetissä lähde sillä palkalla raskaisiin valutöihin, kun jo markka-aikaan tienasin ilman lisiä parhaimmillaan 75 markkaa/tunti.
Sitten tulikin minun vuoroni haastatteluun ja mua vitutti aika paljon sen mannen haastattelun jälkeen. Sanoin, että mulla oli hyvä työmotivaatio vanhassa työpaikassani, kun siellä maksettiin urakkapalkkaa. Haastattelija sanoi, ettei mukamas tiedä tarkkaan sitä palkkaa, jota toimeksiantaja maksaa, vaikka juuri oli sanonut mannelle tarkan tuntipalkan. Haastattelija kumminkin sanoi suosittelevansa minua töihin, vaikka mulla on masennustaustaa ja olen ollut toimeton kohta kolme vuotta.
Minusta tuntuu, että tämä kyseinen valimo ei noudata Tessin mukaista palkkausta. Eikö valimon kannattaisi maksaa parempaa palkkaa, niin väki olisi työhön motivoituneempaa ja työntekijät sitoutuisivat pitempiin työsuhteisiin.
Mitä mieltä olette, lähtisittekö valimolle töihin tolla palkalla?
Valimotöistä 9 euroa/tunti
18
11141
Vastaukset
- tehdä yhtään
mitään, ettei varamiespalvelu vaan vetäis välistä?
Realistisempi palkka vois olla 12-14€.- hermiitti
Kyseessä olisi kumminkin vakityö. En tiedä sitä, että viekö Varamiespalvelu osan palkasta vai onko Varamiespalvelu vaan konsulttina, kun valimo hakee lisää väkeä töihin.
Minä voisin kyllä jo 10 euron palkalla lähteä töihin, mutta 9 euroa kuulostaa tosi pieneltä palkalta. Sillä voisin mennä pienemmälläkin palkalla töihin, että saisin työkokemusta, kun olen ollut jo vuosia toimettomana.
- Jeppe12
koska nykyään saan valimosta huomattavasti paremmin. Ja olen kyl tosta 9€:sta hyvinkin ihmeissään et mikäköhän valimo kehtaa edes tarjota tuollaista "palkkaa" ? peiron?
- ehdottomasti hommiin
Componenta maksaa ainakin aluksi vielä vähemmän kuin tuon 9 €.
Minkähän takia nuoret nykyään luulee saavansa heti aluksi toistakymmentä euroa tunnissa hommasta kuin hommasta...
- työntekijänvuokrausfirmat
ottaa omansa välistä. työntekijälle tarjotaan 9 e/h ja ithe laskutetaan asiakasta 11-14 e/h mukaan. Parempaa palkkaa saisit suoraan firmasta, mutta ne ottaa töihin mielummin sellaiseisen kaverin, jonka tuntevat (esim. Varamiespalvelun kautta tulleen alihankitun työntekijän).
Jos homma kiinnostaa, niin tee työsi hyvin. Sinunhan ei tarvitse uusia sopimustasi Varamiespalvelun kanssa ja voit sopimuksen päättymisen jälkeen hakea töitä suoraan valimolta. Hyvä otetaan aina töihin ja palkkakin on kohdallaan :-)- saattaa olla pieni
Ja muistakaas nuoret, että ei se alkupalkka ole se lopullinen palkka hautaan asti. Aluksi opetellaan hommia ja saadaan "pientä" palkkaa. Siitä se sitten nousee kokemuksen ja osaamisen myötä vuosien varrella firman käytännön mukaan. Mutta se on ihan varmaa että juuri missään aloittelijan alkupalkka ei varmasti ole ns. "kohdallaan".
Tyvestä puuhun noustaan! - kokenut
Jos palkka työntekijällä 9,00 € niin vuokrausfirman veloitus on 17-18 € alv.
Vuokrafirmalle jää tästä noin 4 € / tunti itselle (eikä tarvi tehdä mitään).
Tämä asia on ihan tarkalleen näin.
- on kyllä tehnyt
metalliliiton kanssa sopimuksen, joten palkat menee metallin tessin mukaan, käsittääkseni valimotyökin kuuluu siihen. Olisko ollut alkupalkka. Minullakin oli kesällä alkupalkka vajaa 9 euroa, nyt palkka todistuksen mukaan kta oli kuitenkin vähän yli 12 euroa.
- hermiitti
Kyllä minä sen ymmärrän, että heti alussa ei voi maksaa täyttä palkkaa. Olisin voinut jopa lähteä 9 euron tuntipalkalla töihin tässä tilanteessa. Ei ole vaan valimolta mitään kuulunut, kun kerroin haastattelussa mt-ongelmista.
- kokenut
Varamiespalvelu maksaa pienimmän palkan minkä TES sallii.
Lomakorvaukset ja pekkaset maksetaan joka tilissä eli niiden ei kannata antaa hämätä, normaalifirmassa ne saa kun pitää kesälomaa tai vapaata, ne pidetään Kuramiehissä palkatta. Tuolla palkkasysteemillä hämäävät nuoria. Työterveyshuoltoa ei ole myöskään minkäänlaista jos olet varamiespalvelun hommissa, normaalifirmoissa se yleensä on järjestetty.
Irtisanomisaikoja ei ole ja työn kestosta ei ole takuita, vaikka olisit samassa paikassa kuinka kauan.
- sammukka
Aika turhasta valita hei. Ota tai jätä, ihan hyvää tekis jos pääsist kuule ihmisten ilmoille vähäks aikaa. Saisit elämästäs kiinni ja pystyisit lopettamaan lusmuilun...
- työntekijä
Мitä nyt alkupalkka(Valimotyöntekijä)
- osuva-nimi
Ei ihme, että Varamiespalvelu lyhensi taannoin nimensä osuvammaksi. VMP!
- Sääntelynpurkua
Laittaako SSS-hallitus pystyyn "VTP:n" (VapaaTyönäytePalvelu)?
- idiootit
palkat alas, verot ylös ja ostovoima nolliin, vittu mikä idioottien hallitus..
- vaIinta.tehty
Valimolla olis duunia, mutta koska kaikki paikat on vuokratyöfirmojen kautta niin jätän väliin. Siinä hommassa kun myydään terveyskin halvalla pois.
Työmarkkinat muutenkin aika huonot jos ei halua vuokratyöfirmaa vetämään välistä. Jokaisella lienee oikeus valita elättääkö jotain ylimääräistä riistofirmaa vai tekeekö suoraan työnantajalle.- Urpå
En ymmärrä miksi vuokrafirmoja niin karsastetaan. Itse kun oli nuori ja halusin vain palkkatöitä niin menin vuokrafirman kautta raksa-apulaiseksi. Myöhemmin kiinnostuin metallialasta ja menin myös vuokrafirman kautta töihin. Sitten kouluttauduin metallialalle ja pääsin suoraan työnantajalle töihin missä tein helvetisti töitä. Firma oli kuitenkin perseestä ja ilmapiiri syövyttävä, joten vaihdoin alaa mikä oli elämäni paras pelimiesliike. Mutta vuokrafirmoista jäi hyvä mieli, kun palkka tuli aina ajallaan ja töissä ollessa oli tosiaan "vain töissä" eikä tarvi sekaantua monimutkaisiin ihmissuhdekiemuroihin mitenkään.
- Jatkoa
Urpå kirjoitti:
En ymmärrä miksi vuokrafirmoja niin karsastetaan. Itse kun oli nuori ja halusin vain palkkatöitä niin menin vuokrafirman kautta raksa-apulaiseksi. Myöhemmin kiinnostuin metallialasta ja menin myös vuokrafirman kautta töihin. Sitten kouluttauduin metallialalle ja pääsin suoraan työnantajalle töihin missä tein helvetisti töitä. Firma oli kuitenkin perseestä ja ilmapiiri syövyttävä, joten vaihdoin alaa mikä oli elämäni paras pelimiesliike. Mutta vuokrafirmoista jäi hyvä mieli, kun palkka tuli aina ajallaan ja töissä ollessa oli tosiaan "vain töissä" eikä tarvi sekaantua monimutkaisiin ihmissuhdekiemuroihin mitenkään.
Niin ja palkka oli ja pysyi samana tai huonompana kuin raksa-apulaisena vuokrafirman kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti27345814Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!5011430Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy23311028Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump399820Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla908658Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2856718Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti23405Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j23249Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.253123Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle42973