Yksin

Se on jäänyt taakse, aloita uusi elämä. Sinäkin teet väärin, kun syyllistät. Sinun tehtäväsi ei ole syyllistää, sen tekee Jumala kuoleman jälkeen. Tuo, että "se on jäänyt taakse" kuulostaa siltä, etten ymmärtäisi tilannettasi, mutta ymmärrän sen kyllä ja, vaikka kehoitukseni kuulostaa kliseiseltä, se ei ole sitä.

Elämässä pitää unohtaa vanhat murheet, jotta selviämme siitä onnellisina. Ja kaikista asioista pääsee yli ajan myötä, tai sitten pitää vain hyväksyä ne, eikä tuntea katkeruutta ja vihaa.

Ja jos kerran he ovat aikuistuneet ja ottavat sinut mukaan, anna heille anteeksi ja pidä heihin hyvät välit, mutta etsi sinulle sopivaa seuraa.

Toivottavasti ymmärsit, mitä tarkoitan. Enkä yhtään aliarvioi sinua, nämä neuvot pätevät sinuunkin.

Tsemppiä!

Ymmärrän täysin tilanteesi. Yritä unohtaa tuo kaikki ja tiedän, että se on vaikeaa mutta silti. Ei sun kannata etsiä ketään syyllistä tähän, vaikka syy olisikin joidenkin toisien kuin itsesi. Ohan tuo syrjiminen kiusaamisen yksi lievimmistä ilmiöistä, raastaa henkisesti kyllä aika paljon, vaikka ei todellakaan vedä vertoja oikein vakavalle kiusaamiselle...
Mut elämä jatkuu, vaikka aina ei haluaisikaan.

mulla oli kans se tilanne, että kaikki inhos ja/tai pilkkas. se alko yläasteella. sen alotti 1 poika. en tiedä vieläkään miksi. sitten siihen lähti mukaan muut luokan pojat, ja lopulta ''ystäväni'', joista yksi jo monen vuoden takaa, valehtelivat selän takana ja saivat minut vaikuttamaan täysin idiootilta muiden silmissä. lopulta valittivat kaikille, kuinka en ''ymmärtänyt'' lähteä pois porukasta. vaikka näin tilanteen hyvin, halusin ''ystävältäni'' rehellisyyttä ja kysyinkin suoraan ystävältäni. hän sanoi, ettei ymmärtänyt mistä olisin voinut nii käsittää. se sattui. sattui paljon. samoin ,ku kuulin ite kuinka se kerto luokan toisella puolella hiljaa sille ilkeelle pojalle paikkee pahaa. multa tultiin kysymään siihen liittyen asioita. mä sanoin et en tiedä siitä mitään. ku kerroin tilanteesta sille kaverille (heti sen jäkeen ku olin korostanu miten tärkeetä rehellisyys on) ni se katto mua suoraan ja keilsi kaiken, ihmetteli et kuka olis nii voinu tehä. julmaa. lopulta ne tuli sitte porukalla sanokmaan, että ''me ei haluta enää et pyörit meijän kaa''. pari vuotta myöhemmin yks niistä tuli juttelee niinku ei mitään. musta se tuntu pahalta, eikä olis huvittanu puhua ollenkaa sille. nykyään on tosi vaikee luottaa keneenkään, tutustua ihmisiin, koska menee aina lukkoon ja muistaa mitä kaikkee pahaa voi liian läheinen ihminen tehä, ja tuntuu että kaikki ajattelee, kuinka kamala tyhmä ja ilkeä ihminen mä oon, koska joku johon mä luotin petti mut kokonaan. ihmisten pitäis vähä miettiä miten sellanen vaikuttaa varsinki vaikeimmassa kasvuiässä olevalle nuorelle joka hakee hyväksyntää. en voi sanoa muuta, ku että se on todella julmaa.

anteeks, oli pakko saada se ulos. kiitos jos jaksoit lukea.

todellisuus on julmaa.....

mulla on ollu toi sama juttu tai on edelleen jos jotain pari juttuu pitää koulussa tehä nii usein vaan sanotaan en haluu olla ton pari.en tiiä mikä ihme ihmisiä vaivaa kun,erillaisuuden takia pitää syrjiä.kauheen yksinäista ja kurjaa tunnetta ja kaikki vaan nauraa mullekki jos vahingos teen jotain väärin!!et tuttua on mulle toi juttu.joka päivä koulussa joudun kestää tota samaa paskaa kohtelua..

tiedän tunteen. ensin olin elämäniloinen pikkutyttö, joka ei pahemmin kiusannut ketään. kun sitten mua haukuttiin ja kiusattiin ainakin 5 vuotta, niin musta oltiin lopulta tehty hiljane hissukka, joka ei uskaltanu puhua tai tehdä mitään.

kun kiusaaminen loppu, kesti hetken ennen kuin uskalsin taas olla edes vähän enemmän esillä. nyt musta on tullut kauheen herkkä (ärsyttää vaan kun voi loukkaantuu tosi pienistä asioistakin ihan tosta noin vaan :/). mua ei enää kiusata, eikä esim. kouluunmeno pelota enään, mutta tietysti se vaikutti mun elämään tosi paljon.

tälläsen maailma on musta tehny.

Ennen olin tosi ilonen ja nauravainen. Minun oli helppo tutustua uusiin ihmisiin ja minulla oli paljon kavereita. Mutta sitten kaikki alkoivat kääntyä minua vastaan ja lopulta koulu oli yhtä helvettiä kun kaikki vain aukoivat ja huomauttelivat kaikesta. Sulkeuduin kuoreeni enemmän ja enemmän. Nykyään melkein pelkään ihmisiä ja jos joku puhuu minulle,säpsähtelen olen varma että oikeasti hän vain tekee minusta pilkkaa. Jos jotkut nauravat, olen aivan varma että he nauravat minulle. Olen masentunut ja itken koko ajan, enkä saa mitään aikaiseksi. Kiitos kaikille kun välititte minusta.

Tää jatkuva ruikutus ja muiden syyttely sais
loppua täällä. Ite olin sellane syrjitty henkilö,
enkä ole siitä valittanut kertaakaan...kyllä
sieltä nurkasta pääsee jos HALUA LÖYTYY!

"mitä te mulle teitte", "jättivät aina porukasta
pois eivätkä kuunnelleet." LAPSI HYVÄ EI TÄSSÄ
MAAILMASSA RUIKUTTAJAT PÄRJÄÄ! LAKKAA
SYYTTELEMÄSTÄ JA OTA ITSEÄSI NISKASTA KIINNI!

Oikeesti, tais äiti hyysätä vähän liian pitkään..
tollasia luusereita kukaan kaipaa.

"toivoen, että joskus yrittämiseni palkittaisiin, ja että löytäisin ystäviä...Ei yrittämistäkään ikuisesti jaksa. Vieläpä kun kukaan ei näytä olevan kiinnostunut."

Ei tollane ketään hyödytä, ei sun nykynen tilas
ole eikä ole ikinä ollutkaan muista kiinni, oisit
käpertyny itsesääliin ja muiden syyttelyyn vaikka
kynnen katkeamisesta, jos se siitä olisi kiinni.

Sinun kirjoituksesi oli prikulleen minun ajatuksiani!

En osaa kommunikoida enää ihmisten kanssa. Se on vain vaikeaa, eikä kukaan tätä voi ymmärtää, ellei ole itse kokenut. En ole valinnut yksinäisyyttä, vaikka muut niin luulisivat.

Koitan jaksaa eteenpäin. Haluan sinunkin, sillä se auttaa; tiedän, etten ole ainoa.