Ruotsin vaalit ovat äärimmäisen täpärät. Tuli mieleen, että osasivatko ruosut käyttää tilanteen hyväkseen. Sisu-radion käydä tenttaamassa puoluejohtajia, mitä he lupaavat ruosujen hyväksi. Niin suurella äänimäärällä voisi kilpahuudattaa lisää etuja, tai ainakin lupauksia. Ei kannattaisi ujostella, vaan on taottava kun rauta on kuumaa.
Vaalit!
Heikki
12542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
suurin osa on asunut jo 40 vuotta tai kauemmin Ruotsissa ja vielä useampi on syntynyt Ruotsissa.
Joten turhaa sinä huolestut meidän tarpeista. Minulla ei ainakaan ole tarvetta suomenkielisistä palveluista. Pärjään jopa paremmin ruotsilla nykyään.
Muu maa mustikka, Ruotsi mansikka!
En minäkään tarvitse suomenkielisiä palveluita.
Ruotsinkieli sujuu paremmin kuin suomi.
Myös minulle on Ruotsi mansikka!!
Mitä muuta juuriensa halveksijat ja kansansa vihaajat olisivat? Miksi olette kyykyssä sveduille?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000108&posting=22000000019610997
pidän sekahedelmäsopasta. Eikö ole ihan asiallista vastata että ei tarvitse suomenkielisiä palveluja jos niitä ei todellakaan tarvitse? Ja miksi kaiken pitää koko ajan olla joko tai? Jos sattuu asumaan toisessa maassa ei sen automaattisesti tarvitse tarkoittaa kyykistelyä tai peräaukon nuolemista. Mutta tällaisilla sivosilla maailma on mustaa tai valkoista. Ja kai niitä juuriaan sen verran voi rakastaa että kirjoittaa myös suomen kielellä.
avosylein Ruotissa niin oletko sinä siitä katelelsinen?
Näköjään sinä et kuitenkaan minua hyväksy lainkaan suomalaisena vaikka olen syntyääni suomalainen. Miksi sinä aliarvioit suomalaisia Jaakko? Pidätkö itseäsi joten erikoisen hienona ihmisenä?
Mene vaan takaisin kielipalstalle täältä häriköimästä!
En minä Ruotsiin muuttaessani ajatellutkaan että minun pitäisi saada palvelua suomeksi. En asu Suomessa vaan Ruotsissa ja täällä minulle on itsestään selvyys, että asiat hoituu Ruotsiksi. Pelkkää plussaa on se jos jostain löytyy suomenkielistä apua.
En voi kuvitella, että samanlaista "pakkomiellettä" löytyy tähän kielikysymykseen, kuin mitä näettävästi Suomessa asuvien suomalaisten keskuudessa on!!
En usko, että monikaan arabiankielinen vaatii palvelua arabiaksi tai Italiasta muuttava Italiaksi. Eiköhän ulkomaille muutettaessa olla varauduttu siihen, että omaa äidinkieltään ei joka tilanteessa voi puhua.
Te vaaditte, että Suomessa pitäisi pakkoruotsi lopettaa. Sekä kummastelette miksi Suomessa on käytössä termi "virkamiesruotsi". Miksi miksi miksi.... Mutta sitten toiseen suuntaan huutelette että meidän, ruotsissa asuvien suomalaisten, täytyy vaatia suomenkielistä palvelua. En minä ainakaan vaadi! Jos sitä haluan, muutan takaisin Suomeen. Siellähän sitä suomenkielistä palvelua on joka paikassa. Täällä minä olen poissa Suomesta, joka tarkoittaa sitä, ettei asioita aina voi hoitaa Suomeksi. Ettehän te muuta Espanjaan ja vaadi, että palvelut pitäisi olla Suomeksi!?!
Fennomaanit moittivat kovaan ääneen kun suomenruotsalaiset vaativat palvelua ruotsiksi suomessa, mutta haluaa meidän vaativan palvelua suomeksi ruotsissa. Ruotsi ei ole edes kaksikielinen maa, kun taas suomessa asuu merkittävä määra ruotsinkielisiä.
Mielestäni on täysin selvää että ruotsissa puhutaan ruotsissa. Miten olisi jos kaikki lähi-idän maahanmuuttajat vaatisivat palvelua arabiaksi? Ruotsissa asuu monta maahanmuuttajaa ja on hyvin tärkeää että kaikki puhuisivat samaa kieltää ja tämän kielen nimi on ruotsi.
jokainen kuitenkin saa aivan vapaasti puhua omaa keiltään missä vaan Ruotsissa ilman että kukaan sitä pitää kummalisena. Minusta Ruotsissa on vapaa ilmapiiri ja yksityisrauha jokaisella. Kukaan ei tunkee minun elämääni.
Minulla on sinulle uutinen: Ruotsissa asuu enemmän suomalaisia(n.450 00) kuin Suomessa asuu ruotsinkielisiä(290 000). Suomi ei ole sen kaksikielisempi maa kuin muukaan Euroopan maa, oikeastaan keskiarvoa paljon vähemmän. Suomi on kaksikielinen ainoastaan muodollisesti. En ymmärrä, miksi vastustat suomalaisten oikeuksia omankieliseen palveluun.
Suomi24:n palstoilla ovat fennomaanit joita valtiovaltakin kyykyttää ja pakottaa opiskelemaan ruotsia!
Jaakko Sivonenkin istuu ja opiskelee ruotsia ja tosi kyykyssä!
voitte huoletta pitää siinä Suomen pakkoruotsihuuhailussanne, ei me ruosut sitä kaivata.
Kummassa maassa asuu enemmän ja ketä??