Melbrosia

Olisi kiva kuulla kokemuksia Melbrosia-nimisestä luotaistuotteesta ja sen vaikutuksista vaihtarioireisiin. Itse aloin niitä eilen syömään, sillä oireet olivat vallan kauhiat. Tuntui jotenkin turvallisemmalta aloittaa ensin luontaistuotteilla ja vasta sitten, jos ne ei auta, kääntyä lääkärin puoleen ja miettiä jotain hormonivalmistetta tai korvaushoitoa. Olen kyllä todella yllätynyt millä voimalla tässä iässä (44-v,) hormoonit jyllää. Raskausaikaiset hormonivaihtelut olivat kohdallani lasten leikkiä tähän verrattuna. Mieli soutaa eestaas ja itku ja paha mieli kulkee käsikädessä. Aluksi tuntui jo siltä että alkaako nuppi seota vai mikä on. Nivelet on niin kipeät ettei tahdo liikkeelle päästä, vaikka vielä keväällä suhauttelin rullaluistimilla menemään. Muutenkin tuntuu siltä, ettei noin niinkuin yleisellä tasolla paljon puhuta näistä naisten vaihtarioireista, muuta kuin huumorimielessä. Kertokaa hyvät kanssasisaret, miten itse hoidatte näitä oireitanne ja missä vaiheessa tämä karuselli alkaa helpottaa?
33552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni vaivat (mieliala, kuumotukset ymst.)alkoivat heti kun olin täyttänyt 50. Nyt olen melkein 60.
Aluksi käytin geeliä ja myöhemmin laastaria yhteensä viisi vuotta. Nyt lääkäri lopetti laastarin ja käytän pillereitä (miedoin annos). Yritin olla ensin ilman lääkettä. Kuumotukset kyllä kestäisin, mutta se mieliala oli ihan hirveä. Aina kiukkuinen.
Kahden kuukauden päästä oli pakko aloittaa pillerit. Nyt on hyvä.
Olen käynyt maksantoimintakokeessa. Tulosta en ole vielä kuullut. Kai sitten pillerit on lopetettava jos maksa-arvot nousevat. Katsotaan.
Käyn kerran vuodessa mammografiassa, koska hormonipillereistä ainut vakavampi haitta on rintasyöpä.

Äänestä

tuo Melbrosia. Mie aloitin hoitamisen Vogelin homeopaattisella soija-karnosiinilla kalaöljyllä ja monivitamiinitabletilla. Aion lisätä mukaan vielä E-vitamiinin/vehnänalkioöljyn, kunhan pääsen ostoksille. Vasta viikon verran olen pistellyt, joten en uskalla suurella suulla vaikutuksista vielä puhua, paitsi että tänään oli hetken jo ihan kuin jopa onnellinen olo, mitä ei ole ollut pariin kuukauteen.
Oireetkaan eivät ole vielä olleet kovin vahvat (vaikka ovatkin säikäyttäneet), joten toivon ehtiväni vaihtoehtojen kanssa ajoissa. Mutta jos tosiaan tiukkaa tulee, käännyn lääkärin puoleen enkä pakonomaisesti kaihda hormoneitakaan.

Äänestä

Taidan kokeilla Melbrosia parin viikon päästä ihan vertailuksi kuinka eroaa apteekista ostamastani Menolistica-luontaistuotteesta,se on minulla toiminut erittäin hyvin.
Kokeilin Menomax-luontaisvalmistetta myös mutta ehkä teho oli siinä heikompi,ainakin minulle,tai
sitten saman aikainen elämäntilanteen hässäkkä vei voimat ja tuntui ettei Menomax auttanut,
mutta Menolisticaa kannattaa ehdottomasti kokeilla,siinä päivittäis pillerimäärä on tarpeen mukaan 1-3,
käyn lisäksi kerran kuukaudessa homeopaatilla vyöhyketerapiassa(jalkapohjien ihanaa hierontaa)rentouttavaa ja erittäin hyödyllistä nyt varsinkin kun hormoonit sekoittaa kroppaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaihtarioireisiin kirjoitti:

Olisi kiva kuulla kokemuksia Melbrosia-nimisestä luotaistuotteesta ja sen vaikutuksista vaihtarioireisiin. Itse aloin niitä eilen syömään, sillä oireet olivat vallan kauhiat. Tuntui jotenkin turvallisemmalta aloittaa ensin luontaistuotteilla ja vasta sitten, jos ne ei auta, kääntyä lääkärin puoleen ja miettiä jotain hormonivalmistetta tai korvaushoitoa. Olen kyllä todella yllätynyt millä voimalla tässä iässä (44-v,) hormoonit jyllää. Raskausaikaiset hormonivaihtelut olivat kohdallani lasten leikkiä tähän verrattuna. Mieli soutaa eestaas ja itku ja paha mieli kulkee käsikädessä. Aluksi tuntui jo siltä että alkaako nuppi seota vai mikä on. Nivelet on niin kipeät ettei tahdo liikkeelle päästä, vaikka vielä keväällä suhauttelin rullaluistimilla menemään. Muutenkin tuntuu siltä, ettei noin niinkuin yleisellä tasolla paljon puhuta näistä naisten vaihtarioireista, muuta kuin huumorimielessä. Kertokaa hyvät kanssasisaret, miten itse hoidatte näitä oireitanne ja missä vaiheessa tämä karuselli alkaa helpottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu