The story about vampire
Tuolla hän taas on. Sama nainen, jonka olen nähnyt tänään jo useasti. Olin kavereiden kanssa kaupungilla, ja aina kun tuo nainen käveli ohitseni, hän veti katseeni puoleensa kuin magneetti, vaikka en siihen aiemmin huomiota kiinnittänytkään. Mutta nyt asiat ovat toisin. On pimeää ja olen kävelemässä kotiin yksin. Minua pelottaa ja kuulen sydämeni sykkeen kurkussani. Näen tumman hahmon lähestyvän pitkää suoraa pyörätietä yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Yritän olla kiinnittämättä häneen huomiota ja katselen maata, mutta kuulen hänen jokaisen askeleensa.
Nainen menee ohitseni. Huokaisen helpotuksesta, mutta siinä samassa hänen askeleensa hidastuvat ja hän pysähtyy. Kuulen kuinka hän kääntyy ja jää katselemaan minua. Yritän löytää edestäni jotain, jota hän voisi katsella, mutta tie on tyhjä; ei ristin sielua koko pitkällä suoralla pyörätiellä, jonka pimeys verhoaa katuvalojen reunoista.
Hän ei hievahdakaan, ja suuri pala nousee kurkkuuni. Olen utelias, katseleeko nainen todella minua ja ajattelen, että kurkistan vain vähän ja sitten lähden juoksemaan kotiin. Käännän katseeni olkapääni yli ja näen naisen. Hänen mustat takinhelmansa liehuvat tuulessa. Mustat kengät ja hanskat lisäävät kokomustaa asua. Hänen hiuksensa ovat epätavallisen mustat, tai sitten se johtuu hänen todella kalpeasta ihostaan. Se on valkea kuin lumi. Langanlaiha luurankomainen olemus tekee naisesta vielä silmiinpistävämmän näköisen. Hänen tumman punaiset huulensa ovat totiset ja hänen silmänsä…
Huomaan tuijottavani naista silmiin, jotka ovat hypnoottiset. Silmät vetävät puoleensa, aivan kuin jo päivällä, mutta nyt voimakkaammin. Ne ovat pohjattomat, ja kaikki ajatukseni karkaavat. Alitajuisesti pysähdyn ja käännyn häntä kohti. Hän katselee minua ja hymyilee ilkeätä, onnistumisen riemuista hymyä, joka paljastaa osan hänen valkeista etuhampaistaan.
Hänen katseensa kutsuu minua, ja tuota kutsua en voi olla vastaanottamatta, vaan lähden etenemään häntä kohti. Matkaa on aika pitkästi, mutta vaikka kuinka haluaisin, en voi pysäyttää jalkojani, ja oloni on kuin olisin pelkkä pää vieraassa ruumiissa. Jalkani pysähtyvät noin metrin päähän hänestä. Mikä tuo olento on? Miksi hän juuri minut on valinnut? Mitä hän aikoo tehdä minulle? Pääni täyttyy kysymyksillä, joihin en osaa vastata.
Nainen astuu pari askelta eteenpäin, tarttuu kaulaani ja puristaa niin lujaa, että pystyn tuskin hengittämään. Nainen katselee minua ja alkaa nauraa pelottavaa noitamaista naurua, joka paljastaa hänen valkeat terävät kulmahampaansa.” Hän on vampyyri!!!” Siinä samassa taivaalla välähtää tuhansia salamoita yhtäaikaa, tai sitten se on mielikuvitukseni työtä . ”Tämä on vain pahaa unta, ja tuo nainen ei tee minulle pahaa”, yritän ajatella, mutta ote kaulallani kiristyy. Olen kauhun jäykistämä En voi huutaa enkä itkeä. Kuulen naisen ilkeän naurun, joka kuulostaa loputtomalta. ”Milloin herään tästä painajaisesta?” Nainen kiristää otettaan ja yhtäkkiä huomaan, että jalkani ovat ilmassa ja roikun kaulastani hänen kädessään. ”Tulisipa joku ja lopettaisi tämän helvetin!” mutta kukaan ei tule, ja paikka on kuin noiduttu.
Ote on jo niin kireä, etten näe selvästi ja olen pyörtymäisilläni. Silmäni alkavat sumenemaan, tajuntani alkaa rakoilla ja pyörryn. Juuri sillä hetkellä ote löysää, tipahdan kyljelleni maahan ja tajuntani palaa. Nousen nopeasti istumaan ja alan yskimään kurkkuani pidellen. Tunne on kamala. Alan taas nähdä selvemmin ja näen jälleen naisen edessäni. Hän hymyilee ilkeää hymyä, jälleen. Katselen ympärilleni. En ole enää pyörätiellä. Olen keskellä synkkää metsää. Käännän katseeni kauhuissani taas kohti naista. Hän irvistää leveän hymyn, ja huomaan kuinka hänen kulmahampaansa punottavat verestä. Kokeilen kaulaani. Tunnen jotain kosteaa valuvan arasta kohdasta. Katson kättäni ja näen veren valuvan sormieni välistä. ”Iiiiiiiik!!!” kirkaisen kauhusta. Naisen kasvot hohtavat valkeutta lumen vaikutuksesta, ja hänen silmänsä ovat muuttuneet punertaviksi.
Istun maassa ja itken kauhun valtaamaa hysteeristä itkua. Nainen laskee kätensä minua kohti ja tarttuu käteeni. Rukoilen, että hän tappaisi minut, mutta hän ei kuuntele, vaan nostaa minut ylös voimakkain ottein. Nainen alkaa raahaamaan minua polkua eteenpäin. Yritän nykiä ja potkia, mutta mikään ei auta. Näen, kuinka punainen verijana jää perääni ja voimani alkavat ehtyä. Silloin nainen pysähtyy, ja nostaa minut polulta ja jatkaa matkaa nopeammin, kuin meillä olisi kiire jonnekin.
Tuntoni on hävinnyt, ajatukseni rakoilevat ja maailma alkaa pyöriä silmissäni. Joka puolella ympärilläni on pimeää. Siinä samassa tajuntani pakenee, viimeisen kerran.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tätäkin vois jatkaa jos viitsit