Ruotsin vaalit

Näkyy Suomessa olevan TV:ssä jopa ylimääräisi uutisia Ruotsin vaalien takia.

Mitä se tavis- kainuulaiselle kuuluu ja mitä vaikutusta niillä on muka koko Suomen kannalta? Jos nyt tietysti kommarit tulevat valtaan ja rajat Suomeen suljetaan, niin sitten se jotain voisi vain johonkin pieneen osaan suomalaisia vaikuttaa.
Sellainenhan ei edes ole mahdollista.

Kun kuitenkin vaalit menevöt niinkuin menevät; mitään oleellista muutosta ei tapahdu Ruotsissa eikä sitten sen mukaan Suomessakaan.

Kuitenkin kaikki uutiset ovat täynnään kaikenlaista kommentaattoria ja ennustelijaa. Mutta miksi helvetissä miksi. 95 prosenttia kansasta ei edes tiedä siellä olevan mitään vaaleja.

Voisiko nyt joku viisas kertoa ihan selkeästi, miksi tuollainen vouhotus kuitenkin? Ei mitään hölynpölyä muka jostain yleissivistyksestä ja naapurin tuntemisesta. Sehän on tunnettu jo joka tapauksessa vuosisatoja.

Nimi. Ei vois vähemmän välittää.
6305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinä syy julkisuuteen.

evvk

Äänestä

että tavis kainuulainen on juuri niin juntti, kuin arvata saattaa. Maailma loppuu Mainualle ja Kontiomäkeen. Ei ihme, jos kammoksutaan muualta muuttaneita, ehkä väriltään tummempia ihmisiä.

Tiedoksi vain, että Sukevalle on Mainualta n. 25 km ja Ristijärvi on 40 km Kajaanista pohjoiseen. Aloitetaan "globalisoituminen" vaikka näistä alkeistiedoista.

Äänestä

pikkurilli niin lähtee koko käsi! kyllä se diktatuuri suomessa ihan mahdollista on. jo nyt eletään "piilo" sellaisessa...

Äänestä

katsoa niitä vaalikommentteja. Meet vaikka keittiöön siksi ajaksi tai laitat telkun kiinni, niin helpottaa kummasti. Ja vaalikommentit ovat kohta ohi. Kestä nyt urhoollisesti!

Minä olen kiinnostunut Ruotsin vaaleista. Kyllä vaalit vaikuttavat Suomessakin, koska Ruotsin kanssa tehdään kaikenlaista yhteistyötä, niin taustalla kuin estraadeillakin. Jos nyt valtaa pitävien kanssa on rakennettu luottamukselliset välit, niin uusien voimien noustessa esiin on sama työ ja suhteiden rakentaminen edessä ja se vie oman aikansa. Ei me olla enää yksin tässä maailmassa eikä ilman diplomaattisuhteita mikään ns. sivistynyt maa halua olla.

On hyvä muistaa sekin, että valtava määrä suomalaisia on muuttanut Ruotsiin, suurin osa sotien jälkeen. Sitäkin asiaa voi pohtia monelta kantilta. Moni ei osaa siellä vieläkään puhua kunnolla ruotsia ja monikulttuurisessa maassa eri ryhmille pitää olla omat puolestapuhujansa. Niin Suomestakin pyritään vaikuttamaan kohentavasti ruotsinsuomalaisten asioihin. Ja kai Kainuustakin lähti kapsäkin kanssa ainakin 2 ihmistä sinne Ruotsiin? Onko heistä kuulunut mitään?

Äänestä

Eihän kainuulainen metsäläinen voi olla kiinnostunut maailman menosta. Vain oman kulmakunnan assiat kiinnostaa jos nekään.

Äänestä

Ei sun (pieneen) mieleen tullut ajatella esimerkiksi että on sillä väliä mihin suuntaan porvarit Ruotsin taloutta ruuvaa? On sillä väliä kilpailussa Suomen suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miksi ne kiinnostavat? kirjoitti:

Näkyy Suomessa olevan TV:ssä jopa ylimääräisi uutisia Ruotsin vaalien takia.

Mitä se tavis- kainuulaiselle kuuluu ja mitä vaikutusta niillä on muka koko Suomen kannalta? Jos nyt tietysti kommarit tulevat valtaan ja rajat Suomeen suljetaan, niin sitten se jotain voisi vain johonkin pieneen osaan suomalaisia vaikuttaa.
Sellainenhan ei edes ole mahdollista.

Kun kuitenkin vaalit menevöt niinkuin menevät; mitään oleellista muutosta ei tapahdu Ruotsissa eikä sitten sen mukaan Suomessakaan.

Kuitenkin kaikki uutiset ovat täynnään kaikenlaista kommentaattoria ja ennustelijaa. Mutta miksi helvetissä miksi. 95 prosenttia kansasta ei edes tiedä siellä olevan mitään vaaleja.

Voisiko nyt joku viisas kertoa ihan selkeästi, miksi tuollainen vouhotus kuitenkin? Ei mitään hölynpölyä muka jostain yleissivistyksestä ja naapurin tuntemisesta. Sehän on tunnettu jo joka tapauksessa vuosisatoja.

Nimi. Ei vois vähemmän välittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu