Se saari oli siellä keskellä merta. Kaikki paikalliset olivat joskus nähneet sen ja moni turistikin, mutta ei kukaan siihen koskaan kiinnittänyt huomiota. Se ei ollut sellainen kirjojen saari… Ei sillä ollut jyrkkiä kallioisia rantoja. Ei se myöskään ollut sellainen unelma (hiekkarantoja yms.). Kyllähän siellä tietysti oli hiekkaranta ja oli siellä kallioitakin, mutta jotenkin se ei ollut… kirjoista.
Miten siitä sitten saisi tarinan? Sen saatte lukea, jos haluatte =)
Aloitan sen kuitenkin, ja jos ette pidä, älkää jatkako lukemista.
**************************************************************
Meri ei ollut sellainen, kuin Jane oli kuvitellut. Ei laisinkaan. Se ei kimmeltänyt satumaisena. Eikä se ollut sellainen jännittävän myrskyinenkään. Taivas oli pilvessä eikä ollut oikein mitään nähtävää. Tällainenko hänen lomastaan tulisi?
Jane oli englantilaisesta pikkukylästä ja oli lähtenyt käymään isovanhempiensa luona Kreikassa. Nämä asuivat kuitenkin erässä pienessä kalastajakylässä, eivät missään Ateenassa. Jane oli tullut sinne yöllä, ja näki nyt ensimmäisen kerran välimeren… Auringonottajien meren.
*Jane!! Ukkisi on järjestänyt sinut erään kalastuslaivan mukaan… Näet vähän maisemia.* Huohottava, laiha nainen saapui Janen viereen kalliolle. Naisen päivän paahtamat kasvot olivat ryppyiset, mutta silmät olivat iloiset, kuin pienellä lapsella. Jane yritti hymyillä, mutta sai aikaan vain pienen irvistyksen. Kalastajaveneen mukaan. Vanhojen ukkojen seuraan lähteminen ei oikein houkuttanut.
Jane seisoi veneen laidalla ja katsoi varovasti alas mereen. Laiva sain aikaan aaltoja jotka loivenivat mitä kauemmas ne kerkesivät. Tytön päätä alkoi särkeä, joten hän päätti mennä vähäksi aikaa muualle.
Mikään ei ollut niin kuin Jane oli kuvitellut. Tullessaan saarelle, hän oli ajatellut aurinkorantoja ja ruskettuneita poikia, mutta hän joutuikin kalastusveneelle. Yhtäkkiä Jane huomasi jotain erikoista. Saaren. Se oli myös erilainen, kun hän oli haaveillut, mutta saari kuitenkin. Vene oli pysäytetty pyydysten laskemista varten ja Jane sai rauhassa tarkastella saarta.
Jane oli saarella. Ilmeestä päätellen hänellä oli hauskaa. Hän elehti käsillään ja yritti puhua vähän jotain, mutta kukaan ei ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli erilaisia nuoria. Selvästi erimaista. Se oli sama saari, kun minkä Jane oli nähnyt kalastajaveneestä. *Jane. Herää. Menemme kotiin.* Janen ukki ravisteli tyttöä. Joo… Jane mumisi ja vilkaisi ympärilleen. Kaikki olikin unta. Mutta tuonne saarelle Jane aikoi päästä. Keinolla millä hyvänsä…
*Noniin Jane. Me haemme sinut, sitten iltapäivällä.* Ukki sanoi ja laski pienen veneen veteen. Jane yritti parhaansa mukaan päästä huojuvaan veneeseen ja ponnistelujen jälkeen se onnistuikin. Aluksi soutaminen oli hieman kankeaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi luonnistumaan. Ihana rauhan tunne valtasi Janen ja hiljakseen saari läheni häntä. Vene karahti pohjaan ja revittyään kengät ja sukat jalastaan ja käärittyään lahkeensa Jane hyppäsi veteen ja veti veneen rantaan. Varmistettuaan veneen pysymisen rannassa, kiinnittämällä köyden veneeseen ja erääseen puuhun, hän laittoi kengät jalkaansa ja lähti tutustumaan saareen. Se oli risukkoinen ja kun Jane viimein palasi rantaan odottamaan noutajiaan, hänen jalkansa, naamansa ja käsivartensa olivat naarmuilla.
2 vuotta myöhemmin
Jane oli viimeiset kaksi vuotta käyttänyt tienaamalla rahaa ja värväämällä eri maista nuoria saarelle. Nuoret olivat tuttuja, tutun tuttuja tai tutun tutun tuttuja. Viimein kaikki oli valmista ja seikkailu pystyi alkamaan. Kymmenen nuorta seisoi kalastus aluksessa matkalla saarelle. Joukossa oli englantilainen Jane. Hänellä oli punaiset hiukset ja pisamainen naama. Hän oli söpö ja rohkea tyttö. Koko homma oli Janen idea. Espanjaa joukossa edusti Aida, pieni mustahiuksinen ja sievä tyttö, joka näytti haaveilijalta. Aida oli ensimmäinen mukaan värvätty (Janen lisäksi). Tummahiuksinen, tummat, melkein mustat silmät omistava Dimitri oli kotoisin Venäjältä. Hän näytti armeijan kenraalilta. Italialaisella Andrealla oli korpin mustat hiukset ja jo valmiiksi ruskettunut iho. Andrea oli varsinainen flirttailija ja äärettömän komea. Tummaihoinen Joshua, lahjakas luontotutkija oli kotoisin Keniasta. Suomalainen Anne, oli vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Hän edusti hyvin suomalaista naista. Anne oli reipas ja iloinen.
Irina oli Virosta ja toinen joukon vaaleista tytöistä/naisista. Irinalla oli kummalliset harmaat silmät, jotka saivat hänet näyttämään surulliselta. Ruotsalainen Erik oli vaalea ja pitkä nuori mies. Hän oli reilu ja kaikki uskoutuivat ongelmineen hänelle. Kiinalainen Jing-pa oli viisas. Hän harrasti kung fua ja omasi hyvän itsekurin. Kanadalainen Sylvia oli joukon tyttöjen urheilullisin. Hänellä oli maantienväriset hiukset ja valoisa hymy. Hän oli aina kannustamassa muita. Millainen retkestä sitten tuli. Sitä ei kukaan heistä tiennyt etukäteen…
Nuoret seisoivat saaren rannalla ja katsoivat hitaasti loittonevaa venettä. Olihan heillä soutuvene, mutta se olikin ainoa yhteys ulkomaailmaan. Kaikkien kännyköitä säästeltiin tositapausta varten, sitä paitsi nuoret eivät olleet vielä löytäneet paikkaa jossa olisi tarpeeksi kuuluvuutta.
*Noniin. Ekaksi meidän pitäisi löytää sopiva paikka teltoille.* Jane sanoi englanniksi. (ellei toisin mainita, nuoret puhuvat englantia.) Kaikki ottivat jonkinlaiset kirveet esille ja menivät raivaamaan pientä aukkoa. Rannalle ei kannattanut jäädä, sillä meren korkeus olisi saattanut nousta, tai myrsky viedä teltat suojattomalta rannalta. Niinpä kohta alkoikin kuulua kirveiden paukahtelua ja erimaalaisien laulujen pätkiä.
Leiripaikka oli raivattu ja tytöt ja pojat pystyttäneet omat armeijan telttansa. Sitten rakennettiin puusta pieni pukeutumiskoppi ja ”wc”.
Oli jo ilta ja Joshua sytytteli nuotiota. Erik, Anne, Irina ja Jing-pa juttelivat hiljaisella äänellä ja Jane, Aida, Dimitri ja Andrea lauloivat erimaalaisia lauluja. Tunnelma oli rauhallinen ja yksitellen nuoret katosivat telttoihin.
Aamu valkeni raikkaana. Andrea tiesi patistaa muut jo aikaisin hereille, koska päivän kuumuuteen ei olisi ollut mukava herätä. Jane oli jo laittamassa aamiaista. Se sisälsi ananasta ja kalaa. Yksi teltta oli ruoille varattu, mutta siellä ei tietystikään voinut säilyttää maitoa yms. joten oli luvassa kuukausi ilman helposti pilaantuvia tuotteita.
Irina puki nopeasti bikinit ja juoksi metsän pimennoista rannalle. Oli niin aikainen aamu, että aurinko oli vasta nousemassa. Uskomattoman kauniisti se värjäsi meren ja taivaan purppuralla. Irinan oli pakko jäädä katselemaan näkyä. Laiva, joka lipui ohi, herätti Irinan ja hän muisti minne oli menossa. Vesi oli yllättävän viileää ja kesti hetken ennen kuin tyttö uskalsi uida.
Rannalle alkoi jo ilmestyä muitakin nuoria ja kohta kaikki pulikoivat meressä.
Päivä kului rauhallisesti. Nuoret esittelivät itsensä ja kaikki alkoivat viihtyä kaikkien seurassa.
Illalla Anne kiipeili kallioilla ja ihaili auringon laskua, kun jokin kiinnitti hänen huomionsa. Moottorivene lähestyi saarta. Siellä oli kolme ihmistä ja laatikoita. Ennen saarta se sammutti moottorinsa ja miehet hyppäsivät veteen työntääkseen veneen maihin. Sitten he nostelivat veneestä laatikoita ja veivät ne kallion sisään. Mitä ihmettä oli tekeillä?
Nopeasti Anne vetäytyi metsän suojiin ja lähti hiipimään kohti leiripaikkaa. Muut istuivat jo nuotiolla, kun Anne saapui paikalle. *Hei! Tuolla on miehiä, jotka lastaavat joitain laatikoita kallion koloon* Anne selitti hengästyneenä. *Hei, älä viitsi pelleillä. Ei me olla missään viisikko ja salakuljettajat kirjassa.* Erik sanoi nousten verkkaisesti seisomaan. *Oli mitä oli, meidän ei kannata mennä tutkimaan asiaa…* Aida kuiskasi. *Minusta kannattaisi jättää asia toistaiseksi ja käydä vaikka aamulla vilkaisemassa.* Jane sanoi. Sylvia rypisti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten: *Totta, jos miehet ovat siellä, on typerää mennä tiikerin kitaan.* Kaikki suostuivat ja alkoi levoton yö.
Nuoret istuivat aamiaisella vaitonaisina. Kukaan ei löytänyt sanoja. *OK. Minä ja Jane menemme katsomaan luolaa?* Jing-pa viimein tokaisi. Kaikki nyökkäsivät ja alkoi taas tavallinen hyörinä. Jane ja Jing-pa ja pukivat ylleen kunnon vaatteet, sillä luolassa voi aina olla kylmää.
Sitten muut jäivät katsomaan, kuinka kaksi hahmoa katosi puuston pimentoon.
Taskulamppu valaisi himmeästi luolaa. Vettä tippui jostain tappavan tasaisesti kallioon. Tip… Tip… Tip…
*Hei Jing-pa! Tulepa katsomaan mitä täällä on!* Jane huudahti. Jing- pa juoksi tytön luo ja oli juuri kurkistamassa laatikkoon, kun kuului veneen ääntä. Kaksikko jähmettyi paikoilleen. Ääni läheni lähenemistään. Jing-pa ja Jane lähtivät juoksemaan karkuun, kun yhtäkkiä maa katosi heidän altaan ja kaikki pimeni…
Jing-pa Yritti liikahtaa, mutta ei pystynyt ja lysähti takaisin. Hitaasti hän ryömi vierellään makaavaa Janea kohti. Kieräytettyään tytön ympäri, hän huomasi, että tämä oli vielä tajuton. Apua ei uskaltanut huutaa, sillä jos *rosvot* olisivat olleet vielä paikalla, edessä olisi ollut varma kuolema. Janen silmät alkoivat hitaasti aueta. *Auts!* Jane voihkaisi ja irvisti.
Jing-pa sytytti taskulampun ja antoi valon kiertää rotkoa. Se oli ehkä 3 m syvä. Seinät olivat jyrkät, eivätkä nuoret olisi voineet kiivetä sitä, varsinkaan luut murtuneina. ”Voi pihkura. Me ollaan loukussa.” Jane totesi ääneen molempien mietteet…
Kun ilta alkoi pimentyä, muut alkoivat huolestua. *Missä ne oikeen viipyvät?* Aida huokasi. *Kyllä luulisi, että he ovat jo tutkineet kaiken…* Andrea murahti ja rypisti kulmiaan. Anne kohensi tulta ja hymähti: *Ovat tietysti jääneet kiinni… Kuka sanoo, että miehet eivät voisi tulla sinne keskellä päivää.* *Entä jos he ovat eksyneet luoliin, nehän voivat olla sokkeloisia* Irina kuiskasi peloissaan. *Ei voi olla totta. Vastahan eilen illalla sanoin Annelle, että emme ole missään viisikko ja salakuljettajat kirjassa ja… Nyt vaikuttaa siltä.* Erik naurahti kuivasti. Tunnelma oli jäinen. *Menemme huomenna katsoman. Nyt meidän kannattaa selvittää ajatuksiamme yön yli.* Dimitri huokasi ja lähti kohti poikien telttaa. Pikkuhiljaa porukka alkoi liueta nuotion ympäriltä.
Miten siitä sitten saisi tarinan? Sen saatte lukea, jos haluatte =)
Aloitan sen kuitenkin, ja jos ette pidä, älkää jatkako lukemista.
**************************************************************
Meri ei ollut sellainen, kuin Jane oli kuvitellut. Ei laisinkaan. Se ei kimmeltänyt satumaisena. Eikä se ollut sellainen jännittävän myrskyinenkään. Taivas oli pilvessä eikä ollut oikein mitään nähtävää. Tällainenko hänen lomastaan tulisi?
Jane oli englantilaisesta pikkukylästä ja oli lähtenyt käymään isovanhempiensa luona Kreikassa. Nämä asuivat kuitenkin erässä pienessä kalastajakylässä, eivät missään Ateenassa. Jane oli tullut sinne yöllä, ja näki nyt ensimmäisen kerran välimeren… Auringonottajien meren.
*Jane!! Ukkisi on järjestänyt sinut erään kalastuslaivan mukaan… Näet vähän maisemia.* Huohottava, laiha nainen saapui Janen viereen kalliolle. Naisen päivän paahtamat kasvot olivat ryppyiset, mutta silmät olivat iloiset, kuin pienellä lapsella. Jane yritti hymyillä, mutta sai aikaan vain pienen irvistyksen. Kalastajaveneen mukaan. Vanhojen ukkojen seuraan lähteminen ei oikein houkuttanut.
Jane seisoi veneen laidalla ja katsoi varovasti alas mereen. Laiva sain aikaan aaltoja jotka loivenivat mitä kauemmas ne kerkesivät. Tytön päätä alkoi särkeä, joten hän päätti mennä vähäksi aikaa muualle.
Mikään ei ollut niin kuin Jane oli kuvitellut. Tullessaan saarelle, hän oli ajatellut aurinkorantoja ja ruskettuneita poikia, mutta hän joutuikin kalastusveneelle. Yhtäkkiä Jane huomasi jotain erikoista. Saaren. Se oli myös erilainen, kun hän oli haaveillut, mutta saari kuitenkin. Vene oli pysäytetty pyydysten laskemista varten ja Jane sai rauhassa tarkastella saarta.
Jane oli saarella. Ilmeestä päätellen hänellä oli hauskaa. Hän elehti käsillään ja yritti puhua vähän jotain, mutta kukaan ei ymmärtänyt. Hänen ympärillään oli erilaisia nuoria. Selvästi erimaista. Se oli sama saari, kun minkä Jane oli nähnyt kalastajaveneestä. *Jane. Herää. Menemme kotiin.* Janen ukki ravisteli tyttöä. Joo… Jane mumisi ja vilkaisi ympärilleen. Kaikki olikin unta. Mutta tuonne saarelle Jane aikoi päästä. Keinolla millä hyvänsä…
*Noniin Jane. Me haemme sinut, sitten iltapäivällä.* Ukki sanoi ja laski pienen veneen veteen. Jane yritti parhaansa mukaan päästä huojuvaan veneeseen ja ponnistelujen jälkeen se onnistuikin. Aluksi soutaminen oli hieman kankeaa, mutta pikkuhiljaa se alkoi luonnistumaan. Ihana rauhan tunne valtasi Janen ja hiljakseen saari läheni häntä. Vene karahti pohjaan ja revittyään kengät ja sukat jalastaan ja käärittyään lahkeensa Jane hyppäsi veteen ja veti veneen rantaan. Varmistettuaan veneen pysymisen rannassa, kiinnittämällä köyden veneeseen ja erääseen puuhun, hän laittoi kengät jalkaansa ja lähti tutustumaan saareen. Se oli risukkoinen ja kun Jane viimein palasi rantaan odottamaan noutajiaan, hänen jalkansa, naamansa ja käsivartensa olivat naarmuilla.
2 vuotta myöhemmin
Jane oli viimeiset kaksi vuotta käyttänyt tienaamalla rahaa ja värväämällä eri maista nuoria saarelle. Nuoret olivat tuttuja, tutun tuttuja tai tutun tutun tuttuja. Viimein kaikki oli valmista ja seikkailu pystyi alkamaan. Kymmenen nuorta seisoi kalastus aluksessa matkalla saarelle. Joukossa oli englantilainen Jane. Hänellä oli punaiset hiukset ja pisamainen naama. Hän oli söpö ja rohkea tyttö. Koko homma oli Janen idea. Espanjaa joukossa edusti Aida, pieni mustahiuksinen ja sievä tyttö, joka näytti haaveilijalta. Aida oli ensimmäinen mukaan värvätty (Janen lisäksi). Tummahiuksinen, tummat, melkein mustat silmät omistava Dimitri oli kotoisin Venäjältä. Hän näytti armeijan kenraalilta. Italialaisella Andrealla oli korpin mustat hiukset ja jo valmiiksi ruskettunut iho. Andrea oli varsinainen flirttailija ja äärettömän komea. Tummaihoinen Joshua, lahjakas luontotutkija oli kotoisin Keniasta. Suomalainen Anne, oli vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Hän edusti hyvin suomalaista naista. Anne oli reipas ja iloinen.
Irina oli Virosta ja toinen joukon vaaleista tytöistä/naisista. Irinalla oli kummalliset harmaat silmät, jotka saivat hänet näyttämään surulliselta. Ruotsalainen Erik oli vaalea ja pitkä nuori mies. Hän oli reilu ja kaikki uskoutuivat ongelmineen hänelle. Kiinalainen Jing-pa oli viisas. Hän harrasti kung fua ja omasi hyvän itsekurin. Kanadalainen Sylvia oli joukon tyttöjen urheilullisin. Hänellä oli maantienväriset hiukset ja valoisa hymy. Hän oli aina kannustamassa muita. Millainen retkestä sitten tuli. Sitä ei kukaan heistä tiennyt etukäteen…
Nuoret seisoivat saaren rannalla ja katsoivat hitaasti loittonevaa venettä. Olihan heillä soutuvene, mutta se olikin ainoa yhteys ulkomaailmaan. Kaikkien kännyköitä säästeltiin tositapausta varten, sitä paitsi nuoret eivät olleet vielä löytäneet paikkaa jossa olisi tarpeeksi kuuluvuutta.
*Noniin. Ekaksi meidän pitäisi löytää sopiva paikka teltoille.* Jane sanoi englanniksi. (ellei toisin mainita, nuoret puhuvat englantia.) Kaikki ottivat jonkinlaiset kirveet esille ja menivät raivaamaan pientä aukkoa. Rannalle ei kannattanut jäädä, sillä meren korkeus olisi saattanut nousta, tai myrsky viedä teltat suojattomalta rannalta. Niinpä kohta alkoikin kuulua kirveiden paukahtelua ja erimaalaisien laulujen pätkiä.
Leiripaikka oli raivattu ja tytöt ja pojat pystyttäneet omat armeijan telttansa. Sitten rakennettiin puusta pieni pukeutumiskoppi ja ”wc”.
Oli jo ilta ja Joshua sytytteli nuotiota. Erik, Anne, Irina ja Jing-pa juttelivat hiljaisella äänellä ja Jane, Aida, Dimitri ja Andrea lauloivat erimaalaisia lauluja. Tunnelma oli rauhallinen ja yksitellen nuoret katosivat telttoihin.
Aamu valkeni raikkaana. Andrea tiesi patistaa muut jo aikaisin hereille, koska päivän kuumuuteen ei olisi ollut mukava herätä. Jane oli jo laittamassa aamiaista. Se sisälsi ananasta ja kalaa. Yksi teltta oli ruoille varattu, mutta siellä ei tietystikään voinut säilyttää maitoa yms. joten oli luvassa kuukausi ilman helposti pilaantuvia tuotteita.
Irina puki nopeasti bikinit ja juoksi metsän pimennoista rannalle. Oli niin aikainen aamu, että aurinko oli vasta nousemassa. Uskomattoman kauniisti se värjäsi meren ja taivaan purppuralla. Irinan oli pakko jäädä katselemaan näkyä. Laiva, joka lipui ohi, herätti Irinan ja hän muisti minne oli menossa. Vesi oli yllättävän viileää ja kesti hetken ennen kuin tyttö uskalsi uida.
Rannalle alkoi jo ilmestyä muitakin nuoria ja kohta kaikki pulikoivat meressä.
Päivä kului rauhallisesti. Nuoret esittelivät itsensä ja kaikki alkoivat viihtyä kaikkien seurassa.
Illalla Anne kiipeili kallioilla ja ihaili auringon laskua, kun jokin kiinnitti hänen huomionsa. Moottorivene lähestyi saarta. Siellä oli kolme ihmistä ja laatikoita. Ennen saarta se sammutti moottorinsa ja miehet hyppäsivät veteen työntääkseen veneen maihin. Sitten he nostelivat veneestä laatikoita ja veivät ne kallion sisään. Mitä ihmettä oli tekeillä?
Nopeasti Anne vetäytyi metsän suojiin ja lähti hiipimään kohti leiripaikkaa. Muut istuivat jo nuotiolla, kun Anne saapui paikalle. *Hei! Tuolla on miehiä, jotka lastaavat joitain laatikoita kallion koloon* Anne selitti hengästyneenä. *Hei, älä viitsi pelleillä. Ei me olla missään viisikko ja salakuljettajat kirjassa.* Erik sanoi nousten verkkaisesti seisomaan. *Oli mitä oli, meidän ei kannata mennä tutkimaan asiaa…* Aida kuiskasi. *Minusta kannattaisi jättää asia toistaiseksi ja käydä vaikka aamulla vilkaisemassa.* Jane sanoi. Sylvia rypisti kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten: *Totta, jos miehet ovat siellä, on typerää mennä tiikerin kitaan.* Kaikki suostuivat ja alkoi levoton yö.
Nuoret istuivat aamiaisella vaitonaisina. Kukaan ei löytänyt sanoja. *OK. Minä ja Jane menemme katsomaan luolaa?* Jing-pa viimein tokaisi. Kaikki nyökkäsivät ja alkoi taas tavallinen hyörinä. Jane ja Jing-pa ja pukivat ylleen kunnon vaatteet, sillä luolassa voi aina olla kylmää.
Sitten muut jäivät katsomaan, kuinka kaksi hahmoa katosi puuston pimentoon.
Taskulamppu valaisi himmeästi luolaa. Vettä tippui jostain tappavan tasaisesti kallioon. Tip… Tip… Tip…
*Hei Jing-pa! Tulepa katsomaan mitä täällä on!* Jane huudahti. Jing- pa juoksi tytön luo ja oli juuri kurkistamassa laatikkoon, kun kuului veneen ääntä. Kaksikko jähmettyi paikoilleen. Ääni läheni lähenemistään. Jing-pa ja Jane lähtivät juoksemaan karkuun, kun yhtäkkiä maa katosi heidän altaan ja kaikki pimeni…
Jing-pa Yritti liikahtaa, mutta ei pystynyt ja lysähti takaisin. Hitaasti hän ryömi vierellään makaavaa Janea kohti. Kieräytettyään tytön ympäri, hän huomasi, että tämä oli vielä tajuton. Apua ei uskaltanut huutaa, sillä jos *rosvot* olisivat olleet vielä paikalla, edessä olisi ollut varma kuolema. Janen silmät alkoivat hitaasti aueta. *Auts!* Jane voihkaisi ja irvisti.
Jing-pa sytytti taskulampun ja antoi valon kiertää rotkoa. Se oli ehkä 3 m syvä. Seinät olivat jyrkät, eivätkä nuoret olisi voineet kiivetä sitä, varsinkaan luut murtuneina. ”Voi pihkura. Me ollaan loukussa.” Jane totesi ääneen molempien mietteet…
Kun ilta alkoi pimentyä, muut alkoivat huolestua. *Missä ne oikeen viipyvät?* Aida huokasi. *Kyllä luulisi, että he ovat jo tutkineet kaiken…* Andrea murahti ja rypisti kulmiaan. Anne kohensi tulta ja hymähti: *Ovat tietysti jääneet kiinni… Kuka sanoo, että miehet eivät voisi tulla sinne keskellä päivää.* *Entä jos he ovat eksyneet luoliin, nehän voivat olla sokkeloisia* Irina kuiskasi peloissaan. *Ei voi olla totta. Vastahan eilen illalla sanoin Annelle, että emme ole missään viisikko ja salakuljettajat kirjassa ja… Nyt vaikuttaa siltä.* Erik naurahti kuivasti. Tunnelma oli jäinen. *Menemme huomenna katsoman. Nyt meidän kannattaa selvittää ajatuksiamme yön yli.* Dimitri huokasi ja lähti kohti poikien telttaa. Pikkuhiljaa porukka alkoi liueta nuotion ympäriltä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jatka..
toi on jotenkin mieleenpainuva..
Vaikkei olekkaan mitenkään toden mukainen..
ja jännä idea toi 2 vuotta myöhemmin..