Minä olen

kun kaipaan lastani. Olen erikoinen ja outo kun edes kehtaan tehdä sen. Sosiaalityöntekijä herneen nenäänsä työnsi toivottaessani hyvää rintasyöpää..
491437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

vielä, että muutama vuosi sitten vielä oli toiminnassa Elämän Siipirikot ry. ,joka oli nimenomaan sijoitettujen lasten vanhempien yhdistys. Puh.joht siinä oli Sirkka Säteri, joka itse taisteli vuosikausia eräänkin vääryyden oikaisemiseksi näissä asioissa, mutta ei saanut oikeutta asiassaan.---Mielestäni on TÄYSIN ymmärrettävää se, että vanhemmat eivät jaksa yhdistyksiä perustella eikä heillä riitä voimia yhdistyksen kautta toimimiseen.Vanhemmat ovat niin maahanlyötyjä, alistettuja ja nöyryytettyjä, että hyvä kun jaksavat hengissä edes pysytellä.Mikseivät ne ihmiset, joilla ei tällaista taakkaa ole kannettavana ja joilla siksi on voimaa enemmän,perusta yhdistyksiä meitä ja lapsiamme puolustamaan ?--Joissain kunnissa on jo vertaistukiryhmiä, mutta monet vanhemmat kokevat ne uutena lisänöyryyttämismuotona. Enkä yhtään ihmettele miksi.

Äänestä
  • vaikueudet niin ei siinä ole tavallisen elämän arvoista sijaa.
    Egoistinen näkemys kun on niin yksin saa olla.

    Katso sijaisvanhempia mikä valtavat voimavarat heillä on yhteistyöhaluun.

    Ei ole rahasta kiinni että se houkuttelee. Vaan on kyse lapstenoikeuksista jne. Pyrkimys on saada se tuki ja mahdollisuudet sijaisvanhemmille tässä kovassa arjesa rikottujen lasten huostaanotossa.

    Teillä bioilla olisi paljon voitettavaa ja taistelu omasta sekä lapsenne edunpuolesta olisi arvokkaampaa kuin se raha josta usein täällä kiistelette.
    Ei se raha tuo teillekkään onnea.
    Eikö lapsi ole se joka on arvokas ja ainutlaatuinen teidän elämässä.
    Miksi turmelette niin monen ihmisen elämän.
    Ette ole yksin vaan läheisenne ovat siinä tuskassa myös kun ette hoida omaa perillistänne ja taistele sen puolesta.

    Itse olette vanhempienne lapsia ja sitä ei ole vanhempien helppo nähdä kun oman lapsen elämä menee alamäkeä syystä tai toisesta. Monella teistä on sisaria, miltä heistä tuntuu?

    Ei asia siitä parane jos tänne kirjoittelee että kun joutuu nöyrtymään sehän on sitä jota me sijaisvanhemmat teemme lasten vuoksi ja normaalit empaattiset ihmiset tekevät sen emmekä koe sitä taakkana vaan se on taito ja rikkaus olla nöyrä.

    Oletko käynyt vanhassa saunassa?
    - vanhassa vankilassa?

    Eikö sinulle tule mieleen että Huostaanotettujenlasten yhdistyksestä haette voimia. Siellä paikka jossa keskustella miksi koette itsenne maahanlyödyksi.

    Tuo ajatuksesi ei anna säälille sijaa.
    Ei elämä ja sen hyvyys tule hopeatarjottimella tajolle ilman että tekee jotakin omaa työtä sen eteen.

    Äänestä

  • jos tietää taustojen kirjoitti:

    vaikueudet niin ei siinä ole tavallisen elämän arvoista sijaa.

    ja sassiin

    Äänestä

  • * * * * * * kirjoitti:

    ja sassiin

    oliko asia sellainen että ei sinua kiinnostanut?
    Ei tarvitse silloin kommentoida joku toinen ehkä ottaa sen omakseen ja ryhdistäytyy omassa elämässään. Kenen on se voitto ja mahdollisesti lpsen kotiin saaminen.

    Äänestä

  • jos tietää taustojen kirjoitti:

    vaikueudet niin ei siinä ole tavallisen elämän arvoista sijaa.
    Egoistinen näkemys kun on niin yksin saa olla.

    Katso sijaisvanhempia mikä valtavat voimavarat heillä on yhteistyöhaluun.

    Ei ole rahasta kiinni että se houkuttelee. Vaan on kyse lapstenoikeuksista jne. Pyrkimys on saada se tuki ja mahdollisuudet sijaisvanhemmille tässä kovassa arjesa rikottujen lasten huostaanotossa.

    Teillä bioilla olisi paljon voitettavaa ja taistelu omasta sekä lapsenne edunpuolesta olisi arvokkaampaa kuin se raha josta usein täällä kiistelette.
    Ei se raha tuo teillekkään onnea.
    Eikö lapsi ole se joka on arvokas ja ainutlaatuinen teidän elämässä.
    Miksi turmelette niin monen ihmisen elämän.
    Ette ole yksin vaan läheisenne ovat siinä tuskassa myös kun ette hoida omaa perillistänne ja taistele sen puolesta.

    Itse olette vanhempienne lapsia ja sitä ei ole vanhempien helppo nähdä kun oman lapsen elämä menee alamäkeä syystä tai toisesta. Monella teistä on sisaria, miltä heistä tuntuu?

    Ei asia siitä parane jos tänne kirjoittelee että kun joutuu nöyrtymään sehän on sitä jota me sijaisvanhemmat teemme lasten vuoksi ja normaalit empaattiset ihmiset tekevät sen emmekä koe sitä taakkana vaan se on taito ja rikkaus olla nöyrä.

    Oletko käynyt vanhassa saunassa?
    - vanhassa vankilassa?

    Eikö sinulle tule mieleen että Huostaanotettujenlasten yhdistyksestä haette voimia. Siellä paikka jossa keskustella miksi koette itsenne maahanlyödyksi.

    Tuo ajatuksesi ei anna säälille sijaa.
    Ei elämä ja sen hyvyys tule hopeatarjottimella tajolle ilman että tekee jotakin omaa työtä sen eteen.

    loppuun lukea! (ensimmäinen lukemani näillä palstoilla taas muutamaan päivään ja aina samaa rataa nämä vastaukset)

    Mitä tarkoitat lauseella "Egoistinen näkemys kun on niin yksin saa olla"?

    Sinua edeltävällä kirjoittajalla oli hyvä puheenvuoro, johon vastaat niin kuin et olisi lukenut hänen kirjoitustaan ollenkaan! Pieneen päähäsi ei mahdu muuta kuin 'kovassa arjessa rikottujen lasten' kohtalo. Ketkä niitä lasten kohtaloita rikkovat? Psykiatrit eivät ole väittäneet, että minä olisin rikkonut lapseni kohtaloa, eikä lastensuojelukaan. Mieti vähän, mitä tulet tänne kirjoittamaan!

    Niinpä, meillä bioilla olisi paljon voitettavaa! Siinä olet oikeassa, meillä olisi niin paljon voitettavaa, että on suorastaan ihme, kun koko systeemin maan rakoon lyömät ihmiset jaksavat taistella lastensa puolesta! Alistaminen lähtee monesti lääkärikunnasta alkaen lapsen hoidon suhteen, myös poliitikoista ja heidän välinpitämättömyydestään lapsille asianmukaisen hoidon järjestämisestä, mutta ethän sinä näitä ymmärrä, turha kai tässä sinunlaisillesi on edes yrittää saada ymmärrystä korvien väliin.

    Rahattomien rahasta kitinäkö sinun suurin ongelmasi on? Ei raha onnea tuo, mutta se tuo turvallisuutta ja antaa mahdollisuuden suunnitella tulevaisuutta eteen päin. NIMENOMAAN LAPSI ON SE KAIKKEIN ARVOKKAIN MEIDÄN ELÄMÄSSÄMME!!

    Kerro minulle, kenen elämän MINÄ olen turmellut kun kirjoitat, että olen turmellut monen elämän? Ketä sinä tarkoitat?

    Nimenomaan lapsen hoidosta minäkin olen taistellut noin 9 v ja nimenomaan minun hoidossani hän on tuon ajan ollut muutamaa kuukautta lukuunottamatta. Varsinkin koko kirjoituksesi loppuosa on sellaista soopaa, että ei paljon viitsi lukea!

    Ei meidän alueellamme ollut yhtään vanhempain yhdistystä lapseni lyhyen huostaanoton aikana ja itse en varmasti sitä silloin olisi jaksanut perustaa. Ja mitä saa vanhempainyhdistyksestä? Vertaistukea. Niin saa.

    Kyllä tämän päivän lastensuojelun mädännäisyys on niin syvällä, että sitä ei vertaistuella poisteta. Eikä edes tällä palstalla saa kirjoittaa nekään vanhemmat rauhassa ajatuksistaan ja tunnoistaan, kun sinun tyyliset yleistäjät ryntäävät jatkamaan maahan lyömistä!

    Sinusta on varmaan hauskaa leikkiä ajatuksella, että kaikki huostaanotot tehdään VAIN päihde- tai pahoista mielenterveysongelmista kärsiviltä vanhemmilta. Ei todellakaan tehdä! Mutta jos se sinut tekee onnelliseksi, että haluat elää valhemaailmassa, niin sitä vaan! Onnea sinun onnellisuudellesi! Minä pärjään tästä eteenpäin ilman sinun tyhmiä kommenttejasi!

    Äänestä

  • jos tietää taustojen kirjoitti:

    vaikueudet niin ei siinä ole tavallisen elämän arvoista sijaa.
    Egoistinen näkemys kun on niin yksin saa olla.

    Katso sijaisvanhempia mikä valtavat voimavarat heillä on yhteistyöhaluun.

    Ei ole rahasta kiinni että se houkuttelee. Vaan on kyse lapstenoikeuksista jne. Pyrkimys on saada se tuki ja mahdollisuudet sijaisvanhemmille tässä kovassa arjesa rikottujen lasten huostaanotossa.

    Teillä bioilla olisi paljon voitettavaa ja taistelu omasta sekä lapsenne edunpuolesta olisi arvokkaampaa kuin se raha josta usein täällä kiistelette.
    Ei se raha tuo teillekkään onnea.
    Eikö lapsi ole se joka on arvokas ja ainutlaatuinen teidän elämässä.
    Miksi turmelette niin monen ihmisen elämän.
    Ette ole yksin vaan läheisenne ovat siinä tuskassa myös kun ette hoida omaa perillistänne ja taistele sen puolesta.

    Itse olette vanhempienne lapsia ja sitä ei ole vanhempien helppo nähdä kun oman lapsen elämä menee alamäkeä syystä tai toisesta. Monella teistä on sisaria, miltä heistä tuntuu?

    Ei asia siitä parane jos tänne kirjoittelee että kun joutuu nöyrtymään sehän on sitä jota me sijaisvanhemmat teemme lasten vuoksi ja normaalit empaattiset ihmiset tekevät sen emmekä koe sitä taakkana vaan se on taito ja rikkaus olla nöyrä.

    Oletko käynyt vanhassa saunassa?
    - vanhassa vankilassa?

    Eikö sinulle tule mieleen että Huostaanotettujenlasten yhdistyksestä haette voimia. Siellä paikka jossa keskustella miksi koette itsenne maahanlyödyksi.

    Tuo ajatuksesi ei anna säälille sijaa.
    Ei elämä ja sen hyvyys tule hopeatarjottimella tajolle ilman että tekee jotakin omaa työtä sen eteen.

    ne viimeisetkin itsekunnioituksen rippeet
    ja älä missään nimessä ole "heikko",
    ainakaan tuntemaan minkäänlaistä
    myötätuntoa tai sympatiaa
    heikompiosaisia
    vähäosaisia
    kovia elämäsään kokeneita
    elämän halunsa ja hallintansa menettäneitä
    jne
    kohtaan.
    Äläkä vaan missään nimessä
    vaadi em. kohtalon kokeneille ihmisille
    ammattitaitoista, riittäävää, osaavaa, laadukasta
    yhteiskunnan tukea tai apua!

    Lyö lyötyä,
    vie nöyryytetyltä.......

    Äänestä

  • vie nöyryytetyltä kirjoitti:

    lyö kun ei ole oppinut että nöyryys on valttia se on itsekunnioitusta ja ei riippuvainen yhteiskunta tuesta.

    Äänestä

  • Itse kukin sitä itseään kirjoitti:

    käydä.
    Sairaus, työttömyys, avioero, onnettomuus,
    ihan
    mitä tahansa voi tapahtua,
    joka murentaa sinut
    heikoksi ja puolustuskyvyttömäksi,
    väsyneeksi
    pitämään puoliasi
    "elämän tuulimyllyjä" vastaan...

    ketä pyydät, haluat, anelet
    auttamaan, katsomaan ja ojentamaan auttavan kätensä
    ystävät, tuttavat, sukulaiset kaukana
    omissa töisään, touhuissaan
    .....
    nöyryyttä voi tuntea toista ihmistä kohtaan
    sekä
    kunnioittaa hänen yhtä arvokasta elämäänsä
    kuin itsesikin,
    ilman "potkuja ja lyöntejä" ....

    riippuvainen yhteiskunnan tuesta, enkä ole päihdevanhempi ja silti lapseni on joskus ollut huostaanotettuna. Ai niin, ja totta kai täytyy mainita, että ei ole mielenterveysongelmiakaan.

    Se tuosta sinun matalaotsaisesta yleistämisestäsi!

    Äänestä

  • myös sinulle voi joskus niin kirjoitti:

    käydä.
    Sairaus, työttömyys, avioero, onnettomuus,
    ihan
    mitä tahansa voi tapahtua,
    joka murentaa sinut
    heikoksi ja puolustuskyvyttömäksi,
    väsyneeksi
    pitämään puoliasi
    "elämän tuulimyllyjä" vastaan...

    ketä pyydät, haluat, anelet
    auttamaan, katsomaan ja ojentamaan auttavan kätensä
    ystävät, tuttavat, sukulaiset kaukana
    omissa töisään, touhuissaan
    .....
    nöyryyttä voi tuntea toista ihmistä kohtaan
    sekä
    kunnioittaa hänen yhtä arvokasta elämäänsä
    kuin itsesikin,
    ilman "potkuja ja lyöntejä" ....

    että tulisi "seinä" vastaan. Ei meilläkään ole sukulaisia, tuttavia, ystäviä ollut lähellä noin 9 tunnin matkan päässä kun lapset olivat pieniä. Nyt on kyllä lähellä ystäviä jos apua tarvitsee.

    Eikö ole niin että itse potkii itseään jos antaa elämän mennä hunningolle.
    Raskaat on syyt jos lapsi otetaan huostaan.
    Eikö se hälytyskello jo silloin rupea pirisemään että mihin elämäni on valumassa.

    Äänestä

  • pyrkimyksessä kirjoitti:

    yliopistotason tutkimuksissa ja tämän olen minä itse nähnyt tukihenkilöideni elämässä ja heidän papereissaan.

    Ei varmasti ole kyse likikään aina siitä, että ihminen olisi ANTANUT elämänsä mennä hunningolle!

    Vaikka sinun läheisesi olisivat olleet 19 tunnin matkan päässä kun lapset olivat pieniä, et silti voi verrata tuntemattoman ihmisen elämään omaasi. Pitäisi olla selvä sanomattakin tuollainen asia.

    Äänestä

Kun lukee kirjoituksia joissa ne äidit kirjoittaa joilta lapsi on otettu pois niin niistä huokuu kyllä kaikkein syvin katkeruus mitä voi huokua.
Missään vaiheessa kuitenkaan kukaan ei koskaan kerro M I K S I N I I N P Ä Ä S I KÄYMÄÄN.
Kukaan ei kerro syytä mitä varten lapsi on otettu.

KENELTÄTÄÄN EI LASTA PAKKO-OTETA SIJAISPERHEESEEN, LASTENKOTIIN... ILMAN SYYTÄ
Se että millaiseksi tilanne ajatuu huostaaoton jälkeen ja muuttuuko lapsen bio-koti sellaiseksi että sinne voisi palata jos lapsi haluaa niin ne on kaikki myös aivan omia tarinoita ja silloin juuri mielestäni näitä katkeruuksia syntyy.

Kertokaa aina syy miksi lapsi on otettu.
S I I S O I K E A S Y Y silloin on helpompi ottaa kantaa.
Sossu ei täällä kommentoi se on varma eli teidän on kerrotava molemmat näkökannat realistisesti koska asiolla on aina molemmat puolet ja täällä niitä on aina vain toinen.

Äänestä
  • Menkää heittämään muualle kiviä! Antakaa edes täällä rauha jakaa pahaa oloa. Tämä on biojen palsta ja toimii huonosti vertaistukipalstana, kun Periaatteen Torvet eli Älykääpiöt säksättää täällä. Sinunlaisellesiko joku viitsisi elämäntarinaansa kertoa? Väännätte ja yleistätte yksittäisten ihmisten ja perheitten tragedioita.

    Äänestä

  • Katkera kyllä, so what kirjoitti:

    Menkää heittämään muualle kiviä! Antakaa edes täällä rauha jakaa pahaa oloa. Tämä on biojen palsta ja toimii huonosti vertaistukipalstana, kun Periaatteen Torvet eli Älykääpiöt säksättää täällä. Sinunlaisellesiko joku viitsisi elämäntarinaansa kertoa? Väännätte ja yleistätte yksittäisten ihmisten ja perheitten tragedioita.

    Minäkin olen "bio" vaikka olenkin hoitoalalla.
    Olen siis biosija, toivottavasti en biosika.

    Juuri minulle sinunkin tulisi avautua ja huolesi kertoa, minun täytyisi ensin vain naamioitua kohtalotoveriksesi ja olla olevinaan lapsensa sadisteille alistajille menettänyt epäonnistuntu äiti.
    Sitten kuulisin sinua ahkeraan ja voivottelevana ja lopuksi räväyttäisin totuuden, olenkin tuo hoitaja ja määräisin sinut pakkohoitoon.
    Eli jos on epäonnistunut lapsen hoidossa ja hänet on otettu pakkohuostaan niin on alistuttava ja nöyrryttävä ammattilaisten edessä ja luvata olla kiltti, ei saa ottaa viinaa liikaa, ei saa lyödä lasta, ei saa hylätä ja jättää ravinnotta, ei saa jättää turvatta, koditta...j.n.e.
    Nämä on syitä miksi lapsia otetaan huostaan, mikä Teillä oli.

    Äänestä

  • avaudut minulle kirjoitti:

    Meillä oli semmoinen syy, että lapsen isä, josta erosin kun lapsi oli 9 kk, on yli 10 v uhannut tulla tappamaan/ampumaan/räjäyttämään minut ja lapsemme. Olen ollut tuon takia aika pelokas ja tämmöinen huono äiti kun olen, en ole osannut antaa turvaa lapselleni. Hänellä on pelkoja, että joku tulee ja tappaa meidät...

    Tietysti kysyt sitten, että miksi tein, kehno, lapsen, kun olen näin saamaton ja huono. Ehkä olen heikkolahjainen, en tiedä. Kun en tiedä, niin varmasti olen heikkolahjainen. -Minut olisi varmasti pitänyt steriloida.

    Mutta hyvä, jos sitten auttaisit minut pääsemään pakkohoitoon! Tehdäänköhän siellä pakkohoidossa sterilisaatioita?

    Ihana, kun sain kertoa sinulle, hyvälle ihmiselle, tarinani! Nyt ymmärrän, että tein väärin, kun luulin, että MINUSTA muka olisi äidiksi. Kiitos.

    Äänestä

  • köyhä ja huono kirjoitti:

    Anteeksi, olen varmaan loukannut Sinua pahasti mutta mikset hakanut apua.
    Tappouhkaus; siitä tulee aina syyte. Olisit mennyt heti hakemaan apua kun tuli eka uhkaus.
    Oliko oletettavissa että exäsi olisi toteuttanut uhkauksensa, oliko näyttöä että hän on väkivaltainen.
    Ampumaan, jos uhkaa ampua ja jos vielä omistaa aseita niin ne menee valtiolle.
    M I K S I O L I T KERTONUT LAPSELLESI, NIIN PINELLE LAPSELLE TÄMÄN UHKAN. Olisit pitänyt tiedon vain aikuisten tietona ja hakenut heti apua. Lapselle ei saa mennä tällaista kertomaan ei ole ihme jos alkoi pelätä ja meni huonoon kuntoon.

    Et hyvä ihminen liene heikkolahjainen, eikä sterilointikamaa, on muitakin syitä menettää lapsi kun alkoholi ja huumeet Sinulla oli siis tällainen.
    Mutta miksi menit kaatamaan tuon pelon pienelle lapselle, siksi että olit tuskasi kanssa yksin.
    Et joko uskaltanut tai halusit olla marttyyri.
    Sinusta olisi ollut äidiksi ja toivottavasti vielä on. Haluaisin tulla auttamaan sinua.
    Minua ei tarvis pelätä.

    Äänestä

  • miehelle hoitoa kirjoitti:

    Tältä viestittäjältä puuttuu normaalit empatiataidot, toivottavasti et ole sijari. Kaiken lisäki normaali käsitys itsestä ja omista kyvyistä tipotiessään. Ihmisen, joka syyllistää ihmisen, joka on elänyt tappouhkailujen alla, ei pitäisi mennä lähellekään minkäänlaista avuntarvitsijaa, ei lastakaan. Eli käsitys itsestä "auttajana" on pahasti hakoteillä. Vaihda alaa.

    sitten faktaa. Tappouhkauksista ei todellakaan saa aina tuomiota. Lisäksi uhkailija saa monesti entistä enemmän "vettä myllyynsä" oikeudenkäynnin vuoksi. Usein jopa uhkaukset pistetään viranoamisten tahiolta "eroriitelyksi" eli välttämättä et apua saa. Lisäksi oikeuslaitos ei tuomitse ilman todisteita, uhkailujakin voi tehdä niin ovelasti. Uhri tietää mitä uhkailija tarkoittaaa, mutta muut ei tiedä. Ja lapsi bvalitettavasti kuulee vaikkei erityisesti kerrokaan. Lisäksi lapselle saattaa joutua kertomaan esim. turvajärjestelyistä. Eli laitetaanpas vastuu sille jolle se kuuluu eli uhkailijalle eikä syyllistetä tekemättä jättämissitä yms. uhria. Sitä paitsi sama tialnne voi tulla eteen sijarillakin. Saattaa se bioisä sijareitakin uhkailla, mutta silloin kyllä viranoamiset toimii(ja hyvöä niin) koska uhkailujen ei katsota kuuluvan "vaikeaan avioeroon".

    Äänestä

  • miehelle hoitoa kirjoitti:

    Anteeksi, olen varmaan loukannut Sinua pahasti mutta mikset hakanut apua.
    Tappouhkaus; siitä tulee aina syyte. Olisit mennyt heti hakemaan apua kun tuli eka uhkaus.
    Oliko oletettavissa että exäsi olisi toteuttanut uhkauksensa, oliko näyttöä että hän on väkivaltainen.
    Ampumaan, jos uhkaa ampua ja jos vielä omistaa aseita niin ne menee valtiolle.
    M I K S I O L I T KERTONUT LAPSELLESI, NIIN PINELLE LAPSELLE TÄMÄN UHKAN. Olisit pitänyt tiedon vain aikuisten tietona ja hakenut heti apua. Lapselle ei saa mennä tällaista kertomaan ei ole ihme jos alkoi pelätä ja meni huonoon kuntoon.

    Et hyvä ihminen liene heikkolahjainen, eikä sterilointikamaa, on muitakin syitä menettää lapsi kun alkoholi ja huumeet Sinulla oli siis tällainen.
    Mutta miksi menit kaatamaan tuon pelon pienelle lapselle, siksi että olit tuskasi kanssa yksin.
    Et joko uskaltanut tai halusit olla marttyyri.
    Sinusta olisi ollut äidiksi ja toivottavasti vielä on. Haluaisin tulla auttamaan sinua.
    Minua ei tarvis pelätä.

    Niin. Hain kyllä apua, mutta varmasti jotenkin väärin. Minun olisi pitänyt tuntea sinut jo silloin kauan sitten, niin olisin saanut oikeaa äidinmallia. Isi kävi usein oven takana, vaikka asuimme salaisessa osoitteessa. -En minä lapseni kanssa jakanut näitä ongelmia ihan suoraan, hän vain kuuli isin huudot sieltä oven takaa...

    Mutta kuten sanoin. Turvakotiin menimme vain, koska en tiennyt vielä sinusta.

    Poliisikin auttoi kai väärin.

    Kun olet hoitoalan ihminen, sinä voisit olla esim. Koko Suomen Äiditär!

    Äänestä

  • minä pöhkö kirjoitti:

    pystyi noin terrorisoimaan teitä, tosiaan käsittämätöntä! Lähestymiskielto tepsi meillä,
    eikä lapsia huostaanotettu.

    Äänestä

  • Oletko ensimmäisen kerran täällä?

    Täällä on nimittäin monikin vanhempi kirjoittanut, miksi lapsi on huostaanotettu, mutta kyllä tosiaan tympii kaltaistesi typerysten moukkamainen jauhaminen AINA samasta aiheesta!

    On se nyt ihme, että sinä paukuttelet täällä, että keltään ei lasta oteta ilman syytä ja viimeksi viikon sisällä kuulin lääkärin vahvistuksen oman lapseni turhalle huostaanotolle. Myös sossut ovat koko ajan olleet samaa mieltä: Ei ole syytä kotona huostaanottoon!

    Onko älykkyysosamäärässäsi jotain vikaa, että nämä asiat eivät mene sinulla ymmärrykseen?

    Ja muista tämä: Juuri kaltaisesi samoista asioista jauhajat estävät täällä yleensä kaiken rakentavan keskustelun!

    Mistä sinä olet katkera, että sinun pitää tehdä niin?

    Äänestä

  • Mikä sinulla ongelmana? kirjoitti:

    Oletko ensimmäisen kerran täällä?

    Hän kuuluu sellaiseen poppooseen, että ei kannata hermostua hänenlaisten takia. Ei auta rautalangastaväännöt ei mitkään. -Höpsöttelyllä
    selvitään, kun tuommoisia NiksiPirkka -tätejä kohtaa!

    Äänestä

  • Mikä sinulla ongelmana? kirjoitti:

    Oletko ensimmäisen kerran täällä?

    Täällä on nimittäin monikin vanhempi kirjoittanut, miksi lapsi on huostaanotettu, mutta kyllä tosiaan tympii kaltaistesi typerysten moukkamainen jauhaminen AINA samasta aiheesta!

    On se nyt ihme, että sinä paukuttelet täällä, että keltään ei lasta oteta ilman syytä ja viimeksi viikon sisällä kuulin lääkärin vahvistuksen oman lapseni turhalle huostaanotolle. Myös sossut ovat koko ajan olleet samaa mieltä: Ei ole syytä kotona huostaanottoon!

    Onko älykkyysosamäärässäsi jotain vikaa, että nämä asiat eivät mene sinulla ymmärrykseen?

    Ja muista tämä: Juuri kaltaisesi samoista asioista jauhajat estävät täällä yleensä kaiken rakentavan keskustelun!

    Mistä sinä olet katkera, että sinun pitää tehdä niin?

    Aina on olemassa syy siihen että lapsi otetaan huostaan. Turhia huostaanottoja ei olekaan.
    Lähtökohta on se että kun asia saa sellaisen tilan että aletaan puuhata huostaanottoa niin silloin perheessä on jokin vialla.
    Eli kertokaa syy.
    Tavalliseen perheeseen jossa asiat on kunnossa sossu ei tule kilistämään ovikelloa ja sano että nyt otetaan lapsi huostaan.
    E L I S E S Y Y N Y T KEHIIN.
    Minä en ole juuri mistään katkera, lueskelen vain näitä juttuja ja nyt olen alkanut myös kommentoimaan. Olen lastensuojelun huippuammattilainen enkä ole muuten äiti. Olen isä ja pappa.

    Äänestä

  • huostaanoton syy kirjoitti:

    Olisitko sitten Isitär...tai Papatar! Kaik passaa. Ei meitä haittaa, jos et ole äiti.

    Oisitko vaikka Elise Syy!

    Eniten kiehtoisi varmasti olla Itse Jumala, kuten siinä eräässä sadussa?

    Äänestä

  • pöpsö kirjoitti:

    Huostaan vaan tuollaiselta mukulat kun ei pysty tässäkään syytä sanomaan.

    Äänestä

  • ei siinä mikään auta kirjoitti:

    Huostaan vaan tuollaiselta mukulat kun ei pysty tässäkään syytä sanomaan.

    Tuo narsisti on jossakin kriisissä. Hänelle on pääasia, että saa tuntea toisten olevan huonommassa tilanteessa.

    Kipeä tyyppi, väsyttävä ja tyhmä.

    Äänestä

  • huostaanoton syy kirjoitti:

    Aina on olemassa syy siihen että lapsi otetaan huostaan. Turhia huostaanottoja ei olekaan.
    Lähtökohta on se että kun asia saa sellaisen tilan että aletaan puuhata huostaanottoa niin silloin perheessä on jokin vialla.
    Eli kertokaa syy.
    Tavalliseen perheeseen jossa asiat on kunnossa sossu ei tule kilistämään ovikelloa ja sano että nyt otetaan lapsi huostaan.
    E L I S E S Y Y N Y T KEHIIN.
    Minä en ole juuri mistään katkera, lueskelen vain näitä juttuja ja nyt olen alkanut myös kommentoimaan. Olen lastensuojelun huippuammattilainen enkä ole muuten äiti. Olen isä ja pappa.

    Senkun toistat idiootti

    Äänestä

  • juntti-einareiden kirjoituksista.

    Etkö tunne Suomen lakia sen vertaa, että ei ole lain mukaista rueta liikaa lapsensa asioita nettifoorumilla levittelemään?

    Ja mitä helkkarin kannanottoa sinulta täällä on kukaan pyytänyt? Häivy!

    Äänestä

  • alan julkaisuja ja kirjoituksia
    niin kyllä se asia lähtee sinullekin
    avautumaan...
    lastensuojelun todellisuus ja todellinen tila tämän päivän Suomessa.

    Äänestä

  • avaudut minulle kirjoitti:

    Minäkin olen "bio" vaikka olenkin hoitoalalla.
    Olen siis biosija, toivottavasti en biosika.

    Juuri minulle sinunkin tulisi avautua ja huolesi kertoa, minun täytyisi ensin vain naamioitua kohtalotoveriksesi ja olla olevinaan lapsensa sadisteille alistajille menettänyt epäonnistuntu äiti.
    Sitten kuulisin sinua ahkeraan ja voivottelevana ja lopuksi räväyttäisin totuuden, olenkin tuo hoitaja ja määräisin sinut pakkohoitoon.
    Eli jos on epäonnistunut lapsen hoidossa ja hänet on otettu pakkohuostaan niin on alistuttava ja nöyrryttävä ammattilaisten edessä ja luvata olla kiltti, ei saa ottaa viinaa liikaa, ei saa lyödä lasta, ei saa hylätä ja jättää ravinnotta, ei saa jättää turvatta, koditta...j.n.e.
    Nämä on syitä miksi lapsia otetaan huostaan, mikä Teillä oli.

    Voi itku mikä pösilö sinä olet! Hah-haa!

    Ei taida olla vaarilla lääkitys kohdallaan!

    Vai ottaa viinaa! Ota kuule ihan rauhassa vain!
    Ottaako päähän, että minulla EI OLE päihde- eikä mielenterveysongelmaa ja minulla on lapseni kotona? Minä en ole epäonnistunut äiti koskaan ollutkaan, minä olen onnistunut siinä ja samoin työssäni ERI TAVALLA KUIN SINÄ!

    Mikä sinun pääsi on muuten sairastuttanut? Mikä siihen on syynä, että se tuolla tavalla pimahti? Kyllä täytyy sanoa, että monen ihmisen kohdalla tämä maailma olisi onnellisempi paikka elää kun tuollaisia ei liikkuisi vapaalla jalalla. Tuommoisia ne psykiatrisen puolen supistukset teettivät 90-luvun alusta alkaen.

    Äänestä

  • * * * * * kirjoitti:

    Tuo narsisti on jossakin kriisissä. Hänelle on pääasia, että saa tuntea toisten olevan huonommassa tilanteessa.

    Kipeä tyyppi, väsyttävä ja tyhmä.

    Sinultakin on siis lapsi/lapset otettu pois etkä oikein tahdo ymmärtää syytä, sen verran on tullut vedettyä aineita.

    Äänestä

Juuri tuolla tavalla minun sos.työntekijä antoi ymmärtää, kun sanoin, että haluaisin lapseni asuvan kotona! "Kuinka voit SANOA tuollaista"...

Olin ja olen kysymysmerkki. Tulee paniikin tunne: Tämä ei ole totta. Hänkö panee säännöt sillekin, mitä saan sanoa. Tai ajatella.

Äänestä
  • "antamasta"
    ylhäältäpäin ylemmyyttä tuntevan
    ja sen myös esille tuovan
    viranomaisen/ihmisen tarjoamasta
    "asiakkaalle välttämättömästä ja hänen tiedostamattomastakin"
    avusta.

    Ihmistä voidaan viranomaisten taholta
    alistaa
    viemällä omanarvontunto, itsenäisyys, päätäntävalta omien asioiden suhteen, riippuvuuden toisen "hyväntahtoisuudesta ja hyvänsuopuudesta", nöyryyttämällä, saamalla toinen ihminen tuntemaan itsensä huonommaksi, alempiarvoiseksi jne.

    Sosiaali alistamista.

    Äänestä

vuosia hoitoalalla. Sama tyyppi hokee 'kerro syy, kerro syy', ensin jauhoi samaa sijari-puolella ja nyt täällä.

Tämän ketjun juttu
'laiton uhkaus, miehelle hoitoa'
osoittaa selvästi, että ei kaveri ole ihan sitä, mitä kirjoittaa!

Aikanaan kirjoitti sijareissa myös nimmarilla 'sossu pomo' aivan himmeää tekstiä. Joku arvelikin silloin, että hänen akkansa oli samaan aikaan kirjoittava 'sossu täti'. Tai sitten on kyseessä sama seko, vaihtelee vain eri nimimerkkejä. Mutta ei todellakaan hänen takiaan kannata paljon vaivautua!

Äänestä
  • Ettei olisi pedofiili hän, jonkinlainen sairas kuitenkin.

    Äänestä

  • vaikuttaa kirjoitti:

    Ettei olisi pedofiili hän, jonkinlainen sairas kuitenkin.

    No niin, että on pedofiili jos utelee syitä ihmisiltä lasten huostaanottoon.
    Ihmisiltä jotka täällä valittaa sitä että on lapsi huostaanotettu, valittavat ja vihaavat järjestelmää, purkavat uskomatonta katkeruuttaan.
    Mutta kukaan ei valaise sitä toista puolta että miksi näin on päässyt käymään.
    Ja tämänkö asian pohtija on pedo..
    Ei muuta kun lisää todella avutonta vihaa ja katkeruutta myllyyn.
    Muuten pedosyytteillä on paljon lapsia otettu turhaan huostaan. Se on paha ase se kun oikein kyntää vihassa.

    Äänestä

  • jos haluaa syyn kirjoitti:

    siis aiheettomia huostaanottoja (pedohuhut)

    Äänestä

  • sittenkin on kirjoitti:

    siis aiheettomia huostaanottoja (pedohuhut)

    Jos on esim tapaamis-riidat kehkeytyneet niin kiihkeiksi että esim äiti ottaa lyömäaseekseen sumeassa epätoivossa pedofilian, tuosta vain vihassaan ja tietämättä vastuustaan mitään.
    Niin se on paha juttu. Jos se lähtee rullaamaan eteenpäin niin voi tulla turhia lähestymiskieltoja, jopa lapsen väliaikaista huostaanottoa mutta tuskin ne on jääneet pysyviksi kunhan asia ensin perusteellisesti tutkitaan ja jos aikuiset pääsee jonkinlaiseen sopimukseen ja aiheettoman herjan heittäjä tajuaa vahingon ja osaa pyytää anteeksi ja haluaa sovittelua.
    Ne on vain äärimmäisen arkoja ja hankalia asioita ja ne tietää vain henkilöt jotka niiden kanssa JOUTUU tekemisiin.
    Mutta tuo että nimitit minua pedofiiliksi kun olen tivannut huostaanottojen syitä, se kuullosti oudolta, siitä olen kovin "otettu".
    En kuitenkaan tunne hävinneeni tätä kinastelua.
    Olen yli 30v tehnyt hyvin tärkeää lastensuojelutyötä ja olen isä ja pappa.
    4 vuoden päästä pääsen eläkkeelle ja olen muutamankin sataa huostaanottoa jollainlailla sivunnut työssäni. Ne on kaikki kieltämättä aina ikäviä juttuja en ole niin "sadisti" että olisin hamuamassa lapsia laitoksiin joissa saisin niitä käydä ottamassa kiinni.
    Olen saanut täällä kirjoittaessani niin pajon "paskaa" silmille vaikka olen auttanut niitä lapsia joiden vanhemmat ei ole pystyneet kasvattamaan.
    Hyvin usein ollaan myös päädytty lapsen takaisin sijoittamiseen omaan kotiin.
    Se on aina ollut hyvin iloinen tapahtuma.

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    haukkunut "pedoksi". ja sitä paitsi huoltajuusriidoissa saatetaan käyttää aseena insestiä. Projektio?Luulisi asiantuntijan käsiiteiden tietävän eron, vai mitä asian tuntija?

    Äänestä

  • jos haluaa syyn kirjoitti:

    No niin, että on pedofiili jos utelee syitä ihmisiltä lasten huostaanottoon.
    Ihmisiltä jotka täällä valittaa sitä että on lapsi huostaanotettu, valittavat ja vihaavat järjestelmää, purkavat uskomatonta katkeruuttaan.
    Mutta kukaan ei valaise sitä toista puolta että miksi näin on päässyt käymään.
    Ja tämänkö asian pohtija on pedo..
    Ei muuta kun lisää todella avutonta vihaa ja katkeruutta myllyyn.
    Muuten pedosyytteillä on paljon lapsia otettu turhaan huostaan. Se on paha ase se kun oikein kyntää vihassa.

    ymmärrettävää - varsinkin - kuten tänään taas tuo sossun kirjoitus todistaa viranomaisten kyvyttömyyttä asianmukaiseen asioiden käsittelyyn. Turha siitä bioja on syyttää, luulisi tyhmemmänkin tajuavan.

    Ja mitä ihmeen tilivelvollisuutta on omista asioista kenellekään. Moukka tuollainen kerjääjä täällä! Minun lapseni huostaanoton syyn kohdalla oli aikoinaan epikriisi sairaalasta, vaikka siinä ei minua syyllistetäkään lapsen sairaudesta. Sitten joku idiootti vielä vaatii selvittelemään syitä täällä, hah!

    Äänestä

  • en ole ketään kirjoitti:

    haukkunut "pedoksi". ja sitä paitsi huoltajuusriidoissa saatetaan käyttää aseena insestiä. Projektio?Luulisi asiantuntijan käsiiteiden tietävän eron, vai mitä asian tuntija?

    Kyllä sinä herjasit minua pedofiiliksi.
    Nyt yrität saivarrella ja pyristellä irti verkosta johon itsesi ajoit.
    Insestin harjoittaja on pedofiili eli jos nimität jotain ihmistä pedofiiliksi niin on aivan sama miten hän tuota mieltymystään harjoittaa. Pedo on pedo teki hän tekoaan sitten perheen sisällä tai esim jonkun viran antaman mahdollisuuden myötä.
    Mutta sinä olet nimittänyt minua pedofiiliksi ja siitä me nyt jatkamme.
    Odota yhteydenottoja.

    Äänestä

  • kohtaan on sentään kirjoitti:

    ymmärrettävää - varsinkin - kuten tänään taas tuo sossun kirjoitus todistaa viranomaisten kyvyttömyyttä asianmukaiseen asioiden käsittelyyn. Turha siitä bioja on syyttää, luulisi tyhmemmänkin tajuavan.

    Ja mitä ihmeen tilivelvollisuutta on omista asioista kenellekään. Moukka tuollainen kerjääjä täällä! Minun lapseni huostaanoton syyn kohdalla oli aikoinaan epikriisi sairaalasta, vaikka siinä ei minua syyllistetäkään lapsen sairaudesta. Sitten joku idiootti vielä vaatii selvittelemään syitä täällä, hah!

    riitojen takia tehtävät sijoitukset eivät todellakaan ole likikään aina mitään insesti-epäilyjä!

    Ja se huoltajuusriita huostaanotto, jota itse olen seurannut alku metreiltä alkaen, on kestänyt jo useamman vuoden. Se siitä nopeasta kotiuttamisesta.

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    Jos on esim tapaamis-riidat kehkeytyneet niin kiihkeiksi että esim äiti ottaa lyömäaseekseen sumeassa epätoivossa pedofilian, tuosta vain vihassaan ja tietämättä vastuustaan mitään.
    Niin se on paha juttu. Jos se lähtee rullaamaan eteenpäin niin voi tulla turhia lähestymiskieltoja, jopa lapsen väliaikaista huostaanottoa mutta tuskin ne on jääneet pysyviksi kunhan asia ensin perusteellisesti tutkitaan ja jos aikuiset pääsee jonkinlaiseen sopimukseen ja aiheettoman herjan heittäjä tajuaa vahingon ja osaa pyytää anteeksi ja haluaa sovittelua.
    Ne on vain äärimmäisen arkoja ja hankalia asioita ja ne tietää vain henkilöt jotka niiden kanssa JOUTUU tekemisiin.
    Mutta tuo että nimitit minua pedofiiliksi kun olen tivannut huostaanottojen syitä, se kuullosti oudolta, siitä olen kovin "otettu".
    En kuitenkaan tunne hävinneeni tätä kinastelua.
    Olen yli 30v tehnyt hyvin tärkeää lastensuojelutyötä ja olen isä ja pappa.
    4 vuoden päästä pääsen eläkkeelle ja olen muutamankin sataa huostaanottoa jollainlailla sivunnut työssäni. Ne on kaikki kieltämättä aina ikäviä juttuja en ole niin "sadisti" että olisin hamuamassa lapsia laitoksiin joissa saisin niitä käydä ottamassa kiinni.
    Olen saanut täällä kirjoittaessani niin pajon "paskaa" silmille vaikka olen auttanut niitä lapsia joiden vanhemmat ei ole pystyneet kasvattamaan.
    Hyvin usein ollaan myös päädytty lapsen takaisin sijoittamiseen omaan kotiin.
    Se on aina ollut hyvin iloinen tapahtuma.

    tilanteista. Se palsta, jossa kävin äsken ennen tänne tuloa, kuvasi hyvin tuota todella väärää asennetta, mikä sinulla on.

    Minkä helkkarin perusteella sinulla on kanttia irvistellä yh-äitiä, että on 'tehnyt lapsen lelukseen, joka ei pysykään pienenä ja jota ei ole ollut kykyä kasvattaa??'

    Kuulutko siihen pimeäpäiseen porukkaan, jotka luulevat lasten kaikkia käytöshäiriöitä vanhemman kasvatuskyvyttömyydestä johtuviksi? Olisi todellakin aihetta mennä vähän lisäkoulutukseen päivittämään tietosi tätä päivää vastaaviksi!

    Äänestä

  • kohtaan on sentään kirjoitti:

    ymmärrettävää - varsinkin - kuten tänään taas tuo sossun kirjoitus todistaa viranomaisten kyvyttömyyttä asianmukaiseen asioiden käsittelyyn. Turha siitä bioja on syyttää, luulisi tyhmemmänkin tajuavan.

    Ja mitä ihmeen tilivelvollisuutta on omista asioista kenellekään. Moukka tuollainen kerjääjä täällä! Minun lapseni huostaanoton syyn kohdalla oli aikoinaan epikriisi sairaalasta, vaikka siinä ei minua syyllistetäkään lapsen sairaudesta. Sitten joku idiootti vielä vaatii selvittelemään syitä täällä, hah!

    Niin, kun oikein valittaa ja on tuskainen ja syyttää järjestelmää siitä että lapsi on otettu huostaa niin täytyy sitä nyt kertoa koko asia jotta voi sitten pyytä puolueettomia kannanottoja.
    Tuomarikin huomioi aina molemmat osapuolet oli sitten kyseessä jääkiekko tai pankkiryöstö.
    Koko totuus on aina kaivettava esiin kun lähdetään purkamaan ongelmaa.
    Et voi täältä hakea tukea tuskaasi jos annat valheelisia tietoja, tuskasi vain syvenee kun itse kuitenkin tiedät syyn.
    Niin, sen vielä tuon esiin, huonstaanotto ei aina ole pakkohuostaanotto. On toki tilanteita joissa se tulee eteen jopa siten että bio itse esittää jonkun viranomaisen auttamana että olisi viisasta viedä lapset turvallisempaan paikkaan, niihinkin on aina syyt.

    Äänestä

  • toisten huostaanotto- kirjoitti:

    tilanteista. Se palsta, jossa kävin äsken ennen tänne tuloa, kuvasi hyvin tuota todella väärää asennetta, mikä sinulla on.

    Minkä helkkarin perusteella sinulla on kanttia irvistellä yh-äitiä, että on 'tehnyt lapsen lelukseen, joka ei pysykään pienenä ja jota ei ole ollut kykyä kasvattaa??'

    Kuulutko siihen pimeäpäiseen porukkaan, jotka luulevat lasten kaikkia käytöshäiriöitä vanhemman kasvatuskyvyttömyydestä johtuviksi? Olisi todellakin aihetta mennä vähän lisäkoulutukseen päivittämään tietosi tätä päivää vastaaviksi!

    Jos se on irvistelyä että satun tietämään niin monta tapausta joissa puperteetin loppupuolella tyttö kimpaantuu "kotonaan" äidilleen ja joskus on myös sellainen koti jossa on aivan oikeesit isäkin vielä olemassa - tyttö tekee PIRUUTTAAN lapsen.
    Tämä totuus varmaan järkyttää sinua mutta olen varma että tiedät näinkin olevan.
    Minä irvistelen noille vastuuttomille räkänokille jotka näitä lapsia tekee suoraan huostaanottoon.
    Sellaista on ja sinäkään et voi sille mitään.
    Tämä totuus on niin tabu että se juuri saa teidät hysteeriset epäonnistuneet äidit joilta lapsia on otettu pois - ragoimaan noin sairaasti täällä.
    Joillain teillä on kieltämättä joku pieni loppututkintokin kun osaatte niin "sivistyneesti" ja kauhistellen kirjoitta. Totuuden te peitätte edelleen jonnekin josta siitä ei kuitenkaan pääse eroon. Yöllä kun sammutat lukuvalon ja yrität alkaa nukkua, tunnet miten totuus hiipii vaatekomeron takaa siihen sänkysi viereen ja tuojottaa sinua.

    Äänestä

  • olet nimittänyt kirjoitti:

    Kyllä sinä herjasit minua pedofiiliksi.
    Nyt yrität saivarrella ja pyristellä irti verkosta johon itsesi ajoit.
    Insestin harjoittaja on pedofiili eli jos nimität jotain ihmistä pedofiiliksi niin on aivan sama miten hän tuota mieltymystään harjoittaa. Pedo on pedo teki hän tekoaan sitten perheen sisällä tai esim jonkun viran antaman mahdollisuuden myötä.
    Mutta sinä olet nimittänyt minua pedofiiliksi ja siitä me nyt jatkamme.
    Odota yhteydenottoja.

    joka tuntee seksuaalista vetoa keskimäärin alle 12-v lapsiin. Insestiin voi syyllistyä esim. 15-vuotiaaseen omaan lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta. Psykiatrisessa mielessä kyse ei ole pedofiliasta välttämättä.

    Äänestä

  • "idiootti" kirjoitti:

    Niin, kun oikein valittaa ja on tuskainen ja syyttää järjestelmää siitä että lapsi on otettu huostaa niin täytyy sitä nyt kertoa koko asia jotta voi sitten pyytä puolueettomia kannanottoja.
    Tuomarikin huomioi aina molemmat osapuolet oli sitten kyseessä jääkiekko tai pankkiryöstö.
    Koko totuus on aina kaivettava esiin kun lähdetään purkamaan ongelmaa.
    Et voi täältä hakea tukea tuskaasi jos annat valheelisia tietoja, tuskasi vain syvenee kun itse kuitenkin tiedät syyn.
    Niin, sen vielä tuon esiin, huonstaanotto ei aina ole pakkohuostaanotto. On toki tilanteita joissa se tulee eteen jopa siten että bio itse esittää jonkun viranomaisen auttamana että olisi viisasta viedä lapset turvallisempaan paikkaan, niihinkin on aina syyt.

    Lapsia kirjataan myös huostaanotetuksi siksi, että psykiatriset sairaalan osastot eivät pysty hoitamaan lapsia niin, että heidän ongelmansa tulisivat korjatuksi.

    Lapsia pidetään siellä säilössä muutamia kuukausia ja heitä yritetään sopeuttaa elämään laitoksen rytmiin ja päiväjärjestykseen. Vanhempia juoksutetaan palvereissa ja neuvotteluissa. Sossut pyydetään usein mukaan tässä vaiheessa.

    Sillä ajalla kun lapsi on osastolla,yritetään noissa palavereissa etsiä mitä vikaa vanhemmuudessa on. Onpahan lapsen osastolle tulon syy mikä tahansa, hoito on tällaista.

    Kun sitten kaikki sairaalan rutiinit on käyty läpi eikä lapsi ole saanut apua varsinaiseen ongelmaansa, hänet lähetetään pois toiseen laitokseen. Tässä vaiheessa lapsi yleensä huostaanotetaan. Näin sairaala pääsee vastuusta eroon, kun lapsi heitetään pyörimään seuraavan laitoksen rattaisiin.

    Äänestä

  • hiipivä totuus kirjoitti:

    Jos se on irvistelyä että satun tietämään niin monta tapausta joissa puperteetin loppupuolella tyttö kimpaantuu "kotonaan" äidilleen ja joskus on myös sellainen koti jossa on aivan oikeesit isäkin vielä olemassa - tyttö tekee PIRUUTTAAN lapsen.
    Tämä totuus varmaan järkyttää sinua mutta olen varma että tiedät näinkin olevan.
    Minä irvistelen noille vastuuttomille räkänokille jotka näitä lapsia tekee suoraan huostaanottoon.
    Sellaista on ja sinäkään et voi sille mitään.
    Tämä totuus on niin tabu että se juuri saa teidät hysteeriset epäonnistuneet äidit joilta lapsia on otettu pois - ragoimaan noin sairaasti täällä.
    Joillain teillä on kieltämättä joku pieni loppututkintokin kun osaatte niin "sivistyneesti" ja kauhistellen kirjoitta. Totuuden te peitätte edelleen jonnekin josta siitä ei kuitenkaan pääse eroon. Yöllä kun sammutat lukuvalon ja yrität alkaa nukkua, tunnet miten totuus hiipii vaatekomeron takaa siihen sänkysi viereen ja tuojottaa sinua.

    huoltajuuskiistan hävinneen "isuin" tarinaa.
    Noinko iltaisin tunnet omista teoistasi?
    Projisoit sen sitten äiteihin.
    Oletko kertonut omalle äidillesi, kuinka epäonnistunut hän on sinua kasvattaessaan, olethan tuollainen?

    Äänestä

  • on henkilö kirjoitti:

    joka tuntee seksuaalista vetoa keskimäärin alle 12-v lapsiin. Insestiin voi syyllistyä esim. 15-vuotiaaseen omaan lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta teosta. Psykiatrisessa mielessä kyse ei ole pedofiliasta välttämättä.

    No tämäkö tässä nyt oli ketjun aihe.??
    Sinä syytit minua pedofiiliksi ja piste.
    Pelataan peli nyt loppuun.

    Äänestä

  • "idiootti" kirjoitti:

    Niin, kun oikein valittaa ja on tuskainen ja syyttää järjestelmää siitä että lapsi on otettu huostaa niin täytyy sitä nyt kertoa koko asia jotta voi sitten pyytä puolueettomia kannanottoja.
    Tuomarikin huomioi aina molemmat osapuolet oli sitten kyseessä jääkiekko tai pankkiryöstö.
    Koko totuus on aina kaivettava esiin kun lähdetään purkamaan ongelmaa.
    Et voi täältä hakea tukea tuskaasi jos annat valheelisia tietoja, tuskasi vain syvenee kun itse kuitenkin tiedät syyn.
    Niin, sen vielä tuon esiin, huonstaanotto ei aina ole pakkohuostaanotto. On toki tilanteita joissa se tulee eteen jopa siten että bio itse esittää jonkun viranomaisen auttamana että olisi viisasta viedä lapset turvallisempaan paikkaan, niihinkin on aina syyt.

    haloo hei

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummallinen kirjoitti:

kun kaipaan lastani. Olen erikoinen ja outo kun edes kehtaan tehdä sen. Sosiaalityöntekijä herneen nenäänsä työnsi toivottaessani hyvää rintasyöpää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu