Heippa,
Mikähän meidän tyttöä vaivaa ?
On nyt kahden päivän ajan ÄHKINYT. Siis ähkintä kuulostaa siltä kuin "aikuinen ihminen olisi wessassa pask... ja ähkii ääneen".
Vauva on muutoin erittäin tyytyväinen, mutta aloittaa aina silloin tällöin ähkinnän. Nyt kun miettii, niin ehkä eniten silloin kuin istuu sitterissä syömässä ja kahtena iltana, kun pitäisi iltamaito juoda pullosta. Aina ennen on suostunut juomaan maidon todella kiltisti, mutta nyt kahtena iltana tullut mieletöntä ähkintää.
Itse olen miettinyt, että jos hampaita pukkaa ?? Mutta äitini kertoi, että ikenet pitäisi olla turvonneet, jos ovat tuloillaan. Mielestäni ikenet ei ole turvonneet eikä myöskään kuolaa valu, niinkuin naapurin rouva väitti, että pitäisi.
Olen eilen ja tänään laittanu Panadollin peräpuikon ennen nukkumaanmenoa ja kyllä tyttö laiton jälkeen n. 10 min rauhoittuu. Olenko tehnyt väärin, kun olen laittanut puikon, vaikka en tiedä, mikä on hätä ??? Eli kuinka "helposti" puikkoja voi laittaa, ettei vain ole vaaraksi tai tule niille immuuniksi. Tyttö on nyt 5 kk ja olen laittanut vain 3 puikkoa tähän mennessä.
Eli apuja tarvitaan kahteen kysymykseen: ÄHKINTÄ ja PUIKOT.
Inhottavaa, kun ei tiedä. Meilläkun ei ole ollut 5 kk:n mitään ongelmia, niin nyt tämä ähkintä, maidon juomisongelma hermostuttaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
älä ihmeessä anna lääkkeitä jos et tiedä mikä vauvaa vaivaa?meijän poika ähkii aina kun kakkii.
Vielä lisäyksenä alkuperäiseen viestiini:
1. ähkinnän jälkeen ei ole koskaan tullut kakkaa. Kakkatouhut olen tähän asti kyllä erottanut - on täysin erilaista.
2. Tyttö on 5,5 kk.
Kuitenkin mainitsit, että lapsi muutoin tyytyväinen. Siis enemmänkin juomisongelma kuin sairaus. Onko nälkäinen, tuputatko maitoa, kun ei ole nälkä? 1/2-vuotias alkaa myös tietoisesti testailla erilaisia ääniä, puhinaa, ähinää, pöryyttämistä... yleensä yhdestä ku kiinnostuu, niin siinä pysytään. Meillä oli tutin imeminen ja puhaltaminen yhtä aikaa, siitä sai kans melko kivat äänet niinku tukehtuis.
Ensimmäiset hampaat meillä vähän kuolautti,mutta ei myöhemmät enää. Ei myöskää ole olleet turvoksissa ikenet eikä lapsi koskaan itkuinen hampaiden takia, vaikka viikon sisällä puhkesi 2 ensimmäistä hammasta. 5-kuisena aika tasan.
Peräpuikkoja ei kyllä kannata antaa eikä mitään muitakaan lääkkeitä vain antamisen vuoksi ja huomaathan, että vauvalla ruumiinlämpötilakin on korkeampi kuin aikuisilla ja lukemat 37,4 vielä ihan normaalit. Vasta 38 voi ajatella kuumeeksi, mutta silloinkin kannattaa vielä harkita, kannattaako lääkettä antaa.
On myös normaalia, että noita syömälakkoja tulee. Meillä tuli melko totaali 7-kuisena, ei enää mikään uponnut, vaikka aiemmin kova syömään. Kokeile antaa vaikka mukista ja odota, että lapsi todella on nälkäinen.
Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin että hampaita tulossa...mutta voihan se olla jotain muutakin.
ollut vkon.liittyy aina sitterissä ruokailuun-meillä. siirryin syöttötuoliin-ähinä loppu.ja jos sitteris syötän -otan ruan jlkeen röyhtäytykseen heti-helpotti ähinää.ja lopetin ruan väkisin tuputtamisen.mutta nyt alkoi yöheräilyt,aina jotain.........
En muusta tiedä mutta älä nyt kuitenkaan niitä lääkkeitä käytä kun et edes tiedä mikä vaivaa! Ja jos ei ole edes kuumetta. Aikuinenkaan ihminen ei saa lääkkeitä turhan päin ottaa, niin aatteleppa kuinka vaarallista se on pienen vauvan niitä ottaa aivan turhan takia...
olet vähän kärkästä kommenttia saanut lääkityksestä...
Minä olen vähän sitä mieltä, että tuommoinen satunnainen lääkitys ei ole huono juttu. Vauvat, kun ei pysty kommunikoimaan, niin äidin tehtäväksi jää tulkita tilannetta ja lääkitä tarvittaessa.
Juurikin oli juttua siitä, että pikkuvauvoja lääkitään LIIAN VÄHÄN.Niin kotioloissa kuin ihan sairaalassakin eri toimenpiteissä. Jos vauva tekee niitä hampaita, niin joillain se tekee todella kipeää.
Halusin vaan sanoa, että sinä tunnet lapsesi. Me palstamammat ei tunneta ja tiedetä, mikä hänelle on normaalia ja mikä ei.
Sitten, kun olet antanut pari viikkoa suppoja tietämättä, mikä on hätänä, niin siinä vaiheessa viimeistään voi alkaa miettimään pitäiskö etsiä jo jotain muuta ratkaisua...
Kyllä täällä palstalla tarvii joskus opastaa joitain äitejä.. minusta tosi hyvä juttu että sanotaan suoraan miten asiat on. Itsekin uutena äitinä voin kyllä rehellisesti myöntää etten välttämättä aina tiedä mikä lapselleni on hyvästä ja mikä ei.
Ja kyllä minullekin on noista lääkkeistä sanottu useaan otteeseen ettei niitä todellakaan saa lapselle tuputtaa ihan huvikseen. Missä olet lukenut juttua että vauvoille käytettäisiin liian vähän lääkkeitä?? Eihän niin pieniin saakaan käyttää lääkitystä kun vasta sitten kun oikeasti sitä tarvitaan. En tiedä missä on juttua ollut liian vähäisestä lääkityksestä, mutta minä olen ainakin kuullut aivan päinvastaista! Tänä päivänä saa lukea jatkuvasti kuinka lääkkeitä käytetään väärin, kuinka niitä syödään heti pienempäänkin vaivaan ja niitä tuputetaan ottamaan jo todellakin vauvasta asti! Ei ihme sitten että yhä useammat ovat immuuneja erilaisille lääkeaineille!
missä se juttu oli, saati sitten milloin (kyllä olen ollu kohta 2v kotiäitinä ja välillä ajantaju hämärtyy). Ehkä uutisissa tms.
Mutta jokatapauksessa kyse oli tutkimuksesta, jossa käsiteltiin ensinnäkin kivunlievitystä/lääkitystä sairaaloissa, sekä myös vauvan kipuun suhtautumisessa kotioloissa.
Ja hätkähdyttävintä oli asenne, jolla vauvan kipuun suhtaudutaan. Sellaiset toimenpiteet, joita aikuiselle tehdään vahvasti puuduttaen/nukuttaen, vauvojen annokset liian pieniä yms. Vauvathan nyt itkee jokatapauksessa, joten mitä väliä onko se kivusta tai jostain muusta (kärjistettynä, tiedän). Joka tapauksessa vauvan kipuihin suhtaudutaan välinpitämättömästi, koska vauva ei osaa ilmaista sitä erikseen. Ja koska se ei sano, että sattuu, niin eihän sitä voi sattua!
Samoin kotioloja tutkiessa, tutkimuksessa oltiin huolestuneita siitä, että asenne on se, että mielummin karaistaan lasta ja vältetän lääkitystä kuin helpotetaan lapsen kipua.
Lasta voi sattua älyttömästi hampaiden tulo, kuumeen aiheuttamat säryt, vatsavaivat, kurkkukipu ja ihan mikä vaan. Kyllä lapsen vanhempi huomaa, milloin joku on hätänä ja milloin lääkkeillä aletaan helpottamaan oloa. Tottakai lääkärille mennään ja asia selvitetään, jos homma jatkuu monta päivää eikä varsinaista syytä oikein löydy. Sitä ennen oloa helpotetaan, vaikka sitten lääkkeillä!
Oletko antanut jotain uutta ruokaa, joka saattaisi vaivata? Tai ehkä vähän reilumman annoksen (vähän liikaa)?
Saatko sitterin sellaiseen asentoon, että lapsi istuisi selkä enemmän suorassa, tai vastaavasti enemmän kaltevammin, jos istuu jo suoraan?
Tai sitten jos, se ähkinä on vaan lapsen mielestä hauska ääni? Paitsi että jos tähän liittyy rauhattomuutta, niin kai se jonkilaisiin vatsanväänteisiin viittaisi...
Nää on vähän tälläisiä asioita, joihin täytyy vaan kokeilla eri ratkaisuja ja katsoa, mikä osuu oikeaan.