Miten te naiset suhtautuisitte, kun tapaisitte naisen joka olisi mukava ja juuri sellainen kuin haluaisitte, mutta olisi vammainen. Voisitteko rakastua ja alkaa suhteeseen vammaisen naisen kanssa?
Tinni-Tunni
Tinni-Tunni
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tilannetta. Nythän voisi vaan sanoa että tietty voisin, mutta siihen kai vaikuttais tuhannet eri asiat. Tuollaista asiaa ei voi mielikuvitella etukäteen. Mä en ainakaan pysty suoralta kädeltä sanomaan että tietty voisin alkaa. Rakkaus on suuri voima, mutta olisiko sitä alussa niin paljon että se riittäisi yli esteiden,,en tiedä.
Toinen pienistä silkkisistäni on vammainen ja pyörätuolissa.
vammainen?
jos kerran nainen olisi juuri sellainen kuin haluaisin, niin en voisi kuvitella oikein miten vammaisuus voisi tunteeni muuttaa.
Liikuntarajoitteisen kanssa seurustelu ei olisi mulle mikään ylitsepääsemätön este, mutta esimerkiksi kehitysvammaisen kanssa seurustelu ei tulisi kysymykseenkään. Näin mun kohdalla.
En nyt sano, että huonosti, mutta epämääräsesti aseteltu kysymys.
Yhtyen edelliseen millä tavalla vammainen?
- kehitysvammainen
- cp-vammainen
- Down....
Ainakin kehitysvammaisen kohdalla sanoisin heti ei. Tottakai ne ovat mahtavia persoonia ja ihailtavia ihmisiä sinänsä. Seurustelusuhde vaan ei onnistu. Järjen taso tuppaa usein olemaan lapsen asteella.
Kehitysvammaisten välisen ihmissuhteen kyllä hyväksyn.
Jos tosiaan on Vain liikuntarajoitteinen, niin miksei. Pelkohan siinä tietenkin on, että suhde loppujen lopuksi olisi enemmälti hoivasuhde.
edes odottaa selkeää kysymyksen asettelua?
_ heteroisältä edes odottaa mitään korrektia?
En vastaa omaan kysymykseeni, mutta kommentoin aloittajan kysymyksenasettelua. Se on mainio, avoin, saa vastata juuri niin laajasti tai detaljoidusti, kuin vastaajan resurssit riittävät. Reagoinnin mahdollinen moni-/yksipuolisuus heijastaa olemassaolevia sietorajoja.
Eikö kehariin koskeminen rinnasteta alaikäiseen sekaantumiseen? Näin ollen kehareista ei voinut edes olla puhe.
Tuo pitää paikkansa ainoastaan, jos kehitysvammainen on katsottu täysikäisyyden saavutettuaan huoltajuuden alaiseksi. Näin ei ole tietennii automaattisesti kaikkien kohdalla.
..Muistaakseni se meni jotennii noin.
Käytännössä merkka myös minkä tasoisesta seurustelusta on kyse ja onko seurustelukumppanilla myös jokin vamma.
Rakkaus ei ole kiellettyä.
..... kysymyksen asettelusta..
.. Asianomaiset ei välttämättä pidä sanamuodosta "vammainen".
Jaa jaa, tiedänpä erään tarinan, jossa psykologi seurusteli kehitysvammaisen ihmisen kanssa - väittäen, ettei tämä ole kehitysvammainen. Niin että kehitysvammakaan ei aina niin kovin paljon päälle päin näy eikä tavallisen älykkäätkään ihmiset sitä aina edes erota :). Ja toisaalta, sellaisissa inside-piireissä joskus liikkuneena tiedän, että fakta on se, että lievästi kehitysvammaiset naiset ovat miesmarkkinoilla kuumaa tavaraa. Kuka olisi auliimpi, antavaisempi ja alistuvaisempi? No, ehkä se kertoo miehestäkin jotakin, jos sellaisen naistyypin itselleen halua. Aika moni ilmeisesti haluaa...
Menin ehkä ohi aiheen, mutta tekipä mieli kertoa.
Aiheesta sitten: tunsin kerran erään cp-vammaisen ihmisen. Hänen kanssaan oli kiva olla, vaikka pelkääjän penkillä autoiltaessa olikin aika hurjaa, kun ei voinut olla varma, mihin suuntaan hän rattia milloinkin käänsi - pakkoliikkeitä kun oli. Tai vene meinasi kaatua tyynellä järvenselällä soudettaessa samoista syistä... Asioita, joille jaksettiin yhdessä "hymyillä" :D.Huippuälykäs kaveri. Mutta itsetunto täysin nollassa ja musta-valkoinen ajattelu. Suhteesta ei hänen kanssaan tullut mitään sen takia. CP-vamma ei olisi ollut este.
Suhteessa toiseen ihmiseen sitä haluaa vastavuoroisuutta; on oltava samalla aaltopituudella ja on natsattava monin tavoin yhteen. Minulle on myös tärkeää päästä liikkumaan. Jos toinen vammastaan huolimatta pystyy liikkumaan ja muutenkin pelittää henkisellä tasolla, niin mikä ettei voisi olla hyväkin kumppani joku liikunnallisesti vammainen - ajatuksena ainakin. Tällä hetkellä ei ole ajankohtaista vaihtaa kumppania (joka hänkin kyllä on ihkapihkavarmaan jonkin asteisesti älyllisesti ja muutenkin kehitysvammainen tai jotain - tietäähän sen siitäkin, kun se jaksaa minun kanssani "styylailla").
ko. kysymyksessä oli? Perustele se, edes tämän kerran, hyvä Heteroisukki. Vammoja ja vammaisia on monenlaisia, mutta toki heitä voi myös yhtenä ryhmänä käsitellä ja vastaaja voi aina valita vamman laadun jota kommentoi.
Tinni-Tunni
että miksi tuollaista edes kysytään julkisesti?
Onko tarkoitus mollata vammaisia? Periaatteella, että ei-vammaiset kyselevät toisiltaan, että et kai sää vaan voisi sen kaa... Mitä järkee, miksi vammaisilta ei kysytä?
Eiköhän tämä kysymys ole sarjassa henkilökohtaisia ratkaisuja ja osoittaa siten myös kysyjän arvostelukyvyn vakavaa puutetta, kun tuo kysymyksen tänne käsiteltäväksi.
"että miksi tuollaista edes kysytään julkisesti?"
Koska tämä on keskustelualue.
"Onko tarkoitus mollata vammaisia? Periaatteella, että ei-vammaiset kyselevät toisiltaan, että et kai sää vaan voisi sen kaa..."
Jos tuntisit minut, niin tietäisit etten mollaa vammaisia.
"Mitä järkee, miksi vammaisilta ei kysytä?"
Koska tämä ei ole sellainen keskustelualue jossa olisi vammaisia - tai ei ainakaan voi sitä tietää. Miksi sinä et kysy sitä vammaisilta? Vai ovatko he liian poikkeavia sun mielestä?
"Eiköhän tämä kysymys ole sarjassa henkilökohtaisia ratkaisuja ja osoittaa siten myös kysyjän arvostelukyvyn vakavaa puutetta, kun tuo kysymyksen tänne käsiteltäväksi."
Sinullahan sitä arvostelukykyä sitten piisaakin, vai mitä naiset? :-)
Tinni-Tunni
".. ei voinut olla varma, mihin suuntaan hän rattia milloinkin käänsi..vene meinasi kaatua tyynellä."
-Toivottavasti tässä on nyt kyse, jostain rata-autoilusta. Kuulostaa aika hurjalta, jos noin spastiselle ihmiselle kortti myönnetään.
"..lievästi kehitysvammaiset naiset ovat miesmarkkinoilla kuumaa tavaraa."
- En yhtään ihmettele. Tästä aiheesta revittänee loputtomasti juttua jossain cp-liiton keskustelufoorumeilla.
Kuitenkin, jos parista toinen on lievästi kehitysvammainen, niin suhde ei ole tasapainossa. Arvelisin, että pitkällä tähtäimellä kyse olisi ennemmin hoivasuhteesta. Arki saattaa muodostua yllättävän raskaaksi. ..tiedä häntä, enmpä ikinä ole törmännyt tällaiseen pariskuntaan.