Pentu ei syö

Pentumme on 8 viikkonen ja saapui meille viikonloppuna. En tiedä ikäväkö on viellä emoa ja sisarruksia kohtaan sillä pentu on lopettanut syömisen.
Ruoka on melkein samaa kun kasvattajalta. Ainesosiltaan on samanlaista, merkki erinlaista. Olemme laittaneet pentunappuloita ja raejuustoa niin kuin kasvattajalla. Saatttaa syödä pikkasen ja sitten ei syö. Päivän mittaan menee se ruoka joten kuten. Pennuthan on yleensä, että kaikki menee, mutta ei tällä.. Jauhelihaa ja makaroonia eilen annoimme nappuloiden sekaa sitä söi pikkasen, mutta ei sitäkään kunnolla.
Vinkkejä miten saan pennun syömään hyvin. Matoja tai muuta sellaista ei ole.
4416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Osta samaa merkkiä kuin kasvattajalla. Jos haluat muuttaa ruokinnan, muuta se vähitellen eli lisää nappuloiden sekaan ihan vähän uutta nappulaa kerrallaan ja lisää sitä päivä päivältä enemmän.

Voi olla, että pennulla on vatsa kipeänä uudesta ruoasta ja sen takia se ei syö. Pennun ruokavaliota pitää muuttaa vähän kerrallaan, ei yhtäkkiä. Nyt kannattaa lisätä ruokaan ihmisten maitohappobakteeria, niin vatsa pysyy/tulee kuntoon.

Ota myös kasvattajalta selvää, liuottiko hän nappulat ennen antamista vai antoiko kuiviltaan. Vai lisäsikö nappuloihin vettä juuri ennen nappuloiden antamista. Tee samalla lailla kuin kasvattaja.

Jos annat raejuustoa, anna laktoositonta. Makaronia ei pennulle kannata antaa, siinä on pelkkää valkoista vehnäjauhoa, ei siis mitään ravintoa pennulle. Lisäksi vehnä aiheuttaa usein allergiaa. Anna mieluummin riisiä. Ruokaan kannattaa lisätä pieni loraus kylmäpuristettua rypsiöljyä, se on terveellistä ja lisäksi se voi saada ruoan maistuvammaksi. Älä kuitenkaan sekoittele nappuloiden joukkoon mitään herkkuja, koska silloin koirasta tulee nirso eikä se syö nappuloita ilman herkkuja. Jos haluat antaa muuta ruokaa kuin nappuloita, anna ne eri aterialla. Voit antaa esim. keitettyä riisiä tai tattaripuuroa, raakaa jauhelihaa ja hienoksi jauhettua porkkanaraastetta tai parsakaalia sekä kylmäpuristettua rypsiöljyä yhdellä aterialla päivässä.

Kun annat pennulle ruoan ja jos se ei syö, ota kuppi pois 15 minuutin kuluttua ja anna seuraava ateria vasta, kun on sen aika. Ruokaa ei missään nimessä kannata pitää koko ajan tarjolla, näin teet vain nirson koiran. Älä kiinnitä pennun ruokailuun mitään huomiota, koska muuten pentu voi oppia, että syömättömyydellä se saa sinun huomiotasi. Anna vain ruoka ilman sen kummempia houkutteluja, ja ota kuppi pois, jos pentu ei syö.
Kyllä se siitä alkaa syödä.

Opeta pentu syömään myös raakoja luita, esim. raakoja kanansiipiä.

Madotus kannattaa kuitenkin tehdä aina heti, kun pentu kotiutuu omaan kotiinsa. Ja myös sitten reilua viikkoa ennen 12 viikon ja myös ennen 16 viikon rokotuksia. Pennulla voi olla matoja, vaikka niitä ei näykään.

Tässä joitakin ruokintasivustoja:

http://koirakopla.com/koiratietoa.html#ruokinta
http://www.flagstones.info/raakaruokinta/
http://seitti.net/koira/saitti/jau.html

Äänestä

Pentu on ollut syömättä?

Tunnin,jättänyt yhden kerran väliin?

Jos on noin,niin en huolestuisi mutta jos pentu ei syö päivään tai yli niin sitten lekuriin tarkistamaan että kaikki on kunnossa.

Ja jos ruoka ei maistu,niin ruoka pois,harvemmin koira itseään nälkään tappaa.

Äänestä

Ei ole syytä huolestua. Pennut saattavat olla muutaman päivän huonolla ruokailulla totutellessaan uuteen kotiin.
Kannattaa tehdä ruoan vaihto tosi varovaisesti.
Näinhän se menee: kuppi eteen, jos ei 15 min, kuluessa syö, kuppi pois ja eteen seuraavalla ruokailukerralla. Ei välipaloja eikä turhaa hössötystä ruoKailun kanssa. Jätätte pennun rauhassa syömään.
Pidä huoli, että vettä on tarjolla.
Jos pentu ei syö ihan mitään kolmeen päivään, vie lääkäriin tarkistettavaksi.

Äänestä
  • Syö jo nytten hyvin. Päivän kaksi se ei ensin oikein syönnyt, mutta sen siskolla oli sama ongelma. Se ei myöksään syönnyt, kun pentumme lähti meille. Mutta siis joo hyvin jo syö ja ei mitään ongelmia enään. Kiitos kaikille neuvoista ja lueskelen noista linkeistä tietoa ruokajutuista

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pennun omistaja kirjoitti:

Pentumme on 8 viikkonen ja saapui meille viikonloppuna. En tiedä ikäväkö on viellä emoa ja sisarruksia kohtaan sillä pentu on lopettanut syömisen.
Ruoka on melkein samaa kun kasvattajalta. Ainesosiltaan on samanlaista, merkki erinlaista. Olemme laittaneet pentunappuloita ja raejuustoa niin kuin kasvattajalla. Saatttaa syödä pikkasen ja sitten ei syö. Päivän mittaan menee se ruoka joten kuten. Pennuthan on yleensä, että kaikki menee, mutta ei tällä.. Jauhelihaa ja makaroonia eilen annoimme nappuloiden sekaa sitä söi pikkasen, mutta ei sitäkään kunnolla.
Vinkkejä miten saan pennun syömään hyvin. Matoja tai muuta sellaista ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu